---

Uusia pelaajia: André Benoit (Hamilton AHL), Timo Koskela (KalPa), Jori Lehterä (Jokerit), Anssi Salmela (Pelicans), Arsi Piispanen (JYP), Steve Saviano (Växjö SWE), Atte Pentikäinen (Färjestad SWE), Nick Angell (Brynäs SWE), Jussi Halme (Sport), Timo Vertala (Kärpät), Ossipekka Lehtonen (Lukko), Iivo Hokkanen (HPK), Kimmo Pikkarainen (Blues), Nichlas Hardt (Herlev DEN), Antti Uitto (Hokki)

Lähteneet pelaajat: Petri Kontiola (Chicago NHL), Tuukka Mäntylä (Frölunda SWE), Marko Kauppinen (Jokerit), Stefan Öhman (Blues), Dale Clarke (Blues), Mika Viinanen (Lukko), Teemu Virkkunen (Ässät), Ville Mäntymaa (JYP), Burke Henry (Linköping SWE)
___

MUUTAMAN VUODEN TAUON JÄLKEEN MITALEILLA

SM-liigan peliohjelmaan ei ollut tehty isoja rakenteellisia muutoksia, vaan edelleen 14 joukkuetta kilvoitteli kymmenestä playoff-paikasta 56 runkosarjakierroksen ajan. Mutta pudotuspelejä oli muutettu niin, että nyt jokaisessa sarjassa puolivälieristä eteenpäin tarvittiin neljä voittoa. Vain sijojen 7-10 kesken pelattu 1. kierros oli edelleen kahdesta voitosta.

Muutoshalukkuutta kuitenkin oli jo ilmassa, sillä seurat halusivat lisää otteluita taloutensa takia niin SM-liigaan kuin kansainvälisestikin. Pohjoismainen harjoitusotteluturnaus Nordic Trophy pelattiin nyt toista kertaa. Lisäksi tämän kauden aikana lyötiin lukkoon päätös aloittaa Champions Hockey League, koko Euroopan laajuinen Mestarien liiga, jossa jaossa oli peräti 10 miljoonaa euroa. Sarjasta tehtiin kolmivuotinen sopimus, mutta yritys kaatui jo vuoden jälkeen kauteen 2008-09.

SM-liigan taloutta kohentamaan tehtiin syyskuussa myös uusi televisiointisopimus, kaikkien aikojen rahakkain sellainen suomalaisessa urheilussa, kun Canal+ ja Nelonen maksoivat lehtitietojen mukaan viisivuotisesta sopimuksesta 65 miljoonaa euroa, eli keskimääräisesti 13 miljoonaa euroa per vuosi. Aiempi tv-sopimus oli tuonut liigalle jaettavaksi miljoona euroa vuodessa.

Tapparaa koski myös Lempäälän Kisan nousu Mestikseen. Seurat tekivätkin heti yhteistyösopimuksen, joka mahdollisti pelaajaliikennettä sarjojen välillä.

Vasta kahdeksanneksi suurin pelaajabudjetti

Rauli Urama jatkoi toisen kautensa päävalmentajana joukkueella, joka lähti kauteen paperilla selvästi heikentyneenä, sillä edelliskauden kymmenestä parhaasta pistemiehestä kuusi oli lähtenyt muihin haasteisiin ja muutama muukin pelaaja vaihtanut seuraa. Moni lähtijä olisi haluttu pitää, mutta taloudellisesti Tappara ei kyennyt kilpailemaan. Seura oli tehnyt tappiota ja joutunut leikkaamaan pelaajabudjettiaan. Seitsemän muuta seuraa kykeni kertomaan pelaajabudjettinsa Tapparaa suuremmaksi. Pelejä ei kuitenkaan ratkota paperilla, sen Tappara näytti taas tälläkin kaudella. Lopulta kausi huipentui pronssimitaliin – seuran ensimmäiseen mitaliin viiteen vuoteen.

Uusiksi pelaajiksi Tappara hankki tälle kaudelle puolustukseensa paluumuuttajat Anssi Salmelan, Atte Pentikäisen ja Jussi Halmeen sekä kanadalaisen AHL-mestarin André Benoit’n. Hyökkäyspäähän tulivat Timo Koskela, Arsi Piispanen, Jori Lehterä ja Ruotsin divarista löydetty yhdysvaltalainen vain 172-senttinen Steve Saviano.

