---

DYNASTIA PÄÄTTYI TAI MENI AINAKIN TAUOLLE

Tapparan kolmevuotinen dominanssi mestarijoukkueena päättyi. Samalla katkesi myös peräti 11 vuotta kestänyt putki, jossa kirvesrinnat olivat aina mitalipeleissä eli neljän parhaan joukossa. Nyt Tapparan runkosarjasijoitus oli vasta yhdeksäs, eikä pudotuspeleissä saatu riittävää nousua aikaan, vaikka yksi playoff-sarjavoitto pari sijaa plussaa toikin. Tapparan lopullinen sijoitus oli seitsemäs. Sitä heikommin se oli sijoittunut viimeksi vuonna 2012.

50-vuotisjuhlakauttaan juhlineessa SM-liigassa oli pitkästä aikaa tehty sarjamuotouudistuksia. Joukkuemäärää oli lisätty yhdellä, kun vuonna 2016 liigasta Bluesin konkurssin takia pudotettu espoolaisjoukkue palasi nyt takaisin alkuperäisellä nimellään Kiekko-Espoo. Ennätyksellisen 16 joukkueen myötä myös pudotuspelikaavio meni uusiksi, kun 12 joukkuetta pääsi pudotuspeleihin, joissa runkosarjasijat 5-12 aloittivat ensimmäisellä kierroksella, ja kärkinelikko tuli mukaan puolivälieristä eteenpäin. Samalla sarjaan palautettiin putoamismahdollisuus, kun kaksi viimeiseksi runkosarjassa jäänyttä ottelivat ensin keskenään, ja niistä hävinnyt joukkue kohtasi liigakarsinnoissa Mestiksen voittajan.

16 joukkuetta ja 60 runkosarjaottelua olisi ollut kauniisti nelinkertainen sarja, mutta ylimääräisistä paikallispelikierroksista ei haluttu luopua, joten otteluohjelmasta tehtiin erikoinen himmeli. Sen sijaan, että olisi kohdattu kaikki joukkueet tarkoituksenmukaisesti neljästi, niin nyt jokainen joukkue kohtasikin vastustajistaan yhden kuusi kertaa ja yhden muun joukkueen kaksi kertaa. Näin saatiin Nokia Arenallekin ne kaksi melkein 13 000 katsojan lisäpaikallispeliä tamperelaisjoukkueiden kesken. Tappara siis kohtasi suurimman osan joukkueista neljästi, mutta Ilveksen kuusi kertaa ja ”vaihdokkina” KooKoon vain kaksi kertaa.

Kausi muodostui monella tavalla erikoiseksi. Tappara tietysti jäi ensimmäistä kertaa 12 vuoteen (11 vuotta + katkennut koronakausi) mitalipelien ulkopuolelle ja oli runkosarjassakin vasta yhdeksäs. Mutta muille edelliskauden mitalisteille kävi vielä heikommin: Kärpät jäi kokonaan playoffien ulkopuolelle, vaikka oli tehnyt lukuisia huippuhankintoja. Vielä huonommin kävi toisen peräkkäisen hopeakauden jälkeen eniten Liigassa pelaajabudjettiaan nostaneelle Pelicansille, joka romahti aina SM-karsintoihin saakka! Se kuitenkin piti paikkansa Liigassa voittamalla karsinnoissa itämaan reissultaan takaisin Liigaan kovasti hamuavan Jokerit.

Yllätykset eivät loppuneet suurien ennakkosuosikkien floppaamiseen, vaan vielä suurempia yllätyksiä oli luvassa, kun Liigan finaaleihin itsensä pelasivat KalPa ja SaiPa. Kumpikaan ei ollut koskaan voittanut yhtään mestaruutta, SaiPa ei ollut pelannut edes finaaleissa, ja lisäksi SaiPa oli jo useamman vuoden ajan ennen tätä kautta ollut Liigan huonoin joukkue, joka ei ollut pelaajamarkkinoilla edes mitenkään näkyvästi vahvistunut. Ihan loppuun saakka lappeenrantalaisten tuhkimotarina ei kantanut, vaan KalPa voitti historiansa ensimmäisen mestaruuden. Pronssia vei Ilves.

Triplamestaruuden peruskivi lähti

Tappara sai taas kerran todeta edelliskevään mestarirosterinsa saavan rajuja iskuja pelaajamarkkinoilla. Kovia menetyksiä oli koettu aiemminkin, mutta nyt lähti triplamestaruuden takana ollutta vahvaa perusydintä: maalivahti Christian Heljanko, tehomies Anton Levtchi ja takuuvarma pakkikaksikko Valtteri Kemiläinen – Veli-Matti Vittasmäki kaikki hakeutuivat ulkomaille pelaamaan. Kun menetysten joukossa olivat lisäksi Heikki Liedes, Carter Camper, Nicholas Baptiste, uransa lopettanut Petri Kontiola plus muutama pienemmän roolin mies, niin paikkaajien hakemista pelaajamarkkinoilta riitti taas. Lähteneistä huomionarvoinen seikka on sekin, että ratkaisufinaalin voittomaalin tehnyt Liedes halusi purkaa voimassa olevan sopimuksensa ja siirtyi Espooseen.

