Ensimmäinen ulkomailta hankittu pelaajavahvistus suomalaisessa jääkiekossa oli unkarilainen Ladislaus Rona, joka oli helsinkiläisen Kiffenin mukana voittamassa Suomen mestaruuden jo vuonna 1941. Seuraava ulkolainen oli noin 20 vuotta myöhemmin HIFK:n kanadalainen Arthur Pearson. Tappara ehti ulkomaiden markkinoille kolmantena kaudella 1962-63.
Ulkomaalaisten vähyyteen jääkiekon alkuvuosikymmeninä on tietysti paljon syitä poliittisista syistä taloudellisten kautta asenteellisiin, mutta iso hankaluus oli ihan pelkästään toimivien käytäntöjen puute. Ei ollut pelaaja-agentteja tai -tarkkailijoita kuten nykyään, eikä jääkiekko ollut ammatti Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Syyt tulla niinkin kauaksi kuin Suomeen olivat ihan toiset kuin jääkiekon pelaaminen.
Rona oli unkarinjuutalainen, joka pakeni Hitlerin vainoja ensin Sveitsiin ja sitten Suomen kautta Ruotsiin pelaten jääkiekkoa kaikissa niistä. IFK:n Pearson oli tullut Helsingin yliopistoon jatko-opiskelijaksi, ja maamyyriä käsitelleen väitöskirjansa kirjoittamisen ohessa hänet värvättiin IFK:n riveihin pelaamaan jääkiekkoa. Samalla lailla opiskelu oli syynä myös Tapparan ensimmäisen ulkomaalaispelaajan Suomeen tulolle.
Kun toimivaa pelaajatarkkailua ei ulkomaille ollut eikä YouTubestakaan ihan vielä nähnyt koostevideoita, ja kun pelaajien päätyminen ylipäätään Suomeen oli näin satunnaisella pohjalla, ei pelaajien laadustakaan voinut ihan kunnon takuita olla.
Tapparan tielle osunut kanadalainen Henry Åkervall kuitenkin oli huippulaatua.
HUOMIO!
Seurahistorian ensimmäinen pelipaidan päälleen vetänyt ulkomaalaispelaaja oli vuonna 1954 TBK:n paidassa harjoitusottelun pelannut yhdysvaltalainen Mel Morrow. Hän ei kuitenkaan koskaan esiintynyt oikeassa sarjaottelussa.
Lue lisää Mel Morrowsta >>>
Bongattiin Leijonien MM-kisamatkalla
Henry Åkervall oli syntynyt vuonna 1937 Kanadan Ontarion osavaltion Port Arthurissa, mutta hänen vanhempansa olivat suomalaisia Pohjanmaan Ylimarkusta ja Sundomista ja muuttaneet Kanadaan 1920-luvulla. Uudessa kotimaassa sukunimi luonnollisesti nähtiin usein myös kirjoitusasussa Akervall.
Nuorena Henry harrasti monia urheilulajeja – suomalaisverenperintönä tietysti myös keihäänheittoa – mutta jääkiekko nousi hänen ykköslajikseen. Junioripelivuosiensa jälkeen hän siirtyi Yhdysvaltojen puolelle Michiganin yliopistoon, jossa opiskeli ja pelasi kolme vuotta. Jääkiekkoilijana hän niitti kunniamainintoja joka pelikaudellaan ja voitti yliopistosarjojen mestaruuden viimeisellä kaudellaan 1961-62. Häntä kosiskeltiin myös NHL:ään, mutta Åkervall ei ollut vielä valmis opiskelujensa suhteen. Hän halusi metsäteknikon tutkinnon.
Viereisessä kuvassa Henry Åkervall 22-vuotiaana keihäänheittäjänä vuonna 1959. Hän on itse lahjoittanut kuvan Lakeheadin yliopiston Cairine Budner fonds -kokoelmaan.
