Tappara oli voittanut mestaruuden peräkkäisinä vuosina 1986 ja 1987 ja jahtasi jo kolmatta mestaruuttaan samaan putkeen. Edellisen kerran triplaan oli pystynyt TBK vuosina 1953-55, juuri ennen kuin sen jääkiekkojaosto jatkoi uudella nimellä Tappara.

Jos vuoden 1986 mestaruuden jälkeen uuteen kauteen lähtemistä varjostivat isot kysymysmerkit ennen kaikkea rajusti nuorentuneen puolustuksen takia, niin toisen peräkkäisen mestaruuden jälkeen kolmatta lähdettiin hakemaan melko turvallisin ja vakain mielin. Kaikilla avainpelaajilla oli jatkosopimukset tai vähintään aikeet jatkaa Tapparassa, nuoria pelaajia oli ajettu sisään ratkaisurooleihin, ja lisää uusia nuoria oli tulossa.

Mestarijoukkueesta iäkkäimmät Seppo Ahokainen ja Matti Rautiainen lopettivat pelaajauransa ja siirtyivät kimpassa Tapparan A-nuorten valmentajakaksikoksi – Ahokainen tosin joutui ajan puutteessa jättämään homman jo ennen pelien alkua, mutta tilalle löytyi toinen ex-Tappara Jorma Kallio. Tim Thomas oli palannut Pohjois-Amerikkaan. NHL:n havittelema Timo Jutila oli päättänyt jäädä kirvesrintoihin. Tapparan ja A-maajoukkueen päävalmentaja Rauno Korpi valitsi Wienin huhtikuisiin MM-kisoihin peräti seitsemän kirvesrintaa, muun muassa nuoret Janne Ojasen, Jukka Sepon ja Teppo Nummisen.

Mutta kisojen jälkeen alkoi tulla jobinpostiakin.

Jukka Seppo palaa yllättäen divariin

Seppo itse ei uskonut että yksi vuosi I divisioonassa vaikuttaisi hänen tulevaisuuteensa. Hänen tähtäimensä oli NHL:ssä, jonne Philadelphia Flyers oli hänet varannut. Hän halusi pelata Vaasassa lähellä armeijan palveluspaikkaansa. Tampereelle sopeutuminen ei ollut sujunut kivuttomasti, ja kaukalossakin hän oli joutunut pelaamaan paljon laitahyökkääjänä eikä sentterinä, kuten oli tottunut ja halusi pelata.

– Viihdyin ja en viihtynyt Tampereella. Ensimmäinen vuosi vieraassa kaupungissa oli aika vaikea, Seppo selitti.

Riitaan saatiin ratkaisu vasta loppukesästä elokuun puolivälissä. Välimiesoikeuden päätöksen mukaan Sepolla ei ollut enää sopimusta Tapparan kanssa, vaan hänellä oli ollut oikeus irtisanoa se ensimmäisen vuoden jälkeen. Hän pelasi kauden Vaasassa I divisioonaa. Syyskuun alussa hän mahtui vielä maajoukkueen Kanada Cupin joukkueeseen, mutta putosi Pentti Matikaisen maajoukkueringistä sen jälkeen. Ikätoverien Ojasen ja Nummisen voittaessa Suomen ensimmäistä miesten arvokisamitalia Calgaryn olympialaisissa maaliskuussa 1988 Seppo pohti seuraavaa kautta, jolle hän kertoi Tapparankin olevan yksi vaihtoehto.

Tapparaan Seppo ei palannut. Kaudeksi 1988-89 hän siirtyi HIFK:hon ja oli vielä pelinappulana siirtokorvausjupakoissa. Tappara oli hänestä maksanut aikoinaan Sportille 75 000 markkaa siirtokorvauksia, mutta kun hän siirtyi myöhemmin Vaasasta Helsinkiin, IFK joutui maksamaan hänestä Sportille 150 tuhatta – ja vielä omituisemmin myös Tapparalle 140 tuhatta. Jukka Sepon, Tapparan ja Sportin välille oli keväällä 1986 rustattu yksi erikoisimmista sopimuspapereista ikinä.

Markus Mattsson lopetti yllättäen pelaajauransa

Tapparassa oli totuttu koko maan ykköslaadun maalivahtipeliin aina Esko Niemestä ja kumppaneista saakka Antti Leppäsen kautta Hannu Kamppuriin ja viimeksi Mattssoniin. Viimeksi mainitun yhtäkkinen lopettaminen jätti Tapparan maalin suulle ainoastaan kauden verran pelanneen Jari Halmeen, jonka meriittilistalle ei pystytty laittamaan kuin Euroopan Cupin nollapelit norjalaisjoukkuetta vastaan ja hyvä esitys ZSKA:ta vastaan – tosin siinäkin taakse meni seitsemän kiekkoa.

Korpi halusi uskoa, että Halmeessa ja Draperissä joukkueella oli näpeissään ei vain yksi vaan kaksi lupaavaa maalivahtia. – Kiitokset Mattssonille hienosti hoidetusta työstä. Nyt meillä on kaksi nuorta ja kunnianhimoista maalivahtia. Molemmat ovat tulevaisuuden pelaajia.

– Yritimme ensin hankkia maalivahtia kotimaasta, mutta ketään sopivaa ei uinut haaviin, Korpi myönsi.

Kotimaisen maalivahtitarjonnan osalta Tapparaan liitettiin huhuna ensimmäistä mutta ei suinkaan viimeistä kertaa Jarmo Myllyksen nimi. Myllys ei tainnut olla ”sopiva” hintalappunsa takia. Hänet oli jo keväällä tituleerattu Suomen kalleimmaksi pelaajaksi, joka ei alle 300 000 markan liiku Rauman Lukosta mihinkään. Ja se summa meni vain Lukolle, päälle piti maksaa vielä palkkiot pelaajalle itselleen.

Helppo Draperin askel tulevan Suomen mestarijoukkueen maalivahdiksi ei ollut. Hän oli todellisissa vaikeuksissa liigan ja eurooppalaisen pelityylin kanssa syksyllä. Syyskuussa ennen liigan alkua Tappara pelasi harjoituspelejä, kun joukkueen päävalmentaja Korpi oli maajoukkueen mukana Kanada Cupissa. Hän sai Kanadaan puhelun valmennuskumppaniltaan Pertti Koivulahdelta, jolla oli kerrottavanaan tylyjä terveisiä harjoituspeleistä.

– Tämä molari ei saa mitään kiinni. Kolme ekaa vetoa meni sisään, Koivulahti kertoi Korvelle kaunistelematta puhelimessa.

Kauden edetessä kiekko alkoi kuitenkin tarttua Draperillekin.

Joka tapauksessa Markus Mattsson, Tapparan kansainvälisten asioiden Pohjois-Amerikan vastaava, avasi tien Winnipeg Jetsin kanssa ja seurat tekivät vielä muutaman vuoden yhteistyötä. Draperin jälkeen Jetsin nuorista reserveistä Tampereelle saapui kaudeksi 1988-89 keskushyökkääjä Luciano Borsato, joka oli todellinen tähti SM-liigassa. Kaudella 1989-90 Tapparan maalille tuli mainio Mike O’Neill, joka Draperin tavoin nousi aina NHL-vahdiksi saakka. Samalle kaudelle Jets-yhteistyö toi myös hyökkääjä Craig Endeanin, jota tosin harva ehti nähdä tositoimissa, kun nuorukainen karkasi kotiin jo parin kesäharjoituspelin jälkeen. Jets lähetti hänen korvaajakseen isokokoisen Tony Josephin, jonka luistelutaito ei kuitenkaan Suomessa riittänyt ja hänet palautettiin viiden liigapelin jälkeen takaisin.

Taas tiedossa kova otteluohjelma

Uusi maalivahti ei ollut ihan ainoa ulkopuolinen hankinta joukkueeseen. Jos maalin suulla vaihdettiin kotimainen vaihtoehto ulkomaalaiseen, niin puolustuksessa meni toisinpäin. Thomasin tilalle Tampereelle saapui edellistalvena nuorten maailmanmestaruutta voittamassa ollut Petri Matikainen, joka seuratasolla oli pelannut pari edellistä kautta Kanadan junioriliigassa.

Loput uudet nimet olivat omia junioreita, joista osa oli ollut tyrkyllä jo vuotta aiemmin ja pukenutkin pariin liigapeliin. Yli 30 ottelun vakioliigapaikkaan heistä ylsivät nyt Arto Kulmala, Jyrki Silius ja Tero Toivola. Sami Sirén, Markku Jutila, Jussi-Pekka Järvinen ja Risto Tuominen olivat hekin mukana parissakymmenessä liigajoukkueen ottelussa kukin.

Tappara pelasi kahdeksan ottelun harjoituspelikauden, jossa mukana oli myös Pohjola Cup. Tämä Ruotsin ja Suomen finaalijoukkueiden välinen pikkusarja oli nyt typistetty yhdeksi turnausviikonlopuksi, jossa kukin vastustaja kohdattiin kerran. Tappara voitti Kärpät (4-3) sekä Ruotsin mestarin Björklövenin (8-1), mutta hävisi Färjestadille voittopelien välissä 0-8. Kärppiä ja yhtä Ilves-peliä lukuun ottamatta muissa harjoitusmatsissa vastassa oli ruotsalaisjoukkueita. Tapparan saldo oli 4-1-3.

SM-liigan puolella pelisysteemiä ei ollut muutettu, mutta edelliskaudella aloitettujen välisarjojen joukkuejaot oli uusittu. Tappara ja Ilves laitettiin nyt ns. Länsirannikon lohkoon yhdessä TPS:n, Lukon ja Ässien kanssa. Tämä lohko oli kirkkaasti toista välisarjalohkoa kovempi. Erikoisuus oli myös katkonainen ohjelma, sillä joulutauko oli nyt lähes kuukauden mittainen – edellistalvesta opittuna liigaohjelma ei mennyt ottelunkaan vertaa nuorten MM-kisojen kanssa päällekkäin – ja Calgaryn olympialaisten tuoma tauko oli peräti kuuden viikon mittainen helmikuun molemmin puolin. Kesken kauden oli periaatteessa kaksi peruskuntokautta ja kaksi uutta starttia.

Tapparan ohjelmassa mestarijoukkueena oli taas myös Euroopan Cup, jonka alkukierrosten systeemi oli uusittu turnausmuotoiseksi. Tapparan osalle tuli Ranskan Megèvessä marraskuun 20.-22. päivä pelattu turnaus yhdessä Ranskan, Puolan ja Romanian mestareiden kanssa.

– Osallistumme ilman muuta Euroopan Cupiin, vaikka taloudellinen tappio on lähes varma, Tapparan manageri Kallu Numminen sanoi. – Huono turnaushan se on, mutta luovuttaminen ei kuitenkaan ole meille vaihtoehto.

Jos ja kun Tappara menisi jatkoon, lopputurnaus pelattaisiin alkuperäisen suunnitelman mukaan joulun jälkeisinä välipäivinä. Alkulohkon aikaan marraskuussa kuitenkin jo tiedettiin, että lopputurnaus pelattaisiinkin vasta elokuussa 1988. Lopulta se pelattiin vasta lokakuussa 1988 ja Tappara oli mukana. Mutta koska se oli siinä vaiheessa myös jo seuraavan kauden Suomen mestari eikä kyennyt venymään kahteen Euroopan Cupin kauteen samana vuonna, se luopui silloin 1988 mestaruuden edustuksesta.

Pitkän joulutauon ohjelmaan kuului myös perinteinen, mutta nyt jo kaikkia tylsistyttävä ja turhauttava näytösottelu liigamestarien ja muista joukkueista kootun All-Stars -ryhmän välillä.

Ekku aloittaa hyvin, Korpi suututtaa tuomarit

Runkosarjan ensimmäinen, joulukuun alkuun saakka kestänyt 28 ottelun rupeama käynnistyi syyskuun 20. päivä muutama päivä sen jälkeen, kun Mario Lemieux oli iskenyt Wayne Gretzkyn syötöstä Kanadalle voittomaalin Neuvostoliittoa vastaan puolitoista minuuttia ennen Kanada Cupin kolmannen finaaliottelun täyttä aikaa. Suomi oli jäänyt turnauksessa viimeiseksi hävittyään kaikki viisi otteluaan. Tapparalaisista Timo Jutila, Teppo Numminen ja Janne Ojanen olivat olleet mukana Leijonien joukkueessa. Niin myös takaisin kotikaupunkinsa joukkueeseen karannut Jukka Seppo.