Maalivahtiosaston Tappara täytti tuomalla sisään kaksi paluumuuttajaa: yhdeksän vuotta maailmalla olleen kaiken kokeneen Juha Metsolan ja vuoden Mestiksessä kasvamassa olleen Paavo Kohosen. Puolustukseen Liiga-kilpailijoista hankittiin Aleksi Matinmikko Ässistä, Ruben Rafkin TPS:stä ja Hugo Gallet KalPasta. Ruotsista löytyi yhdysvaltalainen Daniel Brickley, ja mukaan tuli myös Kanadan juniorisarjasta palannut Arttu Kärki. Hyökkäyksen profiilihankinnat olivat Julius Mattila Lukosta ja Aapeli Räsänen KalPasta. Heidän lisäkseen hyökkäyseen tuotiin vain nuori Emil Järventie Ilveksestä sekä muualla pelanneet omat juniorikasvatit Verneri Ahonen ja Frans Viita. Aleksi Mustosen kanssa solmittiin tryout-sopimus, joka poiki myöhemmin jatkon koko kaudeksi. Kesällä mukaan tuotiin myös Joose Antonen muutaman viikon määräaikaisella diilillä auttamaan kauden ensimmäisissä peleissä.

Uusista tulokkaista Rafkin, Kärki, Kohonen ja Viita siirtyivät jo kesken kauden pois.

Todella levotonta pelaajaliikennettä kauden aikana

Edellisilläkin kausilla Tapparassa oli tapahtunut paljon pelaajaliikennettä kauden aikana, mutta nyt lyötiin uusia ennätyksiä. Osittain syynä oli varsinkin syyspuolella pahasti rassanneet pitkäaikaiset sairastelut ja loukkaantumiset, joita paikattiin ennätysmäärällä omia junioreita, määräaikaisilla sopimuksilla kokeneempien pelaajien kanssa ja myös hankkimalla ihan uusia vahvistuksia rosteriin.

Kokoonpanon kasvaminen aiheutti painetta toisessa päässä, ja sopimuspelaajia myös poistui kesken kauden joukkueesta enemmän kuin koskaan. Yllättävimmät lähtijät olivat keväällä kahden vuoden sopimuksella kirvesrintoihin tullut Ruben Rafkin sekä edelliskaudella isossa roolissa ollut hyökkääjä Otto Somppi. Myös Oskari Luoto ja Arttu Kärki halusivat lähteä jo alkukaudesta hakemaan roolia muista joukkueista.

Marraskuussa joukkueeseen hankittiin ulkomailta hyökkääjät John Quenneville ja Mario Kempe sekä puolustaja Andrej Šustr. Samoihin aikoihin pakistoa vahvistettiin reilun kuukauden pätkäpestin sopimuksella vanhalla tutulla Teemu Suhosella. Jo ihan kauden ensimmäisiä pelejä varten vastaava määräaikaisvahvistus oli ollut hyökkääjä Joose Antonen. Joulukuussa sisään tuotiin Ruotsista Jonas Engström, joka tosin sai jatkaa matkaa jo viiden pelin jälkeen. Tammikuun alussa Ruotsista tuli puolustaja Jonathan Andersson. Vielä viimeisenä siirtopäivänä Tappara hankki pari vuotta aiemminkin vastaavaan aikaan joukkueeseen liittyneen hyökkääjä Juuso Ikosen. Myös maalivahtiosastoa rukattiin, kun sisään tuotiin SaiPa-laina Filip Lindberg, ja samalla Paavo Kohonen poistui rosterivahvuudesta ulkomaille.

Omasta U20-joukkueesta alkukaudesta tarjolla liigapeleille olivat hyökkääjät Verneri Ahonen, Juuso Nykänen ja Emil Järventie sekä puolustaja Niko Korkola. He kaikki pääsivätkin pelamaan myös miesten liigassa. Järventien kausi katkesi loukkaantumiseen jo syksyllä, ja lopulta Nykänen onnistui valtaamaan vakiopaikan liigan kokoonpanosta. Mutta näiden kärkijunnujen lisäksi Tappara joutui ammentamaan U20-joukkueesta vieläkin enemmän. Neljän mainitun lisäksi miesten liigapelejä pääsivät pelaamaan puolustajat Jesper Kotajärvi ja Niklas Puistola sekä hyökkääjät Dani Mikkonen ja Timi Teuho-Markkola. Junnuista Nykänen, Ahonen, Mikkonen ja Kotajärvi onnistuivat myös avaamaan maalitilinsä Liigassa – Mikkonen jopa heti ensimmäisessä liigaottelussaan.

