Blake Parlett

Valokuva: Saana Hakala

Vuonna 2017 Tapparassa mestaruuden voittanut Blake Parlett teki paluun Tampereelle kolmen kauden poissaolon jälkeen kaudeksi 2020-21. Paluu viivästyi, kun mies loukkaantui kotimaassaan kesäharjoittelussa ja pääsi aloittamaan pelikautensa vasta tammikuun puolivälissä. Hän räväytti maalin heti kauden ensimmäiseen otteluunsa ja keräsi kuudessa ensimmäisessä pelissään tehot 3+3. Siitä tahti vähän rauhoittui ja koko runkosarjan 37 peliä toivat 5+6=11.

Playoff-maali

Valokuva: Saana Hakala

Tappara tasoitti kevään 2021 toisen puolivälieräpelin KalPaa vastaan todellisella playoff-maalilla. Kaikki kuusi KalPa-pelaajaa on metrin päässä omasta maalistaan, mutta keskellä oleva Otto Rauhala on silti runnonut Jukka Peltolan maalille toimittaman kiekon verkkoon. Kolmas kirvesrinta kuvassa on Charles Bertrand.

Utunen

Valokuva: Saana Hakala

Toni Utunen löysi itsestään maalintekijän loppukaudesta 2020-21. Runkosarjan kahden osuman päälle syntyi uran ensimmäinen playoff-maali, jonka hän nostaa tässä Eero Kilpeläisen taakse kolmen KalPa-pelaajan keskeltä toisessa puolivälieräottelussa.

Puhakka

Valokuva: Saana Hakala

Petteri Puhakka siirtyi Oulun junioreista Tapparaan kaudeksi 2020-21 ja otti heti paikan liigajoukkueesta. Hän teki tulokaskaudellaan runkosarjassa neljä maalia ja osui playoffeissakin kahdesti.

Piiroinen, TUTO

Valokuva: Shaun Duncan / TUTO Hockey

27.8.2020 nähtiin sellainenkin harvinaisuus, että Tappara jakoi miehistönsä pelaamaan harjoituspelejä kahteen eri paikkaan. Hakametsässä pelatun 3v3 Super Seriesin turnauksen aikaan joukkueen nuorisokaarti vahvisti U20-joukkuetta, joka pelasi Turussa Mestis-yhteistyöseura TUTO Hockeyta vastaan. TUTO voitti ottelun 6-5.

TUTOon kaudeksi lainattu kirvesrintojen kolmosvahti Kari Piiroinen pelasi ottelun Tapparan puolella, vaikka pääosan kaudesta kantoikin TUTOn nuttua ja vieläpä niin hyvin, että palkittiin Mestiksen parhaana maalivahtina ja paikalla tähtikentällisessä. Tapparan koronakaranteenihuolien aikana Piiroinen oli 15 pelin ajan liigajoukkueen mukana ja pääsi pelaamaan myös kaksi ensimmäistä kokonaista liigaotteluaan. Ihan ensimmäiset liigaminuutit tulivat kuitenkin TPS:n paidassa, kun se ehti lainata Tappara-lainaa TUTosta pariin matsiinsa.

CHL-paita

Eri maiden vaihtelevat koronarajoitukset loivat Champions Hockey Leaguelle niin suuria ongelmia, että sarja oli väliaikaisella tauolla koko kauden 2020-21. Jos pelaamaan olisi päästy, Tapparan kotiasuna olisi ollut kuvan kaltainen oranssi paita. Sitä esittelemässä on ruotsalainen tryout-pakki Eric Norin, joka pelasi kirvesrinnoissa kuusi liigaottelua. Samalla paitamallilla lopulta päästiin pelaamaan CHL-kausi 2021-22.

