Historian lehdiltä

Haamumaaleja ja skandaaleja

Haamumaaleja, skandaalimaaleja, kohumaaleja. Sellaisiakin mahtuu matkaan, kun jääkiekkoa pelataan kymmeniä otteluja vuodessa kymmenien vuosien ajan. Tappara on tehnyt oman osansa sellaisistakin maaleista.


Pitkä tie Euroopan ykköseksi – Osa 1: Euroopan Cupin vuodet

Tie Euroopan ykkösjoukkueeksi oli pitkä ja vastamäkinen, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi hurjasti ylämäestä huolimatta. Kansainvälisen mestarien liigan voittaminen oli valtava saavutus, vaikka sitä ei Suomessa vielä osatakaan välttämättä ihan täysin rinnoin arvostaa.


Pitkä tie Euroopan ykköseksi – Osa 2: Champions Hockey League

Tappara pelasi itsensä Euroopan parhaaksi seurajoukkueeksi kaudella 2022-2023, kun se voitti Champions Hockey Leaguen. Tie Euroopan ykkösjoukkueeksi oli pitkä ja vastamäkinen, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi hurjasti ylämäestä huolimatta.


Tapparan ensimmäinen ulkomaalaispelaaja

Tappara ehti ulkomaiden markkinoille kolmantena suomalaisjoukkueena kaudella 1962-63. Sen tielle osunut suomensukuinen kanadalainen Henry Åkervall oli huippulaatua.


Tripla 1986-88: Ensimmäinen

Rauno Korpi palasi kolmen vuoden tauon jälkeen Tapparan valmentajaksi kolmivuotisella sopimuksella. Jokainen niistä sopimusvuosista päättyi mestaruuteen. Tässä 1986.


Tripla 1986-88: Toinen

Tappara onnistui ensimmäistä kertaa SM-liigan aikana uusimaan mestaruuden. Keväällä 1987 sen vastustajana finaaleissa oli Kärpät.


Tripla 1986-88: Kolmas

Tappara oli voittanut mestaruuden peräkkäisinä vuosina 1986 ja 1987 ja jahtasi jo kolmatta mestaruuttaan samaan putkeen. Edellisen kerran triplaan oli pystynyt TBK vuosina 1953-55.


Antti Leppäsen harharetki

Se oli pitkä ja loistava ura Tapparan tolppien välissä, mutta siihen sisältyy yksi musta tahra. Missä Antti Leppänen oli kaudella 1969-70?


Tappara Suomen Cupissa

Ainoan cup-mestaruutensa Tappara voitti vuonna 1957, eikä luvalla sanoen joutunut kovinkaan koville tittelijahdissaan yhtä kierrosta lukuun ottamatta…


Kaukalosta raastupaan: Ahlqvist vs. Sterner

Yhdestä ystävyysottelusta käynnistynyt tapahtumasarja johti ensin pitkään sairaalareissuun ja sen perään vielä pidempään vääntöön syyttäjien ja lakimiesten kesken…


Kuka kantaa kultaista kypärää?

Kultaista kypärää on käytetty SM-liigassa joukkueen parhaan pistemiehen merkkinä kohta kolmekymmentä vuotta. Kaikki kultakypärää kantaneet eivät ole aivan itsestäänselvyyksiä…


Turnausvoittaja Tappara

Vuosikymmenten aikana Tappara on osallistunut moniin hyvinkin erilaisiin harjoitusturnauksiin monissa eri paikoissa. Jokusesta niistä on tullut voittojakin…


Tapparalaiset kurinpidon armoilla

Tuukka Mäntylä on Tappara-historiassa useimmin pelikieltoa saanut, ottelumäärällisesti pisimmän pelikiellon saanut ja yhteensä eniten pelikiellossa istunut kirvesrinta…


Kohti ammattilaisuutta, osa 1: Ammattimiehet asialle

Helmikuussa 1970 tamperelaisessa kiekkomaailmassa jysähti lujaa, ja vaikutus ulottui koko kotimaiseen jääkiekkoon muuttaen sitä lopullisesti. Useamman vuoden vaikeita aikoja elänyt entinen menestysseura Tappara oli myyty…


Kohti ammattilaisuutta, osa 2: Euroopan liiga

2010-luvun lopun lähestyessä jo useamman kauden pyörinyt Champions Hockey League on tuonut kiekkokartalle uskottavan Euroopan laajuisen seurajoukkueiden välisen liigan monen aiemman yrityksen jälkeen. Ensimmäistä kertaa eurooppalaisten seurajoukkueiden…