Kaikkien hankintojen ja junnunostojen kanssa kauden aikana kokoonpanossa nähtiin peräti 37 eri kenttäpelaajaa. Vastaavaan määrään oli ylletty vain kerran aiemmin, kaudella 2011-12, joka kenties osuvastikin oli edellinen kerta, kun Tappara suorastaan rämpi runkosarjassa. Ainoastaan maalivahti Juha Metsola oli mukana kaikissa runkosarjaotteluissa, mutta hän toisaalta istui niistä kolmasosan vaihtopenkillä katsojana. Pisimpään sivussa oli Olli Juolevi, joka pelasi syyskuussa yhden CHL-ottelun ja pystyi seuraavan kerran kaukaloon vasta helmikuun lopussa. Pidempiä poissaolopätkiä tuli myös Petteri Puhakalle, Veli-Matti Savinaiselle, Julius Mattilalle, useammastakin eriaikaisesta vammasta kärsineelle Philip Granathille sekä John Quennevillelle, joka pelasi kauden viimeisen ottelunsa jo tammikuun lopussa.

CHL:ssäkään ei menestystä

Tappara oli tälläkin kaudella mukana 10-vuotisjuhlakauttaan pelanneessa Champions Hockey Leaguessa. Se oli ainoa joukkue, joka on yltänyt mukaan kaikille kausille – ensi kaudella sellaisia joukkueita ei ole yhtään. Toista vuotta peräkkäin kirvesrintojen menestys eurooppalaisessa huippusarjassa jäi odotettua vaisummaksi. Nyt se sentään pääsi mukaan pudotuspeleihin, joiden ulkopuolelle se oli jäänyt edellisvuonna hallitsevana CHL-mestarina.

Tänä vuonna playoff-paikka tippui syliin oikeastaan lahjana. Toista vuotta peräkkäin pelattiin kuuden ottelun runkosarja, jossa jokaisessa ottelussa on vastassa tietyn ranking-logiikan mukaan arvottu joukkue. Tappara aloitti vieraspeleillä Tšekissä, voitti Sparta Prahan voittolaukauskilpailun jälkeen, mutta hävisi Dynamo Pardubicelle selvin numeroin 1-5. Hakametsässä pelatuissa otteluissa se voitti ranskalaisen Rouen Dragonsin helposti, mutta hävisi ruotsalaiselle Färjestadille 4-6. Toinen murskaava kolmen pisteen voitto tanskalaisesta SønderjyskEstä ei riittänyt, vaan pudotuspelipaikkansa varmistaakseen Tapparan olisi pitänyt voittaa kotonaan sveitsiläinen Lausanne. Siihen se ei kyennyt vaan jäi roikkumaan sijalle 16, viimeiselle pudotuspelipaikalle, kun muutamalla uhkaajalla oli vielä ottelu jäljellä ja mahdollisuus ohittaa ja pudottaa kirvesrinnat ulos playoffeista.

Lopulta kaikki kiteytyi brittiläisen Sheffield Steelersin ja Tapparan neljällä maalilla voittaneen Dynamo Pardubicen väliseen otteluun. Dynamon voitto nostaisi sen playoffeihin ja pullauttaisi Tapparan ulos. Ottelu meni jatkoajan jälkeen voittolaukauskilpailuun ja siinäkin viiden laukojaparin jälkeen lisäpareille, kunnes Sheffield ratkaisi voiton ja auttoi Tapparan viimeisenä joukkueena playoffeihin.

Pudotuspeleissä sijan 16 Tappara sai vastaansa sijan 1 joukkueen, joka oli kaikki alkusarjaottelunsa voittanut ja Tampereeltakin pisteet hakenut Färjestad. Ensimmäisessä playoff-ottelussa Nokia Arenassa Tappara otti kahden maalin johdon, mutta ruotsalaiset kampesivat kolmannessa erässä ohi ja voittivat 3-2. Paluuottelussa Karlstadissa Tappara teki päätöserässä saman: Nick Halloran tasoitti kakkosottelun lukemiksi 2-2, mutta yhteistuloksessa Färjestad oli vielä maalin edellä. Pari minuuttia ennen loppua Juha Metsola teki tilaa kuudennelle kenttäpelaajalle. Erikoistilanteessa Kristian Tanus teki vierasjohdoksi 3-2 ja yhteismaalit olivat nyt tasan. Täyden peliajan jälkeen oltiin edelleen tasoissa yhteistuloksessa, joten jatkoon menijä ratkaistiin 10 minuutin jatkoajalla. Heti sen alussa Tappara sai jäähyn, kesti täydet kaksi minuuttia alivoimaa, mutta vain pari sekuntia jäähyn päättymisen jälkeen Färjestad onnistui, meni jatkoon ja lopulta aina CHL-finaaliin saakka.

