Tapparan pitkän ja menestyksekkään historian aikana joukkueessa on pelannut monia loistavia ja maineikkaita maalivahteja. Eri aikakaudet, pelityylit ja molarien edessä pelanneet joukkueet tekevät heidän asettamisensa absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen mahdottomaksi, mutta kaikkein pitkäaikaisin, legendaarisin ja ainoa, jonka pelinumero kuuluisi jäädytetyksi Tapparan kotihallin kattoon, on Antti Leppänen.
”Leppä” torjui ensimmäisen ottelunsa Tapparan edustusjoukkueen paidassa vuonna 1966, kun joukkue pelasi Suomen sarjassa, nykyistä Mestistä vastaavalla maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, jonne se oli hämmästyttävästi pudonnut mestaruutta 1964 seuranneen kauden jälkeen. Tammikuun 12. päivänä pari kuukautta aiemmin 18 vuotta täyttänyt maalivahti päästi taakseen yhden kiekon Helsingin Pitäjänmäen ulkokaukalon ennätysyleisön (472 katsojaa) edessä, kun Tappara pöllytti paikallista Tarmoa lukemin 9-1. Se jäi hänen ainoaksi edustuspelikseen tuolla kaudella, kun Tappara ilman tappioita selvitti tiensä takaisin mestaruussarjajoukkueeksi.
Mestaruussarjadebyytti tapahtui seuraavan sarjakauden avauspelissä marraskuun alussa Hakametsän vielä uutukaisessa jäähallissa, kun Tappara kurmootti Kokkolan Hermestä 10-2. Torjuntoja SM-debyytissä tuli vain 13.
Noiden pelien jälkeen Antti Leppänen torjui Tapparan maalilla SM-sarjassa ja vuonna 1975 perustetussa SM-liigassa kaikkiaan 325 kertaa, joista 18 oli SM-liigan myötä tulleita uusia playoff-pelejä. Kakkosvahdin tontilta hän katseli pelejä vain 21 kertaa. Ura päättyi keväällä 1978 hopeamitaliin Porissa. Se oli Lepän uran kolmas SM-hopea, mutta mestaruuksiakin kertyi kaksi.
Maajoukkueen Leijona-paidassa Leppänen oli myös kantavia voimia 1970-luvun alkuvuosista lähtien. Hänet valittiin Suomen parhaaksi jääkiekkoilijaksi vuonna 1973, jolloin hän teki MM-kisadebyyttinsä, ja loistoesityksiä nähtiin myös kotikisoissa 1974. Vuonna 1976 vuorossa olivat Innsbruckin olympialaiset sekä historian ensimmäinen Kanada Cup, jossa hän nousi torjunnoillaan suunnilleen ainoaksi sikäläisen median tunnistamaksi suomalaisnimeksi. ”Mustekalaksi” hänet nimettiin, kun vantterasta varresta tuntui löytyvän lonkeroita kiekon tielle uskomattomissakin paikoissa.
Se oli pitkä ja loistava ura tolppien välissä, mutta siihen sisältyy yksi musta tahra. Missä Antti Leppänen oli kaudella 1969-70?
Leppänen katosi kesken kauden
Leppänen nousi siis Tapparan SM-joukkueen edustusvahdiksi kaudella 1966-67 ennen 20-vuotissyntymäpäiväänsä. Hänen uransa sai vauhdikkaan startin, kun hän pari päivää SM-debyyttinsä jälkeen elämänsä toisessa mestaruussarjaottelussa torjui hallitsevan mestarin Ilveksen kumoon 4-3. Voittopeli ei kenties ollut niin poikkeuksellista, mutta se sen sijaan oli, että kyseistä paikallisottelua katsomassa ollut A-maajoukkueen päävalmentaja Gustav Bubnik nimesi kolme päivää myöhemmin Leppäsen samantien maajoukkueryhmään DDR-otteluihin – käytännössä siis tuon yhden ottelun otannalla! Kokoonpanoon asti tie ei kuitenkaan vielä vienyt, vaan roolina oli kolmosvahdin paikka katsomossa.
