Tappara ja TBK

Julkaistu syksyllä 2021.

Yksi Tappara-historian isoimmista puheenaiheista on sen voittamien mestaruuksien määrä. Virallisissa tilastoissa Tapparan vuoden 2017 Suomen mestaruus oli sen 17:s, millä se meni yksin mestaruustilaston kärkeen ohi 16 mestaruutta voittaneen Ilveksen. Näihin mestaruuksiin lasketaan mukaan vuosina 1953-55 TBK:n voittamat mestaruudet. Se ei sinänsä ole mikään uusi juttu, vaan niin on tehty aina siitä lähtien, kun TBK:n jääkiekkojaosto perusti syksyllä 1955 Tappara-nimisen seuran ja jatkoi pelaamista sillä nimellä TBK:n lopettaessa oman edustusjääkiekkotoimintansa.

Reilut 30 vuotta tuon TBK:sta Tapparaksi muuttumisen jälkeen julkisuudessa alkoi kuulua ensimmäisiä soraääniä, miksi TBK:n meriitit lasketaan Tapparalle. 1980-luvulla Hakametsän halliin oli nostettu suuren maailman tyyliin kaupungin joukkueiden mestaruusviirit, joihin vuosien 1953-55 mestaruudet oli merkitty Tapparan logolla. Samanlainen taulukko oli ollut Hakametsän seinällä jo vuosikymmeniä – Tapparan merkki vuosien 1953-55 mestaruuksien vieressä – mutta vasta isomman näkyvyyden kattoviirit nostattivat julkisen vastustuksen. TBK:n riveistä vaadittiin, että Tapparan kolme ensimmäistä mestaruusviiriä on vaihdettava TBK:n logolle. Keskustelujen jälkeen Tampereen kaupunki määräsi myös niin tehtäväksi.

Vielä myöhemmin tuli Internet-aika, jolloin kuka tahansa sai äänensä kuuluviin julkisilla keskustelupalstoilla ja kommenttiosastoilla, miksei vaikka omia vaihtoehtoisia kiekkohistoriikkejä julkaisemallakin. Ihmettely ja vaatimukset noiden kolmen mestaruuden suhteen kasvoivat merkittävästi. Haluttiin ja vaadittiin, että Tapparan tilille ei saisi laskea niitä kahdeksaa TBK:n voittamaa mitalia. Kun Tappara pitkän tauon jälkeen 2010-luvun puolivälin jälkeen nousi virallisissa mestaruustilastoissa ensin Ilveksen rinnalle ja vielä yksin ykköseksi, virallisen kannan vastakkaiset äänet lisääntyivät entisestään aina iltapäivälehtien urheilukolumneja myöten.

Kaikki johtuu ilvesläisestä kateudesta – kyllä, minä sanoin sen ääneen!

Selvitetään ensin yksi kiistämätön fakta, jota on täysin turha yrittää pehmentää tai kaunistella: Vähintään 95 prosenttia, ellei jopa enemmänkin, TBK:n ja Tapparan historian erottamista vaativista äänistä kuuluu Ilveksen kannattajille tai jollain tasolla muuten Ilvestä sympatisoiville – kenties ehkä voisi jopa sanoa, että sellaisille, jotka eivät varsinaisesti toivo ja halua Tapparalle hyviä asioita. Sellaisia löytyy myös muualta kuin pelkistä Ilves-kannattajistakin.

Koko keskustelu lähtee oikeasti kateudesta ja siitä seikasta, että Tapparasta on tullut vuosikymmenien aikana niin menestynyt seura kuin se nyt on. Jos TBK ei olisi aikoinaan voittanut mitään, tai jos Tappara olisi jatkanut sen viitoittamalla tiellä surkeammin ja voittanut vain yhden tai pari mestaruutta ja muutaman mitalin päälle, ja olisi nyt meriittilistoilla tukevasti korkeintaan jotakin keskitasoa, tätä keskustelua mestaruuksien määrästä ei käytäisi lainkaan. Kaikki lähtee nykyisin, ja lähti jo 1980-luvun ensimmäisistä soraäänistä alkaen, siitä pelosta, että Ilves menettää ikuisena pidetyn paikkansa Suomen menestyksekkäimpänä jääkiekkoseurana ja lippulaivana (ainakin vanhojen meriittien perusteella).

Tappara voitti vuosina 1986-88 kolme peräkkäistä mestaruutta ja nousi silloin 14 mestaruuteen, joka oli enää kahden päässä Ilveksen kärkipaikasta. Siinä maailman ajassa ei ollut näköpiirissä, että Tapparan mestaruustahti hirveästi hiipuisi siitä, mitä se oli edelliset reilut kymmenen vuotta ollut (kahdeksan mestaruutta neljässätoista vuodessa), joten se oli matkalla Ilveksen ohi. Siinä vaiheessa tulivat ensimmäiset julkiset kysymykset, miksi muuten Tapparan listassa on kolme TBK:n mestaruutta. Samoihin aikoihin vaadittiin TBK-logoja mestaruusviireihin hankkeen nokkamiehenä TBK:n jalkapallopuolella vaikuttanut henkilö, joka silloin ja edelleen tiedetään erittäin vahvasti Ilveksen mieheksi aina seurahallitustyöskentelyä myöten.