Tapparan kauden viimeinen CHL-ottelu oli erikoinen, sillä yhden ottelutapahtuman seurauksena oli sekä voitto, tasapeli että tappio: 60 minuutin voitto 3-2, yhteistuloksen tasapeli 5-5 ja lopulta vielä jatkoajalla tappio 5-6.

Kristian Tanus oli Tapparan CHL-pistemiehistä ylivoimainen 11 tehopisteellään (4+7). Yllätysnimi Hugo Gallet keräsi 3+2 ja Nick Halloran 2+3, vaikka pelasi vain puolet otteluista. Myös Oiva Keskisen saldo oli 2+3. Tulokaspuolustaja Arttu Kärki teki kaksi maalia Rouenin verkkoon, ja CHL:ssä maalintekoon pääsivät myös nuoret Emil Järventie ja Juuso Nykänen.

CHL-mestaruuden vei toisena vuotena peräkkäin sveitsiläinen joukkue, kun Zürich Lions kaatoi finaalissa Färjestadin. Tappara oli viimeinen joukkue, joka tähän asti oli ollut mukana kaikilla CHL-kausilla sen käynnistyttyä 2014, mutta seuraavalla kaudella Tapparankin putki katkeaisi, kun se ei päässyt mukaan.

Runkosarja kuin kaksi erillistä pelikautta

Tappara lähti liigakauteen yhtenä vahvoista ennakkosuosikeista. Sen lisäksi kärkeen ennustettiin Kärppiä, Ilvestä, Lukkoa ja HIFK:ta. Esimerkiksi kotimaisen Veikkauksen mestariveikkauksessa Tapparalle oli tarjolla pienintä kerrointa Kärppien ja Ilveksen ollessa lähellä kannoilla.

Vaikka Tapparan runkosarjasijoitus oli sen selvästi huonoin yli kymmeneen vuoteen, niin koko pitkä kausi ei ollut pelkkää via dolorosaa. 35 pelatun ottelun eli yli runkosarjan puolivälipisteen jälkeen Tappara oli vielä sarjakärjessä. Vasta siitä alkoi lähes syöksykierremäinen spiraali alaspäin.

Tuolloin joulukuun 27. päivä Tappara voitti JYPin ja oli siinä vaiheessa kerännyt 64 pistettä 35 ottelussa, keskimäärin 1,83 pistettä per ottelu – runkosarjavoittaja Lukon vastaava pistekeskiarvo koko kaudelle oli 1,87. Runkosarjan 25 viimeistä ottelua toivat kirvesrinnoille kuitenkin vain 26 lisäpistettä, keskiarvona 1,04 pistettä per ottelu. Sillä ajanjaksolla Tappara oli Liigan kolmanneksi huonoin joukkue. Se otti runkosarjan vajaan loppupuolikkaan aikana vain seitsemän kolmen pisteen voittoa, kun kauden alussa se oli tarvinnut seitsemään täyteen pistepottiin 11 ottelua. Muutos oli hirmuinen.

Romahduksen syitä on varmasti selvitelty sisäisissä analyyseissä, mutta yksi iso vaikuttava alamäkeen sysännyt seikka oli taatusti kokoonpanoissa. Alkusyksystäkään Tappara pääsi harvoin pelaamaan täysin parhaalla kokoonpanollaan, mutta poissaolijoiden määrä oli normaalin puitteissa. Marraskuun puolivälissä pelatuissa tuplaotteluissa CHL-playoffeissa Färjestadia vastaan Tappara pääsi pelaamaan joutumatta käyttämään ainuttakaan junioripelaajaa korvaamassa pelipaikkaa rosterissa. Mutta pian niiden pelien jälkeen kokoonpano-ongelmat alkoivat kumuloitua.

Juolevin lisäksi pakiston pitkäaikaispotilaaksi oli joutunut ensin Aleksi Matinmikko, sitten myös Otto Leskinen. Hyökkäyksestä näihin aikoihin pitkään sivussa olivat Petteri Puhakka ja Julius Mattila. Melkein koko joukkueessa kiertäneen sairasteluepidemian aikana lähes jokaisesta ottelusta puuttui yli kentällinen avauskokoonpanon miehiä. Kun yksi palasi takaisin, kaksi muuta jäi sivuun. Junioreista nostettiin paikkaajia, mutta tilanteen jatkuessa kokoonpanoon kykenevien vakiopelaajien kuorma kasvoi koko ajan, eivätkä hekään luultavasti täysin sataprosenttisessa vireessä kaukaloon ilta toisensa jälkeen päässeet.

