Ontuva Juntunen


Ontuva Juntunen on vuoden 2017 finaalisarjaa seurannut kuopiolaistoimittaja, joka kauniisti sanottuna väritetyllä kertomuksellaan oli hankkimassa Veli-Matti Savinaiselle pelikieltoa finaalisarjaan. Ontuva Juntunen sai torijuhliin oman fanilakanankin, joka koristi myöhemmin illalla vielä Tampereen katukuvaa.

Vuoden 2017 finaalisarjan toisen osaottelun jälkeen Tapparan Veli-Matti Savinainen huitaisi mailansa poikki kaukalon laitaa vasten, kun tasoitusmaali lopussa oli jäänyt tekemättä ja kirvesrinnat olivat hävinneet jo toisen finaalipelin peräkkäin. Katkenneen mailan lapa lensi kaukalon ulkopuolelle kulkuväylälle, jota pelaajien lisäksi käyttävät myös toimittajat matkalla pukukoppien luokse haastattelupaikoilla. Lähellä ollut paikallinen toimittaja väitti Savinaisen mailan kappaleen osuneen häneen lähes tyrmäävästi.

– Kuulin kovan pamauksen ja sen jälkeen tunsin tuskaa selässä, ihan kuin olisi miekalla lyöty. Minulla vähän niin kuin petti jalat alta, toimittaja kertoi ja lisäsi saaneensa selkäänsä ison mustelman.

– Olen tehnyt näitä hommia 35 vuotta, enkä koskaan ole mitään vähänkään tämänkaltaista kokenut. Eihän toimittajaa saa hakata paskaksi, kuopiolaistoimittaja löi lisää vettä kiukaalle Savon Sanomien haastattelussa.

Savinainen sai tapauksesta yhden ottelun pelikiellon, jonka hän kärsi seuraavassa ottelussa, kun Tapparakin vihdoin otti ensimmäisen voittonsa finaalisarjassa. Kun palattiin Kuopioon neljänteen finaalipeliin, kohutoimittajalla olikin uutta kerrottavaa: Savinaisen mailan lapa ei ollutkaan osunut häneen!

– Se lensi tuohon rappusille. Se, mikä minun selkääni osui, siitä en tiedä yhtään, toimittaja myönsi nyt.

Savinainen ei tietenkään ollut innoissaan pelikiellostaan, mutta antoi kieroa krediittiä toimittajalle: – Hienoa nähdä, että Kuopion mies tekee noin paljon KalPan eteen.

Tämän episodin jälkeen Tappara ei hävinnyt finaaleissa enää kertaakaan ja vei mestaruuden. Ihan viimeistä sanaa Savinainenkaan ei kuitenkaan vielä ollut sanonut. Keskustorin mestaruusjuhlissa hän tarrasi mikrofoniin ja runoili oman viestinsä kuopiolaiselle toimittajalle ”Ontuvalle Juntuselle”.

YouTube-käyttäjä papubaby89:n video Veli-Matti Savinaisen räppirunoesityksestä.