Ensimmäisellä SM-kaudellaan Leppänen pelasi muutaman ottelun enemmän kuin kuusi vuotta vanhempi mentorinsa Matti Peltonen. Kaksikko jakoi torjuntavastuun myös seuraavalla kaudella, jolloin Lepän pelaamista haittasi armeija: Leppänen 14 ottelua, Peltonen 9. Kaudeksi 1968-69 silloin 27-vuotias Peltonen siirtyi jäähdyttelemään kirvesrintojen kakkosjoukkueen Hilparan riveihin. 21-vuotiaalla Leppäsellä oli edessään selkeä ykkösvahdin rooli kirittäjinään vuotta nuorempi Jarmo Grönlund ja vasta 17-vuotias Tuomo Rautiainen.
Leppänen pelasikin joukkueen kaikki kuusi ensimmäistä SM-ottelua marraskuun lopussa alkaneeseen maaottelutaukoon saakka. Tappara voitti otteluista neljä ja hävisi kauden tulevalle mestarille HIFK:lle ja pronssimitalistille Lukolle. Kun seurajoukkueet jatkoivat otteluitaan maajoukkuepelien jälkeen reilun kahden viikon tauon jälkeen, Tapparan maalivahtikaksikkona oli Jarmo Grönlund – Tuomo Rautiainen.
Ensimmäinen koitos tauon jälkeen oli piirinsarjan mestaruuden ratkaiseva uusintaottelu, jossa vastassa oli sarjaporrasta alempana pelaava sisarseura Hilpara, joka oli Ilveksen yllätettyään yltänyt samaan kokonaispistemäärään kuin Ilvekselle hävinnyt Tapparakin. Ottelu oli etukäteen lähes varma voitto – olihan Tappara voittanut Hilparan piirinsarjassa kerran jo 9-3 – joten Leppäsen puuttuminen ei herättänyt huomiota. Tappara voitti 8-5 ja vei piirin mestaruuden.
Pari päivää myöhemmin oli edessä mestaruussarjan ottelu Lahden Reipasta vastaan. Tappara kertoi lehdistölle, että Antti Leppänen on sivussa venäytettyään alkuviikolla harjoituksissa selkänsä niin pahasti, ettei pelaamisesta ole puhettakaan vähään aikaan. Torjumisesta vastuun oli ottanut Grönlund, joka pelasi nyt ensimmäisiä tosiotteluitaan miesten sarjoissa.
Kausi jatkui, ja niin jatkui myös Leppäsen poissaolo Tapparan kokoonpanosta. Hänen peräänsä ei kuitenkaan isommin kyselty, sillä Grönlund torjui ilta toisensa jälkeen hyvin ja oli joukkueensa parhaimmistoa.
Sanomalehti Uusi Suomi oli ollut heti vihillä asiasta spekuloiden jo Leppäsen jäätyä ensimmäisen kerran kokoonpanon ulkopuolelle, ettei kyse ole viasta selässä vaan selkärangattomuudesta, että maalivahti ei suostunut pelaamaan ilman parempia taloudellisia ehtoja. Vasta kuukautta myöhemmin pitkällä tammikuun puolella totuus tuli julki: Antti Leppänen oli lakossa ja jättänyt joukkueen kokonaan.
Karanteenia karanteenin päälle
Leppäsen ja Tapparan välinen riita koski työpaikkaa – tai pikemminkin sellaisen puutetta. 1960-luvun lopussa jääkiekkoilijat eivät tehneet elantoaan pelaamisella (vaikka siitäkin puolisalaa maksettiin), vaan elämiseen tarvittiin siviilityö. Seurasiirroissa ja pelaajasopimuksissa usein taattiinkin pelaajalle myös työpaikka. Sellaista Leppäkin vaati Tapparaa järjestämään, mutta Tappara ei siihen joko kyennyt tai halunnut. Leppä meni lakkoon ja lopulta lähti koko kirvesrintojen joukkueesta. Hän oli pelannut viimeisen ottelunsa 26.11.1968, eikä seuraavasta ollut tietoa.