Tässä vaiheessa kuvaan mukaan astui vanhempien kotimaa Suomi. Leijonamaajoukkue matkasi Yhdysvaltoihin Colorado Springsin MM-kisoihin keväällä 1962 ja pelasi ennen turnausta harjoitusotteluita paikallisia seuroja vastaan. Yhdessä niistä harjoitusvastustajista vahvistuksena oli myös Henry Åkervall, joka näin osui suomalaisten kiekkovaikuttajien tutkaan niin ihmisenä kuin pelaajana. Tässä oli jääkiekkoilija, joka oli kiinnostunut tulemaan Suomeen ja joka myös oli nyt kaukalossa ”scoutattu” ja hyväksi havaittu.
Asiat eivät välttämättä seuranneet toisiaan suoraviivaisesti pisteestä A B:n kautta C:hen, mutta kontaktit olivat nyt olemassa, molemmin puolin Atlantia tehtiin valmisteluja ja päätöksiä, kunnes heinäkuun lopussa 1962 Tappara ilmoitti paikkaavansa peliuransa lopettamisesta kertoneen huippupelaajansa Yrjö Hakalan pelipanoksen joukkueessa kanadansuomalaisella Henry Åkervallilla. Jääkiekkoliiton ja Tapparan puheenjohtajan tuplapallilla istunut Harry Lindblad oli vahvasti myötävaikuttamassa siihen, että Åkervall sai paikan jatkaa maa- ja metsätalousopintojaan Suomessa, joten samalla seuravalintakin loksahti luonnollisen kivuttomasti kohdilleen.
Puoli kautta edustuskaranteenissa
1960-luvun alussa ulkomaalaispelaajaa ei vain lennätetty tai laivattu Suomeen ja pistetty kaukaloon pelaamaan. Siirtosääntöjen mukaan ulkomaalaisen piti asua maassa puolen vuoden ajan ennen kuin pelilupa irtosi. Åkervallin saapuminen Suomeen heinäkuussa tarkoitti sitä, että hän vapautui tästä siirtokaranteenista tammikuun puolivälin jälkeen, kun mestaruussarja oli jo pitkälle yli puolivälinsä.
Karanteenikuukausiensa aikana Åkervallin ei tarvinnut kuitenkaan olla ihan toimettomana. Hänellä oli tietysti myös opiskelunsa, mutta tohinaa riitti kiekkokaukalossakin, vaikka SM-sarjan pelit olivatkin vielä kieltolistalla. Hän toimi Tapparassa apuvalmentajana ja sai myös pelata erilaisia harjoitusotteluita kuten myös piirin sarjaakin.
Tappara ehti pelata neljä harjoitusottelua ennen kuin seuran ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus teki ensiesiintymisensä yleisön edessä. Se tapahtui 16. lokakuuta 1962 seuran 30-vuotisjuhlaottelussa, jossa vastassa oli Länsi-Saksan kärkijoukkueisiin kuulunut SC Riessersee. Tappara voitti ottelun maalein 3-1. Harri Harvalan pakkiparina pelannut Åkervall ei päässyt tehopisteille, mutta istui kaksi jäähyä.
Åkervallin ensiesiintyminen kirvoitti pelkkiä kehuja jääkiekkoa tiukasti seuraavalta medialta. Hänen luisteluaan, rauhallisuuttaan ja peliälyään ylistettiin: – Hänellä on järkeä pelissään ainakin yhtä paljon kuin Tapparan muilla puolustajilla yhteensä, kirjoitti Helsingin Sanomat otteluraportissaan.
Ennen SM-sarjan marraskuun 1. päivän starttia lehdistö oli lietsonut itsensä kanadalaisen suhteen jo sellaiseen ylistyslauluun, että alkavan kauden mestaruutta ei voita Tappara vaan Åkervall.
Pelejä myös IFK:n, SaiPan ja TP-V:n joukkueissa
Tappara tuli hyvin toimeen ilman Henry Åkervallin panosta pelaajana kaukalossa. Kanadalaisen karanteenin aikana kirvesrinnat pelasivat 11 ottelua rasitteinaan vain yksi tappio (Lukko) ja yksi tasapeli (Ilves). Se johti sarjaa kolmen pisteen erolla raumalaisiin, joilla tosin oli yksi ottelu vähemmän pelattuna.