– Jalka sai kevättalvella parantua kunnollisesti. Kesäharjoitteluun ehdin hyvin mukaan ja aika mukavassa kunnossa tässä nyt ollaan, Lehtonen iloitsi kauden startistaan. – Olen edelleen kiinnostunut yrittämään myös maajoukkueessa ja olympialaisissa.

Marraskuun puolivälissä Tappara käväisi jopa sarjakärjessä, vaikka se ei ollut vielä saanut sinetöityä ykkösvahdin tonttiakaan. Halme ja Draper suurin piirtein vuorottelivat, vaihtoja tehtiin kesken otteluidenkin, mutta näennäisistä ongelmista huolimatta joukkue oli päästänyt liigassa vähiten maaleja.

Ongelmiin itsensä ajoi myös valmentaja Korpi, joka lokakuun lopun paikallispelin jälkeen kertoi Tapparan tienneen etukäteen, että tuomari Harry Malmborg on sokea. Pelin pari vihellystä tai viheltämättä jättämistä todistivat sen. Samoihin aikoihin Korpi antoi parista muustakin tuomarista liian kärkkäitä lausuntoja, kunnes SM-liigalla meni kuppi nurin ja Korpi asetettiin tutkinnan alaiseksi. Mitään sanktioiden aihetta ei kuitenkaan nähty.

Tuomarit eivät asiasta tykänneet.

– Auktoriteetti murenee nopeasti, jos tuomareita aina vain mollataan, kommentoi yksi liigatuomari, joka halusi pysytellä nimettömänä. – Jos kukaan ei ole pomo kentällä, niin millä pelin voi ajatella pysyvän kurissa.

– Ei Rauno Korpi voi olla kaikkeen syyllinen mutta selvä syy-yhteys Ranen arvostelujen käsittelylläkin tähän tuomarihommaan on, sama tuomari jatkoi. – Korvelle ei uskallettu antaa sakkoja samalla tavalla kuin muille.

Seuraavasta paikallispelistä Tappara sai kuitenkin tuomionkin. Puolustaja Petri Matikainen oli jäähylle mennessään luistellut päin linjatuomaria ja työntänyt tämän poikittaisella mailalla laitaa vasten. Korven mukaan tuomari itse oli pelaajien jaloissa. Kurinpitovaliokunta vakuutti, että tuomarin koskemattomuuden rikkomisesta tulee rapsuja. Ja niitä tulikin: Matikainen sai kolmen ottelun pelikiellon.

Ottelumäärän tuoma väsymys vie seitsemän ottelun voitottomaan putkeen

Edellisenä viikonloppuna ennen Matikaisen törttöilyä Tappara oli tehnyt ranskalaisen visiitin Megèveen Euroopan Cupin alkuturnaukseen. Se hoiti hommansa kunnialla pois isommin innostumatta. Romanian mestari Steaua Bukarest kaatui 5-1, Ranskan mestari Mont Blanc 11-2 ja Puolan mestari Nowy Tark Podhale 5-1. Tommi Pohja iski turnauksessa neljä maalia, Timo Susi kolme. Susi ja Ekku Lehtonen ylsivät kuuteen tehopisteeseen.

Kari Heikkisen ja jo valmiiksi loukkaantuneen Hannu Oksasen tilalla pelanneen Sami Sirénin loukkaantumiset toivat joukkueelle ikäviä uutisia käynnissä olevaan otteluruuhkaan.

Lisää ongelmia tuli itsenäisyyspäivänä Turussa. Pelivuorossa ollut Jari Halme sai jo alkulämmittelyn aikana kiekosta nilkkaansa eikä kyennyt pelaamaan. Tom Draper pelasi ottelun hänen sijastaan heikohkolla menestyksellä: avauserässä torjuntoja kertyi neljä, kun taakse meni viisi kiekkoa. Tappara hävisi ottelun 5-10. Halmeen loukkaantuminen ei ollut pelkkä pikkukolhu, vaan hän joutui sivuun pidemmäksi aikaa.

TPS-tappio oli samalla Tapparalle jo viides peräkkäinen häviö ja kaikkiaan seitsemäs peräkkäinen ottelu ilman voittoa. Tappara oli ollut välisarjalohkonsa huonoin joukkue vain kolmella pisteellä, kun TPS keräsi niitä välisarjassa 12. Joukkue oli pudonnut kuudennelle sijalle. Kärkeen oli matkaa yhdeksän pistettä, mutta kolmospaikkaan vain yksi piste. Joukkue oli väsynyt, europelit matkusteluineen olivat vieneet voimia, niiden aikana rästiin jääneet liigapelit piti hoitaa pois alta, ja viime ajat joukkue oli joutunut tulemaan toimeen vain kahdella varsinaisella keskushyökkääjällä. Joukkueen kolmossentteri Hannu Oksanen oli ollut alkukauden toipilaana polvileikkauksen jäljiltä, pelannut sitten vain kahdeksan peliä ja joutunut uuteen leikkaukseen. Maajoukkuekomennukset olivat rassanneet myös, vaikka maajoukkuekoutsi Pentti Matikainen myönsikin Tappara-ketjulleen lomaa loppusyksyn maaottelupeleistä.

– Muut joukkueet herkuttelevat tilanteella, mutta vielä me nousemme. Tilanne on hallinnassa, manageri Kallu Numminen vakuutti, mutta myönsi Euroopan Cupiin osallistumisen olleen tyhmä päätös.

– Viime aikoina harjoittelu on ollut minimissä, eikä palautumisesta ole ruuhkassa tullut mitään, mutta nyt pahin näyttäisi olevan ohi, apuvalmentaja Pertti Koivulahti loi uskoa. – Hermot täytyy vain hallita, mitään ei ole vielä menetetty.

Selvää oli, että maalivahtiosastolla Tappara antoi nyt muille tasoitusta, sillä Draper ja Halme eivät olleet kyenneet paikkaamaan Mattssonia. Jos jossain vaiheessa alkukaudesta Tappara oli ollut vähiten maaleja päästänyt joukkue, niin itsenäisyyspäivän Turun tappion jälkeen vähemmän päästäneitä oli jo neljä muuta joukkuetta; HIFK oli päästänyt peräti 27 maalia Tapparaa vähemmän.

– Huolestunut täytyy tietysti olla niin maalivahtien kuin koko joukkueen pelistä, Komu Koivulahti myönsi, – mutta emme me sentään yksinomaan maalivahteihin ole kaatuneet.

Draper ottaa vastuun

Halmeen loukkaantuminen tässä tilanteessa vaikutti pahalta, mutta loppujen lopuksi se olikin onni onnettomuudessa. Hän ja kanadalaisvahti Draper eivät kumpikaan olleet onnistuneet ottamaan ykkösvahdin manttelia harteilleen. Jotenkin kumpikin ajatteli, että hänen epäonnistuessaan toinen kassari tulee tilalle ja paikkaa tilanteen. Mutta kun Tappara joutui pakosti yhden maalivahdin tilanteeseen, Thomas Draperissä heräsi jotakin.

Jo syksyn ajan Draper oli ollut harjoituksissa välillä huono ja jopa välinpitämätön, mutta samaan aikaan tsempannut peleissä eri tavalla. Valmentajiensa mukaan hän oli fiksu kaveri, joka opiskeli pikkuhiljaa eurooppalaisiin kaukaloihin tarvittavan tyylin. Kun hänen oli Halmeen loukkaannuttua pakko kantaa vastuuta yksin, hän myös halusi tehdä sen.

Kaksi päivää Turun rökäletappion jälkeen Tappara katkaisi pitkän tappioputkensa kaatamalla Kärpät maalein 5-1. Draper oli kentän parhaita pelaajia 31 torjunnallaan.

– Draperin tilanne ei ollut todellakaan niitä helpoimpia. Entisten paineiden lisäksi hän tiesi, että katsomossa istui Winnipegin NHL-joukkueen edustajia, Rauno Korpi kiitteli pelin jälkeen. – Mutta kuten mies itse sanoi aamulla, hän on parhaimmillaan silloin, kun paineetkin ovat kovimmat.

Tuosta ottelusta 24. tammikuuta alkavaan olympiataukoon saakka oli 10 ottelua, joista Tappara hävisi vain yhden (7-2-1) ja nousi kolmanneksi. HIFK oli helpoksi väitetyn välisarjansa jälkeen jatkanut kovaa menoaan ja oli seitsemän pistettä Tapparaa edellä, Ilveskin oli viisi pinnaa edellä.

Edellisvuoden mittavan kohun opettamana nyt ei SM-liigapelejä pelattu päällekkäin nuorten MM-kisojen kanssa. Viime vuonna itku ja hammasten kiristys oli ollut pääasiassa kolmen Tappara-nuoren liigapoissaolojen vuoksi, mutta tänä vuonna valituksi tuli kokonainen viisikko: Jukka Marttila, Teppo Numminen, Janne Ojanen, Arto Kulmala ja Tero Toivola. Myös Jukka Seppo oli kisoissa divaripelaajan statuksellaan. Suomi voitti nyt MM-pronssia, ja viimeksi kisat väliin jättänyt Numminen valittiin kisojen parhaaksi puolustajaksi sekä all-stars -kentälliseen.

Liigassa All-Stars -ottelu pelattiin joulutauolla kymmenkunnan kirvesrintojen vakiomiehen puuttuessa kokoonpanosta. Maalissakin nähtiin A-nuorten Janne Hakala. All-Stars voitti Mestarit Mikkelissä pelatussa ottelussa 6-3.

Tammikuun alussa oli kulunut kuukausi Halmeen loukkaantumisesta, mutta nilkka ei ollut parantunut. Hän kävi operaatiossa, jossa ajateltiin korjattavan nivelsidevammaa, mutta löydettiinkin paha tulehduspesäke, joka puhdistettiin. Toipuminen saattoi alkaa.

Tapparan tammikuun tappiottomien pelien putkessa Ilveskin kaatui peräti 9-1. Ottelu oli erityinen, sillä tasavallan presidentti Mauno Koivistokin kunnioitti sitä läsnäolollaan ja kävi erätauolla tervehtimässä kumpaakin joukkuetta pukukopeissa. Ilveksen kopissa oli joukkueen valmentajan Sakari Pietilän mukaan puhuttu lähinnä lentopallon sormilyönneistä, mutta Tapparan puolella aiheena oli jääkiekko ja käynnissä oleva ottelu.

– Presidentti toivoi meidän voittoa, joten pitihän se ottaa, Rauno Korpi valaisi murskalukemia.

Kesken voittoputken loukkaantui Tommi Pohjakin, mutta pian edessä oli kuuden viikon olympiatauko, jonka aikana hän, Halme ja myös Häpä Oksanen pääsisivät taas mukaan kaukaloon.

Sairastupa tyhjäksi ennen runkosarjan loppurypistystä

Suomi voitti Calgaryn olympialaisissa ensimmäisen aikuisten arvokisamitalinsa jääkiekossa, kun se kaatoi päätösottelussa Neuvostoliiton 2-1 ja nousi olympiahopealle. Tapparasta kisoissa oli mukana viisi pelaajaa: Erkki Lehtonen, Timo Susi, Reijo Mikkolainen, Janne Ojanen ja Teppo Numminen.

Tappara oli vahvasti mukana myös päätösottelun ratkaisuissa. Ojanen vei Suomen johtoon, jonka Neuvostoliitto tasoitti kolmannen erän alussa. Reilut pari minuuttia oli jäljellä, kun punapaitojen maalivahti Sergei Mylnikov torjui Timo Suden kevyen laukauksen eteensä, irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Ekku Lehtonen, joka nosti sen puolityhjään maaliin molarin kontatessa jäässä.

