
Kristian Tanuksen kausi 2023-24 oli kova koettelemus. Nivusvamma ja sitä seurannut tyrä pitivät taiturin sivussa suuren osan kaudesta; omien sanojensa mukaan Tanuksen kahdeksan kuukauden kauteen sisältyi vain kaksi kivutonta viikkoa. Hän yritti pelata kauden ensimmäisissä peleissä, mutta jäi jo parin matsin jälkeen sivuun. Seuraavan kerran hän pääsi kaukaloon vasta juuri ennen vuodenvaihdetta. Vaivoja riitti vielä pudotuspeleihinkin, viimeisimpänä pisteenä kaikkien i-kirjainteen päälle puukko-onnettomuus ja käsivamma. Aina pelaamaan päästessään Tanus osoitti kuitenkin edelleen olevansa huippuluokan pelimies ja maalien tekokin onnistui. Isoin osuma kaudelle oli jatkoerän ratkaisumaali Turussa, minkä myötä Tappara selvitti tiensä välieriin.