Oman osuutensa hyvään menestykseen oli tuonut Yrjö Hakalan lopetusaikeiden peruuntuminen. Åkervall oli hankittu ainakin osittain paikkaamaan Hakalan menetystä, mutta mestaruussarjan jäätyä kuukauden maaottelutauolle vain parin mestaruussarjakierroksen jälkeen Hakala yllättikin koko kiekkoväen ilmestymällä Åkervallin pakkipariksi Porin Karhuja vastaan pelattuun harjoitusotteluun.
Åkervallillekin riitti pelejä karanteenista huolimatta. Saksalaisen SC Riesserseen jälkeen hänet nähtiin harjoitusottelussa TK-V:ta vastaan, jossa hän avasi pistetilinsä maalisyötöllä Seppo Liitsolan avausosumaan. Kolmisen viikkoa myöhemmin mestaruussarjatauon aikana pelattin edellä mainittu ”Yrjö Hakalan paluuottelu”. Sarjatauon aikana marraskuun lopussa pelattiin myös Hämeen piirin mestaruudesta. Åkervall oli mukana voittamassa piirinsarjassa Ilveksen ja Tarmon, joista jälkimmäistä vastaan hän teki myös kaksi ensimmäistä maaliaan kirvesrinnoissa. Myöhemmin pelatussa piiriottelussa TP-V:tä vastaan hän ei saanut pelata, koska kyseessä oli samalla myös mestaruussarjakamppailu, kahden eri sarjan ottelu samalla kerralla siis. Piirin mestaruusmitalin sai silti myös joukkueen kanadalaisvahvistuskin.
Tapparan otteluiden lisäksi Åkervall nähtiin kotimaan kaukaloissa niin HIFK:n, SaiPan kuin TP-V:nkin pelipaidoissa! Tämä erikoisuus johtui DDR:n jääkiekkomestarin Dynamo Weisswasserin vierailusta Suomessa joulun alla. Sen vastustajat eivät luottaneet omien voimiensa riittävän kovaa saksalaisjoukkuetta vastaan, vaan ne kaikki lainasivat vahvistuksia muista joukkueista. Kirvesrintojen pakkipari Åkervall-Hakala pelasi kaikki nuo kolme ottelua Dynamoa vastaan. Heidän lisäkseen TP-V lainasi Tapparasta kokonaisen hyökkäysketjun. IFK ylsi tasuriin itäsaksalaisia vastaan, muut pelinsä Dynamo voitti.
Myös Ilveksen, TK-V:n ja Tapparan pelaajista koostetun Tampereen Allianssin riveissä Åkervall nähtiin pelaamassa ruotsalaista Djurgårdenia vastaan.
Epäonninen mestaruussarjadebyytti
Åkervall teki mestaruussarjadebyyttinsä tammikuun 20. päivä paikallispelissä Ilvestä vastaan. Hänen ensimmäinen esiintymisensä Tappara-nutussa oli ollut seuran 30-vuotisjuhlaottelu SC Riesserseetä vastaan, ja nyt hänen ensimmäinen mestaruussarjapelinsä oli niin ikään 30-vuotisjuhlaottelu, jolla Tappara nyt lopetti kauden juhlallisuutensa.
Yllätys oli se, että Kanadassa puolustajana pelannut ja Tapparassakin tähän asti vain pakkina nähty Åkervall oli nyt laitettu hyökkäysketjuun Tumba Hyytiäisen ja Timo Ahlqvistin kanssa. Hän pelasikin Tapparassa hyökkääjänä kauden viimeistä ottelua lukuun ottamatta, kun Yte Hakala ei lopettanutkaan vaan jatkoi pakin tontilla häärimistään – pelipaikka, johon hän itse oli siirtynyt vasta edelliskaudella oltuaan sitä ennen aina tehohyökkääjä.