Vanhan mantereen puolella Tappara aloitti jo kolmannen kerran kauden aikana uudelleen pelituntuman hakemisen kuukauden tauon jälkeen pelaamalla ensin muutaman harjoitusottelun Ruotsissa ja sitten paria muuta ruotsalaistiimiä vastaan vielä Tampereella. Voittoja tuli enemmän kuin tappioita. Sitäkin tärkeämpää oli, että sairaslista oli päässyt tyhjentymään.

Olympialaisten jälkeen liigassa oli kaikilla joukkueilla vielä kahdeksan ottelua jäljellä. HIFK lähti loppurypistykseen kärjestä, mutta vain kaksi pistettä Ilveksen edellä.

– Ei haittaisi vaikka lähtisimme pudotuspeleihin kärjestä, kommentoi Ilveksen valmentaja Sakari Pietilä asetelmia.

Ilves myös nousi ykköseksi IFK:n edelle peräti viiden pisteen turvin. Tappara voitti viisi noista kahdeksasta ottelustaan, ei saavuttanut edellä olevia joukkueita, mutta ei myöskään joutunut takaa-ajajien ahdistelemaksi. Neljännen playoff-paikan vei kauden yllättäjä Lukko.

Tapparassa oli myös selkeä valinta tehty, sillä Draper pelasi kuusi näistä viimeisistä runkosarjaotteluista. Hän oli se hevonen, jolla joukkue ratsastaisi playoffeihin.

Tampereella odoteltiin paikallisfinaaleja

Playoffien alkaessa Lontoon vedonlyöntitoimisto SSP Overseas Betting oli lukenut taivaanmerkeistä voittajasuosikit. Se antoi runkosarjan kärkikaksikolle Ilvekselle ja HIFK:lle kummallekin saman voittokertoimen 3,20, mutta yllätykseksi se nosti niiden edelle mestarisuosikiksi Tapparan, jolle tarjosi pienimmän kertoimen 2,80. Lontoossa oli taidettu katsella aiempien vuosien playoffeja.

Tampereella oltiin myönteisen odottavia alkavista pudotuspeleistä. Runkosarjajärjestys merkitsi sitä, että Ilves saisi välierissä vastaansa Lukon ja toisessa parissa pelaisivat IFK ja Tappara. Jos vain Tappara onnistuisi kampeamaan taas IFK:n semifinaaleissa nurin, Tampereella pohdittiin, niin liigahistorian ensimmäinen Tampereen paikallisfinaalisarja olisi siinä ja kaupunki totaalisen sekaisin. Ilvekselle tuskin tulisi ongelmia Lukon kanssa.

Playoff-systeemi oli sama kuin kahtena edellisenä vuonna. Finaaleihin pääsemiseen tarvittiin kolme voittoa, mutta finaaleissa mestaruuteen tarvittiin kolmen päälle vielä neljäskin voitto.

IFK ja Tappara olivat 80-luvulla ennen vuoden 1988 playoffeja pelanneet välillään 45 ottelua. Tappara oli voittanut peleistä 64 % ja IFK 29 %, kolme ottelua oli päättynyt tasan. Tappara oli käytännössä voittanut siis kaksi peliä jokaista IFK-voittoa kohti. Kuluneen runkosarjan aikana kirvesrinnat olivat vieneet kolme neljästä kohtaamisesta, mutta viimeisin oli kääntynyt helsinkiläisten voitoksi.

Sitä paitsi esimerkiksi kevään 1986 finaaleissa Tapparalla paremmin runkosarjassa sijoittuneena oli ollut kotietu. Nyt se etu olisi IFK:lla.

Matti Hagman oli monesti kuullut Rauno Korven asettavan ainakin omissa puheissaan ennakkosuosikin paineet Tapparan vastustajalle. Nyt Hagman ehti ensin: – Olisi vuosisadan ihme, jos pudottaisimme Tapparan mitalipeleissä, Hakki julisti mahtipontisesti.

IFK:n manageri Frank Moberg oli samaa mieltä. – Tappara on meille vaikeaakin vaikeampi vastustaja. IFK:n pitää yltää maksimisuoritukseensa voittaakseen Tapparan, Moberg sanoi mutta myönsi olevansa tyytyväinen, että vastaan tuli juuri Tappara. – Siinä mielessä Tappara on paras mahdollinen vastustaja, että se vetää ainoana hallin täyteen yleisöä jo välierissä.

Tappara ei ollut päässyt runkosarjassa tavoitteeseensa, johon oli laskettu enemmän kuin 54 pistettä 44 ottelussa. Valmentaja Korpi ei yllättänyt ketään kertoessaan ajatuksiaan tulevista sarjoista.

Playoff-joukkueiden valmentajien ennakkojutusteluissa Lukkoa lukuun ottamatta muut joukkueet saivat ääniä mestariksi. Ennakoinneissa myös huomioitiin, että Ilveksen Jukka Tammi, IFK:n Sakari Lindfors ja Lukon Jarmo Myllys olivat kaikki selvästi parempia maalivahteja kuin Tapparan Draper tai Halme. Väitettä tukivat myös maalivahtien torjuntatilastot.

Ottelut 1-3: Kotietu on poikaa

Välieräsarja alkoi runkosarjakakkosen HIFK:n kotona Helsingissä maanantaipäivänä. IFK osoitti ensimmäisessä ottelussa, että se kykenee pelaamaan muutakin kuin kohelluskiekkoa. Pentti Matikaisen alaisuudessa joukkueeseen oli löytynyt myös kärsivällisempi, kurinalaisempi vaihde. Vaikka Tappara oli pitkään pelin hallitsevampi osapuoli, IFK piti kiinni systeemistään, luotti maalivahti Lindforsin johtamaan puolustukseensa ja kävi itse tekemässä tarvittavat maalit.

– Mehän oltiin kuin turistireissulla. Kentällä ei tapahtunut itse asiassa mitään, siinäpä se lyhyesti, omiaan suomi myös puolustaja Timo Jutila.

Kaksi päivää myöhemmin oli edessä toinen ottelu Tampereella. HIFK lähti siihen erikoisesta asetelmasta, sillä se oli nyt kahden ottelun voittoputkessa Tapparaa vastaan voitettuaan myös runkosarjan viimeisen kamppailun. Hakametsä oli ollut sille vaikea paikka, mutta toisaalta sen ei edes tarvinnut voittaa siellä tässä sarjassa, kunhan se pitäisi kiinni kotiedustaan.

Rauno Korpi luetteli parannuskohteet ensimmäisestä pelistä: Hagman oli otettava tiukemmin kiinni ja pakotettava luopumaan kiekosta nopeammin. Aloitusten voittamiseen oli keskityttävä. Pienikokoisen maalivahdin Lindforsin liikkuvaa torjuntatyyliä piti horjuttaa maskeilla, laukomalla suoraan syötöstä ja valelaukauksilla. Lisäksi kokoonpanomuutoksia oli odotettavissa. Yleisesti varsinkin odotettiin Tappara-maalille Jari Halmetta, sillä Draper ei ollut avauksessa vakuuttanut.

– Kokoonpanomuutoksia minä en paljasta. Jokainen näkee ne sitten illalla, Korpi ilmoitti.

Yhtäkään kokoonpanomuutosta ei tullut. Draper jatkoi maalissa, ja koko Tappara oli kaivanut uutta taistelutahtoa. Korven mukaan asenteellisesti esitys oli kenties kirvesrintojen paras koko kaudella. Maalien tekeminen oli silti aluksi edelleen hankalaa. Lindfors torjui avauserässä 20 kertaa ja piti pömpelinsä puhtaana melkein toisen erän puoliväliin saakka.

Lopulta Kari Heikkinen oli sähäkkänä reboundissa ja suti nollalukon rikki viemällä kotijoukkueen johtoon. Heikkinen oli aloittanut penkillä nelosketjussa, mutta Reijo Mikkolainen oli saanut avauserässä mailasta kylkeensä eikä pystynyt jatkamaan. Heikkinen nostettiin vanhalle tutulle paikalleen Erkki Lehtosen ja Timo Suden rinnalle ja tulosta alkoi syntyä. Heikkisen avausmaalin jälkeen Susi ja Lehtonen olivat mukana myös kaikissa neljässä seuraavassa maalissa, kun Tappara voitti 5-0. Jutila iski maaleista kaksi.

Tapparan päästyä johtoasemaan IFK:n peli aukesi. – Avausmaali tämän pelin ratkaisi. Meille tuli hätä hakea tasoitusta ja se kostautui, Matikainen myönsi.

Sakari Lindfors torjui pelissä peräti 48 kertaa, mutta loistava suoritus oli myös Tom Draperin nollapeli 30 torjunnalla. Nollapeli oli ensimmäinen kanadalaiselle koko kaudella. – Ensimmäisessä pelissä vähän hermoilin, nyt kotikentällä kaikki sujui hyvin, Draper kehräsi tyytyväisenä peliinsä. – Miehet olivat nyt kiinni, oikeastaan todella pahoja tilanteita ei tullut lainkaan.

Ottelua oli seuraamassa myös valmentajakollegoita. Erkka Westerlund oli tekemässä lisensiaattityönään tutkimusta ja lajianalyysiä jääkiekon pelikäsityksestä ja taktiikasta, ja sen takia videokuvasi kaikki ottelut. – Päällimmäiseksi kuvaksi jäi Tapparan selvä hallinta. Se pystyi pitämään kiekkoa huomattavasti enemmän kuin HIFK. Kentän hahmo oli ehdottomasti Timo Jutila, oli Westerlundin mielipide.

Hannu Jortikka, nuorten maajoukkueen maailmanmestarivalmentaja ja seuraavan kauden TPS-luotsi, näki pelin kääntyneen vanhetessaan koko ajan enemmän Tapparalle, mutta uskoi IFK:n parantavan perjantaiksi.

Kovimman ennustuksen laukoi Timo Lahtinen, sveitsiläisen SC Bernin valmentaja: – Tuleva Suomen mestari voitti pelin. Olen siitä aika vakuuttunut, sillä olen nyt nähnyt kaikkien playoff-joukkueiden pelaavan, Lahtinen totesi suoraan. – Hakki Hagman oli aivan katki, vielä 4-0 -tilanteessakin he pelasivat kaikki erikoistilanteet. Tapparan Jutila, Numminen ja Ojanen eivät ole vielä kunnolla edes lämmenneet.

Historia kertoo, että Lahtinen oli aivan oikeassa, mutta välieräsarjan ollessa nyt 1-1 Tapparan matka edes finaaleihin oli edelleen pitkä ja hyvin kivinen.

Välierät päästiin pelaamaan nyt tasaiseen tahtiin joka toinen päivä yhdellä välipäivällä. Kahden ottelun jälkeen välipäivä oli torstai, ja Tappara bongattiin harjoittelemasta kolmatta matsia varten laukauksen eteen heittäytyvän puolustajan harhauttamista ja kiertämistä valelaukauksen avulla. IFK oli pelannut uhrautuvaa puolustuspeliä. Reijo Mikkolainenkin oli mukana harjoituksissa, mutta perjantaina hänen tilallaan kokoonpanossa oli kuitenkin Jussi-Pekka Järvinen.

Paitsiomaali tai ei, IFK jatkoi kolmannessa erässä hyvää peliään, tuplasi siihen mennessä nähdyt numerot ja voitti 6-2. Eikä voitto ollut edes vähien tehomiesten harteilla, vaan jokaiseen maaliin löytyi eri tekijä ja kaikki kentälliset osallistuivat. Tappara teki kovan työmäärän kahden maalinsa eteen, kun taas IFK sai muutaman helposti.

– Virheitä tuli enemmän kuin miesmuistiin. Pääsivät tekemään vastaiskumaaleja, 3-4 niitä taisi tulla. Pelattiin surkea peli, mutta ei heitetä pyyhettä kehään, Tappara-kapteeni Timo Susi loi uskoa omiinsa.

HIFK-valmennus väitti joukkueensa pelaavan parempaa puolustuspeliä ja olevan kurinalaisempi kuin koskaan. Taklaamista Matikainen ei ollut kieltänyt, mutta sen sijaan kaikenlaiset hölmöilyt oli suitsittu pois. – Tampereella vain yksi viisikko onnistui kontrolloidussa pelissä. Nyt onnistuivat kaikki, Pentti Matikainen myhäili.

