Reierson

Kanadalainen David Reierson kuuluu tapparalaiseen knoppitietoon sillä lailla, että hän on ensimmäinen ulkomaalaispelaaja, joka on pelannut joukkueessa enemmän kuin yhden kauden. Dave tuli Tapparaan kesken kauden 1989-90, teki peruspakille hyvät tehot 7+5=12 ja jatkoi mielellään Tampereella toisenkin kauden, kun mahdollisuutta tarjottiin. Seuraavalla kaudella syntyi vain yksi maali kahdeksan syöttöpinnan lisäksi. Tapparan jälkeen jo aiemmin Sveitsin liigan nähnyt Reierson pelasi vielä useamman kauden niin Ranskassa kuin Saksassakin.

Huczkowski

Hans Huczkowski oli huippulaatua niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin pelatessaan Tapparassa kaudella 1996-97. Hyvin suomea puhunut ruotsalainen palasi kuitenkin kotimaahansa heti yhden kauden jälkeen, pelasi vielä pitkän uran Luulajassa ja jatkoi myöhemmin samassa seurassa johtotehtävissä.

Varvio

Jarkko Varvio pelasi Tapparassa yhden kauden 1997-98. Alkukaudesta Jakke oli niin hurjassa maalivauhdissa, että kantoi kultakypärääkin joukkueen parhaana pistemiehenä, mutta kauden toisella puoliskolla tahti hiukan hiljeni.

Derek Mayer

Derek Mayer on yksi kaikkien aikojen parhaimmista Tapparassa pelanneista puolustajista ja ulkomaalaisvahvistuksista. Mies pelasi kirvesrinnoissa kauden 1995-96 ja iski silloin peräti 17 maalia, mikä on Tappara-pakkien yhden kauden maaliennätys. Tässä kuvassa Mayerin kanssa poseeraa Ilveksen Juha Lampinen.

Petriläinen

Pasi Petriläisen liigaura käynnistyi hämmästyttävästi jo 16-vuotiaana kaudella 1994-95. Yleensä pikkupoikina miesten peleihin nostetut kaverit ovat isokokoisia ja fyysisesti melko valmiita paketteja, mutta ”Passo” oli täysin höyhensarjaa liigaan noustessaan. JYPissä pelannut tuleva pakkipari Miska Kangasniemi tarjosi otsaveret irrottaneet tervetulotoivotukset liigaan rumalla taklauksella, mutta paremmin Petriläisen debyyttikaudesta muistetaan maalit Ilveksen verkkoon. Liigauran avausosuma syntyi Mika Mannisen haaroista, kun puolustaja irtosi alivoimalla läpiajoon tuomarin kypärästä ponnahtaneesta kiekosta! Loppukaudella syntyi toinenkin erikoinen Ilveksen verkkoon, kun Petriläinen roikotti punaviivalta viistopompulla kiekon Jukka Tammen taakse.

Alanen

Johannes Alanen on yksi niistä 1978-syntyneistä Tappara-pelaajista, jotka kuittasivat kultamitalit nuorten MM-kotikisoissa vuonna 1998. Tapparan liigajoukkueeseen ”Jonski” oli noussut jo pari kautta aiemmin, vaikka hän tässä poseeraakin Tapparan peliasussa juuri samalla kaudella kuin kuittasi junnukultaakin. Tunnollisena työmiehenä lähes mihin tahansa rooliin kykenevä Alanen pelasi Tapparassa kaikkiaan yhdeksän kautta ennen kuin lähti hakemaan uudenlaista peliroolia muualta. Keväällä 2007 Alanen iski Bluesin paidassa jatkoaikamaalin, joka pudotti kirvesrinnat puolivälieristä ulos.

Krykov

Valeri Krykov pelasi hienon uran Tapparassa ja muutenkin. Kirvesrinnoissa ”Vallu” pelasi kuusi kautta 1994-2000, yhteensä 306 runkosarja- ja 15 playoff-ottelua, joissa teki yhteensä 82 maalia, 117 syöttöpinnaa eli yhteensä 199 tehopistettä. Erikoisinta Krykovin Tappara-ajassa on se, että hän ei ollut poissa yhdestäkään joukkueen tosipelistä. Kun sama teräskuntoisuus oli alkanut jo ennen Tappara-aikaa HIFK:n paidassa 1991 ja jatkui vielä Tapparan jälkeenkin Bluesin riveissä, niin ei ole ihmekään, että Vallu on SM-liigan Teräsmies – pelaaja, joka on pelannut eniten peräkkäisiä pelejä. Teräsmies-putkeen kertyi kaikkiaan 488 runkosarjaottelua ennen kuin putki katkesi helmikuussa 2001 hänen pelatessaan Bluesissa.

Lydman

Keväällä 1996 Tappara nappasi ykkösdivisioonan Pelicansista puolustaja Toni Lydmanin, josta myöhemmin kehittyi kova luu Calgary Flamesin takalinjoille. Tapparassa Lyde pelasi kaksi kautta ennen siirtymistään HIFK:n kautta NHL:ään. Tässä kuvassa mies ensimmäisellä liigakaudellaan 1996-97.

Noronen

Maalivahti Mika Noronen on yksi harvoista Tapparasta NHL:ään ensimmäisellä varauskierroksella varattu pelaaja. Buffalo Sabres nappasi Mikan numerolla 21 kesän 1997 draftissa. Tapparassa Noronen pelasi kolme kautta vuosina 1996-99 ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään. Tämä kuva on miehen debyyttikaudelta 1996-97.

Oijennus

Pienikokoinen Markus Oijennus oli monen Tappara-fanin suosikki 90-luvulla. ”Pave” edusti kirvesrintoja kahdeksalla kaudella yli 300:ssa liigaottelussa. Oiva Oijennuksen veljenpoika antaa tässä kuvassa syöttöä kaudella 1996-97.