Kaikki kärjistyi heti sen jälkeen, kun Tappara oli juuri noussut sarjakärkeen joulun ja uudenvuoden välipäivinä. JYP-voiton jälkeen seuraava peli oli heti seuraavana iltana Porissa, ja jo pidempään vajailla rostereilla pelanneelta Tapparalta oli taas pudonnut pelaaja tai pari, ja sivussa oli peräti viisi avauskokoonpanon hyökkääjää ja saman verran puolustajia. Pelaamaan pystyvässä pakkikuusikossa olivat mm. ensimmäisiä liigapelejään pelanneet Jesper Kotajärvi ja Niklas Puistola. Tappara hävisi tuon ottelun 0-5. Vain kaksi päivää myöhemmin Lahdessa tuli turpaan vielä rumemmin 1-7, kun edelleen kymmenkunta miestä oli sivussa.

Siitä lähtenyttä syöksykierrettä Tappara ei kyennyt pitkään aikaan oikaisemaan. Kokoonpano-ongelmien myötä myös kaukalossa nähty pelillisen suorittamisen taso laski, maalivahtipelikin petti tai ei ainakaan kyennyt paikkaamaan muun pelaamisen sakkaamista, ja tappiot seurasivat toisiaan.

Ässät-tappiota seuranneen kuukauden aikana Tappara hävisi ensin viisi ottelua putkeen saamatta pistettäkään, mikä oli edellisen kerran tapahtunut keväällä 2011, ja kaiken kaikkiaan se voitti ainoastaan yhden ottelun seuraavista 11 pelistään.

Syöksykierre katkesi kotivoitolla Sportista, jossa Daniel Brickley onnistui tekemään 4-3 -voittomaalin vain kolme sekuntia ennen loppua. Viimeisistä 14 runkosarjapelistään Tappara voitti puolet, mutta se ei riittänyt yhdeksättä sijaa korkeammalle.

Ilman maalivahtia osumia kumpaankin päätyyn

Tappara oli siis aloittanut kauden hyvin ja keikkui sarjakärjen tuntumassa tai jopa ykkösenä yli puoli runkosarjaa yli joulun. Runkosarjan pari ensimmäistä kuukautta se eteni suunnilleen suhdeluvulla kolme voittoa ja yksi tappio, sitten pari voittoa yhtä tappiota kohden, kunnes tuli tammikuun tössähdys.

Runkosarjan alun isoihin voittoihin kuului Kärppien kaataminen back-to-back-otteluissa perjantaina Tampereella ja lauantaina Oulussa – siinä vaiheessa ei luonnollisesti vielä tiedetty, ettei Kärppien kaataminen tällä kaudella olekaan meriitti. Sen sijaan toisinpäin heti kauden kolmannessa ottelussa kävi sellainen erikoisuus, että HIFK haki ensimmäisen voittonsa Nokia Arenasta ikinä, kun se kaatoi Tapparan 4-1. IFK:n 14 ensimmäistä vierailua Tampereen uudella areenalla olivat päättyneet tappioon.

Tapparan ja Kiekko-Espoon ensimmäisessä kohtaamisessa yli 25 vuoteen nähtiin kummallinen maali, kun Tappara otti lopussa maalivahtinsa pois yrittääkseen kavennusmaalia kuudella kenttäpelaajalla. Lähes heti Paavo Kohosen jätettyä kentän Julius Mattilan syöttö kohti siniviivaa meni ohi kohteestaan ja jatkoi samalla epäonnisella liikeradallaan tyhjään omaan maaliin. Vajaata kuukautta myöhemmin nähtiin kuitenkin toisinpäinkin sellainen harvinaisuus kuin Tapparan tekemä tasoitusmaali kuudella kenttäpelaajalla. Aleksi Matinmikko laukoi TPS:n verkkoon osuman kirvesrintojen pelatessa ilman maalivahtia, ja se oli ensimmäinen kerta yli seitsemään vuoteen, kun Tappara onnistui muuttamaan runkosarjapelin pistejakoa otettuaan maalivahtinsa pois.

Lokakuun lopulla tapahtuneeseen kauden ainoaan KooKoo-vierailuun mahtui mukaan videotarkistuserikoisuus. Tappara tuuletti jo Nick Halloranin maalintekoa, mutta tuomarit eivät nähneet kiekon käyneen maalissa, ja pelin annettiin jatkua. Sitä käytiinkin vielä yli kaksi minuuttia ennen kuin tilanne päästiin tarkistamassa videolta. Kiekko oli käynyt maalissa, osuma hyväksyttiin ja kelloa siirrettiin paljon takaisinpäin, joten samat peliminuutit pelattiin ikään kuin uudelleen.