Neljäs ottelu: Superhölmöily

Sunnuntaina 10. huhtikuuta IFK:lla oli pelissä finaalipaikka, Tapparan taas piti voittaa ja tasoittaa sarja, jotta se pääsisi seuraavassa pelissä pelaamaan finaalipaikasta. Kaikki viittasi hienoon jääkiekkoiltaan Hakametsässä. Ikimuistoinen illasta tulikin, mutta ei hieno.

Tappara löi kaikki ennätykset voittamalla ottelun peräti 15-3. Maalitehtailua oli auttamassa IFK:n peräti 30 kahden minuutin jäähyä. Isommat rangaistukset päälle, niin IFK:lle merkittiin yhteensä 90 jäähyminuuttia – nykymuotoiseen automaattisen ulosajorangaistuksen merkintäkäytäntöön muutettuna se olisi 140 minuuttia. Tappara teki pelissä kymmenen ylivoimamaalia, niistä seitsemän kahden miehen ylivoimalla.

IFK:n homma lähti lapasesta ensimmäisen erän päätössummerin soidessa. Siihen asti oli nähty aivan normaali jääkiekko-ottelu. Tappara avasi supernopeasti, kun Susi iski kotijoukkueen johtoon jo yhdeksän sekunnin pelin jälkeen. Arto Kulmala teki kirvesrinnoille toisen maalin, ja vielä 10 sekuntia ennen erän loppua Pauli Järvinen lisäsi numeroiksi jo 3-0. Siihen mennessä oli nähty yksi jäähy, vieraiden Anssi Melametsän istuma koukkaamiskakkonen.

Mutta kun Tappara takoi erään neljä ylivoimamaalia ja pari lisää tasakentällisin ja johti toiselle tauolle mentäessä peräti 9-2, niin jotakin tapahtui kolmanteen erään. IFK tuli jäälle enää vain satuttamaan vastustajia, ottelun tuloksesta tai jäähyistä välittämättä.

– Ei ole sen selvempiä käskytyksiä tullut kuin siinä pelissä jossain 10-3 -tilanteessa, että iskekää käsiä poikki, muisteli IFK:n siistimmän pään pelaaja Matti Hagman yli 25 vuotta myöhemmin.

Tilastot tukevat väitettä: IFK sai kolmannessa erässä mailalla huitomisesta kaksi viiden minuutin jäähyä ja kahdeksan kakkosta, lisäksi erän 17 kakkoseen sisältyi poikittaista mailaa, korkeaa mailaa, keihästämistä. Oli suoranainen ihme, ettei kukaan Tappara-pelaajista loukkaantunut pahemmin.

– Otan osasyyn joukkueen esityksestä niskoilleni, IFK-valmentaja Matikainen sanoi pelin jälkeen mutta ei tarkoittanut sillä antamiaan vahingoittamiskäskyjä, joista Hagmankin puhui vasta neljännesvuosisata myöhemmin. – Tapparan šokkialku oli sellainen isku, että henkinen kantti petti.

Pelkän kantin pettämiseen oli sikäli huono vedota, että kolmanteen erään kentälle koheltamaan heitettiin muun muassa siihen asti viltissä ollut Ari Kuisma, joka ehti yhdessä erässä ottaa neljä sikailujäähyä, pari kertaa vielä maalin jo synnyttyä. Useimmin pelissä jäähyllä istui viiden kakkosen Anssi Melametsä, joka metsästi ennen kaikkea Janne Ojasta.

– En tiedä mikä sille tuli. Ei minua ole ennen jahdattu samalla tavalla kuin tänään, Ojanen pyöritteli päätään pelin jälkeen. – Välillä teki mieli antaa takaisinkin, mutta Rane painotti koko ajan, että maltetaan maltetaan.

Oli Tapparallakin jäähynsä, 11 kakkosta, vitonen, kymppi ja ulosajokin, mutta osa niistä oli vähän kuin hyvittelyä, jolla pyrittiin pitämään kuumapäisiä punapaitoja rauhallisempana. Pauli Järvinen taklasi rumasti Pekka Tuomistoa ja sai vitosen, Tero Toivola lensi ulos tönäistyään linjatuomaria, joka piti hänestä kiinni IFK:n Iiro Järven lyödessä häntä vaihtoaition puolelta.

Maaliluvut nousivat yhtä rumiksi kuin IFK:n peliesityskin. Ekku Lehtonen teki kolme maalia, Timo Susi, Jukka Marttila, Hannu Oksanen ja Teppo Numminen kaksi maalia mieheen – Nummisen yhteissaldo oli komea 2+4=6. Kentällä nähtiin maalivahti Tom Draper mukaan luettuna 19 kirvesrintaa, joista 18 sai vähintään yhden tehopisteen; ainoastaan kolmannessa erässä muutaman vaihdon ajaksi peliin päässyt Sami Sirén jäi ilman.

Sarjan voitot olivat 2-2. Finaalipaikka ratkeaisi tiistaina Helsingissä. IFK:n piti olla tänä keväänä kurinalainen ja unohtaa hölmöilyt, mutta sitten tuli tällainen pelleily neljännessä ottelussa. Voisiko se nousta enää kamppailemaan finaalipaikasta?

Neljännen ottelun jälkipyykki

– Murheellista, että juuri tämä ottelu osui tv-lähetykseen. Liekö tällaista ottelua playoffeissa koskaan aiemmin pelattu, surkutteli SM-liigan toimitusjohtaja Jyrki Santala.

IFK:n mukaan oli, kun se viisi vuotta aiemmin oli hävinnyt playoffeissa Ilvekselle 1-7. – Viimeiset puolitoista erää pelaaminen oli samanlaista kuin tänäänkin, muisteli toimitusjohtaja Frank Moberg.

Paikka oli silloin sama Hakametsä, tuomarinakin oli sama Antti Koskinen, mutta aika vähällä silloin päästiin: kolme vitosta ja seitsemän kakkosta, kun tällä kertaa oltiin noin kolminkertaisissa jäähylukemissa.

– Eihän kaukalossa mitään erikoista tapahtunut! väitti IFK:n kakkosvalmentaja Hexi Riihiranta naureskellen. – Toista se oli 1970-luvulla Winnipegissä meillä eurooppalaisilla. Keppiä tuli päähän eikä me ruikutettu.

– Olen minä ollut sellaisessakin pelissä, että mukana on ollut enää seitsemän pelaajaa, kun muut on lentäneet jo ulos, muisti Hakki Hagmankin.

Sunnuntaina Hakametsässä oli ”parhaimmillaan” tilanne, jossa IFK:lla oli kentällä olijoiden lisäksi yhtä monta miestä vaihtopenkillä kuin jäähypenkilläkin, kuusi punapaitaa istumassa kummallakin puolen kaukaloa.

SM-liigan kurinpitoryhmälle pelitapahtumat olivat kuitenkin sen verran poikkeukselliset, että se kokoontui heti sunnuntaina pelin jälkeen jäähallin läheiseen, silloin vielä alkuperäisellä sijainnillaan nykyisen McDonald’sin paikalla olleeseen motelli-ravintola Jäähoviin katsomaan videonauhan pelistä ja pohtimaan rangaistuksia. Tuloksena oli kolme pelikieltoa: IFK:n Ari Kuisma sai kolmen ottelun pelikiellon lyötyään mailalla Janne Ojasta törkeästi pään ja niskan seudulle. IFK:n Iiro Järvi sai yhden ottelun pelikiellon lyöytyään kentän puolella kahakassa ollutta Tero Toivolaa nyrkillä vaihtoaitiosta. Tapparan Toivola puolestaan sai kolmen ottelun pelikiellon työnnettyään linjatuomaria edellä mainitun kahakan aikana. Lisäksi HIFK sai 10 000 markan sakon epäurheilijamaisesta käytöksestä.

– Jos liigan toimitusjohtaja katsoo, että HIFK pelasi sunnuntaina tahallaan epärehellisesti, niin se on toimitusjohtajan tulkinta, Moberg tuhahti. – Meitä on helppo sakottaa, kun on ennenkin sakotettu. Kaipa toimitusjohtaja ottaa sakkonsa tilistämme pois.

IFK-leirissä yritettiin kääntää puheenaiheeksi Pauli Järvisen taklausta Pekka Tuomistoon. Tuomisto retkahti päin laitaa, mutta ei loukkaantunut pahemmin. Järvinen sai viiden minuutin jäähyn, mutta ei lisätuomioita.

– Oli vähän yksipuolinen homma. Eikö Tappara saanut Tuomiston telomisesta mitään? Moberg arvosteli lisää kurinpitoa ja sai taustatukea kyselylleen myös valmentaja Matikaiselta.

Kova homma sunnuntaina oli ollut myös ottelun päätuomari Antti Koskisella. Fyysisesti taatusti väsyi tulevan jäähyn merkiksi pystyyn nostettava käsivarsi, mutta henkisestikin pelin johtaminen tuollaisessa jääkapinassa oli hankala paikka. Koskinen suoriutui urakastaan hyvin, joskin julkisuudessa kyseltiin, olisiko kovempien ottelurangaistuksen jakaminen mahdollisesti voinut rauhoittaa peliä.

– Yöunet eivät menneet, ei tullut edes tuskanhiki, Koskinen kommentoi surullisenkuuluisaa ottelua. – Myönnän kuitenkin, ettei se ihan jokapäiväinen ottelu ollut.

Hän mietti myös, olisiko voinut koittaa rauhoittaa peliä ottamalla joukkueiden kapteenit puhutteluun kesken pelin. – Toisaalta IFK:n kapteeni Matti Hagman oli niin sekaisin, ettei hyväksynyt yhtään mitään. Ja Tapparassa taas ei ollut mitään puhuttelemista, hän puntaroi.

Ratkaisevaan viidenteen peliin oli tulossa pakkomuutoksia joukkueisiin pelikieltojen takia. Samalla vaihtui myös tuomari – ennalta sovitusti toki, ei neljännen pelin vihellyksistä johtuen. Ratkaisuottelun tuomitsisi Seppo Mäkelä.

– Voihan siitä tulla helppokin ottelu. Uusi matsi se on, eikä edellinen peli ole millään lailla painolastina, Mäkelä totesi tulevasta kamppailusta.

IFK:n piti korvata ennen kaikkea Iiro Järven puuttuminen. Järvi oli tehnyt sarjassa yhden maalin, mikä oli ehkä odotettua vähemmän, mutta isona fyysisenä maajoukkuepelaajana hän oli joukkueelleen erittäin arvokas. Hänen tilalleen Hagmanin rinnalle IFK aikoi nostaa Allu Lähteenmäen.

Tapparassa Tero Toivola ei ollut ollut isossa roolissa, mutta vähän pelanneena hän olisi tarjonnut fyysisestikin raskaaksi tulleessa sarjassa joukkueelle tuoretta voimaa

Tiistain ratkaisuottelun lähestyessä kumpikin joukkue oli jättänyt menneet taakseen ja keskittyi vain edessä olevan kauden tärkeimmän ottelun voittamiseen. Yleinen mielipide oli sekin, että ottelussa ratkaistaisiin Suomen mestaruus. Voittajalla toki olisi edessä vielä finaalipelit, mutta niihin jo itsensä pelanneeseen Lukkoon ei välieräyllätyksestä huolimatta edelleenkään uskottu.

– Tilanne jääkiekkoilussa muuttuu kahdessa päivässä paljon. Me olisimme olleet valmiit hyppäämään kaukaloon Tapparaa vastaan heti maanantaina, se oli aamupäivätreenien henki, puhkui intoa IFK-hyökkääjä Tony Arima.

– Kumpikin joukkue sulki mielestään pois sunnuntain kamppailun. Aivan uudesta asetelmasta lähdetään ratkaisuotteluun, kommentoi Rauno Korpi tulevaa peliä.

Kaikissa neljässä aiemmassa ottelussa ensimmäisen maalin tehnyt joukkue on voittanut pelit. Niin oli myös kotijoukkue voittanut joka kerta.