Kausi pelattiin loppuun. Grönlund aloitti Leppäsen jälkeisen ajan 16:sta jäljelle jääneestä ottelusta 15, Rautiainen sai yhden startin ja parissa pelissä peliaikaa kesken ottelun sisään tulleena. Tappara sijoittui 12 joukkueen sarjassa odotuksiin nähden alakanttiin kahdeksanneksi.
Leppänen halusi jatkaa peliuraansa, mutta ei Tapparassa. Hän teki ratkaisun, jonka tiesi satuttavan riidan toista osapuolta eniten ja liittyi paikalliskilpailija Ilvekseen, jossa pitkäaikainen ykkösvahti Juhani Lahtinen oli ilmoittanut lopettavansa uransa. Ajan seurasiirtoihin liittyi olennaisena karanteeni, joka piti pelaajan poissa uuden joukkueensa peleistä aina seuraavan kauden helmikuulle saakka, paitsi jos uusi seura maksoi vanhalle seuralle karanteenimaksun ja sai sillä ostettua pelioikeuden itselleen. Tappara riiteli Leppäsen kanssa yhtä paljon kuin päinvastoinkin ja määräsi karanteenimaksuksi maksimisumman 15 000 markkaa. Ilvekselle se oli liikaa, joten Leppäsellä oli edessään pitkä odotus ennen sarjaotteluita Ilves-paidassa.
Leppäsen vaatimus myös Ilvekselle oli työpaikka, joka tyydyttäisi niin palkan kuin urheilun harrastamisen suhteen, mutta kauden 1969-70 alkaessa Leppänen oli työtön niin siviilinä kuin jääkiekkoilijanakin. Ilves oli järjestänyt työpaikan keväällä, mutta vain väliaikaisen sellaisen. Kun maalivahti Juhani Lahtinen oli pyörtänyt lopetuspäätöksensä ja joukkueen maalivahtiosastolle oli hankittu myös Vehmaisten Urheilijoiden Martti Oksanen, seuran kiinnostus Leppäsen palveluita kohtaan lopahti, eikä sekään auttanut pysyvämmän työpaikan järjestämisen suhteen. Parin harjoituspelin jälkeen Leppänen veti omat johtopäätöksensä, palautti varusteet Ilvekselle ja ilmoitti lopettavansa jääkiekon kokonaan.
Päätöksen taustalla oli myös se, että hän oli Ilvekseen siirryttyään nyt siis Tapparan asettamassa siirtokaranteenissa helmikuun alkuun 1970 saakka. Jos hän löytäisi uuden pelipaikan ja siirtyisi uuteen seuraan, Ilveksellä olisi oikeus räpätä hänelle uusi karanteeni, joka kestäisi helmikuuhun 1971! Silloin hän olisi ollut pelaamatta jo reilusti yli kaksi vuotta.
Kokonainen välivuosi
Välivuosi Leppäselle joka tapauksessa tuli, sillä hän oli pelaamatta koko kauden 1969-70. Kauden päättyessä maaliskuun alussa Leppä oli ollut pelaamatta jo 15 kuukautta.
Tapparassa maalivahtiosasto oli ok, mutta ainakin ulkoa katsottuna vähän sekaisin. Ennen kauden 1969-70 alkua se oli tehnyt jonkinmoiset kaupat Hilparan kanssa ja nostanut jo kertaalleen jäähdyttelemään siirtyneen Matti Peltosen takaisin Tapparan ykkösvahdiksi. Peltonen pelasi Tappara-vahdeista eniten, 13 ottelua, kun Tuomo Rautiaiselle pelejä tuli kahdeksan. Kakkosmaalivahtina jouduttiin kertaalleen käyttämään maalivahtivalmentaja Isto Virtastakin, jonka edellisistä peleistä mestaruussarjassa oli jo seitsemän vuotta!