Kanadalaisvahvistuksen debyytti oli kuitenkin epäonnekas. Vain kolme minuuttia oli peliä pelattu, kun Åkervall törmäsi laitaan, sai ison haavan silmäkulmaansa ja ilmeisesti aivotärähdyksen myötä menetti vähäksi aikaa näönkin toisesta silmästä. Kanadansuomalaisella sisulla mies pelasi kuitenkin ottelun loppuun. Tasatulokseen 3-3 päättyneen pelin jälkeen mies toimitettiin sairaalaan, jossa päävamman lisäksi todettiin myös oikean jalan polvivamma.
Seuraavaan otteluun oli onneksi aikaa kaksi ja puoli viikkoa, ja se riitti toipumiseen. Åkervall jatkoi hyökkääjänä nyt Seppo Liitsolan ja Pekka Eljaalan kanssa. Se vakiintuikin joukkueen kolmosketjuksi loppukauden ajaksi. Vastassa oli toinen paikallisvastustaja TP-V, joka oli jo yli puolitiessä matkalla alas Suomen sarjaan. Åkervall oli muiden mukana innokkaasti hyötymässä vastustajan heikkoudesta iskemällä kolme maalia ja syöttämällä yhden Tapparan murskavoitossa 17-0.
Mestaruusjahdissa
Tappara jatkoi sarjakärjessä ja oli matkalla kohti toista peräkkäistä mestaruutta. Se kaatoi Porin Karhut 6-2 (Åkervall 1+1) ja Töölön Vesan 9-2 (Åkervall 2+0). Jälkimmäisessä pelissä hän teki maalinsa jo avauserässä, toisen niistä alivoimalla, ja sai kehuja toistaiseksi parhaasta pelisuorituksestaan. Hän pelasi ottelu toisensa jälkeen armoa antamatta ja itseään säästämättä saaden monesti itsekin osumia, kuten viereisestä kuvasta näkyy.
Jäljellä oli kolme sarjakierrosta ja kärkikolmikko oli viimein tasaottelumäärissä. Tapparalla oli kahden pisteen etumatka tasapisteissä oleviin Lukkoon ja Ilvekseen.
Lukko oli rästiottelunsa turvin ollut aiemmin laskennallisesti jo edelläkin, mutta sille oli muutama ottelu aiemmin käynyt karmea hassi, kun se yllättäen hävisi sarjajumbo HIFK:lle 1-4 vieläpä kotikaukalossaan. IFK:n leirissä oli heruteltu voittoa ”lahjaksi Tapparalle seuran 30-vuotisen taipaleen kunniaksi”. Lahjaksi siis siksi, että sen myötä kirvesrinnat siirtyivät kärkipaikalle ja mestaruus olisi sen omissa näpeissä ilman tarvetta toivoa sopivia tuloksia muista otteluista.
Seuraavalla kierroksella tilanne kiristyi, kun Tappara joutui tyytymään tasapeliin paikallispelissään TK-V:ta vastaan ja Lukko voitollaan nousi yhden pisteen päähän. Sarjan toiseksi viimeinen kierros toi sen muutoksen, että Ilves putosi mestaruustaistosta hävittyään Lukolle. Tappara piti kärkipaikkansa ja pisteen etumatkansa helpolla 9-1 -voitollaan IFK:sta (Åkervall 1+0).
Niinpä ennen viimeisiä otteluita sarjataulukko näytti Tapparalle 29 pistettä, Lukolle 28 pistettä ja Ilvekselle 26 pistettä. Sarjaohjelman laatijalla oli käynyt joulu: viimeisessä ottelussa toisensa kohtasivat Tappara ja Lukko, pelipaikkana Rauma.
Hopeamitalit käteen
Lukko voitti todelliseksi finaaliotteluksi osoittautuneen viimeisen ottelun lukemin 6-3 ja vei ensimmäisen mestaruutensa. Tapparalle olisi riittänyt mestaruuteen tasapeli viimeisestä ottelusta, mutta kaikki taivaanmerkit ja muut kohtalonkappaleet osoittivat sinä keväänä Raumalle. Lukko oli voittanut Tapparan myös sarjan ensimmäisessä pelissä Tampereella (5-2), joten se oli kiistatta kauden paras joukkue.
