Kattokamera

Valokuva: Veikko Lintinen

Jäähalliin siirtyminen alkuvuonna 1965 mahdollisti myös valokuvaajille ihan uusia kuvakulmia. Veikko Lintinen kävi nappaamassa kuvan hallin kattorakenteiden sillalta alas keskialoitukseen, johon Tapparasta on kumartunut Pertti Ansakorpi.

Lipun naulaus


Tappara sai oman lippunsa vuonna 1963. Kuten näkyy, sellainen tehtiin harvoin nähdystä seuralogon kilvettömästä versiosta. Vasara kädessä lippua keppiin naulaamassa on Per-Olof Hagberg, joka oli paikalla jo vuonna 1932 TBK:n perustajajäsenenä. Muut kuvassa ovat vasemmalta Mikko Westerberg, Esko Luostarinen, Harry Lindblad, Juhani Saraste ja Jarl Ohlson.

Juhlat jäällä


Mestaruus on ratkennut kirvesrinnoille vuonna 1964. Kameraan päin tuulettelee näkyvimmin maalivahti Matti Peltonen. Happamat ilmeet katsomossa kuuluvat mestaruusottelun hävinneen TK-V:n kannattajille.

Leigh Bannister

Leigh Bannister oli kolmas virallisissa sarjaotteluissa Tapparaa edustanut ulkomaalainen, kausi oli 1968-69. Bannister saapui Suomeen jo harjoituspeleihin ja oli mukana heti SM-sarjan alkaessa marraskuun alussa. Loppuun asti hän ei kautta kuitenkaan vetänyt, vaan poistui riveistä tammikuun lopussa kahdentoista ottelun jälkeen. Niissä otteluissa hänelle kertyi 56 jäähyminuuttia, joista tosin valtaosa parin isomman kaukaloriehunnan seurauksina. Bannisterin jälkeen Tappara tyytyi pelkästään kotimaisiin voimiin lähes parin vuosikymmenen ajan ennen kuin Tim Thomas oli voittamassa mestaruutta vuonna 1987.

Rullilla


Wikipedia kertoo rullaluistimien historiasta, että 1970- ja 1980-lukujen taitteessa huippupikaluistelija Eric Heidenin nähtiin treenaavaan rullaluistimilla, joissa renkaat oli laitettu normaaliluistimen tapaan yhteen riviin peräkkäin eikä kahteen vierekkäin olevaan pariin. Samoihin aikoihin yhdysvaltalaiset jääkiekkoilijat alkoivat valmistaa jääkiekon kesätreeneihin sopivia rullaluistimia.

Mutta jo 1960-luvun puolivälin jälkeen Tappara treenasi kesällä Hakametsän jäättömässä hallissa rullaluistimilla, joissa oli viisi pyörää yhdessä linjassa peräkkäin! Kuvassa terävää lähtöä treenaavat Jouni Seistamo, Juhani Peltola ja Harri Harvala.

Doug Kowel


Tappara putosi kauden 1964-65 jälkeen alemmalle sarjatasolle eli Suomen sarjaan jäätyään SM-sarjassa sensaatiomaisesti viimeiselle sijalle. Alhaalla ei aiottu pysyä hetkeäkään pidempään kuin oli pakko, joten nousuun satsattiin myös panoksia. Yksi panostus oli hankkia joukkueeseen ulkomaalainen pelaajavalmentaja, kanadalainen Douglas Kowel. Kowel pelasi Suomen sarjassa yhdeksän Tapparan neljästätoista pelistä ja teki niissä kuusi maalia, mukana yksi hattutemppu.

Alun perin Tappara havitteli pelaajavalmentajakseen Sveitsissä vaikuttanutta kanadalaista Danny Malonea, joka kuitenkin meni Italiaan. Vuotta myöhemmin Malone tuli Suomeen nostamaan seuraavaksi Suomen sarjaan pudonnutta HIFK:ta takaisin pääsarjaan. Malonen saldo kolmessatoista Suomen kakkostason pelissä oli 12+5=17 ja peräti 60 jäähyminuuttia.

Kaonpää

Ilveksestä uransa startannut ja HIFK:n kautta Tapparaan kiepannut Esko Kaonpää pelasi kirvesrinnoissa kolme kautta 1966-69. Kahdella ensimmäisellä niistä hän oli myös Tapparan paras pistemies.

Kaski


Matti Kaski hyökkäsi Tapparassa 1950-luvun lopusta 1960-luvun puoliväliin ja oli voittamassa kolmea Suomen mestaruutta. Hän oli myös yksi niistä, jotka jäivät nostamaan vuonna 1965 pudonnutta Tapparaa Suomen sarjasta takaisin mestaruussarjaan. Kuvassa on käynnissä Suomen sarjan peli HPK:ta vastaan. Sarjanousun jälkeen Kaski siirtyi jäähdyttelemään Tapparan kakkosjoukkueeseen vain huomatakseen kahden vuoden ja kahden sarjaportaan nousun jälkeen pelaavansa taas mestaruussarjassa uudeksi nimekseen Hilparan saaneen Tappara II:n riveissä.