– Ekalla maalilla on merkityksensä, mutta ei se koskaan voiton kannalta ole lopullisesti merkitsevä, tuumi IFK-kapteeni Hagman.

– En usko, että kotietu on ratkaiseva asia, kertoi puolestaan kirvesrintojen Erkki Lehtonen. – Kaikki on kiinni siitä, kuinka peli lähtee käymään. Ensiksi liikkeelle päässyt on hoitanut homman nimiinsä.

Ottelu myytiin helposti ja nopeasti loppuun, kuten edellisetkin Helsingin ottelut. Tiistaina aamupäivällä loppuivat ensin istumapaikat ja pian puolen päivän jälkeen menivät seisomaliputkin. Yhtään lippua ei jäänyt hallille myyntiin. Viime hetkillä tosin hallin päätyyn sijoitettiin tilapäiskatsomo, johon saatiin hallilta myytyä muutama kymmenen lippua.

Kaikki oli valmista sarjan viidettä näytöstä varten. Siitä tulikin huikea trilleri.

Viides ottelu: Jatkoaikaratkaisu

Jos sunnuntaina pelattu neljäs ottelu on tuloksensa ja tapahtumiensa takia ikimuistoista suomalaista playoff-historiaa, muistetaan myös tiistainen viides ottelu, vaikkakin eri syystä. Se oli kahden huippujoukkueen tasainen ja vaihteleva jännityskamppailu, jossa ratkaisu piti hakea lopulta aina jatkoajan äkkikuolemamaalin kautta.

Tappara teki sen pelin viimeisen maalin ja voitti. Mutta yhtä lailla voitaisiin sanoa, että Tappara teki pelin ensimmäisen maalin ja voitti. Se taika piti. Avausmaalin tehnyt joukkue voitti sarjan jokaisen pelin.

Timo Susi oli tuon ensimmäisen maalin tekijä, kun avauserää oli pelattu reilut 13 minuuttia. Kaksi minuuttia myöhemmin IFK-puolustaja Simo Saarinen tasoitti ylivoimalla Arto Kulmalan istuessa jäähypenkillä. Toisessa erässä kotijoukkue vaikutti ottavan tukevan otteen finaalipaikasta, kun ensin Tony Arima teki johtomaalin ja perään Darren Boyko iski alivoimalla läpiajosta lukemiksi 3-1. Neljäskin IFK-maali oli lähellä, mutta ennen sitä iskikin Tappara.

– Laksolan Pekan kavennusmaali 2-3 pelasti meidät tappiolta, sanoi jatkoajan sankari Pauli Järvinen ottelun jälkeen.

– Vähän oltiin etukäteen varauduttu tällaisiin tilanteisiin, Laksola myhäili myöhemmin. – Siinä onnistuminen edellyttää, että pakki heittäytyy vähän liian aikaisin.

Tappara sai ”Lökin” maalista uutta virtaa. Minuutti myöhemmin Susi tasoitti pelin alivoimamaalit ja maalinumerotkin. Vielä toisen erän aikana Ekku Lehtonen keräsi jo ottelun neljännen syöttöpisteensä, kun ketjun toinen laitamies Kari Heikkinen vei vieraat tauolle johtolukemissa 4-3.

Niissä lukemissa pelattiin kolmatta erääkin yli puolivälin, kunnes keskialueen törmäyksessä kypäränsäkin menettänyt Timo Jutila suutahti ja huitaisi mailallaan ohi luistelevaa vastustajaa. Seppo Mäkelä oli armoton: kaksi minuuttia. Jäähyä oli jäljellä enää sekunteja, kun maalin edessä päivystänyt Arima nappasi ruuhkasta ilmaan ponnahtaneen kiekon käteensä, pudotti sen mailaansa ja lakaisi tasoituksen ohi Draperin.

Minuutit kellossa kuluivat. Reilut viisi minuuttia ennen loppua Tappara sai mahdollisuuden, kun liialla innolla Iiro Järven tilalla pelannut Allu Lähteenmäki otti tyhmän ja tarpeettoman riskin taklata Jutilaa päädyssä ylikovaa. Jalat ponnistivat jäästä, käsivarret nousivat korkealle kohti vastustajan päätä, ja niin nousi Seppo Mäkelänkin käsi: kaksi minuuttia kyynärpäätaklauksesta.

Tapparan ylivoima oli kuitenkin hermostunutta. Se ei saanut tilannetta rauhoitettua ja harvat laukausyritykset jäivät suurimmaksi osaksi uhrautuvasti pelanneeseen IFK-puolustukseen. Jäähyn viimeisten sekuntien aikana Timo Jutila haki taas yhden purkukiekon omalta siniviivalta, nousi yksin vasenta laitaa pitkin hyökkäysalueelle ja ampui aivan laidan vierestä epätoivoisen lämärin pienestä kulmasta samalla hetkellä, kun jäähyaition luukku avautui Lähteenmäelle. Kenties ensimmäistä kertaa koko sarjassa IFK-maalivahti Lindfors haparoi. Kiekon ei olisi millään pitänyt mennä maaliin, mutta niin vain jostakin kainalosta sille löytyi aukko. 5-4 Tapparalle, alle kolme ja puoli minuuttia aikaa.

Niin monta kertaa Tappara oli kestänyt vastaavanlaisen loppupaineen, usein maalivahtinsa huipputorjuntojen tuella. Nyt se ei kestänyt. Alle minuutti johtomaalista IFK sai hyökkäyspään aloituksen, Matti Hagman voitti sen taaksepäin, ja Jussi Lepistö lääpäisi epätasapainoisen huitaisun jonnekin sinne päin. Se yllätti Draperin, joka eleistään päätellen ei ollut nähnyt laukausta omien puolustajiensa takaa.

– Se olisi pitänyt torjua. Onneksi emme sen munauksen takia hävinneet. Sitä en olisi koskaan antanut itselleni anteeksi, Draper ruoski itseään.

5-5. 60 minuuttia. Jatkoaika. Seuraava maali voittaa pelin. Seuraava maali voittaa mahdollisesti myös Suomen mestaruuden. Valtava paine niin kentällä, vaihtopenkillä kuin katsomossakin.

– Näissä peleissä tämmösetkin maalit lasketaan. Ei se uran komein maali ollut, mutta makein se oli. Ainakin toistaiseksi, Pauke Järvinen puhalteli median prässätessä. – Kiekko pomppasi minulle kuin Manulle illallinen. Katsoin vaan, että se oli kunnolla lavassa ja annoin mennä. Ei siinä ollut aikaa tähtäillä.

Pettynyt Sakari Lindfors joutui myös kertaamaan ratkaisuhetkeä. – Sattumien summa, mutta maali kuin maali. Suojuksien alta se meni.

Media prässäsi Tapparan jatkoaikasankaria myös edellisen pelin taklauksesta ja IFK:n esittämistä vaatimuksista, nyt varmasti jo yhteen puristettujen hampaiden välistä muristuista protesteista, että Järvisen olisi pitänyt olla pelikiellossa. Siten hän ei olisi myöskään ollut ratkaisemassa voittoa.

– Eivät tuollaiset puheet vaikuttaneet keskittymiseeni, sillä omasta mielestäni en taklannut niin pahasti, Järvinen vastasi. – Tuomisto oli vain jotenkin löysänä ja meni nurin. Ei se jäänyt kaivamaan mieltä.

Tapparan toinen iso sankari oli Ekku Lehtonen, joka toki sarjassa aiemminkin oli kerännyt ”tavanomaiset” tehopisteensä siellä ja kolmannen täällä, mutta nyt kaikkein tärkeimmässä matsissa innostui pelaamaan parhaan pelinsä syöttäen tosiaan myös kirvesrintojen neljä ensimmäistä maalia.

– On näissä peleissä jotain, Ekku hymyili voitosta tyytyväisenä. – IFK on sytyttävän taisteleva joukkue. Ehkä sen tyyli sopii minulle, kun se joskus innostuu pudottamaan liian syvälle, niin silloin aukeaa syöttöpaikkoja.

Voittajien valmentaja Rauno Korpi kuvaili ottelua rehdiksi, rajuksi ja voimavaroja raskaasti kuluttaneeksi kamppailuksi. Hän otti esiin myös pelin aikana Helsingin valotaululla olleen mainoksen, jossa kerrottiin IFK:n ja Lukon mahdollisten loppuottelujen aikataulusta. Vaikka mainos oli selkeästi voittovarauksella ja painotti sitä jossitteluehtoa, että mikäli IFK niissä pelaa, ja vaikka samanlaisia ehdollisia seuraavan ottelun mainoksia on nähty joka paikkakunnalla, myös Tapparan peleissä, Korpi käytti tilaisuuden hyväkseen psyykatakseen omaa joukkuettaan vastustajan ylimielisyydellä. Vaikea sanoa, oliko sellaisesta hyötyä, mutta ei siitä ainakaan haittaa ollut.

Jos Tapparan pukukopissa oli riemua ja riehaa, IFK:n puolella oli hiljaisia ja pettyneitä miehiä. ”Vuosisadan ihme” ei ollut sittenkään tapahtunut.

– Nyt on päällimmäisenä paha pettymys. Vaikka fyysiseltä puolelta löytyi yllättävänkin hyvin paukkuja, niin Iiro Järveä olisi kaivattu, valmentaja Pentti Matikainen puhui hiljaa eikä pystynyt vielä tekemään syvempää analyysiä.

Nopeasti voittajienkin kopissa palautettiin jalkoja takaisin maanpinnalle. – Kymmenen minuuttia ja sitten jumpalle. Nyt ollaan vasta puolivälissä, joukkueen kapteeni Timo Susi ilmoitti joukkueelleen.

Vaikka edessä olivat vielä finaalit Lukkoa vastaan, niin tämä ottelusarja ja sen viides ottelu todella ratkaisi mestaruuden. Finaaleissa Tappara ei joutunut lähellekään yhtä koville.

Ei Tampereen paikallisfinaaleja

Tappara selvisi finaaleihin mutta toiveista ja odotuksista huolimatta Tampereen sisäisiä loppuotteluja ei nähty. Tapparan välieriä HIFK:ta vastaan arveltiin hankaliksi ja juuri sellaisia ne olivatkin. Runkosarjan voittajan Ilveksen sen sijaan piti marssia omassa välieräsarjassaan Lukon yli, jos ei nyt välttämättä helposti, niin kuitenkin varmuudella.

Toisin kävi. Lukko pudotti Ilveksen suoraan voitoin 3-0 ja järjesti yhden kaksitoistavuotisen playoff-historian suurimmista yllätyksistä. Se voitti kaksi kertaa Hakametsässä selvästi 4-1 ja 6-2, ja niiden välissä kotonaan niukemmin 4-3. Maalissa Jarmo Myllys oli ollut elementissään. Arto Heiskanen ja Jari Torkki tekivät sarjassa kolme maalia mieheen (Torkki kolmannen ottelun hattutempulla) sekä Ari Vuori ja Jarmo Kuusisto kaksi kumpikin.

– Tappara on ilman muuta suosikki, painotti Lukon valmentaja Matti ”Mölli” Keinonen. – Sillä on rutiinia ja se on täydessä pelituntumassa. Me olemme vähän leijuneet Ilves-voiton jälkeen ja viikkoon emme ole edes pelanneet. Mutta ei finaalivoittoja ennakkokaavailujen perusteella jaeta.

Rauno Korpi loksautti leukoja auki myöntämällä, että niin se on, Tappara lähtee finaaleihin suosikkina. Sellainen myönnytys oli Ranen suusta lähes kerettiläistä.

Lukolle tukea etsittiin sellaisistakin melko kaukaa haeutuista argumenteista kuin että sen valmentajilla (Keinonen ja Jorma Vehmanen) oli yhteensä kahdenkymmenen MM-turnauksen pelaajakokemus. Tapparalla oli Komu Koivulahden vankka pelaajatausta myös, mutta Korvella sellainen oli olematon. Muistutettiin myös, että Mölli oli ollut pelaajana mukana, kun Lukko oli voittanut toistaiseksi ainoan Suomen mestaruutensa vuonna 1963, ja silloinkin vastassa mestaruuden ratkaisseessa ottelussa oli nimenomaan Tappara.

