Tiedettä


Tieteellinen valmennus osattiin jo 70-luvulla. Mikko Leinosen sykettä ja muita käyriä tutkittiin tämän Jyväskylän yliopiston piirturin avulla. Onkohan kyseessä hyväkuntoisen pelaajan käyrät?

Haapalainen

Tapparan junioreista KooVeen kautta takaisin Tapparan edustusjoukkueeseen kiertänyt puolustaja Hannu Haapalainen oli iso palanen kirvesrintojen 1970-luvun menestyksessä aina 1980-luvun puoliväliin saakka. SM-metallia kertyi viiden mestaruuden, kolmen hopean ja yhden pronssimitalin verran 11 Tappara-kauden aikana. Joukkueen kapteeninakin hän toimi kaudella 1979-80.

Valokuva: Reijo Palmu

Leinonen

Valokuva: Reijo Palmu

Mikko Leinonen etsii kiekkoa jaloistaan ensimmäisellä SM-sarjakaudellaan 1973-74. Tilanteessa mukana häärii Ilveksen Reijo Hakanen. Noin kahdeksan vuotta myöhemmin ”Mikki” Leinonen pelasi ensimmäisen kautensa NHL:ssä New York Rangersin riveissä. Siltä kaudelta historiatilastoihin jäi NHL:n pudotuspelien yhden ottelun syöttöennätys kuusi maalisyöttöä, joka on voimassa yhä edelleen kesällä 2015. Leinonen on toiminut pitkään myös Tapparan toimitusjohtajana. Ensimmäisen jaksonsa hän toimitusjohti 1993-96, palasi tontille uudestaan vuonna 1999 ja oli Tapparan taustayhtiön Tamhockey Oy:n toimitusjohtajana yhtä soittoa siitä lähtien aina vuoteen 2019 saakka jäädessään eläkkeelle.

Perttula

195-senttinen Antti ”Professori” Perttula näyttää esimerkkiä siitä miten käy, kun Ilves-pelaaja törmää graniittiseen varteen vuonna 1972. Myös maalinteko maistui, sillä Perttula iski kaksi hattutemppua kaudella 1971-72.

Mustekala

Valokuva: Reijo Palmu

1970-luvun todellisia suurmaalivahteja oli legendaarinen Antti Leppänen, jonka paikalliset toimittajat nimesivät ”Mustekalaksi” Kanada Cupissa vuonna 1976.

IFK-ruuhka


Tapparan ja HIFK:n välillä väännettiin tiukasti myös 1970-luvun puolivälissä. Kirvesrinnoista Mikko Leinonen (14) ja Pekka Mäkinen pyrkivät irti ruuhkasta ja kiekon perään.