Tähän kuitenkin välikommenttina, että ehdottomasti noissa mestaruusviireissä kuuluukin olla TBK:n logo, siitä ei tarvitse kenenkään olla toista mieltä. Oli virhe ja historian vääristelyä pitää niitä Tappara-merkin alla. Niissä kuuluu olla TBK – mutta siitä huolimatta ne lasketaan myös Tapparan mestaruuksiksi. Tästä jatkumosta ja ns. franchise-ajattelusta lisää Q&A -osion vastauksissa.

Tapparan viimeisimpien mestaruuksien aikaan kovimmin julkista ääntä käytti iltapäivälehden urheilutoimittaja, jolle sallittiin yllättävänkin paljon palstatilaa tuoda esiin omaa näkemystään, että TBK:ta ei saisi laskea mukaan Tapparan saldoon. Vaikka näissä isoissa yleisissä medioissa journalistisiin asemiin yltävät toimittajat pyrkivätkin parhaansa mukaan ravistamaan aiemmat seuravärit niskastaan ja olemaan ”objektiivisia” ja ”puolueettomia”, niin eihän se helpolla onnistu, mikäli väri on aiemmin pinttynyt liikaa. Tämänkin toimittajan näkemykset Tapparan aseman heikentämisestä saavat jälleen sen tutun keltavihreän valaisun.

Kilpailevan mediakonsernin jokavuotinen kotimaisen jääkiekon kausijulkaisu puolestaan käytti pitkään hyvin luovaa historian tulkintaa, jossa se listasi Tapparan pelaamat sarjakaudet ja ottelut yhteen TBK:n kanssa, mutta vähensi Tapparan mestaruuksien määrästä pois kolme TBK:na voitettua. Näitä kausijulkaisuja oli vahvasti tekemässä perhetaustoiltaan todella vahvasti Tapparan kahteen suurimpaan paikalliskilpailijaan kuuluvat toimittajat. Tämä vuosittainen julkaisu kuitenkin lopulta ymmärsi tulkintansa ristiriitaisuuden ja siirtyi laskemaan TBK-Tapparan yhteen myös mestaruuksissa.

Jatketaanko poteroista inttämistä ikuisesti?

Vuonna 2021 keskustelu on edelleen pattitilanteessa. Viralliset tahot laskevat TBK:n ja Tapparan meriitit yhteen, Tapparan leiri ottaa sen hyvillään ja itsestäänselvyytenä, kaikista suurin jääkiekkoyleisö ei pidä asiaa yhtään mielenkiintoisena ja hyväksyy virallisen kannan, mutta ”TBK:n puolella” oleva leiri – siis aidon oikeasti Ilveksen leiri – pitää yllä omaa vaihtoehtoista totuuttaan, että Tappara on vääryydellä anastanut TBK:n mestaruudet ja ne pitää palauttaa takaisin. Ja oikeastihan mitään palauttamista ei tarvitse tehdä, koska ne myös koko ajan samaan aikaan ovat TBK:lla. Kyse on ainoastaan siitä, että ne pitäisi poistaa Tapparalta.

Keskustelu lakkaa vasta sitten, kun Tappara on voittanut muutaman mestaruuden lisää ja pysyisi ykkösenä, vaikka TBK-nimellä voitettuja mestaruuksia sille ei sitten enää laskettaisikaan.

On olemassa kymmeniä perusteluja ja vastauksia siihen, miksi TBK ja Tappara lasketaan yhteen. On olemassa lukuisia asiaa tukevia esimerkkejä ja paraabeleja, miksi näin tehdään ja pitää tehdä. Kaikkien historiallisten faktojen, todistusaineistojen ja muun vankan perustelun toisella puolella on vain ja ainoastaan se yksi lause, mihin edellä mainitut faktat, todisteet ja perustelut ovat juuri vastanneet: ”Mutta TBK ja Tappara on ihan eri seuroja, miksi niiden mestaruudet pitäisi laskea yhteen?”

On surullista ja jopa suututtavaa, että 70 vuotta myöhemmin ihmiset, jotka eivät ole vähäisessäkään määrin edes tutustuneet historiaan ja ajankohdan tapahtumiin, tarkoituksiin ja henkeen, pyrkivät muuttamaan sitä historiaa oman kateudesta kumpuavan näkemyksensä mukaiseksi. He haluavat vääristää ja mitätöidä sen, mitä asiaa tekemässä olleet aikoivat ja halusivat tehdä. Nämä nykypolvien vääristelijät eivät todellakaan tiedä asiaa paremmin kuin tekijät itse, eikä se tee ihmisestä historiaa viisaampaa, vaikka osaa auttavasti lukea, että kirjaimet T-B-K ja T-a-p-p-a-r-a eivät muodosta samaa sanaa.

Q & A: Vastauksia yleisimpiin väitteisiin ja erinomaisia esimerkkejä!