Kristian Tanus syötti lokakuun viimeisessä ottelussa Kuopiossa kirvesrintojen kaikki neljä maalia. Neljän tehopisteen matseihin kauden aikana ylsivät myös Benjamin Rautiainen, joka teki maalin ja syötti kolme K-Espoota vastaan helmikuussa sekä samaan pistesaldoon päässyt Nick Halloran TPS:ää vastaan maaliskuun alussa.

Helmikuussa otteluohjelma tarjosi Tapparalle pitkän treenijakson, täydet kaksi viikkoa ilman ainoatakaan ottelua ja vain yksi ottelu 19 päivän aikana. Ennen tuollaista taukoa kirvesrinnat olivat voittaneet vain kaksi ottelua kolmestatoista edellisestä pelistään, mutta sen jälkeiset 12 viimeistä ottelua toivat kuusi voittoa. Jonkinlainen muutos tauon aikana siis saatiin.

Vaikka kausi kokonaisuudessaan odotettua heikommin sujuikin, niin ylivoimapelitilaston Tappara kuitenkin runkosarjassa voitti. Se teki eniten yv-maaleja, 57, kuusi enemmän kuin seuraava. Myös sen yv-tehokkuus oli Liigan parasta. Sen sijaan joukkueen alivoimapeli oli kolmanneksi heikointa. Yhtälö meni vaikeaksi, kun samaan aikaan Tappara joutui myös alivoimalle useammin kuin mikään muu joukkue.

Runkosarjan paikallispelit menivät edellisvuosien malliin. Ilves voitti neljä ja Tappara kaksi. Varsinkin kotipaikalliset ovat sujuneet Tapparalta käsittämättömön huonosti viime vuosina. Runkosarja oli kuitenkin vasta esimakua vielä ikävämmälle paikallissarjalle playoffeissa.

Playoffien 1. kierrokselta jatkoon vasta ratkaisupelin jatkoerästä

Tappara aloitti pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta, jossa se oli pelannut edellisen kerran vuonna 2010. Pari seuraavaa vuotta se oli jäänyt kokonaan ulos playoffeista, mutta sen jälkeen se oli aina runkosarjassa varmistanut paikan suoraan puolivälieriin. Nyt tällä laajennetulla ensimmäisellä kierroksella vastaan tuli liiganousija Kiekko-Espoo. Paras viidestä -sarjan kotietu oli espoolaisilla.

Runkosarjan lopulla Tappara oli jo kärsinyt maalinteko-ongelmista jääden mm. kaksi kertaa nollille kotonaan kolmessa viimeisessä pelissään. Sama jatkui playoffeissa, kun se hävisi avausottelun 1-0. Toisen ottelun voittoon 6-1 löytyi jo maalejakin, mutta nihkeästi jatkettiin kotivoittoisesti, kunnes sarja oli tasan 2-2 ja ratkaisuottelu Espoossa. Sitä ennen nelospelissä Tampereella oli nähty Juuso Nykäsen raju kyynärpäätaklaus Kiekko-Espoon Miro Keskitalon päähän. Nykänen sai neljän ottelun pelikiellon.

Kiekko-Espoo oli sarjan aikana kurittanut Tapparan koko kauden takellellutta alivoimaa ja sama jatkui ratkaisuottelussa, kun se iski jo kuudennen ja seitsemännen ylivoimamaalinsa karaten kahden erän jälkeen kahden maalin johtoon 3-1. Päätöserässä nähtiin viimein sellainen Tappara, jota oli pitkään odotettukin, kun se myllytti ja pyöritti hyökkäystään, kunnes viimein nousi tasoihin. Kesken kauden tullut ruotsalaispakki Jonathan Andersson kavensi kauden ainoalla maalillaan noin erän puolivälissä. Pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Tappara pääsi ylivoimalle ja veti maalivahdinkin pois. Vain kuuden sekunnin yrityksen jälkeen Julius Mattila onnistui nostamaan tasoitusmaalin. Samalla hän sai jonkinlaisen hyvityksen alkukauden epäonniselle harhalleen, kun teki vastaavassa kenttätilanteessa oman maalin.

Puolivälieräpaikka ratkesi Tapparalle jatkoerässä alivoimalla. Andersson sai kevyen jäähyn, kun hetkeä aiemmin toisessa päädyssä oli jo päästetty kotijoukkueen rike läpi sormien. K-Espoo ei kuitenkaan nyt onnistunut tai ehtinyt tehdä jo kahdeksatta ylivoimamaaliaan sarjaan, kun kirvesrintakapteeni Otto Rauhala poimi kiekon omalla alueella, luisteli kentän läpi toiseen päätyyn ja laukoi ranteella kolmen vastustajan keskeltä laukauksen, joka yllätti kauden supertulokasmaalivahti Petteri Rimpisen.

