Kausi 1985-86 oli päättynyt Tapparan mestaruuteen, vaikka se ei ollut syksyllä ollut lähelläkään suurimman suosikin asemaa ykkössijalle. Kun seuraava kausi ja mestaruuden puolustaminen oli alkamassa, asetelma oli taas samankaltainen. Tapparalla oli hyvä joukkue, mutta muutama muu tuntui yleisen mielipiteen perusteella paremmalta.

Yksi kynnys Tapparan mestaruuden uusimisille oli vain tilastollinen: Mestaruuden uusiminen oli jo pitkään näyttänyt vaikealta. Vielä 1950-luvulla lähinnä tamperelaisjoukkueiden taholta oli tuttuakin, että samalle seuralle meni kaksi tai kolmekin peräkkäistä Suomen ykkösjoukkueen titteliä. Mutta sinä 28 vuoden ajanjaksona, kun Ilves oli uusinut edellisvuoden mestaruutensa vuonna 1958 ja kun Ilves ei ollut onnistunut uusimaan viimeisintä mestaruuttaan vuonna 1986, vain HIFK oli onnistunut viemään kultamitalit kahtena peräkkäisenä keväänä. Se oli ottanut toisen perättäisen voittonsa vuonna 1970, yli viisitoista vuotta sitten.

Tapparan mestarijoukkueessa puolestaan oli tapahtunut jopa dramaattiseltakin vaikuttanut nuorennusleikkaus. Puolustuksesta Hannu Haapalainen, Lasse Litma ja Pertti Valkeapää olivat lopettaneet pelaajauransa ja vieneet samalla mennessään yhteensä 19 kultamitalin ja kaikkiaan yli 1600 pääsarjaottelun verran kokemusta. Lisäisku tuli vielä kesän lopulla, kun hurjalle pelitasolle noussut Jari Grönstrand teki NHL-sopimuksen hänet aiemmin kesällä varanneen Minnesota North Starsin kanssa. Hänkin oli jo neljä täyttä liigakautta ja MM-kisatkin pelannut puolustaja. Hyökkäyksestä lähtivät Niukkasen veljekset Petri ja Harri sekä Jukka Piirinen, jotka kaikki siirtyivät pelaamaan ykkösdivisioonan TuToon.

Tapparan junioreista oli tulossa vahva kaarti pääasiassa 1968-syntyneitä huippulupauksia ja poikien Euroopan mestareita, jotka olivat kuitenkin vasta nipin napin 18-vuotiaita. Heistä puolustaja Teppo Numminen oli pelannut jo koko edelliskauden miesten liigaa, hyökkääjä Janne Ojanen oli käväissyt parissa pelissä, ja aikaansa olivat lisäksi odottamassa ainakin puolustaja Jukka Marttila, hyökkääjät Tero Toivola ja Arto Kulmala sekä muita nimettyjä vuotta vanhempi Jyrki Silius.

– Puolustuspään kokemuksen katoaminen merkitsee paljon. Nyt nähdään pystyykö nuori peräpäämme ottamaan ja haluaako se ottaa vastuun, joka lopettaneilla oli, jatkosopimuksenkin aina vuoteen 1990 saakka tehnyt Rauno Korpi pohti. – Kiitos laajan junioritoiminnan meillä on lahjakkuuksia jalostumassa vahvoiksi senioripelaajiksi.

Mestaruuden puolustamiseksi Tapparan oli kuitenkin pakko hankkia myös vahvistuksia. Ensimmäisenä sellaisena jo huhtikuun lopussa Tappara julkisti kuitenkin vielä yhden 18-vuotiaan tulokkaan, Tappara-viisikon kanssa alle 18-vuotiaiden EM-kultaa voittamassa olleen Jukka Sepon, joka tuli Tampereelle Vaasan Sportin kakkosdivarijoukkueesta. Tappara myös palkitsi Seponkin samalla 5000 markan mestaruusstipendillä, jonka omat kasvatitkin saivat. Sepon lisäksi muita vahvistuksia saatiin odotella yli kesän.

1980-luvun puolivälissä pelaajasiirtoja liigajoukkueesta toiseen tehtiin siirtolistan varausten kautta. Tappara teki neuvotteluvarauksen Kärppä-hyökkääjä Pekka Tuomistoon, joka aikoinaan oli edustanut kirvesrintojakin A-junioreissa, mutta yhteisymmärrykseen siirrosta ei päästy. Myöhemmin huhuissa liikkui myös noin vuosikymmen aiemmin Tapparasta huippupelaajana lähtenyt Mikko Leinonen, joka NHL-reissulta palattuaan oli Tuomiston lailla pelannut Kärpissä. Mikkikään ei täkyyn tarttunut, mutta sen sijaan rosteriin lisättiin juuri kauden kynnyksellä todellinen yllätyshankinta: 31-vuotias KooVeessa ja Ilveksessä pääsarjauransa tehnyt entinen maajoukkuehyökkääjä Matti Rautiainen, joka oli jo lopettanut pelaajauransa, palannut sitten pelaamaan KooVeessa kakkosdivisioonaa ja teki nyt kahden vuoden tauon jälkeen comebackin SM-liigaan kolmannessa tamperelaisseurassa.

Siirrossa pienenä kuriositeettina oli kolmannen tamperelaisen liigajoukkueen lisäksi sekin, että Tapparasta myös lähti Matti Rautiainen, kun toinen samanniminen tuli. Kirvesrinnoissa pari kautta kakkosmaalivahtina ollut täyskaima siirtyi KooKoon divarijoukkueen tolppien väliin.

Pitkästä aikaa ulkomaalainen pelaajavahvistus

Litman, Grönstrandin, Valkeapään ja Haapalaisen lähtöjen rei’ittämä puolustus tarvitsi ehdottomasti lisätukea sekin. Mestarijoukkueesta ryhmään olivat jääneet vain kauden aikana 23 vuotta täyttävä Timo Jutila, 22-vuotias Pekka Laksola, 21-vuotias Harri Laurila sekä 17-vuotias Teppo Numminen. Omista riveistä Nummisen ikätoverille Jukka Marttilalle oltiin antamassa paikka pakistosta, ja lisäksi tyrkyllä olivat Juha Jokiniemi, 21, Mika Salonen, 18, sekä Timon pikkuveli Markku Jutila, 20.

Ikää Thomasillakin tosin oli vasta 23 vuotta, joten Tappara-puolustuksen keski-ikää hän ei juurikaan nostanut. Puolisen vuotta Timo Jutilaa vanhempana hän oli kuitenkin pakiston nestori! Tapparan puolustuksen keski-iäksi laskettiin 20,3 vuotta, ja se julistettiin myös Suomen liigan kaikkien aikojen nuorimmaksi pakistoksi.

– Tietysti olisi jotenkin turvallisempaa pelata, jos vierellä olisi joku kokenut pelaaja, mutta kyllä kaukalossa on pärjättävä omin avuin, 18-vuotias tulokas Marttila totesi.

– Ikä ei sinänsä ratkaise kun on hyvät jätkät, komppasi ikätoveri Salonen. – Meillä on. Kaikki pystyvät pelaamaan.

Puolustuksen konkareihin 22-vuotiaana kuulunut Laksola oli huomannut, että ensimmäiset harjoituspelit edustusjoukkueessa ja miesten peleissä olivat olleet nuoremmille hankalia, mutta nopeasti homma oli alkanut sujua paremmin.

– Ensimmäiset pelit ovat sarjassakin vaikeita, kun on tosi kyseessä, mutta eiköhän rytmiin sitten totu, ”Löki” pohti ja jatkoi realistisesti: – On pakko tottua.

Otteluohjelmaan lisää otteluita, Tapparalla muutakin ekstraa

Muita uuteen kauteen valmistautumisen asioita oli Kalevi Nummisen paluu aktiivisempaan Tapparan toimintaan, kun hänet nimitettiin manageriksi eli toimitusjohtajaksi, sekä 29-vuotiaan Markus Mattssonin astuminen armeijaan! Lentosotamies olisi valtion palveluksessa aina playoffien kynnykselle helmikuun alkuun saakka.

SM-liigassakin oli tehty muutos. Otteluohjelmaan oli lisätty kahdeksan runkosarjaottelua lisää ja uusi ottelumäärä oli 44. Lisää joukkueita liigaan ei ollut tuotu, vaan ottelumäärän lisäys oli tehty uutuudella, jossa muodostettiin kaksi viiden joukkueen lohkoa, joiden sisällä joukkueet pelasivat toisiaan vastaan kaksinkertaisen ns. välisarjan. Tappara pelasi samassa välisarjassa Ilvestä, Kärppiä, JyPHT:ta ja sarjanousija KalPaa vastaan. Nämä joukkueet kirvesrinnat kohtasivat runkosarjassa nyt siis kuusi kertaa, kun viittä muuta vastaan pelattiin edelleen neljästi. Välisarjoissa saadut pisteet laskettiin normaalisti sarjataulukkoon.

