Tampere Cupin voittajat

Valokuva: Tappara

Kesällä 2022 Tappara voitti myös ensimmäisen Nokia Arenassa pelatun Tampere Cupin. Se kaatoi ensin Ilveksen 3-2 ja finaalissa HPK:n samoin lukemin 3-2. Tampere Cupin voittopokaali liitettiin Kanada-Maljan, runkosarjan voittopokaalin ja myöhemmin vielä CHL-pokaalinkin rinnalle esille.

Mestaruusviiri 2022

Valokuva: Tappara

Nokia Arena sai ensimmäisen oman mestaruusviirinsä syksyllä 2022, kun Tapparan edelliskeväänä voittaman mestaruuden muistomerkki nostettiin kattoon. Se tosin nousi sinne vain hetkeksi eikä edes aiempien viirien viereen, sillä vielä kauden 2022-23 loppuessakaan areenaorganisaatio ja areenaa vuokraavat seurat eivät olleet löytäneet ratkaisua saada meriittihistoriaansa näkösälle pysyvästi.

TBK 90 vuotta

Valokuva: Tappara

Tappara juhlisti edeltäjänsä TBK:n 90-vuotisjuhlaa joulukuussa KalPaa vastaan pelatussa kotiottelussa. Kunniavieraina ottelussa oli ennen vuonna 1955 tapahtunutta nimenmuutosta TBK-paidassa pelanneita todellisia konkareita. Vasemmalta lukien: Lauri Silván, Teuvo Takala, Kalevi Hämäläinen, Matti Lampainen sekä Kalevi Numminen, joka muita muutamaa vuotta nuorempana ei ehtinyt miesten pääsarjaa TBK:ssa pelata mutta junioreissa kuitenkin.

CHL MVP 23

Valokuva: Maurice Parree /CHL

Christian Heljanko nimettiin Champions Hockey Leaguen MVP:ksi eli liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi kaudella 2022-23. Heljanko torjui 12 CHL-peliä, joissa piti nollan neljä kertaa, päästi keskiarvona vain 1,33 maalia per ottelu ja torjui 95,12 prosentin tarkkuudella. Kuvassa playoff-vastustaja HC Davosin Matěj Stránský saa todeta Heljangon taas ohittamattomaksi. Veli-Matti Vittasmäkikin ihmettelee joukkuetoverinsa torjuntaa.

Vääntöpari

Valokuva: Fredrik Sundvall /CHL

Jääkiekkoväki muistaa edelleen Tapparan Ville Niemisen ja Ässien Veli-Matti Savinaisen kovan ja kiihkeän keskinäisen väännön SM-finaaleissa 2013. Kymmenen vuotta myöhemmin Savinainen edusti Tapparaa, kun se sai Champions Hockey Leaguen finaaliottelussa vastaansa Luleå Hockeyn. Savinainenkin löysi uuden vääntöparin ruotsalaisjoukkueen suomalaisesta Leo Komarovista. Taas painittiin, tökittiin, väännettiin ja haettiin yliotetta, kunnes mitalit kaulassa halattiin ja naurettiin.

Lehterän ensimmäinen

Jori Lehterä lähti Tapparasta maailmalle vuonna 2010 ja palasi takaisin kaudeksi 2022-23. Pitkä ura oli tuonut mainetta ja meriittejä, mutta isot voitot joukkueena olivat jääneet puuttumaan. Vihdoin Jorikin pääsi nostamaan voittopokaalia, kun Tappara voitti Champions Hockey Leaguen talvella 2023. Lehterä itse sai nimiinsä sarjan finaaliottelun voittomaalin.

Valokuva: Simon Eliasson /CHL

Datsunit

Valokuva: Suomen Jääkiekkomuseo

Tapparalla oli 1970-luvun lopulla työsuhdeautoinaan seuratunnuksilla varustetut komeat Datsunit. Joukkueen menopelejä esittelemässä oikealta etualalta lähtien neljänä lähimpänä joukkueenjohtaja Matti Huhtala, puolustaja Pekka Marjamäki, huoltaja Juhani Paatsjoki ja valmentaja Rauno Korpi.

Rähinät

Valokuva: Reijo Palmu @Suomen Jääkiekkomuseo

Martti Jarkko ja KooVeen Reima Pullinen ottavat viisiminuuttiset keskinäisestä nahistelusta joulukuussa 1978. Vitosensa istuttuaan Jarkko palasi kentälle ja ratkaisi kahdella maalillaan kirvesrinnoille voiton 5-2.