Lupaavan debyyttikauden Tapparassa pelannut Jarmo Grönlund puolestaan oli siirtynyt Peltos-kaupan toisena osapuolena pelaamaan Hilparaan. Kohtalon kiemura oli sekin, että Hilpara oli täysin yllättäen noussut SM-sarjaan, kun lahtelainen Upon Pallo luopui paikastaan, joten sekä Peltoselle että Grönlundille oli joka tapauksessa tulossa mestaruussarjaotteluita. Grönlund vähän hautautui Hilparaan, joka putosi takaisin alasarjoihin, vaikka maalivahti tekikin paluun ”ykkösjoukkueeseen” kaudeksi 1974-75 ja sai tililleen Suomen mestaruudenkin.
Tosin siinä vaiheessa myös Antti Leppänen oli palannut Tapparaan, noussut maan eliittiin ja kirvesrintojen itseoikeutetuksi ykkösvahdiksi, joten peliaikaa Tappara-maalilla tuskin olisi ollut luvassakaan. Vuoden 1969 vaihtokaupassa Peltonen-Grönlund on mahdollisesti ollut takana myös maalivahtien omia henkilökohtaisiakin motiiveja, joista tämän kirjoittaja ei tiedä.
Riita poikki ja Tappara-paita taas päälle
Jo viikko ennen kauden 1969-70 päättymistä Tapparasta oli ilmoitettu jymyuutinen, että seuran edustusjoukkuetoiminta oli vuokrattu liikemies Mikko J. Westerbergille, joka aikoi nostaa keskinkertaisuuteen vajonneen seuran takaisin loistoon puoliammattilaisuuden ja avoimen maksupolitiikan avulla. Lue lisää Westerbergin käynnistämästä muutoksesta >>
Puoliammattilaisuus toteutui pääosin niin, että Tapparan pelaajat saivat palkkansa Westerbergin omistaman Montrealin mailatehtaan työntekijöinä. Siinä siis yhdistyi täysin se Antti Leppäsen jo aiemmin esittämä vaatimus työpaikasta, josta saa riittävän palkan ja joka tarjoaa myös mahdollisuuden urheilla. Mailatehtaansa lisäksi Westerberg huuteli jääkiekkoilijoiden avuksi myös muita tamperelaisia työnantajia, ja lupasi hyvillä suhteillaan pystyvänsä takaamaan pelaajilleen töitä.
Kaukalon puolella uusi toiminnan pyörittäjä Westerberg ilmoitti avaustiedotustilaisuudessaan Tapparan pelaajahankintapolitiikan olevan maltillista. Tulossa oli vain muutama kenttäpelaaja sekä maalivahti, jonka kerrottiin olevan maajoukkuetasoa. Hiukan myöhemmin nuo hankitut mysteeripelaajat saivat nimetkin. Uusi maalivahti oli ”Ilveksestä takaisin tuleva” Antti Leppänen.
Uusi seurajohto oli korjannut seuran ja maalivahdin väliset haavat. Nyt Lepälle järjestyi lupausten mukainen työpaikkakin. Määräsikö Ilves koskaan siirtokaranteenia maalivahdilleen, joka ei varsinaisesti edes ehtinyt seuraa edustamaankaan, tai maksoiko Westerberg karanteenimaksun hiljaisuudessa pois saaden maalivahdin heti joukkueen käyttöön, sitä tarina ei kerro.
Tarina pääsee kuitenkin täyteen vauhtiinsa 18.10.1970 alkaen, kun Antti Leppänen palasi mestaruussarjan maalivahdiksi yhden vuoden, 11 kuukauden ja kahdeksan päivän jälkeen. Sen jälkeen yli neljään kauteen Leppä ei päästänyt ketään toista torjumaan yhtäkään kiekkoa Tapparan maalilla ennen kuin loppukaudesta 1975 Suomen mestaruuden jo ratkettua kirvesrinnoille hänet lakkokaudella 1968-69 korvannut Jarmo Grönlund sai pelata neljä erää. Eikä niitä lepovuoroja kolmen seuraavankaan kauden aikana montaa tullut ennen uran lopettamista.
Peliuransa jälkeen Antti Leppänen toimi vielä monta vuotta Tapparan edustusjoukkueen valmennus- ja johtotehtävissä, myyntityössä ja juniorivalmennuksessa. Se Mikko J. Westerbergin haavojenhoito keväällä 1970 todellakin tiesi paikkansa.
TAPPARA-HISTORIA 