Sen sijaan pudotuspelien suhteen ei vielä kauden alkaessa ollut tehty päätöksiä. Neljä joukkuetta menisi ratkaisemaan mitalit kuten ennenkin, mutta pelattaisiinko finaalisarja edelliskauden tapaan paras-seitsemästä -sarjana eli mestaruuden saisi neljällä voitolla, vai palattaisiinko vanhaan kolmen tarvittavan voiton systeemiin, siitä tehtäisiin päätös vasta, kun kansainvälinen kilpailukalenteri olisi asettunut lopulliseen muotoonsa.

Liigan ottelumäärän kasvamisen lisäksi hallitsevana mestarina Tapparalla oli edessään taas myös Euroopan Cupin ottelut. Edelliskerrallaan kaksi vuotta aiemmin kirvesrinnat olivat edenneet kolmannelle kierrokselle, jossa putosivat Tšekkoslovakian mestarille Dukla Jihlavalle. Alustavan suunnitelman mukaan ensimmäiset europelit olisivat marraskuussa, ja jos siitä mentäisiin jatkoon, kansainväliset pelit jatkuisivat vuoden 1987 puolella.

Myös Suomen ja Ruotsin kiekkosarjojen finaalijoukkueiden kesken pelattava Pohjola Cup kuului nyt taas Tapparankin ohjelmaan. Pohjola Cup pelattiin ennen kansallisten sarjojen alkua, ja käytännössä joukkueet ottivat sen ihan pelkästään harjoituspeleinä. Ruotsin-kierroksellaan Tappara kaatoi ensin sekä Södertäljen että Färjestadin, mutta sai samoilta joukkueilta kotiotteluissaan vain yhden pisteen. HIFK:n kirvesrinnat voittivat kummassakin osaottelussa. Cupissa Tappara sijoittui toiseksi pisteen Färjestadin perässä.

Pohjola Cupin lisäksi Tappara pelasi ennen kautta kaksi harjoitusottelua, joista voitti Jokerit mutta hävisi Kanadan B-maajoukkueelle. Kaikkiaan valmistavia otteluita tuli kahdeksan kappaletta, niistä saldona 5-1-2.

Tapparan nuori puolustus ei vakuuttanut asiantuntijoita etukäteen

– Tapparan puolustus on niin muuttunut ja se on niin nuori, että se ei välttämättä jaksa koko kautta. Joukkueelle voi olla jopa playoffeihinkin pääsy vaikeaa, kirjoitti Iltalehden Hannu Kauhala tulevaa runkosarjaa ennakoidessaan, mutta lisäsi, että pudotuspeleihin päästessään Tappara voi hyvinkin voittaa myös mestaruuden.

Kauhalan toinen ennustus koski Tampereen yleisömääriä, joissa Tapparan puolustava ja Ilveksen hyökkäävä pelityyli loivat kontrastin, joka näkyisi myös katsojamäärissä. – Yksi liigan helpommista veikkauskohteista on yleisöjako Mansessa, Kauhala laittoi. – Ilves on suositumpi.

Ennustuksista voi jälkikäteen jakaa puoli pistettä. Playoffeihin pääseminen ei ollut Tapparalle minkäänlainen ongelma, ja mestaruus sieltä lopulta tuli. Tapparan ”puolustava pelityyli” tuotti enemmän hyökkäyspään maaleja kuin Ilveksellä (toiseksi eniten liigassa), ja kotiotteluiden yleisömäärissäkin Tappara oli Ilveksen edellä. Tappara veti koko sarjassa eniten yleisöä myös vieraskatsomoihin.

Lontoolainen vedonlyöntitoimisto SSP Overseas Betting nosti ykkössuosikiksi HIFK:n, jonka mestaruudesta saisi panoksensa takaisin kolminkertaisena. Tappara oli noteerattu toiseksi kertoimella 3,5 ja TPS kolmanneksi kertoimella neljä.

Liigavalmentajille tehdyssä mestarigallupissa HIFK ja TPS nostettiin suosikeiksi perässään Tappara ja Kärpät. Voimasuhteissa ei siis nähty hirmuisia muutosodotuksia, sillä samat neljä joukkuetta olivat edelliskauden playoff-nelikossa. SSP tosin oli nostanut kertoimissaan Kärppien (mestaruuskerroin 9) edelle Ilveksen (kertoimella 7).

Mattsson jäähän, Korpi jäälle

Tapparan runkosarja ei lähtenyt käyntiin kovinkaan vauhdikkaasti. Seitsemän ottelun jälkeen se oli kuudennella sijalla, voittanut yhden pelin vähemmän kuin hävinnyt. Sen keräämät kuusi pistettä oli viisi vähemmän kuin edelliskaudella samassa vaiheessa. Viimeisin tappio oli tullut Helsingissä Jokereille, jota yleisesti pidettiin sarjan heikoimpana joukkueena ja lähes varmana putoajaehdokkaana. Jos se tappio ei vielä Tapparaa herättänyt, niin viimeistään kaksi päivää sen jälkeen Tappara sai kuitenkin herätyksen syyskauteensa, silläkin kertaa Helsingissä.

14. lokakuuta pelatussa edelliskauden finalistien HIFK:n ja Tapparan välisessä kohtaamisessa kotijoukkue IFK oli päättänyt näyttää tamperelaisille kaapin paikan. Se oli hävinnyt finaalit keväällä ja se oli hävinnyt alkusyksyn Pohjola Cupissakin Tapparalle kahdesti. Kuten monesti aiemminkin, IFK pyrki tekemään muutosta asioihin kovilla otteilla.

Kahdeksan minuuttia oli pelattu, kun NHL:ssä oppinsa saanut Tappara-maalivahti Markus Mattsson meni maalinsa taakse pysäyttämään kiekon ja ampui sen turvallisemmille jäille laitaa pitkin. IFK:n agitaattori Tony Arima ei välittänyt vaikka kiekko oli jo muualla, vaan jysäytti vahvan taklauksen suoraan Mattssoniin, joka lennähti päin laitaa ja kumoon. Arima sai kaksi minuuttia ryntäyksestä.

– Jos maalivahti pelaa kiekkoa alueensa ulkopuolella, ajan aina yli, oli kyseessä kuka maalivahti tahansa, Arima selvensi pelifilosofiaansa ottelun jälkeen.

Sääntöjen mukaan maalivahtia sai taklata, jos hänellä oli kiekko lavassaan. Mutta jos kiekko oli vähänkin jo irronnut pois molarilta, häntä ei saanut taklata. Säännön vaatimaa ajoitusta oli pelin tuoksinassa hankala hallita ja siksi maalivahdin taklaaminen oli hyvin jäähyherkkää, ja sen vuoksi heitä ei taklattu oikeastaan koskaan.

Nyt IFK ei välittänyt jäähyriskistä; se oli päättänyt lähettää viestin Tapparalle ja Mattssonille, jota se piti yhtenä suurimmasta syypäistä edelliskevään hopealle jäämisessään. Vain pari minuuttia Ariman jäähyn jälkeen Mattsson meni uudelleen pelaamaan kiekkoa maalin taakse. Nyt hänet kävi keilaamassa kumoon IFK-puolustaja Raimo Hirvonen. Tällä kertaa ottelun päätuomari Pertti Juhola päätti, ettei maalivahti ollut ehtinyt vielä pelata kiekkoa pois, eli taklaus oli sääntöjen mukainen.

Eikä mennyt kuin minuutti edellisestä, kun Darren Boyko jysäytti kolmannen kerran päin Mattssonia. Tälläkin kertaa päätuomari katsoi tilannetta sormiensa läpi.

– Ensimmäisessä taklauksessa meni pää vähäksi aikaa sekaisin, kun lensin päin laitaa. Jatkossa osasin jo varautua paremmin, Mattsson kertasi tilanteita. – NHL:ssä tuollaiset katsotaan henkilökohtaisiksi loukkauksiksi ja tappelu seuraisi aivan varmasti. Mikään rohkeuden osoitus takaapäin taklaaminen ei ole.

Kenties Tapparan olisi tosiaan pitänyt pyrkiä vastaamaan IFK:n törttöilyyn kovuudella ja tehdä selväksi maalivahtinsa koskemattomuus, mutta se ei ollut joukkueen eikä yleisesti aina muunkaan maan tapa siihen aikaan. Sen sijaan Tapparasta hyppäsi jäälle todella kova kaksikko, sillä sekä päävalmentaja Rauno Korpi että apuvalmentaja Pertti Koivulahti astuivat vaihtoaition luukusta kentän puolelle protestoimaan, kun päätuomari Juhola ei viheltänyt jäähyä eikä tullut lähemmäksi kuuntelemaan vastalauseitakaan. Valmentajilla ei ole jäälle asiaa pelin aikana, niinpä ainoana tuloksena valmentajien kuumenemiselle oli kahden minuutin joukkuerangaistus Tapparalle.