Eroa joukkueiden finaalivalmistautumisessa oli siinä, että Tappara oli vetänyt välierät pitkällä kaavalla ja aloitti nyt finaaleja kahden välipäivän jälkeen. Suoraan kolmessa pelissä paikkansa mestaruusjahdissa ansainnut Lukko puolestaan vietti välieriensä jälkeen viikon päivät ennen finaalien alkamista.

Mölli Keinonen ei pitänyt taukoa hyvänä asiana. – Olen täysin varma, että Tappara hyötyi viidestä pelistään enemmän kuin me viikon huilaamisesta. Tappara on timanttinen joukkue, huippuunsa valmennettu, eikä sen fyysinen kunto taatusti petä.

Keinonen oli myös hiukan puolinihkeänä siitä, että vastaan tuli juuri Tappara, jonka pelaaminen finaaleissa ei ollut mitään erikoista, siihen oli totuttu. HIFK-Lukko sen sijaan olisi ollut jotain poikkeavaa ja täysin uutta. Mutta niin olisivat olleet Tampereen paikallisfinaalitkin!

Tapparan leirissä Korpi & Koivulahti joutuivat parina välipäivänä tekemään kovasti töitä yrittäessään ladata joukkuettaan. Jotkut olivat varmasti nielleet jopa narratiivin siitä, että HIFK-sarja oli jo moraalinen loppuottelu ja Lukosta ei olisi kovaa vastusta, mutta ennen kaikkea ongelmia aiheutti se, että viidennen välieräpelin jatkoaikavoitto oli ollut niin suuri voitonhetki, että hyvin paljon henkistä jännitettä laukesi melko totaalisesti. Ja kuten hyvin tiedettiin, pelkällä fysiikalla näissä peleissä ei pärjännyt.

– Kovasti pitää tehdä töitä, että saadaan joukkue perjantaiksi edes jonkinlaiseen henkiseen vireeseen, Koivulahti kertoi ennen loppuottelujen alkamista. – Lukko lähtee ainakin ensimmäiseen peliin paljon paremmasta tilanteesta. Se on voinut vetää henkeä, harjoitella ja katsella meidän pelejä. Onneksi edessä on monta ottelua.

Rauno Korpikin muistutti Lukon vaarallisuudesta.

– Täytyy olla kiekon kanssa huolellinen, sillä Lukolla löytyy taitohyökkääjiä: Forss, Tommila, Torkki, Heiskanen… Ja Myllyksen maalivahtipeli näyttää olevan loistavaa. Mutta kyllä mekin vastusta pyritään antamaan.

Mestaruus oli kummallekin joukkueelle neljän voiton päässä.

Ensimmäinen ottelu: Alkujärkytys

Kevään 1988 finaalipelit aloitettiin Hakametsän hallissa perjantaina 15. huhtikuuta. Kahtakymmentä vaille iltayhdeksän valtaosa Hakametsän 6700:sta katsojasta oli epäuskoista. Taululla olivat Lukon voittonumerot 3-2. Voisiko Lukko tosiaan tehdä Tapparalle saman tempun, jonka se oli tehnyt Ilvekselle?

Välierien taikakin oli ohi. Kuuden minuutin pelin jälkeen Teppo Numminen oli ylivoimalla tehnyt ottelun avausmaalin, mutta nyt se avausmaalin tehnyt joukkue ei voittanutkaan. Lukko tasoitti, meni kolmannessa erässä kahden maalin johtoon, eikä Tapparan lopussa ilman maalivahtia tekemä kavennus riittänyt.

Tapparalle tuli hätä tehdä tasoitus ja se poiki lisää virheitä. Kolme minuuttia ennen loppua syntynyt Ilkka Kareksen maali oli karmea esitys Tapparan oman pään pelaamiselta. Reilu minuutti ennen täyttä aikaa Draper luisteli pois maaliltaan ja Tappara haki kavennusta kuudella kenttäpelaajalla. Erkki Lehtonen saikin tehtyä kavennusosuman Myllyksen taakse 34 sekuntia ennen loppua, mutta Lukko kesti johdossa loppuun saakka.

– Otan täyden vastuun tappiosta, Korpi manasi. – En saanut joukkuetta valmiiksi. Tarvitaan lisää tahtomaaleja kuten Ekun maali. Maalien edessä ottelu ratkaistaan. Ei Lukko anna tilaa ilmaiseksi, se on otettava sieltä.

Avauspelin tappio toimi Tapparalle herättävänä järkytyksenä. Kolmessa seuraavassa ottelussa Lukko sai tehdyksi ainoastaan kaksi maalia.

Toinen ja kolmas ottelu: Ensin karkuun ja sitten jalka pois kaasulta

– Kaikki sadut loppuvat aikanaan, lausui Lukon valmentaja Mölli Keinonen toisen finaaliottelun jälkeen. Tappara oli voittanut Raumalla maalein 4-1 ja tasoittanut finaalisarjan voittoihin 1-1. Se oli samalla Lukon ensimmäinen tappio pudotuspeleissä.

Raumalla kiehui ja kuohui ennen finaalien ensimmäistä kotiottelua. Kaupungin joukkue pelasi ensimmäistä kertaa SM-liigan aikana mestaruudesta ja se oli ottanut yllättävän vierasvoiton heti finaalisarjan ensimmäisessä pelissä. Into ei vain kytenyt tai kipinöinyt vaan roihusi liekeissä.

– Meillä oli erittäin huono avauserä, Tapparalla erittäin hyvä. Ei siihen muuta tarvittu, Mölli Keinonen manasi kolmen takaiskun erää.

Ottelun kahden maalin sankari Teppo Numminen piti ottelua hankalana, mutta Tapparan hallitsemana. – Kova peli, paljon kovempi kuin ensimmäinen, Numminen sanoi pelin jälkeen. – Lukko yritti kovilla otteilla ja yltiöpäisellä karvauksella saada pelimme sekaisin. Ei siinä onnistunut HIFK, eikä onnistu Lukkokaan.

Lukon jonkinlainen yli-innokkuus söi sen sen puolustuspelistä sitä tiiviyttä ja kontrollia, joka sillä oli ollut playoffeissa tähän asti. Tappara hyödynsi Nummisen mainitseman yltiöpäisen karvauksen tuoman lisätilan ensimmäisen kerran kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Pekka Laksola avasi mainiolla pystysyötöllä Ekku Lehtosen ykkösketjun ylivoimahyökkäykseen kolmella kahta vastaan. Myllys torjui Kari Heikkisen ensimmäisen laukauksen, mutta Lehtonen palautti kiekon maalin eteen, Susi jatkoi Heikkiselle, joka siirsi sen nyt jo tyhjään maaliin.

Sitten näytti Teppo Numminen pelisilmäänsä oivilla katkoilla ja niistä syntyneen tilan hyväksikäytöllä. Hän teki ensin ylivoimalla 2-0 vain pari minuuttia avausmaalin jälkeen, ja viisi minuuttia ensimmäisen maalinsa jälkeen rynnisti nyt koko keskialueen läpi ja pommitti 3-0.

Toisessa erässä Tappara nosti jalan kaasulta ja se aiheutti vähän heittelehtimistä peräpäässä. Varsinkin joukkueen ylivoimapeli meni niin sekoiluksi, että Lukko teki tässä toisessakin ottelussa alivoimamaalin. Jutila oli tälläkin kertaa viivamiehenä, jonka ohi kiekko livahti keskialueelle Lukko-hyökkäykseen peräti kolmella yhtä pakkia vastaan. Jari Torkki löi kavennusmaalin Matti Forssin syötöstä. Lisäksi raumalaiset laskivat, että yhden Tappara-ylivoiman aikana Thomas Draper pelasti neljä varmalta näyttänyttä kotijoukkueen maalia.

Draper oli avainroolissa myös erän loppupuolella, kun Forss sai loistavan paikan lisäkavennukseen, mutta kanadalaismaalivahti torjui kiekon yläkulmasta kilpikädellään. Seuraavasta hyökkäyksestä kirvesrintojen Jyrki Silius paukautti kiekon ohi Myllyksen ja samalla pelin loppuluvuiksi jääneet 1-4.

– Pelissä oli niin paljon töitä, etten edes muista koko torjuntaa, hyvin väsyneeksi itsensä tuntenut Draper vastasi, kun häntä kehuttiin erikseen tuosta Forssin laukauksen torjunnasta.

Tapparassa oltiin tyytyväisiä voitosta mutta ei ihan täysin peliesityksestä. Lukossa uskottiin, että jatkossa nähdään taas parempi Lukkokin.

– Tepon maalit käänsivät pelin meille, Rauno Korpi totesi. – Toisen erän ylivoimapeleissä olimme mokata koko homman. Pakkopelikuvioita on treenattava tarkasti ja mietittävä, ketkä kestävät vastuun.

Lukon maalissa jälleen mainion pelin pelannut Jarmo Myllys oli luottavainen. – Ei me tähän tappioon kaaduta. Pelit ovat vasta alussa. Meidän peli on jostain syystä kulkenut jopa paremmin vieraissa. Täällä Äijänsuolla homma ei ole luistanut.

Samaa mieltä oli myös Lukon ainoan maalin tehnyt Jari Torkki: – Mitään ei ole menetetty. Tampereella tulee taas tulinen Lukko.

Tapparan kapteeni Timo Susi oli nähnyt jääkiekossa paljon, pelannut monia monia finaalipelejä ja loppuottelusarjoja. Hän pystyi todellakin puhumaan kokemuksen syvällä rintaäänellä.

– Olo on nyt rauhallinen. En näe mitään syytä, miksi peli ei kulkisi myös jatkossa.

Kaksi päivää Rauman finaalipelin jälkeen oltiin taas Hakametsässä. Nimiä ja sen sellaisia yksityiskohtia lukuun ottamatta vaikutti melkein kuin kolmannessa finaalissa olisi pelattu edellinen matsi uusintana. Tappara rypisti alussa kolmen maalin johtoon ja nosti sitten jalan kaasulta, minkä jälkeen Lukko kavensi yhdellä. Vain se Tapparan neljäs lisäosuma jäi tekemättä, kun peli päättyi nyt kirvesrinnoille 3-1.

Tappara pelasi ensimmäisessä erässä kenties koko playoffien parasta peliään. Se ansaitsi johtonsa, jopa niinkin suuren kuin kolmen maalin johdon. Kolikon kääntöpuolella oli sitten se, että se hukkasi tuon otteensa toisessa erässä tuudittautuen jo voittoonsa. Kirvesrintojen onneksi syyskaudella jopa pahastikin haparoinut Thomas Draper oli keväällä kasvanut huippumaalivahdiksi. Hän oli jopa parempi kuin Myllys.

Tapparan nostettua taas jalkansa kaasulta kolmen maalin johdossa Lukko samaan aikaan lisäsi taklauksia ja käytti mailaakin aiempaa kovemmin. Tappara otti mustelmia, mutta ei horjunut tuumaakaan.

– Lukko yritti hiillostaa meitä kovilla otteilla, Timo Jutila kertoi pelin jälkeen. – Saa yrittää jatkossakin, kyllä meidän kanttimme kestää.

Ekku Lehtosen vietyä läpiajosta Tapparan johtoon jo kolmen minuutin pelin jälkeen juuri Jutila otti seuraavaksi roolin laukoen kaksi maalia. Jälkimmäinen niistä oli upea lämäri, mutta se ensimmäinen Jutin maaleista oli monenlaisten sattumien summa.

Myllys taas oli menettänyt mailansa pelattuaan kiekkoa maalin takana ja jouduttuaan Pauli Järvisen taklaamaksi. Tosin enemmänkin näytti, että Järvinen yritti väistää, mutta ei mahtunut miehen ja laidan välistä ja osui sitten maalivahtiin.

– Näin että Järvinen on tulossa, mutta kuvittelin ehtiväni lyödä kiekon väljemmille vesille, Myllys selvensi tilannetta. – Osuimme kiekkoon kuitenkin samaan aikaan, ja koska kaaduin, en ehtinyt maalille ajoissa. Tietysti tuollaiset sähläilyt harmittavat.