Tappara aloitti kauden vieläpä kahden väliaikaisavun turvin, sillä kaksi edelliskautta kirvesrinnoissa hyökännyt Quinn Hancock ja amerikkalaispuolustaja Nick Angell pelasivat syksyllä Tapparassa puolisentoista kuukautta ja siirtyivät sitten suunnitellusti Ruotsiin. Järjestely johtui Ruotsin verolaeista. Hancockilla oli kaudesta sopimus Tapparan kanssa, mutta kesällä hänelle neuvoteltiin viivästetty siirto Södertäljeen. Siirron syyksi kerrottiin tilanteko kokoonpanoon nuorille lahjakkaille pelaajille, mutta takana oli myös seuran taloudelliset vaikeudet. Hancock pelasi kirvesrinnoissa vain kaksi ottelua, joista jälkimmäisessä teki kaksi maalia mutta loukkasi myös olkapäänsä eikä pelannut enää ennen lähtöään Ruotsiin.

Kesken kauden kirvesrintojen rosteriin lisättiin vielä hyökkääjät Timo Vertala Kärpistä ja Ossipekka Lehtonen Lukosta. Vielä juuri ennen SM-liigan siirtorajan umpeutumista tammikuun lopussa Tappara oli aktiivisena markkinoilla. Se teki kaksi vaihtokauppaa, joissa se luopui hyökkääjä Niko Niemisestä saadakseen puolustaja Kimmo Pikkaraisen Bluesista, ja HPK:sta se hankki hyökkääjä Iivo Hokkasen antamalla vaihtokaupassa junioripuolustaja Harri Ilvosen. Bonuksena kaiken päälle myös vasta 19-vuotias tanskalaishyökkääjä Nichlas Hardt liittyi joukkueeseen ensimmäisenä tanskalaispelaajana koko SM-liigassa.

Siirtorintamalla saatiin aikaiseksi myös pieni kohukin, kun Iltalehti kertoi verkkosivuillaan Tapparan harkitsevan palkkaavansa puolustukseen Jere Karalahden, joka oli aloittanut kauden Kärpissä mutta tullut erotetuksi joulukuussa joutuessaan syytteeseen törkeästä huumausainerikoksesta, josta myöhemmin sai ehdollisen tuomionkin. Tapparalle Iltalehden spekulointi ei maistunut, vaan toimitusjohtaja Mikko Leinonen ilmoitti tiukasti, ettei Karalahtea ollut edes harkittu, mutta sen sijaan harkitaan oikeustoimia, jos väärää tietoa ei oikaista. Iltalehti poisti uutisensa.

Runkosarjassa uusi seuraennätys ennen kaikkea kotimenestyksen turvin

Kirvesrintojen kauteen valmistautuessa nähtiin erikoinen menestys, kun joukkue voitti Rauman perinteisen Pitsiturnauksen. Kyseinen turnaus ei ole mitenkään vakavasti otettavaa kauteen valmistautumista, eikä Tapparakaan näyttänyt olevan tosissaan liikkeellä jättäessään kolme kentällistä väkeä pois ja pelatessaan vain junioreilla ja Mestis-kumppani LeKistä lainatuilla pelaajilla. Niin vain turnausvoitto kuitenkin tuli, kun isäntäjoukkue Lukko kaatui finaalissa Arsi Piispasen kääntölaukausmaalilla.

Tappara osallistui myös Nordic Trophyyn, joka tiettyjen suomalaisten ja ruotsalaisten seurojen omavetoisena turnauksena tasoitti tietä myöhemmälle Champions Hockey Leaguelle, kun tällä kaudella pelattu mutta vain vuoden kokeiluksi jäänyt IIHF-vetoinen CHL kaatui. Nordic Trophyssä Tappara ylsi pronssiotteluun mutta hävisi sen Färjestadille.

Edelliskauden SM-liigassa Tappara oli pudonnut puolivälierissä ja sijoittunut sarjassa viidenneksi. Nyt se laskettiin siirtomarkkinoilla heikentyneeksi osapuoleksi eikä sille povattu paikkaa neljän kärkeen, jossa se oli viimeksi ollut mestaruuskaudellaan vuonna 2003.