– Minä menin vain hakemaan Komua pois jäältä. Hän sen kaksiminuuttisen sai enkä minä, Korpi naureskeli paremmilla hetkillä pelin jälkeen, vaikka ehkä tilanne taisi mennä toisinpäin.

IFK:n kovistelu ei tehonnut tälläkään kertaa. Tappara voitti maalein 4-1.

Ottelun jälkeen IFK:n toimitusjohtaja Frank Moberg suositteli Korven jääshown vuoksi ottamaan ensi kerralla luistimet mukaan. Reilut kolme kuukautta myöhemmin Tapparan pelatessa seuraavan kerran IFK:ta vastaan Helsingissä, Korpi saapui lehdistötilaisuuteen luistimet kaulalleen ripustettuina.

HIFK liittyi myös toiseen syyskauden erikoisempaan tapaukseen, kun joukkueet kohtasivat marraskuun puolivälissä Hakametsässä. Kahden pelatun erän peruina IFK oli vahvoilla ottamaan harvinaista vierasvoittoa Tapparasta johtaessaan 3-1, mutta homma kääntyi happamaksi hyvin nopeaan tahtiin kolmannen erän alussa: ajassa 41:10 Kari Heikkinen kavensi, 11 sekuntia myöhemmin Jukka Seppo löi tasoituksen, ja siitä 19 sekuntia myöhemmin Reijo Mikkolainen oli jo vienyt kotijoukkueen johtoon. Kolme maalia 30 sekunnissa ei ollut ennätys (TK-V teki kolme 22 sekunnissa vuonna 1964), mutta harvinaista kylläkin. Tappara voitti lopulta 6-3 viiden maalin päätöseränsä turvin.

Vaikka tällä kertaa maalivahteja ei taklailtu eikä muutakaan sen sorttista nähty, Rane Korpi halusi heittää vielä pienen piikin edellisen kohtaamisen tapahtumista:

– Peli näytti sen, että kun otteet kentällä käyvät koviksi, niin Tappara silloin jyrää eikä suinkaan HIFK.

Euroopan Cupissa murskavoitto norjalaisista, mutta sitten vastaan ZSKA

Hallitsevana Suomen mestarina Tappara oli mukana myös Euroopan seurajoukkueiden cup-turnauksessa. Sen ei tarvinnut pelata ensimmäisellä kierroksella, eikä sen olisi tarvinnut pelata vielä toisellakaan kierroksella, ellei vuoden 1985 Suomen mestari Ilves olisi luopunut koko Euroopan Cupista ja pudottanut Suomea arvoasteikolla pykälän verran alaspäin. Suoran kolmoskierroksen paikan sijaan Tapparalle arvottiin toisen kierroksen vastustajaksi Norjan mestari IL Stjernen, joka oli pudottanut Ison-Britannian Durham Waspsin kahdella voitolla yhteismaalein 23-7.

Ohjelma oli tiukka. Sunnuntaina Tappara voitti Hakametsässä Jokerit, torstaina olisi edessä juuri yllä kerrottu IFK-matsi, ja niiden välissä tiistaina Tappara matkusti Norjan Fredrikstadiin Euroopan Cupin toisen kierroksen ensimmäiseen osaotteluun.

Ottelusta ei tullut tiukkaa. Ensimmäisen erän jälkeen taululla oli vierasjohto 6-0, ja kaksi viimeistä erää vedettiin rusettiluistelua ja pohdiskeltiin, saisiko Stjernen kuparista rikki kirvesrintojen uuden nuoren kakkosvahdin Jari Halmeen takana. Ei saanut. Täysi 3000 hengen katsomo joutui tyytymään pelkkiin vierasjoukkueen maaleihin, kun Tappara voitti 10-0. Tommi Pohja iski hattutempun, saman ketjun Hannu Oksanen tehoili 1+3.

– Ei tällä pelillä mitattu joukkueemme nykykuntoa, mutta onnistumiset tekivät hyvää monelle miehelle, valmentaja Korpi myönsi. – Ja onhan sitä nyt mukavampi lähteä joukkueen pikkujouluun, kun takana on loppuun asti kunnolla pelattu peli.

Euroopan Cupin kolmannella kierroksella mukana oli enää kahdeksan joukkuetta, eikä Tapparalla ollut enää helppoa, kaikkea muuta. Seitsemästä mahdollisesta vastustajasta arpa heitti kirvesrinnoille sen ylivoimaisesti kovimman, Moskovan ZSKA:n Neuvostoliitosta. Ottelut pelattiin helmikuun alussa, tiistaina Hakametsässä ja torstaina Moskovassa. Edellisenä sunnuntaina oltiin Kuopiossa, ja Moskovan reissun jälkeen sunnuntaina pelattaisiin taas liigaa Hakametsässä.

Tapparan toiveissa oli ollut kohdata ZSKA kahdesti Hakametsässä, kuten yleensä oli ollut tapana. Moskovalaiset viettivät mielellään aikaa kotimaansa ulkopuolella, eikä heillä kilpailullisestikaan ollut isompaa vaaraa luopua kotihallinsa edusta, sen verran ylivoimaisia heillä oli tapana olla. Vuonna 1977 ZSKA oli suostunut pelaamaan kotipelinsäkin Tampereella, mutta silloin kisa jatkopaikasta oli mennyt kireälle, ja Tapparakin oli ollut vain yhden rankkarikisaosuman päässä yhteisvoitosta. Lopulta ZSKA oli kuitenkin voittanut (lue lisää linkistä). Sen jälkeen joukkueet olivat kohdanneet pari kertaa Euroopan Cupin lopputurnauksissa ZSKA:n selvin voittonumeroin, mutta kahden pelin yhteistuloskohtaamista ei tuon vuoden 1977 liki-järkytyksen jälkeen ollut ollut. Nyt ZSKA ei halunnut ottaa sitä riskiä, että luopuisi kotipelistään.

Tällä kertaa kamppailu ei muutenkaan ollut yhtä kiivas kuin oli ollut vajaa kymmenen vuotta aiemmin. Hakametsässä pelatussa ensimmäisessä ottelussa ZSKA kiskaisi reiluun kymmeneen minuuttiin neljän maalin johdon ja voitti lopulta 8-2. Moskovan peli oli melko lailla pelkkä muodollisuus, kun Tapparan olisi jatkoon päästäkseen pitänyt voittaa seitsemällä maalilla.

– Tappara on nuori joukkue ja sen huomasi. Varmasti se vuosien varrella kehittyy, lohdutti moskovalaisten kakkosvalmentaja Boris Mihailov, joka vuosikymmen aiemmin Tapparaa vastaan oli pelastanut ZSKA:n tappiolta rangaistuslaukauskisan pakkomaalillaan.

Toinen ottelu Moskovassa noudatteli aluksi samoja latuja kuin ensimmäinenkin. Puolustaja Aleksei Kasatonov tekaisi hattutempun jo ensimmäiseen erään, ja Valeri Kamenski siirsi lukemiksi 4-1 heti toisen erän alussa. Sitten kotijoukkueen ote herpaantui ja Tappara iski herhiläisenä: Janne Ojanen 2-4, Kari Heikkinen 3-4, Timo Jutila 4-4 ja vielä Pauli Järvinen 5-4. Päätöserään mentiin Tapparan johtaessa ottelua, tosin edelleen viisi maalia takana yhteistuloksessa.

ZSKA ryhdistäytyi, voitti kolmannen erän 3-0 Kasatonovinkin intoutessa vielä neljänteenkin osumaan ja koko ottelun lopputulos oli 7-5.

– Koko peli oli parhaita mitä Tappara on minun aikanani pelannut ja toinen erä paras mitä olen sen koskaan nähnyt pelaavan, hehkutti Korpikin.

ZSKA eteni Euroopan Cupin neljän joukkueen lopputurnaukseen, missä se jälleen kerran voitti yhden seurajoukkueiden Euroopan mestaruuden.

Tapparan nuorisomaajoukkuepelaajat myrskynsilmässä

Euroopan Cupin toisen ja kolmannen kierroksen välissä joulukuu oli Tapparalle kuuma kuukausi. Ei niinkään välttämättä kaukalossa, mutta kabineteissa puhistiin. Tapparan vakioliigamiehiin kuuluva pelaajajoukko aikoi kieltäytyä noin kuukauden päästä pelattavista alle 20-vuotiaiden MM-kisoista ja pelata sen sijaan Tapparan ohjelmassa kisojen aikana olevat neljä liigaottelua.

Tapparan 1968-syntyneeseen huippuikäluokkaan kuuluvista Teppo Numminen ilmoitti kärsivänsä silmävaivoista, kun taas Janne Ojanen halusi keskittyä kauppakoulun viimeisen luokan tentteihin, ja Jukka Marttila ylioppilaskirjoituksiin. Tero Toivola oli vain muutamaa päivää aikaisemmin törttöillyt autolla humalassa ja oli loukkaantunut kolarissa. Täksi kaudeksi Tampereelle siirtynyt Jukka Seppo sen sijaan ilmoitti pelaavansa kisoissa, jos tulee valituksi.