Tappara jatkoi puolivälieriin, joihin toisen otteluparin viidennen pelin jatkoerätuloksen myötä vastustajaksi kirvesrinnoille määräytyi paikalliskilpailija Ilves. Kesken 1. kierroksen pelien Tappara oli saanut takaisin pitkään sivussa olleen Veli-Matti Savinaisen, mutta sen sijaan Otto Leskinen loukkaantui sarjan toisessa ottelussa eikä pelannut enää jatkossa.

Neljä tappiota ilman jossitteluja

Tampereen sisäinen playoff-sarja oli nähty Hakametsässä 2017, jolloin joukkueet väänsivät legendaariset täydet seitsemän ottelua ennen kuin ennakkosuosikki Tappara kampesi itsensä jatkoon. Jotain samanlaista odotettiin nytkin, vaikka voimasuhteet tällä kertaa olivatkin päinvastaiset. Mutta samanlaista hurjaa sarjaa ei nyt nähty. Tappara taisteli ja rimpuili, mutta Ilves puolusti vahvasti ja iski hyökkäyksessä tylysti. Voittaja oli juuri niin selvä kuin voittonumerot 4-0 kertovatkin. Tappara pystyi neljän ottelun sarjassa tekemään vain neljä maalia.

Jokaisessa yksittäisessä ottelussa Tappara oli ainakin alussa vahvasti mukana, kenties jopa jollain lailla veikin peliä ja loi odottamaa, että maalilla tai parilla voitto voisi tulla. Mutta niitä maaleja ei vain tullut. Ensimmäisessä ottelussa Ilves osui toisessa erässä neljä kertaa, niistä kaksi ylivoimalla erän viimeisellä minuutilla Veli-Matti Savinaisen tuplajäähyn aikana. Tappara jäi lopulta taas kokonaan maaleitta.

Toisessa ottelussa Tappara sai yhden maalin tehtyä, kun reilut neljä minuuttia ennen loppua Savinainen ohjasi ylivoimalla Benjamin Rautiaisen laukauksen ohi Ilves-vahti Dominik Pavlátin. Tasatuloksesta ehdittin nauttia vain hetki, kun oman pään virhesuma johti Ilveksen voittomaaliin kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua.

Kolmospelissä Ilves otti kahden maalin johdon ennen kuin Olli Juolevi kavensi. Lopussa Tappara oli taas kaksi takana, mutta sai pelin vielä jännäksi, kun Ilves-puolustaja yritti alivoimalla iskeä kiekon tyhjään Tappara-maaliin, mutta osuikin Aapeli Räsäseen, jonka kropasta kiekko kimposi maalivahdin suojusten kautta Ilves-maaliin. Lopussa Tappara sai vielä kovan paineen tasoitusmaalia hakiessaan, mutta Ilves kesti ja voitti senkin pelin.

Neljännessä ottelussa Tapparalta katkesi sitten jo selkärankakin. Se oli ensimmäinen ottelu, jossa kirvesrinnat onnistuivat tekemään avausmaalin Mattilan ylivoimaosumalla. Mutta toisen erän lopussa Tappara sekoili niin pahasti, että Ilves teki kaksi maalia kahdeksan sekunnin välein ja meni johtoon. Kun kolmannessa erässä tuli vielä lisäjohtomaali, niin peli oli ohi. Ilves pääsi lyömään lukemiksi rumat 6-1 marssiessaan jatkoon ja lyötyään stopin Tapparan monivuotiselle dynastialle.

Pelaajistoon mahtui myös onnistujia

Runkosarjassa Kristian Tanus oli Tapparan paras maalintekijä (17) ja pistemies. Hänen 45 tehopistettään riittivät koko Liigan pistepörssissä vasta 23. sijaan. Tanus oli koko liigan toiseksi paras ylivoimamaalien tekijä iskettyään 10 yv-osumaa. Tapparan sisäisessä pistepörssissä Tanusta seurasivat Nick Halloran (43 pistettä) ja pakkikaksikko Otto Leskinen (38) – Daniel Brickley (37). Maalien teossa toiseksi paras oli 15 osumaa iskenyt Oiva Keskinen. Isoihin onnistujiin kuului myös tulokaspelaaja Benjamin Rautiainen, joka teki 10 maalia ja yhteensä 33 tehopistettä.