Tappara pelasi runkosarjassa odotettua paremmin ja sijoittui taas neljännelle sijalle kuten oli tehnyt kahtena aikaisempanakin vuonna. Seuran kestotavoite kuuden parhaan runkosarjajoukkueen joukkoon kuulumisesta täyttyi siis tälläkin kertaa. Samalla Tappara teki yhden kauden piste-ennätyksensä runkosarjassa, kun se keräsi 56 ottelussa 104 pistettä, kaksi enemmän kuin aiempi ennätys.

Kotikaukalossa Tappara oli edelleen täyttä terästä; vain runkosarjavoittaja Kärpät keräsi enemmän pisteitä kotihallissaan. Marraskuun lopusta alkaen kirvesrinnat voittivat peräti 12 peräkkäistä kotiotteluaan, mikä sivusi seuraennätystä. Tapparan yleisömäärätkin nousivat edellisvuodesta ja viimeisen kahdeksan kotiottelun yleisökeskiarvo oli jo loistava 6600 katsojaa.

Yksi runkosarjan henkilökohtaisista valopilkuista oli Janne Ojasen huikea pelikausi. Samalla hän nousi vakavasti uhittelemaan myös SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssin kärkeä Arto Javanaista. Ojanen teki runkosarjassa 52 tehopistettä ja jäi runkosarjan päättyessä enää 13 pisteen päähän kärkipaikasta. Kauden aikana hän ohitti kyseisessä listassa niin Reijo Leppäsen kuin Matti Hagmaninkin, pelasi kauden aikana 800:nnen runkosarjaottelunsa ja ylitti myös 100 playoff-ottelun rajan. Ojanen pelasi niin kovan kauden, että 39-vuotiaana häntä ajateltiin ihan tosissaan myös takaisin Leijoniin helmikuun maajoukkueturnaukseen. Häntä ei valittu, mutta sen sijaan hänen ohitseen jälleen kerran joukkueeseen nimettiin kolme vuotta vanhempi Raimo Helminen – tosin sillä kertaa muilla kuin pelillisillä meriiteillä.

Maalivahti Mika Lehto oli liigamolarien keskuudessa jaetulla ykkössijalla seitsemällä nollapelillään. Omituista nollissa oli se, että kolme niistä tuli peräkkäisissä Ilves-otteluissa; yhteensä Lehto piti paikallisvastujaa maaleitta 218 minuuttia ja 50 sekuntia. Lehdon kauden kolmas nollapeli (17.11. HPK:ta vastaan) nosti hänet myös SM-liigan kaikkien aikojen eniten nollapelejä pelanneeksi maalivahdiksi. Runkosarjan päätyttyä Lehdolla oli kasassa 36 nollapeliä, kun kakkosella Nicklas Bäckströmillä niitä oli 31.

Suuren yleisön tunnistamaksi nimeksi itsensä teki myös Anssi Salmela. Lokakuun lopussa hän teki kauden erikoisimman maalin kiskaistuaan kiekon omalta alueelta yli 50-metrisessä kaaressa Ilves-maalivahti Tero Leinosen haaroista maaliin. Joulukuun alkaessa hän oli tehnyt jo 12 maalia, ja kun runkosarjaa oli jäljellä vielä puolet, hän uhitteli jo kovasti Derek Mayerin Tappara-pakkien maaliennätystä 17. Yhden lehden äänestyksessä hänet valittiin syyskauden kahdeksanneksi parhaaksi pelaajaksi puolustajista parhaana, ja toisen lehden äänestyksessä marraskuun parhaaksi tamperelaispelaajaksi. Muutamaa päivää myöhemmin Salmela nousi otsikoihin siviiliyön tappelusta, johon oli puuttunut poliisikin. Puolivälierien ollessa vauhdissa maaliskuun puolivälissä kahakan kummankin osapuolen kerrottiin saaneen tuomioksi 20 päiväsakkoa, mikä Salmelalle tarkoitti 1240 euron sakkoa. Salmela ehdittiin nimetä ensimmäistä kertaa A-maajoukkueeseenkin joulukuun alussa, mutta hänet poistettiin joukkueesta vain muutamaa tuntia myöhemmin, kun poliisitutkinta tuli julki. Helmikuun maajoukkueturnaukseen hän kuitenkin jo pääsi mukaan.