– Pojat ovat kyllin vanhoja päättämään omista asioistaan. Tappara ei heitä painosta puoleen tai toiseen, Tapparan liigaryhmän valmentaja Rauno Korpi sanoi.

Vaikka muidenkin joukkueiden liigapelaajia oli valittu nuorten ryhmään, Tappara oli selvästi suurin kärsijä. Olihan MM-ryhmään valittu myös A-nuorissa pelaava Jyrki Silius, joka olisi ollut ensimmäisiä nostoja liigan pelaajapulaa paikkaamaan. Tapparan manageri Kalevi Numminen kritisoi Jääkiekkoliiton ja SM-liigan ristiriitaisia ohjelmia eikä ymmärtänyt, miksi kaksi voimakasta organisaatiota kilpailee toistensa kanssa eikä tee yhteistyötä.

Liigan toimitusjohtajalle Kalervo Kummolalle Nummisen nurina ei maistunut, sillä peliohjelmasta keskustelemiselle oli ollut jo aikansa ja paikkansa: – Voin hakea pöytäkirjan, josta selviää, että Tapparakin oli mukana hyväksymässä liigaohjelmaa. Ottelupäiviä ei enää muuteta, Kummola sanoi – eli jyrähti, kuten hänen kohdallaan aina käytetty äänentuottoverbi kuuluu.

Tappara tosin oli ottanut kesällä otteluohjelman ja nuorten MM-kisojen päällekkäisyyden esiin liigahallituksen kokouksessa, mutta oli tullut äänestetyksi nurin 1-9, ja liigapelejä pelattiin vuodenvaihteessakin.

Jääkiekkoliiton palkkalistoille siirtynyt ex-Tappara-koutsi Olli Hietanen uskoi asioiden ratkeavan parhaiten päin ja kaikkien valittujen lähtevän vielä MM-kisoihin. Hän oli sovitteleva, mutta muutoin sekä liiton ja liigan johtoportaissa otettiin kovat aseet esiin.

– Meillä on päätös siitä, että maajoukkueesta kieltäytyneet ovat pelikiellossa MM-kisojen aikana pelattavissa liigaotteluissa. Huilatkoon ja opiskelkoon sen aikaa, jos haluja on, valaisi asiaa liigapomo Kummola.

A-maajoukkueessa protestiliikkeitä oli nähty ennenkin, mutta juniorimaajoukkuetoiminnassa vastaavaa kapinahenkeä ei ollut aiemmin tavattu. Oli helppoa osoittaa sormella Tapparaa, joka menettäisi maajoukkuepelien takia monta avainpelaajaansa neljän liigakierroksen ajaksi, mutta toisaalta Tapparassakin tiedettiin, että pelikieltojen takia se ei hyöytyisi millään lailla MM-kisakieltäytymisistä, joten sillä ei kuitenkaan ollut motiivia vaikuttaa asiaan.

Lehdistössä Tappara-kohua polemisoitiin kovasti. Iltalehdessä Reijo Suikki epäili, että taustalla muhi kiista arvovallasta paitsi seura- ja maajoukkueiden välisisissä eduissa, niin myös henkilöasioissa, kun Hannu Jortikka Kärpistä oli valittu nuorten maajoukkueen päävalmentajaksi Tappara-ehdokkaiden ohi. Saman lehden Jari Jokinen spekuloi syypääksi Jääkiekkoliiton aiemmin läpi runnomaa sopimusta, jonka mukaan edelliskevään alle 18-vuotiaiden EM-kultaa voittaneet pelaajat velvoitettiin olemaan maajoukkueen käytettävissä aina 22 ikävuoteen tai 60 pelattuun A-maaotteluun saakka. Se esti myös pelaajien siirtymisen NHL-kaukaloihin. Tämän ”orjasopimuksen” rikkomisesta oli vieläpä asetettu satojen tuhansien markkojen sakko. Jokinen pohti, oliko Tappara-pelureilla pyrkimys kiristää Jääkiekkoliittoa purkamaan orjuuttava sopimus.

Liiton ja nuorten maajoukkueen puolella puolestaan ihmeteltiin, miksi Ojanen ja Marttila olivat marraskuun alussa pelanneet alle 20-vuotiaiden maaotteluita eivätkä olleet puhuneet mitään opiskelukiireistä. Liitto antoikin ainakin rivien välistä ymmärtää, että kieltäytymisten syynä oli enemmänkin Tapparan takeltelu kotimaan liigassa – vaikka se ei siis voisi missään tapauksessa peluuttaa pelaajiaan liigassa.

– Kouluhommat ovat olleet tiedossa jo kesällä. Poikien olisi pitänyt ajoissa ilmoittaa, että tulevalla kaudella koulu on tärkeämpää kuin kiekkoilu, sanoi tuore Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Lalli Partinen. – Näin olisimme ehtineet ajaa uusia pelaajia ryhmään sisään syksyn aikana.

Tappara oli kohun alkamisen aikoihin toki hävinnyt kolme ottelua peräkkäin, mutta muutoin se oli voittanut normaaliin hyvään tahtiinsa ja hyvin kärjen mukana sarjataulukossa.

– Meillä ei ole paineita playoff-paikan kanssa, Rauno Korpi kiisti liigajoukkueen peliesitysten vaikutuksen. – Tämän jupakan syyt ovat paljon syvemmällä.

Jääkiekkoliiton hallitus piti kokouksen 2.12., jossa se päätti asettaa Teppo Nummisen, Janne Ojasen ja Jukka Marttilan pelikieltoon kaikista liiton edustustehtävistä kuluvan ja seuraavan kauden ajaksi kesään 1988 saakka. Arvovaltakysymyksen edessä ollut liittohallitus ei odottanut edes pelaajien virallisia perustelukirjeitä kieltäytymisestä, vaan teki päätöksen ennakkoon pelotteena.

20-vuotiaiden maajoukkuevalmentaja Hannu Jortikka oli hyvin turhautunut. Hän ei halunnut hyväksyä pelaajien kieltäytymisiä mutta ei myöskään liiton kategorisesti langettamaa pelikieltoa.

– Kukaan ei kerro minulle mitään. Tämä on suorastaan ennenkuulumatonta valmistautumista MM-kisoihin. Pidän itsestään selvänä, että kaikki äijät tulevat leirille, Jortikka puuskahti.

Vaikka Jääkiekkoliitto hyväksyi lääkärintodistuksen ja vapautti hänet edustustehtäväkiellostaan, niin SM-liigan hallitus puolestaan edelleen piti kiinni siitä, että Numminen ei saisi myöskään pelata Tappara-paidassa kisojen aikana. Vasta Tapparan valituksen ja asian uudelleen harkinnan jälkeen liigapelikielto kumottiin ja Numminen saisi pelata liigapelejä. Yksimielisyyttä hallituksessa ei kuitenkaan päätöksen takana ollut.

Samoihin aikoihin myös SM-liigan valmentajat pitivät kokouksen, jonka päätteeksi he julkaisivat lausuman: ”Me jääkiekon liigavalmentajat tuomitsemme jyrkästi ne viimeaikaiset tapahtumat ja toimenpiteet, joilla on pyritty vaarantamaan 20-vuotiaiden maajoukkueen menestys tulevissa MM-kilpailuissa.” Yhdeksän liigavalmentajaa allekirjoitti julkilausuman. Ainoa puuttuva allekirjoitus oli arvatenkin Rauno Korven.

– Tapparassa on aina suhtauduttu myönteisesti liiton pyrkimyksiin, vaikka julkisuudessa lokaa onkin nyt heitetty meidän niskaamme, manageri Kalevi Numminen puhkui. – Nyt on aika lopettaa puheet puolin ja toisin ja antaa kaikille valmistautumisrauha.

Maajoukkue oli saanut ryhmäänsä kaksi tärkeää pelaajaa Tapparasta, mutta silti Jortikka peruutti 10. päivä alkavaksi tarkoitetun MM-leirin. Uusi yritys leirin aloittamisesta tehtäisiin viikkoa myöhemmin. – Tein ratkaisun lähinnä loukkaantumisten takia, Jortikka perusteli ja iski vielä vähän piikkiä tapparalaisten suuntaan: – Lisäksi jotkut pelaajat saavat nyt hyvää aikaa opiskella, kun niitä kouluesteitäkin oli.

Viimein kaikki oli hyvin, kuten television Satuhäissäkin. Joulun alla nuorten MM-joukkueen leirillä kuvattiin valmentaja Jortikka kaulailemassa yhdessä Tapparan kapinallisten Janne Ojasen ja Jukka Marttilan ja ei-niin-kapinallisen Jukka Sepon kanssa.