Lukko oli saanut pelinsä uudelleen kuosiin sen hetkellisen notkahduksen jälkeen, joka oli poikinut mm. tappion IFK:lle. Rauman Äijänsuon jäästadionin 6000 hengen katsomoon ahtautui ennätyksellinen 7820 katsojan yleisö, joka hurmoshengellään lietsoi suosikkijoukkueensa henkiseen tilaan, johon Tapparan oli mahdoton vastata.
Tappara yritti vastata lähtemällä otteluun vain kahdella kentällisellä, vaikka se oli läpi kauden käyttänyt kolmea hyökkäysketjua. Kolmannessa ketjussa pelannut Henry Åkervall oli ratkaisuotteluun palautettu luonnolliselle pelipaikalleen puolustajaksi.
Ottelusta on jälkikäteen kirjoitettu pääasiassa raumalaisnäkökulmasta Lukon ensimmäisen mestaruuden innostamana, ja itse ottelua näkemättä on mahdotonta sanoa, pelasiko Tappara oikeasti ylikovaa ja sääntöjen rajamailla, vai oliko kyseessä jääkiekkokannattamiseen kuuluva perusseikka, että vastustaja on aina paha ja rikollinen ja kaukalossa vain telomassa omia suosikkeja. Varmaa on kuitenkin se, että Lukon nuori tähtipelaaja Matti Keinonen jätti kaukalon jo minuutin pelin jälkeen ja siirtyi pukukopin puolelle paikattavaksi.
Tappara aloitti tuloksellisestikin hyvin, kun Jouni Seistamo vei maaleillaan vieraat kahden maalin johtoon, kun 12 minuuttia oli pelattu. Erän lopussa kaukaloon palasi Keinonenkin, tekaisi kavennusmaalin ja sytytti joukkueeseensa sen lopullisen kipinän, jota Tappara ei enää kyennyt sammuttamaan.
Lukko käänsi toisen erän kahdella maalillaan pelin johdokseen ja karkasi päätöserän alussa jo kolmen maalin päähän. Kalevi Numminen onnistui vielä kaventamaan kahdeksan minuuttia ennen loppua tuoden kirvesrinnat kahden maalin päähän tasapelistä ja mestaruudesta, mutta sellaisen aika ja paikka ei ollut nyt. Lukko teki vielä yhden ja pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta ennätyskotiyleisönsä edessä.
Kanadalaisen Henry Åkervallin viimeinen esiintyminen Tappara-paidassa ei ollut sujunut hyvin. Hän istui yhden kaksiminuuttisen jokaisessa erässä, ja vaikka niiden aikana Lukko ei rankaissutkaan, eivät ne Tapparaa auttaneetkaan.
Viimeiseksi näkymäksi hänen Tappara-ajastaan jäi valokuva rangaistuspenkiltä, jossa hän istuu silmäkulma haavaisena yhdessä Reijo Ojasen ja Jouni Seistamon kanssa. Siinä vaiheessa ottelun loppuminuuteilla taululla olivat jo Lukon lopulliset voittolukemat.
Åkervall pelasi Tapparassa seitsemän SM-ottelua, joissa teki tehopisteet 7+3=10 ja istui 14 jäähyminuuttia.
Kanadan olympiajoukkueen kapteeni
Jääkiekon ja opiskelun ohessa Henry Åkervall vietti aikaansa Suomessa myös lehtikolumnistina. Hän kirjoitti Kansan Lehteen muutaman palstakirjoituksen otsikolla ”Henry-Hawk kommentoi”. Hänen ensimmäinen kirjoituksensa käsitteli Suomen ja Ruotsin välistä jääkiekkomaaottelua, jossa David (Suomi) yllätti voitonvarman Goljatin (Ruotsi). Lisäksi hän käsitteli kolumneissaan mm. kanadalaisen jääkiekon historiaa, maan eri jääkiekkosarjoja junioreineen sekä kanadalaista jääkiekkotuomarijärjestelmää.