Syyskauden sattumuksia ja tapahtumuksia

Tappara pelasi hyvän runkosarjan, jossa se ei joutunut lainkaan pitkiin vaikeisiin jaksoihin. Marraskuun alussa oli ainoa kolmen tappion sarja, niistäkin kolmas vasta jatkoajalla eli tuotti yhden sarjapisteen. Sen sijaan kahdesti kirvesrinnat pelasivat kuuden voiton putken ja niiden lisäksi vielä tammi-helmikuussa 13 ottelun jakson, jossa hävisivät vain yhden pelin varsinaisella peliajalla ja toisen jatkoajalla.

Kausi tosin lähti vähän hitaasti vauhtiin, kun neljästä ensimmäisestä ottelusta tuli vain yksi voitto ja sekin vasta jatkoajalla. Sekin oli tiukalla, sillä tasoitusmaali syntyi vain 10 sekuntia ennen loppua. Timo Koskelan tekemä jatkoajan voittomaali sen sijaan syntyi pikatahdilla vain kahdeksassa sekunnissa.

Lokakuussa Tappara voitti Ässät Porissa 2-0 ja teki eräänlaista historiaa, kun ensimmäistä kertaa suomalaisessa kiekkohistoriassa ottelun pöytäkirjaa muutettiin sen jälkeen, kun erotuomarit olivat jo sen allekirjoituksillaan sinetöineet. Muutos tehtiin, kun toimitsijat olivat korjausyrityksistä huolimatta kuitenkin onnistuneet jotenkin sössimään kirvesrintojen ensimmäisen maalin tekijäksi Niko Niemisen ja toisen maalin tekijäksi André Benoitin. Jälkikäteen maalit saatiin oikein: ensimmäinen Benoit’lle ja toinen Jori Lehterälle.

Porin ottelun jälkeen Tappara otti Bluesista jo kuudennen peräkkäisen voittonsa; Timo Koskela keräsi peräti viisi tehopistettä (2+3) kuudesta tehdystä osumasta. Runkosarjan loppupuolella hän teki Tappara-uransa ainoan hattutempun, kun iski kaikki kolme maalia kirvesrintojen voittaessa Hämeenlinnassa HPK:n 3-2.

Edellä mainittu kauden ainoa kolmen tappion putki olisi sekin voinut katketa jo kahteen. Kärpille kärsityssä jatkoaikatappiossa Tappara johti ottelua vielä varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla, kunnes Kärpät sai kiekon maaliin. Osuma hyväksyttiin ilman videotarkistusta huolimatta selkeästä maalivahdin häirinnästä, jonka myönsivät niin erotuomaritarkkailija kuin maalin nimiinsä saanut oululaisten Jukka-Pekka Laamanenkin.

Pikkuvääntö maajoukkue-edustuksista Kanadan kanssa

Tappara lähti hyvin lyhyelle joulutauolle sijalta viisi. Tauko meni kabineteissa vääntäen Kanadan jääkiekkoliiton ja kansainvälisen jääkiekkoliiton kanssa. Kirvesrintojen puolustaja André Benoit oli valittu Kanadan joukkueeseen, joka pelasi perinteisessä mutta täysin näytöspeliluonteisessa Spengler Cupissa. Samaan aikaan Tapparalla oli kaksi liigaottelua. Tampereella käänneltiin kaikki kivet, mutta kansainväliset säännöt olivat selkeät, että pelaajalla on oikeus edustaa maataan. Benoit’n vahvistama Kanada voitti Spengler Cupin, kun taas Tappara hävisi molemmat ottelunsa ilman tehopakkiaan.

Seuraavassa ottelussaan Benoit’n paluun jälkeen Tappara löi ns. kympit täyteen ensimmäistä kertaa yli 12 vuoteen, kun HPK kaatui Hakametsässä peräti 10-1. Benoit oli ryöpytyksessä mukana vain yhdellä syöttöpisteellä, mutta Janne Ojanen iski uransa seitsemännen hattutempun.

13. helmikuuta Tappara nousi pitkästä aikaa taas myös runkosarjan kaikkien aikojen pistetilaston kärkeen, kun se voitti Pelicansin 7-2 ja nousi maratontaulukossa ohi TPS:n ykköseksi.