Playoffeissa parhaaksi pistemieheksi nousi Julius Mattila (3+3=6). Brickley teki tehot 1+4 ja Rautiainen 2+2. Neljään tehopisteeseen ylsivät myös Philip Granath, Aapeli Räsänen ja Halloran. Loppukauden tehottomuusongelmista kertoo se, että joukkueen runkosarjan neljä parasta maalintekijää – Tanus, Keskinen, Halloran ja Räsänen – tekivät playoffeissa yhteensä vain yhden maalin, joka sekin oli käytännössä Ilveksen oma maali.

Petteri Puhakka oli koko Tapparan joukkueen kaksijakoisen kauden ruumiillistuma. Syksyllä Puhakka kantoi kultakypärääkin joukkueen parhaan pistemiehen merkkinä ja oli tehnyt marraskuun alkuun mennessä seitsemän maalia 17 otteluun, mutta joutui sitten pahaan sairastelukierteeseen. Hän oli sivussa yli kuukauden mutta ei pelaamaan päästyäänkään toipunut kunnolla entiselleen. Runkosarjan viimeisissä 27 ottelussa syntyi enää kaksi maalia, playoffeissa kaksi lisää.

Maalissa Juha Metsola kantoi päävastuun tolppien välissä melkein kauden loppuun, mutta hänen pelinsä ja tilastolukemansa romahtivat vuodenvaihteen jälkeen yhdessä muun joukkueen suoritusten kanssa. Toisena kassarina aloittanut Paavo Kohonen pelasi 14 ottelua, mutta syksyllä kolme nollapeliäkin pelannut kakkosvahti joutui myös vuodenvaihteen jälkeen kaivamaan kiekkoja takaansa yhä tiheämmin. Helmikuun siirtorajalla Kohonen siirtyi ulkomaille, ja Tapparan toiseksi vahdiksi tuli HPK:ssa lainalla pelannut SaiPan sopimusvahti Filip Lindberg. Hän oli valmennuksen valinta pelaavaksi vahdiksi runkosarjan lopussa ja myös playoffeissa.

Jukka Peltolan numero jäädytettiin, seura voitti tälläkin kaudella Suomen mestaruuden

Syyskuun lopussa nähtiin Tapparan seurahistorian seitsemäs paidanjäädytys. Vanhemman polven sankarien rinnalle nostettiin nyt 2010- ja 2020-luvuilla mainetekonsa tehneen Jukka Peltolan pelinumero #81. Paitsi ikäpolvellisesti myös ihan pelinumerollisesti valinta oli erinäköinen kuin aiemmat: kuusi muuta jäädytettyä numeroa mahtuivat 12 pienimmän numeron sarjaan, kun nyt pompattiin isoon numeroon. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun Nokia Arenan kattoon hilattiin jäädytetty pelinumero. Se tapahtui 27.9.2024 ottelussa Kärppiä vastaan.

Ensimmäisenä pelaajana vastaavan numeronjäädytyskunnian Tapparassa saanut Kalevi Numminen täytti tammikuun viimeisenä päivänä 85 vuotta. Kallu juhlisti merkkipäiväänsä Tapparan vieraana, kävi pukukopissa ennen ottelua ja pudotti illan avauskiekon. Huonon pelijakson keskellä ollut kirvesrintajoukkue ei halunnut hävitä Mr. Tapparan juhlapäivänä, vaan katkaisi tappioputkensa voittomaalilla vain kolme sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Tämäkään kausi ei mennyt ilman Tappara-mestaruutta. Seuralle kultaa ja kunniaa toi nyt U18-joukkue, joka kukisti finaaleissa JYPin suoraan voitoin 3-0 ja vei mestaruuden tässä aiemmin B-junioreina tunnetussa ikäryhmässä. Kaksi vuotta aiemmin superkaudella, jolloin Tappara voitti lähes kaiken mahdollisen, se oli voittanut U20-mestaruuden ensimmäistä kertaa 19 vuoteen ja U16-mestaruuden ensimmäistä kertaa 25 vuoteen, mutta ei silloin voittanut U18-sarjaa. Nyt tuli sekin mestaruus; edellisestä kerrasta oli kulunut jo 29 vuotta!

Kausi päättyi jälleen kerran muutoksen tuuliin. Pari viikkoa viimeisen ottelun jälkeen Tappara tiedotti, että peräti 14 kauden kokoonpanossa esiintynyttä pelaajaa ei jatka kirvesrinnoissa. Isoin menetysnimi oli viiden mestaruuden talismaani Veli-Matti Savinainen, mutta myös muutama muu triplamestariryhmissä pelannut jätti joukkueen, mm. Petteri Puhakka, Otto Leskinen ja Philip Granath.

Lisäksi valmennusportaasta Pasi Puistola siirtyi myös ulkomaille valmentamaan. Hän oli ollut Tapparan pelaajapenkin takana vuodesta 2018 lähtien. Muutoksia oli tapahtumassa myös seuran urheilujohdon puolella.

---

---