Nortti

Valokuva: Juha Sorri

Tässä tilanteessa Mika ”Nortti” Noronen vetää pidemmän korren, kun Jokerien kultakypärä Mika ”Veikko” Nieminen uhittelee Tappara-maalin edessä. Kevään 1998 ensimmäinen pudotuspeliottelu päättyi kuitenkin isäntä-Jokerien voittoon ja lopulta Nieminen laittoi kertaalleen kiekon Norosen taaksekin. Toinen Tappara-pelaaja kuvassa on Janne Grönvall.

Ville & Jere

Valokuva: Juha Sorri

Kaukaloiden väriläiskistä samaan kuvaan ovat osuneet HIFK:n Jere Karalahti ja Tapparan Ville Nieminen pelikaudella 1996-97. Myöhemmin he kohtasivat toisensa myös NHL:ssä. Mestaruuspytyistä Karalahti sai nostaa Kanada Maljaa ja Nieminen Stanley Cupia, mutta kummallekaan ei osunut molempia.

Patrik Höglund

Kauden 1996-97 kolmesta ruotsalaispelaajasta Tapparassa Patrik Höglund oli ainoa puolustaja. Kausi Tampereella oli Höglundin ainoa kausi muilla mailla, sillä hänen pääsarjauransa muut 12 menivät kaikki kotimaassa Ruotsissa Björklövenin, Luleån ja Västeråsin riveissä.

Kuvassa Höglundin kanssa vääntää IFK:n Tom Bissett, joka muutamaa vuotta myöhemmin tuli kirvesrintoihin voittamaan Suomen mestaruuden.

Valokuva: Juha Sorri

Salzburg ’11


CHL:n esivaihe European Trophy vei Tapparan monena kesänä Keski-Eurooppaan pelireissuille ennen Liigan alkua. Kesällä 2011 pelimatka vei Itävallan Salzburgista saksalaisen avojäähallin Crimmitschaun kautta Tšekin Pilseniin. Itävaltalaisen Festung Hohensalzburgin kukkulalinnoituksella poseeraa Tapparan valmennus- ja huoltoryhmä: vasemmalta oikealle tuore päävalmentaja Sami Hirvonen, Marko Ojanen, ”päävalmentaja” Niilo Konttinen, huoltajat Pämi Männistö ja Jorke Pekkanen, hieroja Vellu Pohjonen sekä edessä joukkueenjohtaja Petri Tuononen.

Barkov #57


Tappara-tietovisojen peruskysymyksiä lienee jossakin vaiheessa kysymys Aleksander Barkov Jr:n ensimmäisestä pelinumerosta Tapparan miesten joukkueessa. Hyvät visaajat muistavat, että ensimmäinen liiganumero oli 17, kun Joey Tenutella oli 16, ja tämän lähdettyä Sashalle vaihtui selkään isänsäkin käyttämä numero 16. Mutta loistavat visaajat tietävät, että nuorempi Barkov pelasi ensimmäistä kertaa miesten edustusjoukkueessa European Trophyn ottelussa Kotkassa HIFK:ta vastaan syyskuun 3. päivänä vuonna 2011. Silloin selässä olikin numero 57.

Kuvassa Sasha ainoana häkkipäänä kolmantena vasemmalta. Muut kirvesrinnat kuvassa ovat Joonas Koskinen (17), Tomi Pekkala sekä Barkovin toisella puolella oleva Joni ”Jeren isoveli” Karjalainen.

Numero 83

Valokuvat: Veijo Lyytikäinen

Numero 83 oli kovassa käytössä Tapparalla kaudella 2011-12. Ensimmäiseksi numeroa kantoi 10 pelin ajan tšekkiläinen Jan Platil (kuva vasemmalla), jonka tryout ei tuottanut sopimusta. Seuraavaksi samaan paitaan pukeutui yhdysvaltalainen Brett Skinner (keskellä), joka sai kuitenkin mennä vain seitsemän pelin jälkeen. Loppukaudeksi samaan numeroon saatiin vielä Antti Jaatinen (oikealla), joka sai käyttää sitä melkein yhtä usein kuin kaksi edellistä yhteensä, 16 ottelun ajan. Yhteensä nämä kolme pakkia tekivät Tappara-paidassaan tehot 2+3.

8 kattoon

Valokuvat: Mika Kylmäniemi

Janne Ojasen numero 8 nostettiin jäädytettänä Hakametsän kattoon nopeammin kuin kenenkään muun kirvesrinnan peliuran jälkeen. Ojanen lopetti pelaajauransa keväällä 2010, ja numero poistettiin käytöstä jo syksyllä 18.9.2010. Miksi olisi tarvinnutkaan odottaa, kun numeron päätyminen kattoon oli niin selvä asia – olihan Ojanen koko suomalaisen pääsarjahistorian paras pistemies ja Tapparassakin eniten liigaotteluita pelannut pelaaja.

Hyppymaski

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Ville Nieminen on kotimaisen jääkiekon hyppymaskin isä. Kukaan ei ponnista maalivahdin edessä kiekon tieltä korkeammalle. Tässä omissa korkeuksissaan roikkuvan Niemisen taakse on jäänyt HPK:n maalivahti Juuse Saros puolustaja Petteri Nikkilän muikistellessa vieressä.

Tiukka puolustus

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Tappara ja Jokerit pelasivat kausina 2012-13 ja 2013-14 ennen Jokereiden KHL-siirtoa monta erinomaista keskinäistä vääntöä, joissa ei tilaa eikä armoa annettu. Tässä Jokerit näyttää antaumuksellisen puolustuksen mallia talvella 2013. Mutta kiekko on vielä pelattavissa! Se näkyy ainoan seisovan Jokeri-pelaajan vasemman luistimen vieressä. Tunnistettava Tappara-pelaaja kuvassa on Teemu Aalto.