Helsinkiläislehti jakoi raumalaisille kunniaa siitä, että he eivät pahemmin rutisseet maalivahtinsa taklaamisesta, kun taas lähimenneisyydestä muistettiin, että Tappara itse ei suvaitse ollenkaan maalivahtinsa taklaamista. Lehti viittasi siis puolentoista vuoden takaisiin tapahtumiin, kun HIFK kolhi Markus Mattssonia kolme kertaa yhden erän aikana, jolloin Rauno Korpi itse hyppäsi pikkukengissään kentälle hakemaan hyvitystä (ja sai siitä jäähyn).

Vain viidellä puolustajalla playoffeissa pelannut Lukko oli toisen finaalin toiseen erään kolmen maalin tappioasemasta nostanut pelaamaan myös kuudennen pakkinsa Samu Jalosen. Myös tässä kolmannessa finaalissa Lukko aloitti viidellä puolustajalla, kunnes kolmen takaiskumaalin avauserän jälkeen otti peliin myös Jalosen. Kenties kolmella puolustajaparilla olisi kannattanut pelata koko ajan.

Lukko sai yhden kavennusmaalin toisen erän lopussa, kun Matti Forss nosti reboundista kiekon Draperin taakse. Muuten kaksi viimeistä erää mentiin melkein kuin loppusummeria odotellen.

– Lopetimme raa’an työnteon. Onneksi Draper piti ryhtiä yllä, Rane Korpi manasi pelin jälkeen muita paitsi maalivahtiaan.

Kahden maalin Jutila oli samaa mieltä. – Onneksi kahdesta viimeisestä erästä jäi paska maku suuhun, se takaa tsemppiä seuraavaan peliin.

Enemmänkin vauhdikkaasta taitokiekosta kauden aikana tunnetuksi tullut Lukko päätti kääntää pelikirjastaan seuraavaksi sivun, jossa puhuttiin HIFK:n taktisista tempuista kaukalossa.

– Meidän pitää koventaa taklauspeliä. Erkki Lehtosen kaltaisiin taitopelaajiin taklauspeli tehoaa, uskoi Jamo Myllyskin, joka ilmeisesti oli lukenut virheellistä tietoa tuolta kuvitteelliselta pelikirjasivulta. – Hänen kentällisensä taituruuteenhan me olemme näissä kahdessa ottelussa kompastuneet.

Samalla linjalla oli raumalaisten valmentaja Keinonen, joka ei nähnyt muita vaihtoehtoja kuin kääntää sarjatilanne seuraavassa ottelussa.

– Raumalla pelaamme kovaa, todella kovaa, mutta emme sikaa, Mölli lupasi.

Neljäs ottelu: Kovuudella Lukon lopun alkuun

Finaalit jatkuivat samalla tahdilla kuin välierissäkin oli pelattu, joka toinen päivä mentiin. Tapparassakin tunnettiin väsymystä ja pohdittiin neljännen ketjun peluuttamista Raumalla pelattavassa neljännessä pelissä. Reserviäkin oli, kun viltissä oli istunut muun muassa pari kuukautta aiemmin Calgaryssä olympiahopeaa voittamassa ollut Reijo Mikkolainen.

Lukossa oli tappioiden jälkeen taas vedetty heidän kannaltaan hiukan huolestuttavan epäanalyyttiset analyysit siitä, kuinka he murtaisivat Tapparan selkeän pelinhallinnan. Aseiksi tuntui löytyvän vain lisättävä kovuus ja parempi tuuri.

– Kotikentällä pääsemme vaihtoedun avulla pistämään Erkki Lehtosta vastaan sen kentällisen, jonka haluamme, ja Ekun pitäminen lankeaa Ari Vuorelle, Mölli suunnitteli.

Jonkin verran oli laitettu panoksia myös siihen, miten Lukon oma, täysin vajaaksi jäänyt hyökkäyspeli saataisiin toimimaan Tapparan puolustuspuristuksessa. Tappara oli miehittänyt oman siniviivansa tiiviisti, eikä Lukko saanut lainkaan vauhdikkaita hyökkäyksiä vaan puski alivoimaisena päätään seinään kerta toisensa jälkeen.

– Pitää heittää kiekkoa päätyyn tai maalivahti Draperille katkon toivossa. Näin pääsemme ainakin Tapparan alueelle, puolustaja Maukka Kuusisto sanoi.

Tappara otti Lukon ja Mölli Keinosen puheet otteiden koventamisesta olan kohautuksella.

– Me pelattiin välierissä IFK:ta vastaan ja ne pelaa taatusti kovempaa kuin Lukko. Ettei vain puheet olisi vain pelkkiä Möllin kujeita, Timo Jutila epäili.

– Sitä se on, Möllin kuljetusta, Timo Susi myötäili. – Periaatteessa olisi tietysti hyvä, jos ne alkaa kohnottamaan, tuleepahan tilaa kentälle. Mutta ihan yhtä hyvin ne voi pelata pomminvarmaa yksi-neljää.

Saatiinko Ekku Lehtonen kuriin? Jos vain yhden maalin järkkääminen lasketaan kuriin saamiseksi, niin kyllä. Oliko sillä merkitystä pelin tuloksen kannalta? Ei, koska seuraavista ketjuista löytyi sitten toinen taitosentteri Janne Ojanen, joka teki kaksi maalia.

Lukko oli avauserässä näennäisesti niskan päällä päätyyn saakka rymistelyllään, mutta todellisesti se ei saanut kiekon kanssa oikein mitään aikaan. Se ei kyennyt pelaamaan Tapparan puolustuksen läpi maalia kohti kuin pari kertaa. Tapparan mentyä johtoon avauserän lopussa Ojasen lyöntilaukauksella Lukko koitti toisessa erässä saada lisää voimaa hyökkäyksiin puolustajien tuella, mutta sekin kostautui: peliin nostettu Samu Jalonen vei kiekon hyökkäyspäätyyn, kaatui, ja kun kukaan ei ollut paikannut pakin nousua, Tappara tuli vastaiskuun kolmella yhtä vastaan ja Timo Susi laukoi toisen maalin Lehtosen pitkästä poikkisyötöstä.

Toisen erätauon molemmin puolin Lukko sai tilaisuuden nousta peliin päästyään pelaamaan puolitoista minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Yhtäkään kunnon laukausta se ei kiekon siirtelynsä päätteeksi saanut aikaiseksi. Päätöserän puolivälissä Ojanen teki loppunumerot. Tappara-maalissa Draper oli päässyt helpolla.

– Pelivire on nyt hyvä. Koko joukkue puolusti niin hyvin, ettei minulla hirveän paljon töitä ollut, Topi hymyili.

Tapparan runkosarjan parasta pistemiestä Janne Ojasta oli vähän harmittanut oma maalittomuus, vaikkei voittojen tullessa ollutkaan väliä, kuka ne maalit teki. Nyt hän osui kahdesti ja sai kolmannen peräkkäisen voiton lisäksi mielelleen lisälämmikettä.

– Ihmeen tehotonta pelini on ollut, mutta onneksi muut ovat hoidelleet maalinteon ja voittoja on tullut. Voitoista näissä peleissä pelataan, Ojanen tiesi. – Me johdamme nyt voitoin 3-1, mutta yksi voitto puuttuu, eikä sen ottaminen taatusti ole helppoa.

Kolmannessa erässä Lukko törmäili maalivahti Draperiin lähes yhtä usein kuin kanadalaiselle tuli todellisia torjuntoja – siis muitakin kuin jo ennen siniviivaa maalia kohti heitettyjä neppejä. Draperiä Lukon törmäilyt eivät häirinneet. – Ne kuuluvat pelin. Saan taklauksista vain lisää pelifiilinkiä, hän virnisti.

Lukon kontaktipelille maalivahtia vastaan saatiin selitys pelin jälkeen, kun Mölli Keinonen erikoisesti käänsi puheen juuri Tapparan voittamasta neljännestä pelistä edelliseen Tampereen otteluun, jossa Pauke Järvinen oli kaatanut Myllyksen maalin takana ja tilanne oli tuonut perään maalinkin. Kenenkään asiasta kysymättä Mölli alkoi pauhata menneestä.

– Tapparan numero 15 taklasi Myllystä törkeästi Tampereella. Se harmitti minua jo viime pelin jälkeen, mutta en viitsinyt puhua siitä. Siksi lupasin, että nyt pelataan kovaa, Mölli avautui nyt ja varoitti myös, että koska maalivahtien taklaaminen näyttää olevan sallittua, Lukko jyrää seuraavassa pelissä Tampereella surutta ränniin.

Valmentajan puheet antoivat selvästi ymmärtää, että Lukon eväät oli nyt syöty ja eväspaperitkin nuoltu puhtaaksi. Tappara oli voiton päässä mestaruudesta, eikä Lukko ollut päässyt edes lähelle yhdessäkään tappiopelissään. Harva uskoi ihmeeseen, mutta raumalaiset yrittivät vielä luoda henkeä hiukan tyhjänoloisella uhopuheella.

– Annetaan pari matsia etumatkaa ja hoidetaan sen jälkeen homma kotiin, Lukko-kapteeni Kuusisto sanoi. – Kanada-malja voidaan tuoda Tampereelta Raumalle vaikka kävellen.

– Älkää vielä ruvetko intoilemaan Tapparan mestaruudesta, mitään ei ole vielä jaettu, Myllyskin muistutti.

Tapparalle mestaruus olisi katkolla siis seuraavassa ottelussa kotihallissa. Se oli silti valmis pelaamaan tarvittaessa lisääkin, totesi muun muassa Janne Ojanen: – Se on ainakin varmaa, ettei meiltä kunto lopu. Pikemminkin tuntuu siltä, että peli alkaa vasta nyt irrota.

Tapparan mestaruussinettiä toivottiin myös kaupungin kahdessa McDonald’sissa. Koko finaalisarjan ajan Mäkeissä oli Tapparan voittoiltoina myyty Big Mac -hampurilaista kymmenellä markalla, kunhan myyjälle ilmoitti taikasanan ”Tappara”. Kun täydestä hinnasta sai alennuksella yli kolmanneksen pois, tiskillä nähtiin taatusti myös kaupungin toisenkin seuran kannattajia kaulukset pystyssä ja pipot korvilla kuiskaamassa salaa ”yks Big Mac, tunnussana Tappara”.

Viides ottelu: Mestaruusratkaisu viidessä minuutissa

– Jokainen tietää mitä pelissä on panoksena. Yksi voitto on vielä otettava, Tappara-puolustaja Timo Jutila totesi yksioikoisesti ennen Tampereen viidettä finaalia.

Lukon puolella oltiin parina välipäivänä aiempaa hiljempaa. Ehkä syynä oli myös media, joka saattoi olla jo tuudittautunut Tapparan tulossa olevaan mestaruuteen eikä halunnut kiusata raumalaisia puhumaan väkinäisiä uskon nostatuksia. Tapparan Rauno Korpi sen sijaan uskoi, että kaikkea ei Lukolta ole vielä nähty.

– Lukko tulee päälle kuin raivotautinen. Kova peli siitä tulee, se on selvää, mutta me olemme kaikkeen valmiina. Taistelutahto ratkaisee, Korpi ennakoi.

Itse viides loppuottelu oli ohi viidessä minuutissa. Sen jälkeen se oli tylsä kuin tapetin tuijottaminen, kun kaikki odottivat vain 60 minuutin kohdalla tulevaa päätössummeria, joka päästäisi tapparalaiset juhlimaan ja lukkolaiset ulos pelillisen saamattomuuden piinasta. Jos Lukolla oli edes ollut aikeita tulla päälle kuin raivotautinen, kuten Korpi uskoi, se ei ehtinyt raivoaan sytyttää missään vaiheessa.

Minuutin pelin jälkeen Janne Ojanen karkasi Neil Bellandilta irtokiekkoon ja luritti Myllyksen haaroista 1-0. Seitsemän sekuntia ennen neljän minuutin täyttymistä Tappara voitti hyökkäyspään aloituksen, ja maalilaukauksen jälkeisestä ruuhkasta Tommi Pohja nosti kirvesrinnoille toisen maalin.

