Kaverikuva

Valokuva: Tappara

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen tapparalaisia suurnimiä olivat mm. Petri Kontiola ja Jori Lehterä, jotka kirvesrinnoissa nuorina miehinä pelatessaan voittivat piste- ja syöttöpörssejä, mutta varsin vähän mitaleita. Kontiola lähti Tapparasta maailmalle 2007 ja Lehterä 2010 ja pelasivat ulkomailla kovat urat. Kumpaakin odotettiin ja toivottiin joskus palaavaksi takaisin Tapparaankin.

Lehterän paluu nähtiin kaudeksi 2022-23, jolloin hän henkilökohtaisten meriittien lisäksi voitti viimein myös ensimmäiset seurajoukkuemestaruutensakin. Kontiolaa Tapparassa ei koskaan enää nähty, vaikka huhuja ja keskusteluja riitti. Kontiola ”joutui” lopettamaan uransa Ilves-paidassa keväällä 2023.
___

Muutos 18.10.2023: Jääkiekkomaailma on nopea. Kontiola ehti olla eläkkeellä puolisen vuotta, kunnes lokakuun puolivälissä 2023 julkistettiin jymyuutinen: Konna Kontiola palaa liigakaukaloihin – ja nyt Tapparan paidassa. Kaverikuvan Lehterä puolestaan oli siinä vaiheessa siirtynyt HIFK:hon ihan normaalissa siirtoprosessissa.

Jätä kommentti