Kun Tappara ZSKA:n kaatoi

Tasan 40 vuotta sitten ensin järisi musiikkimaailma ja viikkoa myöhemmin jääkiekkomaailma. Rockin kuningas Elvis Presley oli vain muutamaa päivää aiemmin saatettu haudan lepoon, kun Tampereella haettiin Euroopan Cupin finaaleihin vastustajaa…


Kamppailu Tampereen herruudesta 50 vuotta sitten

Teksti on Tapparan julkaisusta Tapparan iskuja 1/67. Sen kirjoittaja pysyttelee tuntemattomana nimimerkin takana. Se voidaan nimimerkistä päätellä, että hän oli mukana. Mutta näin kamppailtiin Tampereen herrudesta reilut 50 vuotta sitten tammikuussa 1967…


Siirtosotku: Jaromír Šindel Tapparaan

Ajankohtaisuus ja historia lyövät kättä sopivasti, kun tšekkiläinen Jakub Šindel liittyi kaudeksi 2010-11 Tapparan riveihin – hänen isänsä Jaromir Šindel kun pelasi kirvesrinnoissa parikymmentä vuotta aiemmin kahden kauden ajan…


Ne kuuluisat “kuuskasit”

“Tapparan kuuskasit” on käsite suomalaisessa jääkiekossa. Ikäluokka, joka voitti junioreissa kaiken mahdollisen seurajääkiekossa ja toimi selkärankana myös juniorimaajoukkueille, tuotti lopulta kirvesrinnoille myös lukuisia liigapelaajia…


Tuntemattomampi tarina takavuosilta

Tapparan historiasarjassa sukellamme nyt 1960-luvulle ja vilkaisemme vähän ajankuvaa tähtien takana. Oppaana toimii Hannu Heikkonen, joka pelasi muutaman ottelun Tapparan edustusjoukkueessa Suomi-sarjakaudella 1965-66…


Ilpo Kauhasen 188 minuuttia julkisuutta

TPS-otteluun lähdettäessä Sami Simosen tekemästä maalista oli kulunut peliaikaa yhteensä 187 minuuttia ja 39 sekuntia. Torjuntoja Kauhanen oli tehnyt niissä reilussa kolmessa ottelussa yhteensä 88 kappaletta. Samalla nuo noin 188 minuuttia olivat…


Tyylitaitureiden kruunaamaton kuningas

Tämän tekstin julkaisupäivänä 50 vuotta täyttänyt Erkki Lehtonen kantoi kirvesrintaista pelipaitaa numero 12 kaudesta 1977-78 lähtien aina kauteen 1990-91 saakka viettäen välissä vain yhden kauden ammattilaisena Länsi-Saksassa…


Tapparan ranskalainen visiitti alasarjaan

Tapparassa 1970-luvulla Kaudella 1965-66 kotimaisen kiekkoilun kirjat olivat niin sekaisin, että Tappara pelasi Suomen sarjassa, nykyistä Mestistä vastaavalla maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla…


Pohjois-Amerikan ammattilaiset tason mittarina

Kolmen kirjaimen yhdistelmä NHL on jääkiekkomaailmassa ollut aina kovaa valuuttaa. Se on nykyään pikkupoikien unelmien ja toiveiden kohde, mutta mitä kauemmaksi taaksepäin ajassa mennään, sitä myyttisempiä ja ihmeellisempiä Pohjois-Amerikan ammattilaiset olivat…


Leigh Bannister – kanadalainen kovanaama kirvesrinnoissa

Leigh Bannister oli Tapparaan saapuessaan 24-vuotias keskushyökkääjä, jonka kerrottiin olleen edellisen joukkueensa Saskatoon Quakersin paras maalintekijä ja “järjestelijä” parilta edelliseltä kaudelta…


Jiří Kučera – Kaksi rankkarimaalia samassa ottelussa

Katseet kääntyivät joukkueen huippuvahvistukseen, kuukauden päästä 25. syntymäpäiväänsä viettävään tšekkoslovakialaiseen Jiří Kučeraan, joka oli iskenyt kauden aikana siihen mennessä 21 maalia ja antanut 33 syöttöä…


Antti Perttula – puolustaja hattutemppuputkessa

Tapparassa 1970-luvulla vaikuttanut puolustaja Antti Perttula oli monessakin mielessä mitat täyttävä mies. Sitä hän oli jo fyysisestikin, sillä kolme-neljä vuosikymmentä sitten Suomessa ei liiemmälti 195-senttisiä ja liki satakiloisia pakkeja kaukalossa kiitänyt…