Kauden paikallispeleissä Ilves voitti kaksi ensimmäistä ja viimeisen, mutta Tappara siinä välissä kolme muuta päästämättä maaliakaan. Kun yksi Ilveksen voitoista tuli vl-kisassa, Tappara oli keskinäisten pelien ykkönen kolmen vuoden tauon jälkeen. Ennen kolmatta paikallispeliä mediassa nostettiin esiin Ilves-valmentaja Sakari Pietilän 10 peräkkäistä voittoa kirvesrinnoista aina vuodesta 1989 lähtien – arvatenkin Tappara katkaisi tuon putken juuri siinä ottelussa. Seuraavassa kohtaamisessa esiin nousi puolestaan Ilveksen Raimo Helminen, joka kuumennuttuaan taklasi SM-liigan kurinpitäjänkin arvion mukaan tahallisesti Teemu Aaltoa päähän ja sai kolmen ottelun pelikiellon.

Helmikuun maaottelutauon jälkeen jäljellä oli 10 ottelua, ja Tappara oli edelleen viidennellä sijalla. Lähimpinä sen edellä olivat kaksi peliä enemmän pelannut Pelicans viiden pisteen päässä sekä kuuden pisteen päässä ollut Jokerit. Vain neljä sarjakierrosta myöhemmin Tappara oli ohittanut molemmat ja noussut kolmanneksi.

Runkosarjan viimeiselle kierrokselle Tappara lähti edelleen kolmossijalta, mutta tappio Espooossa kakkossijan Bluesille ja samaan aikaan Jokerien tasapelipiste Oulussa pudottivat kirvesrinnat neljänneksi.

Viiden vuoden tauon jälkeen välieriin

Ennakkospekuloinneissa Tapparalle sopivammaksi puolivälierävastustajaksi oli nähty Pelicans, joka olisi tullut vastaan kolmossijalta, kun nyt neloselle vastaan tuli viidennen sijan JYP, joka päätti runkosarjan vahvassa lennossa seitsemän voiton putkella. Runkosarjan keskinäisissä otteluissa Tappara oli voittanut kolme ensimmäistä mutta JYP viimeisimmän.

Tapparan ja JYPin välinen sarja pallotteli pitkään tasaisesti puolelta toiselle kummankin joukkueen voittaessa kotiottelunsa. Mika Lehdon torjunnat ja Jonas Enlundin kaksi maalia toivat voiton ensimmäisestä pelistä. Toisessa ottelussa Tappara johti kolmannessa erässä kahdella maalilla, mutta JYP nousi tasoihin ja voitti Kalle Kaijomaan jatkoeräosumalla. Kolmospeli meni Tapparalle taas yhdellä maalilla, ja neljäs peli JYPille 3-0 – tosin siinäkin kaksi viimeistä maalia syntyivät vasta kahden viimeisen minuutin aikana. Viidennen ottelun Tapparakin voitti selvemmin luvuin 4-1 Timo Vertalan tehdessä kaksi maalia mutta myös loukkaantuessa loppupudotuspelien ajaksi. Sarja katkesi ensimmäiseen vierasvoittoon, kun Tappara dominoi Jyväskylässä komean voiton 6-2. Arsi Piispanen teki nyt kaksi maalia. Sarjavoitto kirvesrinnoille voitoin 4-2.

Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen Tappara ylsi välieriin, mutta vastus oli liian kova. Hallitseva mestari ja runkosarjan tälläkin kaudella voittanut Kärpät pyyhki Tapparan pronssiotteluun suoraan neljällä voitolla. Kolme ensimmäistä peliä olivat numerollisesti hyvin tiukkoja, vaikka ensimmäisessä pelissä Kärpät iski jo avauserään neljäkin maalia. Neljännessä ottelussa Tappara käväisi johdossakin vielä toisessa erässä, mutta maaliero kasvoi päätöserässä suureksi. Sarjan erikoisuuksia olivat Tapparan heikot kotiyleisömäärät, vaikka se oli nyt pitkästä aikaa mukana välierissä, sekä lentely Oulun ja Tampereen välillä charter-koneella yksin, kun Kärpät ei nyt suostunut tulemaan tasaamaan matkustuskustannuksia käyttämällä yhteistä konetta, kuten joukkueet olivat tehneet kolme vuotta aiemmin.

Lähes viikon tauon aikana Tappara ehti nuolla pahimmat haavansa ja toipua pettymyksestä ennen pronssiottelua, johon se matkusti Jokerien vieraaksi. Kauden aiemmissa peleissä kaksi maalia tehnyt tanskalainen Nichlas Hardt innostui oikein kunnolla ja paukutti pronssipelissä kirvesrintojen kolme ensimmäistä maalia. Voittomaaliksi jääneen 4-3 -osuman sai nimiinsä kapteeni Janne Ojanen, vaikka kiekko menikin maaliin Jokeri-puolustaja Marko Kauppisen omasta laukauksesta.

