Vallin

Peliuransa jälkeen varsin tutuksi Liigan tv-tuotannoista kommentaattorina, asiantuntijana ja yleisenä hassuttelijana tullut Ari Vallin oli Tappara-kasvatti, vaikka häntä olikin vaikean oloista saada edustamaan kirvesrintoja. Hän nousi liigaan kirvesrinnoissa kaudella 1996-97, mutta seuraavan ja samalla ensimmäisen oikean liigakautensa jälkeen Vallin lähti HPK:hon. Yhden kauden jälkeen hän palasi vielä kaudeksi 1999-2000 Tapparaan, mutta sen jälkeen hänet nähtiin Hakametsässä enää vastustajien riveissä.

Liigassa Vallin edusti Tapparan ja HPK:n lisäksi Jokereita, Kärppiä, Bluesia, HIFK:ta ja KooKoota, jossa lopetti peliuransa joukkueen kapteenina keväällä 2016. Hän oli voittamassa kaikkaan kuutta Suomen mestaruutta. Peliuralle mahtui seurajoukkueita myös Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Venäjällä, Sveitsissä ja Tšekissä.

Valokuva: Juha Sorri @Suomen Jääkiekkomuseo

Jätä kommentti