Vaikka edellinen maali tehtiin vain sen seitsemän sekuntia ennen täyttä neljää minuuttia, niin kotijoukkueen kolmaskin maali syntyi vielä ennen kuin minuuttidigi näytti nelosta: Suoraan keskialoituksesta kiekko pelattiin vasemmalle Teppo Nummiselle, joka luisteli siniviivalle ja pommitti hirmulämärillä taululle 3-0.

Tapparalla oli kivaa. Jos Lukko ei ehtinyt pelin alussa raivotautiseksi, niin nyt siltä syötiin myös ihan normaali kiinnostus jääkiekon pelaamiseen. Ei auttanut vaikka Janne Ojanen sai jäähyn, jonka aikana Lukolla olisi vielä teoreettinen mahdollisuus tulla numeroissa takaisin peliin mukaan.

Vielä mitä. Puoli minuuttia jäähyn alkamisen jälkeen Erkki Lehtonen kaivoi kiekon laidanvierusruuhkasta omalla alueella, karkasi Timo Suden kanssa ylivoimahyökkäykseen ja räppäsi itse kiekon Myllyksen taakse yläriman kautta. Viisi ja puoli minuuttia oli pelattu. Tappara johti 4-0.

– Neljännen maalin jälkeen ajattelin jo, että nyt jäävät maila ja hanskat tähän maalin edustalle ja Myllys siirtyy pukukopin puolelle, raumalaisten maalivahti Jamo Myllys pyöritteli päätään muistellessaan pelin alkuryminää. Hän pelasi pelin kuitenkin loppuun.

Tapparalla oli neljän maalin johto, kun Lukko oli kyennyt edelliseen kolmeen kokonaiseen otteluun tekemään vain kaksi maalia. Kukaan ei uskonut Lukon enää nousevan. Ei kukaan.

– Tälläkin kertaa sorruimme surkeaan alkuumme, Mölli Keinonen myönsi.

– Lukko lannistui jo kolmannen kerran loppuottelusarjassa ensimmäiseen erään, Timo Jutilakin totesi. – Ihan kuin he olisivat olleet tyytyväisiä hopeaansa jo kesken pelien.

Tapparan alkurynnistyksen jälkeen piti pelata peli kuitenkin loppuun. Niin tylsäksi kuin peli olikin muuttunut salama-alun jälkeen, muutama maalikin vielä nähtiin. Lukko sai yhden maalin avauserässä, kun Ari Vuori ohjasi kiekon sisään maalin edestä ylivoimalla. Toisessa erässä Pekka Laksola laukoi puolustajan mailan kautta 5-1 ennen kuin Lukon Mika Viljanen sai jonkinmoisen kunnian viimeistellä kauden viimeinen liigamaali. 5-2 oli lopputulos.

Ekku Lehtonen voitti playoffien pistepörssin seitsemällä maalilla ja 12 syötöllä, yhteensä 19 pisteellä. Sillä hän sivusi Kari Jalosen aiemmin tekemää piste-ennätystä. Lehtonen tosin myös syötti Pekka Laksolan maalin, mutta päätuomari Antti Koskinen ei suonut siitä syöttöpistettä, ilmeisesti selkeän Lukon oman pelaajan mailasta suuntaa muuttamisen takia.

Tapparan maalissa Thomas Draper ei joutunut torjumaan koko ottelussa yhtään ainutta todellista kutia. Laukauksia tuli vain kaukaa siniviivalta, niitäkin torjuttavaksi asti vain 14. Toki kaksi taakse mennyttä maalia olisi tietysti voinut torjuakin, mutta mitäs niistä, kauneusvirheitä ja täysin tehtyjä maaleja.

– Pelkäsin niin pirusti tätä matsia. Toivoin jopa, ettei tätä peliä tarvitsisi pelata ollenkaan, Draper puhalteli matsin jälkeen. – Pelkäsin, olenko itse ja onko joukkueemme siinä iskussa, että pystymme katkaisemaan pelit jo tänään.

Ensimmäisenä ulkomaalaisena maalivahtina Suomen mestaruuden voittanut kanadalainen kiitteli aikaansa SM-liigassa ja Tampereella. – Maalivahtina olen kehittynyt paljon. Suurimmat puutteeni olivat luistelussa ja siihen on valmennuksessa panostettu. Jouduin myös alkukaudesta ensimmäistä kertaa urallani istumaan penkillä, ja se kasvatti henkisesti.

Valmentaja Korpikin jakoi erityiskiitosta paitsi kahdesta kauden aikaisesta loukkaantumisesta takaisin nouseelle Hannu Oksaselle, niin myös maalivahdilleen. – Draperin terästäytyminen pudotuspeleihin oli mahtavaa katsottavaa. Hänen osaltaan usko oli välillä kauden aikana todella lujilla, mutta lopulta Topi osoittautui luottamuksen arvoiseksi.

Mölli Keinonen ei finaalitappiota selitellyt. Jossiteltavaakaan ei oikein ollut, siksi ylivoimainen Tappara oli ollut. Hän tosin viljeli puheissaan paljon kommentteja Tapparan tylsästä pelistä ja puuduttavuudesta yrittäen naamioida niitä kehuiksi.

– Me saimme kovan oppitunnin, ei siinä muuta. Hölmöilimme finaaleissa niin helkkaristi, mutta olen silti saavutukseemme tyytyväinen, Mölli sanoi. – Tapparalla oli varaa pitää Reijo Mikkolaisen tyyppistä kaveria viltissä. Se on sama kuin minä olisin pistänyt Jarmo Myllyksen penkin päähän.

Rauno Korpi vertaili kolmea perättäistä valmentamaansa mestarijoukkuetta ja nimesi tämän viimeisimmän niistä parhaaksi. Hänen mukaansa mestaruuden voittaminen oli vaatinut paljon kovemman työn kuin edelliset erikoisen kausirytmityksen, loukkaantumisten ja otteluruuhkien takia, joulukuussa oltiin oltu jopa lähellä kriisiä.

Harvinaiseen kuuden SM-kullan kerhoon itsensä pelanneet Ekku Lehtonen ja Timi Susi olivat kopissa väsyneitä mutta onnellisia. – Kuudes mestaruus maistuu kyllä hienolta, Ekku myhäili ja Susi oli täsmälleen samaa mieltä: – Viimeisin on aina paras. Edellisten vaatiman työn muisto on aina hiukan haalistunut.

Kapteeni Susi halasi myös innolla Liiga-Tapparan puheenjohtajaa Ilkka Pehkosta. Vuoteen oli mahtunut paljon, mutta muisti pelasi edelleen. – Eikös me näin sovittu jo viime keväänä Oulusta tulleessa lentokoneessa, että kolmas kannu otetaan?

Tapparan kolmannen peräkkäisen mestaruuden takia myös Tampereen McDonald’sit taipuivat lohdutuksena myymään Big Macin alennettuun hintaan myös niille, jotka tiskillä kehtasivat sanoa ”hyvä Ilves”. Myyntistatistiikkaa ei ole saatavilla.

Yhden aikakauden loppu tai ainakin hetkellisen hiipumisen alku

Tapparan kolmannen peräkkäisen mestaruuden jälkeen seuraavaa juhlaa saatiin odottaa 15 vuotta, aina kevääseen 2003 saakka.

Vuoden 1988 mestarijoukkueessa kävi kauden jälkeen kova kato. Playoffien viidestä parhaasta pistemiehestä neljä vaihtoi maisemaa, ainoastaan Timo Susi jäi joukkueeseen. Pistemiesten lisäksi myös mestarimaalivahdiksi noussut Thomas Draper palasi Winnipeg Jetsiin, jossa jo seuraavalla kaudella sai pelata uransa ensimmäiset NHL-pelit. Topi nähtiin kuitenkin vielä myös Tappara-paidassa, vaikka välissä ehti kulua peräti 14 vuotta: hän pelasi kirvesrinnoissa kauden 2001-02, jolloin tuloksena silloinkin oli finaalipelit mutta mitalin väriksi jäi hopeinen.

Tapparan pitkäaikainen ykkössentteri Erkki Lehtonen siirtyi Länsi-Saksaan Preussen Berlinin joukkueeseen. Hänellä oli jo muutamaa vuotta aiemmin ollut virityksiä ulkomaille, mutta Tappara oli silloin puheenjohtajansa Tuomo Penttilän johdolla torpannut siirron yksinomaan seuran etua ajatellen. Nyt Ekku päästettiin näkemään maailmaa. Hän palasi vuoden päästä takaisin.

Joukkueen ykköspakki Timo Jutila puolestaan siirtyi Ruotsiin Luulajan joukkueeseen. Hänestä tuli samalla Ruotsin parhaiten palkattu pelaaja. Hyvän potin siirrosta teki myös Tappara, jolle ruotsalaiset maksoivat yli 400 000 markkaa. Juti viipyi Luulajassa neljä vuotta ja palasi sitten takaisin kirvesrintoihin.

NHL vei nuoret Janne Ojasen ja Teppo Nummisen, vaikka heillä ainakin periaatteessa oli edelleen voimassa Jääkiekkoliiton väsäämä ”orjasopimus”, jonka tarkoitus oli pitää nuoret suomalaiset pelaajat maajoukkueen käytössä 22-vuotiaaksi saakka tai vähintään 60 A-maaottelun ajan 200-300 000 markan sopimussakon uhalla. Kirvesrintojen kuuskasit eivät vapautusehtoja vielä täyttäneet, mutta Jääkiekkoliiton hallitus oli ”valmis antamaan vihreää valoa” ennenaikaiseen siirtymiseen NHL:ään.

– Heidän ansiolistansa on aivan poikkeuksellinen ja he ovat olleet erinomaisesti maajoukkueen käytössä, liiton varapuheenjohtaja Paul Blomqvist sanoi.

Ojasen NHL-ura ei päässyt kunnolla vauhtiin. Hän teki kaksikin yritystä mutta palasi myös kahdesti takaisin Tapparaan. Hän lopetti uransa Tappara-paidassa vuonna 2010 SM-liigan kaikkien aikojen parhaana pistemiehenä.

Numminen sen sijaan pysyi NHL:ssä, kunnes lopetti uransa vuonna 2009. Hänetkin olisi pitänyt nähdä kerran vielä Tappara-paidassa syksyllä 1994, kun NHL oli työsulkutilassa ja NHL-pelaajia tuli myös Suomeen pitämään pelikuntoaan yllä. Riitelyn asteelle päässeet sopimuserimielisyydet veivät Tepon kuitenkin lopulta pelaamaan TuToon, jota hänen pikkuveljensä Teemukin edusti.

Kovan suoneniskun takia Tappara joutui sille poikkeukselliselle hankintalinjalle seuraavaksi kaudeksi. Draperin tilalle Jari Halmeen maalivahtipariksi tuotiin 1968-ikäluokan ykkösvahti Mika Rautio Espoosta. Winnipeg-yhteistyöstä joukkue sai Erkki Lehtoselle korvaajaksi Luciano Borsaton, lisäksi puolustukseen hankittiin kanadalainen liigakonkari Steve Peters sekä Ilveksestä Vesa Salo. Oma kasvatti Jukka Piirinen otettiin takaisin ykkösdivisioonasta, ja junioreista nostettiin uusia nuoria. Ihan kuuskasien veroista juniorikaartia ei enää ollut ammettavaksi, mutta Mika Välilä ja Tommi Haapsaari heistäkin pelasivat ihan kohtuulliset liigaurat.

1970-luvun oppiensa myötä Tappara oli pakottanut muutkin joukkueet harjoittelemaan paremmin, nyt se oli myös opettanut ne pelaamaan kurinalaista, voittavaa jääkiekkoa. TPS pyyhälsi ensin ohi lujaa, pian seurasi myös Jokerit. Ne kaksi jakoivat yhtä lukuun ottamatta kaikki Suomen mestaruudet 1990-luvulla. Tapparan juuri voittama triplakaan ei ennättänyt olla pitkään superharvinaisuutena, sillä heti sen perään TPS voitti omat kolme putkeen 1989-91. Sen jälkeen temppu ei taas ole onnistunut.

Tapparan aika tuli seuraavan kerran vasta 2000-luvun alussa.

---