– Tamperelaisten kanssa sähinät on sovittu, mutta Toivolan ja Nummisen puuttuminen tuntuu ilman muuta. Kulmahammas on joukkueesta poissa, turha sellaista on kieltää, Jortikka totesi.

Kisatkin alkoivat ja myös sujuivat hyvin. Joukkueen kapteeniksi valittu Janne Ojanen harmitteli uudenvuoden aatonaattona tullutta tappiota Ruotsille ja kertoi myös, mitä mieltä oli nuorten MM-kisoista: – Tällaiset kisat ovat tietysti tärkeät minulle. En koskaan ole ollut tätä turnausta vastaan. Halusin joka tilanteessa tulla tänne pelaamaan maailmanmestaruudesta.

Ruotsi-tappio tai Nummisen ja Toivolan puuttuminen eivät kuitenkaan lopulta haitanneet mitään. Suomi varmisti hopeamitalin kisojen päätöspäivän ensimmäisessä ottelussa voittamalla kisaisäntä Tšekkoslovakian ja oli lähellä kultaakin ennen viimeistä ottelua. Kisojen päätösottelu oli Neuvostoliiton ja Kanadan välinen kamppailu, jossa Neuvostoliitto pelasi jo ilman mitalipanosta, mutta Kanadalla oli vielä mahdollisuus nousta Suomen ohi kultaan voittamalla peli vähintään viidellä maalilla. 34 minuuttia oli pelattu ja Kanada johti maalein 4-2, kun kentällä syntyi hirmuinen joukkotappelu, joka vain jatkui ja jatkui, kunnes hallista sammutettiin valotkin ja peli keskeytettiin. Tappelujoukkueet diskattiin kokonaan turnauksesta. Suomi, kapinalliset Janne Ojanen ja Jukka Marttila mukanaan, oli ensimmäistä kertaa minkään laadun palloilulajin maailmanmestari.

Seppo (3+9) ja Ojanen (2+10) ylsivät samaan kokonaispistemäärään sisäisen pörssin kärjessä kuin Teppo Kivelä (6+6).

Tappara pelasi MM-kisojen aikana neljä ottelua, joista se voitti vain yhden, hävisi kaksi ja pelasi yhden tasan. Teppo Numminen pelasi kaikki neljä ottelua.

Ennätysvoitto Ilveksestä siivittää voittoputkeen

Nuorten MM-kisat kohuineen olivat takana ja edessä vielä yhdeksän ottelua tammikuussa ja seitsemän helmikuussa, ja sitten runkosarja olisi pelattu. Helmikuun alussa oli lisäksi edessä jo aiemmin kerrotut ZSKA-pelit Moskovan matkoineen. Lisäksi tammikuulle oli sovitettu vielä perinteinen hallitsevan mestarin ja muiden liigajoukkueiden All Stars -kokoonpanon kohtaaminen. All Stars voitti tuon läpsyttelymatsin 8-6.

Nyt runkosarjassa pelattiin siis ensimmäistä kertaa kuusi paikallispeliä, mutta se ei ollut niiden ainoa erikoisuus. Voitot tasattiin 3-3 mutta voittonumerot olivat hämmästyttäviä: Tapparalle 11-0:n lisäksi 9-4 ja 6-3, Ilvekselle puolestaan 7-0, 6-0 ja 6-3. Ei pelattu mitään maalin pelejä.

Paikallispelin murskavoitto innosti Tapparan hurjaan menoon. Seuraavassa pelissä kaatui Ässät 10-1 ja voittoputkea jatkui aina kahdeksan pelin verran ennen kuin Lukko-tasapeli ja Ilveksen paikallispelikuitti sen katkaisivat. Tappiot oli toki tullut myös Euroopan Cupin peleissä ZSKA:ta vastaan.

Tammikuun ryöpytys oli kuitenkin nostanut Tapparan liigan kärkipaikalle ja vahvaksi ehdokkaaksi runkosarjan voittoon. Pelikuorma – seurajoukkueen lisäksi monella pelaajalla myös maaottelut – ja sen tuoma väsymys oli kuitenkin uhkana. Rauno Korpi ei suostunut kuitenkaan puhumaan väsymyksestä:

– Koko sana pitäisi poistaa urheilukielestä. Nykyajan pelissä kukaan ei ole voimavarojensa äärirajoilla. Peliä tulee parikymmentä minuuttia per mies. Ei siinä voi väsyä.

Tammikuu toi lisäpulmia pelaajarintamalla muutenkin kuin mahdollisen väsymyksen suhteen. Edelliskevään finaalien maalitykki Jorma Sevón oli istunut paljon vaihtopenkillä mahtumatta pelaaviin kolmeen hyökkäysketjuun, eikä tilanne näyttänyt olevan muuttumassa. Sevón oli ollut kokonaan kokoonpanon ulkopuolella joulukuun alusta asti kymmenkunta peliä ”urheilullisten syiden” vuoksi, kertoi valmentaja Korpi. Sevón ei ollut mukana edes Tapparan harjoituksissa.

– Harjoituksemme ovat irtiottoluontoisia, eivätkä sovi peruskuntoaan rakentavalle pelaajalle, Korpi perusteli. – Sevón kuuluu edelleen liigaryhmäämme. Uskon, että hän kevään myötä vielä tulee mukaan.

Uskomus oli väärä. Jorma Sevónin viimeiseksi liigaotteluksi jäi 7. joulukuuta Ilvestä vastaan pelattu ottelu. Hän oli vasta 28-vuotias.

Vielä kriittisemmän ongelman eteen Tappara joutui tammikuun viimeisessä ottelussaan Turussa. Jo pelin alussa Pekka Laksolan kova lyöntilaukaus osui maalin edessä ollutta Erkki Lehtosta jalkaan, josta murtui jalkapöydän luu. Alustava ennuste oli kuukausi huilia, jolloin Ekku saattaisi ehtiä toipumaan playoffeihin tai viimeistään finaaleihin, mutta runkosarjan loppuessa joukkueen sisällä jo tiedettiin, ettei Ekkua saataisi sinä keväänä enää liigajäille.

Onneksi sentään yksi ”varma tieto” osoittautui vääräksi. Joulun tietämissä pidettiin varmana, että Timo Jutila siirtyy vielä kuluvan kauden aikana takaisin NHL:ään, nyt Minnesota North Starsiin, joka oli seurannut häntä pitkin kautta ja jonka riveissä hänen edelliskauden pakkiparinsa Jari Grönstrandkin pelasi. Isku olisi ollut valtava kirvesrintojen muutenkin nuorelle ja ohuelle pakkikalustolle. Sopimukset Tapparan ja maajoukkueen kanssa pelata kausi loppuun estivät kuitenkin Minnesotan aikeet kaapata Juti riveihinsä.

– Se ei ole mies eikä mikään, joka ei pysy sanojensa ja sopimustensa takana, Jutila sanoi ponnekkaasti.

Silti piti ratkaista ongelma ykkössentterin tontilla. Lehtosen tilalle Timo Suden ja Kari Heikkisen väliin valmennus nosti ensin Jukka Sepon, mutta muutaman pelin jälkeen ykköseen nostettiin Janne Ojanen. Ojanen oli ykkössentterin tontilla 15. helmikuuta, kun Tappara voitti Kärpät Oulussa Jutilan laukomalla jatkoaikaosumalla, jossa Ojanenkin oli syöttäjänä. Kärpät oli Tapparan kovin haastaja sarjataulukossa, joten pahimman kilpailijan kaataminen toi Tapparalle selvän edun kisassa runkosarjan voitosta. Runkosarjaa ei ollut jäljelläkään enää kuin kolme ottelua.

Etunsa Tappara hukkasi kuitenkin jo seuraavassa ottelussa, kun se hävisi kotonaan ykkösdivisioonaan putoamisensa jo varmistaneelle Jokereille 4-5. Tappara hävisi myös seuraavan ottelunsa, edelleen kotonaan, nyt IFK:lle, jolle se ei Hakametsässä ollut tavannut hävitä. Samaan aikaan Kärpät ryöpytti kolmossijan TPS:ää käsittämättömin luvuin 16-4 ja nousi kahdella pisteellä kirvesrintojen edelle. Ennen viimeistä kierrosta Tapparalla oli vielä mahdollisuus runkosarjan voittoon, jos se voittaisi JyPHT:n ja Kärpät samalla häviäisi Ilvekselle.

Kärpät hävisi Ilvekselle 2-7, mutta samaan aikaan Tappara hävisi Jyväskylässä 3-5 ja jäi kakkoseksi.

Valmentaja Korpi ruoski puolustustaan: – Hirveitä virheitä. Karmeita virheitä. Läpiajoja, joihin puolustus ei koskaan saisi sortua, Rane pyöritteli päätään ja viittasi vielä runkosarjan päättäneen kolmen yllättävän tappion putkeen: – Miten tällä pelillä mennään loppusarjaan?