Kärpät uusi taas mestaruutensa voittamalla ensimmäistä kertaa historiassaan finaaleihin nousseen Bluesin voitoin 4-1.

Aalto, Benoit ja Salmela supertehokas pakkikolmikko

Tapparalle pronssimitali oli seurahistorian 11:s ja ensimmäinen himmein mitali sitten vuoden 1990. Monille pelaajille mitali oli ensimmäinen SM-liigassa, mutta useammankin mitalien miehille, kuten esimerkiksi Janne Ojaselle ja Janne Grönvallille, mitali oli ensimmäinen pronssinen.

Runkosarjan paras pistemies oli Timo Koskela, jonka 53:sta pisteestä 20 oli maaleja, mikä oli myös eniten Tapparasta. Jonas Enlund nosti edelliskauden kahden maalin saldonsa nyt 19:ään ja oli toiseksi paras maalintekijä. Janne Ojanen jäi pistepörssissä Koskelasta vain yhden pisteen. Teemu Aalto voitti koko SM-liigan puolustajien pistepörssin lukemilla 40 tehopisteellä, ja Anssi Salmela voitti liigan pakkien maalipörssin 16 osumallaan – hän jäi lopulta siis yhden maalin päähän Derek Mayerin seuraennätyksestä. André Benoit jäi Aallosta vain kaksi tehopistettä ja koristeli kauttaan vielä komealla plusmiinussaldolla +28.

Pudotuspeleissä Tapparan pisteykköseksi nousi aika yllättäen pienikokoinen jenkkihyökkääjä Steve Saviano, jonka tehot 5+4=9 olivat runkosarjan tehoihin 7+16=23 suhteutettuna melkoiset. Nichlas Hardt nousi pronssiottelun hattutempullaan kolmanneksi tehokkaimmaksi tapparaksi (4+3) ja yli kuuden tehopisteen ylsivät myös Juha Kiilholma, Anssi Salmela, Jori Lehterä, Jonas Enlund ja Timo Koskela.

Valmennus uusiksi ja myös uuden jäähallin rakentaminen melkein alkoi

Rauli Urama valmensi Tapparaa toista sopimuskauttaan ja sopimuksessa oli vielä mahdollinen optiovuosi. Juuri ennen joulua osapuolet kertoivat laittavansa neuvottelut käyntiin jatkosta. Se ei kauaa vienyt, kun jo tiedotettiin, että Urama ei jatka Tapparassa, vaan uuden valmentajan kartoitus laitetaan käyntiin. Tapparan vaihtoehtoihin kuului mm. LeKiä valmentanut Juha Juujärvi. Helmikuun alussa kirvesrintojen seuraavaksi päävalmentajaksi nimettiin Uraman apuvalmentajana toiminut Mikko Saarinen. Tapparan valmentajanpolulla jo jonkin aikaa ollut Juujärvi nähtiin seuraavalla kaudella Ilveksen valmennusryhmässä.

Tamperelaisjoukkueiden uuden kotihallin kartoitus sai myös isomman vaihteen. Jo yhdeksän vuotta aiemmin oli perustettu osakeyhtiö aloittamaan valmistelu kaupungin ydinkeskustaan tai sen lähelle tulevasta monitoimiareenasta. Se oli jo jonkin aikaa viettänyt hiljaiseloa, kunnes Suomen tuleva MM-kisaisännyys 2012 laittoi vauhtia rattaisiin. Keskusta nähtiin edelleen ainoana mahdollisuutena, ja Tampere-talon vieressä oleva Sorsapuisto sopivimpana vaihtoehtona, jota tutkimaan Tampereen kaupunki perusti kiireellisen selvitystyöryhmän, jotta rakentaminen ehtisi 2012 kisoihin. Tässä vaiheessa spekuloitiin myös Tapparan suurimman omistajan Poju Zabludowiczin mukaan tulolla uuden areenan taloudelliseksi sijoittajaksi.

Kuten tiedetään, ihan vuoden 2012 kisoihin ei vielä ehditty, paikkakin lopulta vaihtui, mutta nousihan se areena kuitenkin.

---

---