FAQ

Tapparan merkki

Tapparan merkin on suunnitellut taiteilija Kimmo Kaivanto. Sininen kilpi kuvaa puolustamisen tärkeyttä jääkiekossa, valkoiset ymypyrät ovat kiekkoja ja pääosassa on voimakkaan aggressiivinen hyökkäävä tappara.


Tappara ja TBK

Tappara on vuonna 1955 TBK:sta irrotettu yleisseuran jääkiekkojaosto. SM-sarjan koveneva kilpailu oli liikaa ruotsinkielisen emoseuran resursseille.


Mikä ihmeen Hilpara?

Liian korkealle sarjatasolle pelaamaan nousseen Tapparan kakkosjoukkueen tilalle piti perustaa uusi seura, jonne pelaajat siirtyivät. Syntyi Hilpara.


Tahdon portaat

Tahdon portaat on Tapparalle lähes tavaramerkiksi muodotunut legendaarinen harjoitus, jonka historia ulottuu kauas 1950-luvulle ja mahdollisesti pidemmällekin.


Tappara on terästä

Tappara on terästä on Tapparan vanha kannatusslogan, josta tehtiin samanniminen kannatuslaulu vuonna 1976. Junnu Vainion ikoninen sanoitus on iso osa Tappara-tekstikaanonia.


Live Is Life

Live Is Life on yksi SM-liigan pitkäikäisimmistä maalilauluista. Se on ollut lähes yhtäjaksoisesti Tapparan käytössä syyskuusta 1985 saakka.


Kärppäfanit, Kames ja Grönstrand

”Tapparan Jari Grönstrand luistelee puoli kenttää hakien Kärppien parasta pelaajaa Vladimir Kamesia. Löytää ja lyö viikateiskun särkien Kamesin solisluun. Tosi sikamainen tapaus.”


El Clásico

El Clásico tarkoitti alun perin Tapparan ja SaiPan välillä nimenomaan tiistaipäivisin pelattua runkosarjaottelua. Termin lanseerasi Tapparassa pelannut Jori Lehterä.


Ontuva Juntunen

”Olen tehnyt näitä hommia 35 vuotta, enkä koskaan ole mitään vähänkään tämänkaltaista kokenut. Eihän toimittajaa saa hakata paskaksi.”