3v3 Super Series

Valokuva: Saana Hakala

Kesällä 2020 viisi liigajoukkuetta kokeili harjoitussarjaa, jossa pelattiin kolmella kenttäpelaajalla per joukkue. Mukana olivat Tapparan lisäksi Ilves, HIFK, Kärpät ja TPS. Lopulta sarja jäi ilman ratkaisua, kun finaaliturnauksessa Helsingin jäähallin jää hajosi, pelit jäivät pelaamatta eikä uutta turnauspäivää löydetty. Kuvassa Anton Levtchi kamppailee eniten tehopinnoja sarjassa tehneen Kärppien Jesse Puljujärven kanssa.

Mestarit -61

Tapparan mestarijoukkue 1961.

Takarivissä vasemmalta: Jarl Ohlson (valmentaja), Matti Lahtinen, Seppo Liitsola, Esko Luostarinen, Timo Ahlqvist, Matti Haapaniemi
Keskirivissä vasemmalta: Aulis Hirvonen (apuvalmentaja), Matti Kaski, Jouni Seistamo, Mikko Holopainen, Pentti Hyytiäinen, Reijo Ojanen, Reino Torikka (huoltaja)
Eturivissä vasemmalta: Kalevi Numminen, Harri Harvala, Isto Virtanen, Matti Peltonen, Simo Liimatainen, Yrjö Hakala

Henry Åkervall

1950-luvun alkupuolella silloisen TBK:n riveissä oli harjoitusottelussa nähty yhdysvaltalainen Mel Morrow, mutta seurahistorian ensimmäisen virallisesti sarjapeleissä pelanneen ulkomaalaispelaajan tittelin vie kanadalainen Henry Åkervall (kanadalaisittain kirjoitettuna Akervall). Kuten nimestäkin huomaa, sukujuuret viettävät tänne Pohjolaan päin, ja mies olikin tullut Suomeen opiskelemaan metsätaloutta pelaten samaan aikaan Tapparassa jääkiekkoa. Hänen aiempi kiekkouransa oli sujunut USA:n yliopistosarjassa.

Åkervall teki ensiesiintymisensä Tapparan 30-vuotisjuhlaottelussa* 16.10.1962 Länsi-Saksan mestaria SC Riesserseetä vastaan. Hän sai pelata harjoituspeleissä ja piirin sarjassa, mutta kotimaisen pääsarjan silloisten siirto- ja karanteenisäännösten takia Åkervall pääsi liittymään SM-sarjan peleihin vasta tammikuun 20. päivä, kun sarja oli jo reilusti yli puolivälissä. Hän oli mukana kaikissa lopuissa seitsemässä ottelussa tehden pääasiassa pakkina pelatessaan noissa peleissä seitsemän maalia ja yhteensä 10 tehopistettä – mukana hattutemppu TP-V:tä vastaan murskavoitossa 17-0. Kauden päätteeksi kaulaan lätkäistiin hopeinen SM-mitali.

Tappara-kautensa jälkeen Åkervall mm. edusti Kanadaa vuonna 1964 Innsbruckin olympialaisissa. Muuten hän pelasi vain harrastuksenomaisesti ja toimi myöhemmin valmentajanakin yliopistossa.

* Tapparan ja TBK:n yhteen kuuluvasta historiasta kertoo erinomaisesti juuri tämäkin, että vain muutama vuosi Tappara-nimisen seuran perustamisen jälkeen aikalaiset juhlistivat seuran 30-vuotista historiaa TBK:n perustamisesta lukien. Eikä kukaan nikotellut asiasta.

Ykköset ykkösissä

Vuoden 1964 mestarit myöhemmin juhlagaalassa.

Eturivi vasemmalta: Seppo Mäkinen, Timo Ahlqvist, Matti Peltonen, Kalevi Numminen, Seppo Liitsola, valmentaja Aulis Hirvonen
Takarivi vasemmalta: Reijo Ojanen, Harri Harvala, Jouni Seistamo, Matti Kaski, Juhani Peltola, Pertti Ansakorpi, Kari Mäkinen, huoltaja Vesa Hakala, Mikko Holopainen
Kuvasta puuttuvat Esko Luostarinen, Tauno Jussila ja Heikki Koskimies