Live Is Life


Kauden 2022-23 alkaessa Tapparan maalien jälkeen joukkueen kotipeleissä soi Opus-nimisen itävaltalaisen poporkesterin vuonna 1984 tekemä ja julkaisema kappale Live Is Life. Se oli yhtyeen samannimisen livealbumin ensimmäinen single, ja nimen live-osa viittaakin musiikin live-esittämiseen. Kappale oli yleisesti Euroopassa kesän 1985 ykköshitti ja nousi Suomessakin parhaimmillaan listakakkoseksi.

Live Is Life on yksi SM-liigan pitkäikäisimmistä maalilauluista. Se on ollut lähes yhtäjaksoisesti Tapparan käytössä syyskuusta 1985 saakka. Syyskuussa 1993 maalilauluna toimi jonkin aikaa jokin Michael Viner’s Incredible Bongo Bandin kappale Bongo Rock, mutta yleisön vaatimuksesta Opuksen Live Is Life palautettiin paikalleen vielä saman syyskauden aikana. Sen jälkeen harhapolkuja tai muutoksia ei ole yritetty.

Kirvesrintojen maalilauluksi Live Is Lifea ehdotti joukkueen huoltajana toiminut Raimo ”Pappa” Paavola, kun kauden 1985-86 alla mietittiin musiikkivalintoja. Samaan aikaan paikalliskilpailija Ilves aikoi valita saman kappaleen, joten Tappara halusi soittaa sen ensin saadakseen sen ”omittua”. Muistitarinan mukaan sekä Tappara että Ilves pelasivat peräkkäisinä päivinä kuuluisaa neuvostoliittolaisjoukkue ZSKA:ta vastaan, mutta Tapparan peli oli ensin, joten se sai etulyöntiaseman ensisoittoon. ZSKA ei kyseisenä vuonna Tampereella kuitenkaan vieraillut, mutta syyskuun 12. päivä Tappara kohtasi Neuvostoliiton B-maajoukkueen, joka koostui vähintään puoliksi ZSKA:n pelaajista. Ilves ei kuitenkaan N-liittoa kohdannut seuraavana päivänä.

Joka tapauksessa Tapparassa haluttiin päästä soittamaan Live Is Life maalilauluna ennen Ilvestä. Neuvostoliiton B-joukkuetta vastaan käyty ottelu oli kahden erän jälkeen tylyissä lukemissa 0-7, eikä ollut lainkaan varmaa, saisivatko kirvesrinnat maalia tehtyä kolmannessakaan erässä. Varmuuden vuoksi Live Is Life soitettiin jo Tapparan tullessa jäälle kolmannessa erässä. Muutaman minuutin pelin jälkeen Erkki Lehtonen kuitenkin maalasi kaksi kertaa peräkkäin, ja Live Is Life oli puolivirallisesti sinetöity Tapparan maalilauluksi.

Tämä maali soitti Live Is Lifea Tapparan maalilauluna ensimmäisen kerran.

Vuonna 2018 Iltalehti oli yhteydessä Opuksen konkarimuusikoihin, jotka tiesivät vallan hyvin, että Suomen menestynein joukkue juhlii maalejaan edelleen heidän musiikkinsa tahtiin.

– Se on meille suuri kunnia, olemme ylpeitä asiasta, Opuksen kitaristi Ewald Pfleger oli kommentoinut asiaa Iltalehdelle. – Live Is Life herättää positiviisia fiiliksiä, siksi se kestää vuodesta toiseen.


Samalla kaudella, kun Live Is Life starttasi Tapparan maalilauluna, muiden joukkueiden vastaavat kappaleet olivat: HIFK: Let’s Play Hockey – Bill Misener, Ilves: Hands Up – Ottawa, Jokerit: Rocky-elokuvan teema, JyPHT: oma Jyp – No Smoking Team -kappale, Kärpät: Kärpät on rautaa – Jamppa Tuominen, TPS: Hunajata hunajata – Erkki Liikanen. Lukolla, SaiPalla ja Ässillä hallien äänentoistolaitteet olivat niin huonot, ettei maalimusiikkeja voitu soittaa.

Helsingin Sanomat arvioi marraskuun lopussa 1985 kaikkien joukkueiden maalilaulut antamalla niille pisteitä persoonallisuuden, tunnelmallisuuden ja sopivuuden perusteella, jokaisesta kategoriasta oli mahdollisuus saada arvosanaksi 1-5. Hunajata hunajata voitti 13 pisteellä. Seitsemästä arvioidusta musiikista Tapparan Live Is Life arvioitiin kaikkein huonoimmaksi kuudella pisteellä.

Alkuperäinen Opuksen kappaleen video.

INFO: TOINEN MAALILAULU!

Syksyllä 1993 Tappara käytti lyhyen aikaa maalilaulunaan Michael Viner’s Incredible Bongo Bandin kappaletta Bongo Rock. Vanhan maalikoosteen taustalta kappaleen tunnisti Harri Hakala – kiitos!

Bongo Rock jäi kuitenkin Tappara-yhteyksissä lyhytaikaiseksi. Yleisön vaatimuksesta Live Is Life palautettiin paikalleen nopeasti vain muutaman ottelun jälkeen.