Ihan tumpelo SM-liigahistorian kaikkien aikojen nuorin puolustus ei kuitenkaan runkosarjassa ollut ollut. Se oli maalivahti Mattssonin kanssa päästämässä vain 148 takaiskumaalia, mikä oli 13 vähemmän kuin toiseksi parhaiten puolustaneella joukkueella.

Playoffeissa tuttu nelikko

Pudotuspeleissä nähtiin täsmälleen samat neljä joukkuetta kuin edellisenäkin vuonna, mutta semifinaalien paritus sentään toi mukaan uutta. Jos edelliskeväänä välierissä kohtasivat Tappara-Kärpät ja HIFK-TPS, ja sitten ratkaisupeleissä Tappara-HIFK ja TPS-Kärpät, niin nyt saatiin vastakkain ne puuttuvat parit: Kärpät-HIFK ja Tappara-TPS.

Edelliskauden lailla välierissä riitti kolme voittoa finaaleihin pääsemiseksi, mutta mestaruuteen vaadittiin finaalisarjassa neljä voittoa.

Tapparalla oli murheensa ennen mitalipelien alkua. Erkki Lehtonen oli edelleen sivussa eikä häntä odotettu takaisin, mutta hänen loukkaannuttuaan ketjuruletti oli ollut melkoinen, kun uusia koostumuksia oli haettu. Ensin haettiin Timo Sudelle ja Kari Heikkiselle uutta sentteriä, mutta sitten heidätkin ripoteltiin eri ketjuihin. Runkosarjan lopussa ykkösketjuna oli Susi – Janne Ojanen – Reijo Mikkolainen, mutta se ei ollut peleissä onnistunut. Lisäksi ykkösmaalivahti Markus Mattsson oli ollut runkosarjan viimeisestä pelistä poissa poskiontelon tulehduksen takia, eikä hänen pelaamisensa välieräavauksessa ollut varmaa.

– Avoimia kysymyksiä on poikkeuksellisen paljon ja niihin olisi pian puristettava oikeat vastaukset, valmentaja Rauno Korpi puntaroi pudotuspelien kynnyksellä. – Yrityshalu nuoressa joukkueessa on varmasti huipussaan, mutta mitalipeleissä tärkeimmät pelaajat eliminoidaan tarkasti, joten nuorista pitäisi nousta myös uusia ratkaisijoita.

Vastassa oleva TPS oli kokenut ja taitava joukkue. Sitä hehkutti myös joukkueen valmentaja Juhani Tamminen, Jääkiekkoleijona #79: – Kun kiekko on meillä, on vaikea löytää valtakunnasta parempaa jengiä. Meillä on korkealuokkainen ylivoimapeli ja vieläpä kaksi erilaista versiota.

Turkulaistenkin maalin suulla oli kysymysmerkki. 40-vuotias konkari Jorma Valtonen oli runkosarjassa pelannut enemmän kuin nuorempi kollegansa Jouni Rokama, mutta runkosarjan lopussa Valtonen oli pudotettu kokonaan pois kokoonpanosta. Huhut kertoivat hänen ja valmentaja Tammisen huonoista väleistä.

Runkosarjassa TPS ja Tappara olivat kohdanneet neljä kertaa ja jokaisella kerralla oli päädytty kotivoittoon. Ennakkoasetelmat olivat siis tasaiset.

– Meidän on kyettävä kovaan tempopeliin. Jos turkulaiset onnistuvat pudottamaan vauhtia, etu on heidän puolellaan, Korpi sanoi ja lisäsi erittäin raunokorpimaiseen tyyliin: – TPS on suosikki. On hyvä pelaajamateriaali, kokemusta ja jumalaton voitonnälkä. Tappara lähtee taistoon haastajana.

Iloinen uutinen Tapparalle ja koko SM-liigan playoff-rahapotille oli se, että pudotuspeleissä Hakametsän halliin sai ottaa yli tuhat katsojaa enemmän kuin runkosarjassa. 10 200 katsojan hallina aloittaneen Hakametsän yleisökapasiteetti oli vuosien saatossa istumapaikkojen lisääntymisen ja muiden muutosten myötä pudonnut tälle kaudelle historiansa pienimpään lukemaan, vain 6659:ään katsomopaikkaan. Playoffien alkaessa kaupungin rakennusvirasto myönsi SM-liigalle kuitenkin poikkeusluvan nostaa kapasiteetti 7700:aan katsojaan, kun seisomapaikoille sai nyt ottaa ne reilut tuhat lisäkatsojaa.

Ensimmäinen ja toinen ottelu: Vierasvoitot

Joukkueiden kysymysmerkkeihin saatiin vastauksia, kun kokoonpanot julkaistiin. TPS:llä Rokama pelasi maalissa, eikä Valtonen mahtunut edes vaihtopenkille. Tapparassa Mattsson oli pelaava maalivahti, vaikka oli juuri sairastanut viikon verran. Kirvesrintojen ykkösketjun kolmanneksi lenkiksi Suden ja Ojasen rinnalle asetettiin nyt Tommi Pohja, joka oli pelannut koko kauden Hannu Oksasen laidalla.

Uusi ykkösketju teki kaksi maalia, molemmat Suden mailasta, mutta se ei toiminut yhteen toivotunlaisesti. Vielä huonommin meni Mattssonilla, joka imaisi TPS:n voittomaalin taakseen reilut neljä minuuttia ennen loppua täysin vaarattomasta pienen kulman suupaisusta. Jo aiemmin TPS oli tehnyt yhden osuman, kun Mattsson oli molemmin käsin kiinni maaliraudoissaan eikä torjunta-asennossa, kun luuli maalikehikon olevan poissa paikoiltaan.

– Kiekon kanssa meidän joukkueemme on hyvä, mutta paljon on pelissä vielä korjattavaa, peitteli Tamminen iloaan arvokkaasta avausvoitosta.

Sarja siirtyi päivän tauon jälkeen Turkuun, jossa Tapparan edellinen voitto oli nyt kolme vuotta ja viisi päivää vanha. Kari Heikkinen palasi omalle paikalleen Suden ja Ekku Lehtosta tuuraavan Janne Ojasen ketjuun. Monet kokeilut olivat nyt ohi, tässä oli loppukauden permanentti.

Mattssonin epäonnistuttua avauspelissä moni uskoi Tapparan heittävän toiseen peliin maaliin 21-vuotiaan tulokasmaalivahdin Jari Halmeen. Hän oli runkosarjassa päässyt pelaamaan 15 ottelua ja pärjännyt ihan hyvin. Tappara-valmennus ei kuitenkaan juuri edes harkinnut asiaa.

– Päätin heti ensimmäisen pelin päätyttyä, että ”Kimi” pelaa myös Turussa. Kokenut konna maalissa on tällaisessa vaiheessa tärkeää, Rauno Korpi sanoi.

Kimi Mattsson olikin ottelun ratkaisija nyt toiseen suuntaan, kun hän 35 torjunnallaan hoiteli vierasvoitot tasoihin. Tappara otti ensimmäisen voittonsa Kupittaan hallissa pitkään aikaan niukasti maalein 2-1.

Kaikki ottelun maalit nähtiin ottelun toisessa erässä, joka TPS-valmentaja Tammisen mukaan oli parasta Tepsiä hänen kaksivuotisen valmennusjaksonsa aikana. Pohja vei Tapparan johtoon Mattssonin alustettua huippupelastuksellaan maaliin päättyneen vastahyökkäyksen. TPS:n Mauri Eivola tasoitti, mutta vain 10 sekuntia ennen erätaukoa Jukka Marttila viimeisteli nätin hyökkäysaluekuvion päätteeksi pelin viimeiseksi jääneen osuman. Erä oli ”kaikkien aikojen TPS-erä”, mutta sen ja koko pelin voitti Tappara.

– Tämän tason maalivahdille ei helpolla tule kahta huonoa ottelua perätysten, Mattsson analysoi loistopelinsä jälkeen. – Tampereella en onnistunut, mutta nyt homma hoitui kuten pitääkin.

Kolmas ja neljäs ottelu: Tappara jyrää

NHL:n varapresidentti Brian O’Neill istui Hakametsän katsomossa näkemässä, kun jo seuraavana päivänä Turun voittonsa jälkeen Tappara murskasi TPS:n kolmannessa ottelussa peräti 6-0. Monen mielestä voittonumerot olisivat voineet olla jopa suuremmatkin, niin ylivoimainen kotijoukkue oli.

– Ei ollut pelipäivä tänään Turun Palloseuralla, myönsi Tami Tamminen. – Tiistain tappio oli henkisesti raskas ja heijastui myös tähän otteluun.

– Tämä jengi on kauden aikana rutistettu kolmesti harteilleen lattialla ja joka kerta siitä on noustu ennen selätystä. Meidän ryhmässä on syvää tahtoa, uskoi Tami pelaajiinsa.

– Kaksi voittoa ei riitä vielä mihinkään, tiesi myös Korpi. – Nyt edessä on kova valmistautuminen perjantain otteluun. Vielä täytyy löytää lisää potkua luisteluun.