Alkuperäinen tarkoitus oli ollut, että Åkervall viettäisi vanhempiensa kotimaassa toisenkin opiskeluvuoden ja jatkaisi pelaamista Tapparassa, mutta Tampereen-vuotensa aikana Åkervall oli herättänyt Kanadan jääkiekkoliitossa huomiota. Kanada oli perinteisesti lähettänyt arvokisoihin maataan edustamaan puhtaita seurajoukkueita, mutta samaan aikaan, kun Åkervall pelasi Tapparassa, katolisen papin koulutuksenkin saanut jääkiekkovaikuttaja David Bauer sai luoduksi Kanadaankin eurooppalaistyylisen maajoukkueen, johon pelaajat valikoituivat eri joukkueista ja paikoista. Tämä uudenlainen maajoukkue osallistui arvokisoihin ensimmäistä kertaa Innsbruckin olympialaisissa Itävallassa vuonna 1964. Åkervallin opiskeluhalukkuuden tuomat ongelmat ratkesivat sillä, että Kanadan olympiakiekkoilijat koottiin harjoittelemaan urheilustipendeillä Vancouverin yliopistoon. Niinpä Åkervall ilmoitti pahoitellen niin kouluunsa kuin Tapparallekin, että ei palaa Tampereelle aiotuksi toiseksi vuodeksi.
Samaan aikaan Åkervall oli myös saanut Detroit Red Wingsiltä NHL-tarjouksen, josta hän kuitenkin kieltäytyi liittyäkseen uuden olympiajoukkueen karsintoihin. Red Wingsin pomo Jack Adams suuttui niin kovasti, että pystyi jatkossakin estämään Åkervallin pelaamisen NHL:ssä sarjan lähes orjuuttavien pelaajaoikeuskuvioiden kautta.
Kanadan olympiajoukkueeseen Åkervall pääsi ja hänet nimettiin jopa joukkueen kapteeniksi. Tuohon aikaan olympiavuosina MM-kisoja ei järjestetty erikseen vaan samassa turnauksessa pelattiin olympiamitalien lisäksi myös MM-mitaleista. Vuonna 1964 Neuvostoliitto voitti kultaa molemmissa ja Ruotsi oli hopealla molemmissa, mutta pronssimitalien kohdalla turnausten erilaiset systeemit toivat olympiapronssia Tšekkoslovakialle mutta MM-pronssia Kanadalle. Järjestäjien virheen vuoksi kahta erillistä mitalisettiä ei ollut, joten Kanada lähti kotiin ilman fyysisiä mitaleita, jotka se sai vasta 41 vuotta myöhemmin vuonna 2005. Siinä vaiheessa joukkueen kapteeni Hank Åkervall oli jo kuollut.
Olympialaisten jälkeen Åkervallin NHL-ura oli tukossa ja hän pelasi enää satunnaisesti Pohjois-Amerikan senioriliigoissa, joissa pelaajat olivat amatöörejä tai korkeintaan puoliammattilaisia. Vuonna 1966 hän aloitti Kanadan Thunder Bayssä sijaitsevassa Lakeheadin yliopistossa metsätalouden opettajana toimien samalla koulun urheilutoiminnan johtajana ja jääkiekkojoukkueen valmentajana. Vuonna 1998 hän jäi eläkkeelle yliopistosta emeritusprofessorina.
Henry ”Hank” Åkervall kuoli 62-vuotiaana vuonna 2000 – luonnollisesti kesken jääkiekkohöntsyjen. Hänet on nimetty useisiin eri urheilun kunniagallerioihin mm. edustamissaan kouluissa ja syntymäosavaltiossaan, ja hänen mukaansa on nimetty yksi Lakeheadin yliopiston urheilijapalkinnoista. Kuolemansa jälkeen vuonna 2005 hänet nimettiin Yhdysvalloissa yhdeksi 50:stä arvokkaimmasta urheilutoimijasta edeltäneiden 50 vuoden aikana.
TAPPARA-HISTORIA 