Neljänteen peliin TPS:n piti keksiä jotain uutta, joten se turvautui vanhaan: 40-vuotias Jorma Valtonen oli päässyt jo vaihtopenkille kolmannessa ottelussa pitkän tauon jälkeen, mutta neljännessä hänelle annettin myös pelivuoro.

Pari erää mentiin tasaisissa merkeissä. Tappara otti kahdesti johdon, mutta TPS kuittasi ne molemmat ja meni vielä toisessa erässä johtoonkin. Kahden erän jälkeen taululla oli kotijoukkueen johto 3-2. Taas kerran kolmas erä oli Tapparan. Reijo Mikkolainen tasoitti, ja Timo Susi teki pelin kaksi viimeistä maalia, voittomaalin jopa Tapparan pelatessa alivoimalla.

Tappara voitti 5-3 ja eteni finaaleihin voitoin 3-1.

– Vasta kolmannessa erässä saatiin luistelulla tilaa, kun Tepsi väsyi. Sitä ennen oli todella tiukkaa, ratkaisuosumista vastannut Susi kertoi pelin jälkeen.

– On helppo laittaa kiekkoa pussiin, kun Ojasen Janne tekee työt, Susi kiitteli tehot 1+2 kerännyttä 18-vuotiasta ketjukaveriaan. – Alivoimaosumassa Janne pakotti Valtosen liikkumaan, toisen sain vetää ihan tyhjään. Lopussa jahtasin liian ahnaasti hattutemppua, kun syöttö takaisin Jannelle olisi takuulla tuonut maalin.

Kehuja nuorelle sentterille tuli myös päävalmentajalta: – Janne on joutunut paikkaamaan Ekun jättämää aukkoa, eikä se ole helppo tehtävä Tapparassa. Hänellä on oikeaa asennetta ja halu oppia. Lisäksi isokokoinen, ulottuva kaveri nopeilla käsillä on hyvä pelaajatyyppi.

Samaan aikaan Tapparan finaalipaikan kanssa varmistui myös vastustaja finaaleihin. Kärpät oli pudottanut viime kauden finalistin IFK:n pronssiotteluun niin ikään voitoin 3-1.

– Nyt ollaan välitavoitteessa. Tästä eteenpäin nähdään pelaajan sisäinen nälkä, Korpi mietti kauden ratkaisupelejä.

Kärpät toista kertaa vastaan finaaleissa – Korvella hampaankolossa edelliskerrasta

Finaalit alkoivat 10. maaliskuuta, neljä päivää semifinaaliratkaisujen jälkeen. Ennen finaalivastustajan ratkeamista Korpi oli ehtinyt todeta, ettei ollut väliä, tuliko finaaleihin vastaan Kärpät vai HIFK. Mutta IFK:n Korpi oli voittanut edellisvuoden finaaleissa, kun taas Kärpistä oli takaraivossa edelleen kalvamassa finaalisarja 1981, jolloin homman piti olla pedattuna Korven ensimmäiselle mestaruudelle päävalmentajan tittelillä, mutta jonka oululaiset sitten olivat Hakametsästä viidennessä pelissä ryöstäneet. Korpi on myöntänyt sen ottelun olevan yksi niitä päiviä ja pelejä, jotka hän haluaisi elää uudelleen ja tehdä toisin.

Playoff-sarjojen välissä huhuttiin myös, että Ekku Lehtonen harjoitteli jo ja saattaisi pelatakin finaaleissa. Tappara kiisti sen ehdottomasti eikä pelannut siinä asiassa mitään pelejä: Lehtonen oli aloittanut harjoittelun, mutta vain kuntopyörällä ja lihasharjoituksia tehden. Hänellä oli edelleen jalassaan kipsi, joka otettaisiin pois vasta mahdollisen kuudennen finaalipelin tienoilla.

Runkosarjan kakkonen Tappara oli voittanut ykkösen Kärpät kuudessa keskinäisessä runkosarjapelissä viidesti, mukana kaksi vierasvoittoa Oulussa. Edelliskevään välieräsarja mukaan lukien Tappara oli kymmenestä edellisestä kohtaamisesta voittanut yhdeksän. Se tilasto ei sumuttanut Korpea:

– Tappara lähtee altavastaajan tai ainakin haastajan asemasta pelaamaan runkosarjan voittaja-Kärppiä vastaan. Voitontahto ja tahdonvoima ratkaisevat Suomen mestaruuden.

Vuonna 1981 Tapparan paidassa Kärpille häviämässä ollut, mutta sittemmin kaksi kultaakin kirvesrinnoissa voittanut kokenut huippumaalivahti Hannu Kamppuri torjui nyt oululaisten joukkueessa. Hän oli toista mieltä kuin entinen valmentajansa.

– Tappara on suosikki ja Kärpät haastaja, Kamppuri totesi verraten vastustajaa Neuvostoliiton superjoukkueeseen. – Tappara on terästä, onhan se Suomen ZSKA. Toivoisin meiltä sarjan venytystä mahdollisimman moneen otteluun. Seitsemännessä pelissä meidän kotietu jo tuntuisi.

Kamppurin Tappara-vastapari Markus Mattsson toivoi nopeampaa ratkaisua:

– Neljä kertaa Ouluun jo runkosarjan kolmen matkan lisäksi olisi tosi kova homma. Muuten koko sarjan vetäminen ei meitä väsytä.

Ensimmäistä kertaa joukkueensa finaaleihin vienyt Kärppien valmentaja Pentti Matikainen peräänkuulutti henkistä kanttia. Hän piti kotietua merkittävänä asiana, mutta totesi, ettei se riitä vaan pitää olla vahva myös vieraissa. Pelkällä fyysisellä paremmuudella hommaa ei ratkaistaisi.

– Edellisen pelin nollaaminen ja uuteen valmistautuminen on tapahduttava nopeasti. Tiistaista lähtien pelataan ottelu kerrallaan ja lopulta nähdään, kumpi on saanut neljä voittoa, Matikainen tiesi.

Lukijalle ei tietenkään tässä vaiheessa tule millään lailla yllättävänä paljastuksena, että Tappara otti ne neljä voittoa. Jonkinlainen yllätys kuitenkin oli se, että Tapparan mestaruus tuli pelkästään finaalisarjaa katsomalla tänäkin vuonna melko helpolla. Kärpistä ei ollut todelliseksi uhkaajaksi.

Ensimmäinen ja toinen ottelu: Tappara vie, Kärpät vikisee

Sarja avattiin runkosarjavoittajan kotihallissa Oulussa tiistaina 10. maaliskuuta. Tappara näytti heti avauksessa, mitä tuleman piti. Se hallitsi peliä selvästi, mutta Kärppien maalivahti Hannu Kamppuri piti numerot tiukkoina. Vasta pelin kolmanneksi viimeisellä minuutilla Tappara repäisi maalin johtonsa kolmeksi ja ratkaisi voiton.

– Ensimmäinen erä oli hyvä, toinen erä vielä parempi, mutta ratkaisu jäi kolmanteen erään, listasi Rauno Korpi, joka uskoi Tapparan maltin olleen voittava ase tänään.

Jukka Seppo oli tyytyväinen onnistumiseensa: – Kyllä tietää pelanneensa. Jalonen vei minua välillä lujaa, mutta tykkään pelata paljon, ja kun varjostettava on yhtenään kentällä, ei tarvitse ainakaan valittaa, ettei saa peliaikaa.

Kärppien tasoitettua pelin kolmannen erän alussa Tappara meni jo kolmatta kertaa uudelleen johtoon Tommi Pohjan viimeistelemällä alivoimamaalilla. Osuma lähti Timo Jutilan purkukiekosta, joka pysähtyi ottelun päätuomarin Karl-Gustav Kaislan takapuoleen ja jäi Tapparan alueelle, josta Kärpät oli saada ylivoimapyörityksensä jatkumaan. Hannu Oksanen sai kuitenkin törkkäistyä kiekon Pohjalle, joka karkasi maalintekoon alivoimalla.

– Jutila oli tilanteessa ensin tosi vihainen ja huusi minulle, Kaisla naureskeli pelin jälkeen. – Mutta kun siitä syntyikin maali, hän yritti saada itselleen maalisyöttöä.

Kaisla ei sellaista antanut.

Ottelu oli Tapparan nuorten kuuskasien juhlaa. Seppo pehmitti Jalosen ja nappasi yhden syöttöpisteenkin, Janne Ojanen kiskaisi kaksi maalia ja Teppo Numminen yhden. Ojasen tuplamaaleista käynnistyikin koko finaalisarjan kestänyt teema, jossa jokaisen ottelun voittajajoukkueesta löytyi vähintään yksi kahden maalin mies.

Tappara voitti ensimmäisen finaalin maalein 5-3 ja nappasi Kärpiltä kotiedun sarjaan. Oululaisilla oli mahdollisuus yrittää palauttaa se itselleen heti seuraavana päivänä keskiviikkona, kun Tampereella pelattiin sarjan toinen ottelu. Hyvin harvinaiseen tyyliin Tapparan manageri Kalevi Numminen oli hankkinut 34-paikkaisen tilauslentokoneen tuomaan joukkue kotikaupunkiin jo samana iltana, mikä oli erinomainen asia levon kannalta, kun otteluita oli peräkkäisinä päivinä.

– Ei tilauslentely kallista ole, kun ottaa vertailukohdaksi yömajoituksen ja aterioinnit Oulussa, Kallu Numminen totesi. – Malttia siihen kyllä tarvittiin, sillä jouduin ottamaan yhteyttä pariinkymmeneen henkilöön ennen kuin lento oli OK.

Tapparan päävalmentaja Rauno Korpi ei ollut tykännyt Kärppien pelityylistä ensimmäisessä finaalipelissä. Hän oli odottanut hyvin luistelevaa oululaisjoukkuetta mutta nähnytkin muuta.

– Nyt mailat heiluvat korkealla ja miehet roikkuvat paidoissa ja kauloissa. Meidän jätkillä on jälkiä kaulassa kuin nuorilla rakastavaisilla, Korpi purnasi, eikä hänen Kärppä-kollegansa Pentti Matikainen juurikaan kiistänyt asiaa:

– Ehkä kova häirintäpeli jäi päälle välieristä IFK:ta vastaan, Matikainen mietti. – Siellä sai pelata kovaa eikä siitä hullunmyllystä olisi pehmeillä otteilla selvittykään.

Ottelun tuomaristo piti ekaa finaalia kuitenkin siistinä ja helppona tuomita. Sikailuja ei nähty. Toiseen ja kolmanteen otteluun kuitenkin vaihtui tuomari, kun Kaislan sijaan niihin peleihin oli nimetty Seppo Mäkelä.

Tampereella pelattu toinen finaaliottelu oli vähän kuin kopio ensimmäisestä ottelusta, paitsi että nyt Tappara pääsi paremmin tulostaululle ja otti selvän ja helpon voiton. Tapparan ylivoimaisuus kahdessa ensimmäisessä pelissä oli jopa vähän lässäyttänyt yleensä kiihkeää finaalitunnelmaa, joka nyt tuntui olevan vain odotusta sille, että kirvesrinnat kruunataan taas mestareiksi. Toinen ottelu päättyi Tapparan voittoon 6-4, kun se päätöserän vain odotteli loppua ja Kärpät sai kavennettua parilla lohdutusosumalla, vaikkei voitosta enää taistellutkaan.

Tuplamaalariteemassa nähtiin nyt peräti kolme kahden maalin miestä. Voittaja-Tapparasta tuplaosumat tekivät Kari Heikkinen ja Teppo Numminen, Kärpistäkin tempussa onnistui Kari Jalonen.

Myös Karin velipoika Hannu teki pelissä yhden vieraiden maaleista. Tehoista huolimatta veljeskaksikko oli ratkaisemassa ottelua Tapparalle, sillä Hannu otti toisen erän lopussa viisiminuuttisen Jukka Marttilan telomisesta ja Kari teki seuraa jäähypenkille minuuttia myöhemmin. Numminen kiskaisi kahden miehen ylivoimalla lukemiksi 5-2 ja H.Jalosen jatkaessa edelleen jäähypenkillä hän teki erän loppuun myös 6-2. Nummisen kaksi lämärimaalia olivat lähes identtiset, samasta paikasta samaan kohtaan maalia saman Timo Jutilan syötöistä.

– Ei minulla ole niistä kudeista mitään sanottavaa. Kunhan vedin ja toivoin parasta, Numminen kohautti olkapäitään pelin jälkeen. – Sitä kuviota sen sijaan on harjoiteltu monta kertaa.

Rauno Korpi oli tyytyväinen voittoon, mutta piiskasi ryhmäänsä entistä parempaan. – Tehtiin hienoja maaleja maan ykköskassarille, mutta muuten peli ei ollut ihan parasta. Tästä täytyy pystyä vielä petraamaan.

Kärppien luotsi Matikainen oli harmissaan omien esityksestä.: – Kaksi peliä on nyt haisteltu finaalien ilmapiiriä. Toivottavasti se riittää totutteluksi ja pystymme seuraavassa pelissä jo pelaamaan omalla tasollamme, hän laukoi ja mietti jo nostavansa pelaavaan kokoonpanoon uutta voimaa. – Pientä verenvaihtoa täytyy ehkä kokeilla. Nelosketjun pojilla tuntuu olevan halua polkea. Täytyy ehkä antaa heidän yrittää.

Kolmas ja neljäs ottelu: Postimerkkejä ja terrorismia

Kolmannessa ottelussa Oulussa Kärpät tosiaankin oli tehnyt muutoksia. Viiden minuutin jäähyn edellisessä pelissä ottanut Hannu Jalonen oli viltitetty, tilalle puolustukseen nostettu Tapani Lehto. Kanadalainen hyökkääjävahvistus John Newberry siirrettiin laidalta keskelle ja hän pelasikin playoffien parhaan pelinsä. Suurin muutos oli kuitenkin asettaa Erkki Huttusen ketju vartioimaan Tapparan ykkösketjua. Huttunen itse liimautui vielä teini-ikäisen Janne Ojasen postimerkiksi.

– En missään vaiheessa jättänyt Ojasta metriä kauemmaksi ja muutama tiukka taklaus hyydytti Jannen vauhdin ja sekoitti viisikon pelin, Huttunen selvitti saamaansa roolia. – Kahdessa ensimmäisessä pelissä Ojanen sai syöttöpelin toimimaan erinomaisesti, mutta nyt Tapparan pakkien piti kuljettaa kiekkoa itse ylös ja meillä oli puolustus valmiina.

Ojanen oli pettynyt omaan ja joukkueensa suoritukseen. – Oli se vähän itsestäkin kiinni. Olisi vain pitänyt rynniä irti Huttusesta, hän kommentoi vartioiduksi joutumistaan. – Saa nähdä nyt, mitä keksitään sunnuntaiksi. Ainakin lisää voitontahtoa tarvitaan.

Kärppä-voitto toi sarjaan uutta kipinää, mutta kunnon liekkejä leimusi tuomarityöskentelyn suhteen ja myös pelin jälkeisistä tapahtumista. Tapparaa suututti päätuomari Mäkelän toiminta kolmannen erän puolivälin jälkeen, kun yksi jäähy monistui useammaksi ja Tapparan mukaan heidän kirimahdollisuutensa sammui.

Alkuperäinen jäähy oli tulossa maalivahti Markus Mattssonille, joka oli laukonut kiekon yli laidan. Oulun hallista puuttuivat sivupleksit, joten kiekko ei ollut edes kovin korkea, mutta tuomari Mäkelä katsoi tempun tahalliseksi ja antoi jäähyn pelin viivyttämisestä. Maalivahdin tilalle jäähyä istumaan piti löytää sijaiskärsijä, mutta sen löytyminen kesti Mäkelän mielestä liian kauan, ja hän määräsi penkille istumaan Timo Jutilan. Se oli väärin, koska sijaiskärsijän olisi pitänyt olla yksi kentällä olleista, ja Jutila ei ollut ollut siellä. Rauno Korpi purnasi mielivaltaista määräystä niin kovasti, että Mäkelä räppäsi toisen kaksiminuuttisen käytösrangaistuksena. Kärppien kahden miehen ylivoimaa kesti vain 18 sekuntia, kunnes Suikkanen teki lukemiksi 5-1.

Päätössummerin soitua kotivoiton merkiksi joukkueet pyörivät hetken jäällä, kunnes osa Tapparan pelaajista poistui jäältä ilman sääntömääräistä kättelyä. Myöhemminhän homma on muutettu niin, ettei jokaisen osaottelun jälkeen kätellä, vaan vasta koko sarjan jälkeen. Näkemykset kättelyttä jäämisestä ristesivät. Pentti Matikainen väitti Korven antaneen joukkueelleen merkkejä vaihtoaitiosta, että pois jäältä vain. Tappara-pelaajien käsitys taas oli, että päätösvihellyksen jälkeen itsekin kympin käytösrangaistuksen saanut Kari Jalonen oli estänyt omaa joukkuettaan kättelemästä, jolloin vieraat olivat poistuneet kaukalosta.

– Yleensä näistä on ensimmäisellä kerralla varoitettu, mutta on joskus epäurheilijamaisuuksista sakotettukin, totesi SM-liigan toimitusjohtaja Kalervo Kummola.

Ilmeisesti tarkempi tutkimus osoitti Matikaisen kertomuksen olevan lähempänä totuutta, ainakin Tappara joka tapauksessa sai tapauksesta kirjallisen varoituksen.

Eivätkä finaalisarjan pikkukohut siihen loppuneet. Perjantain Oulun pelin jälkeen sarjaa jatkettiin sunnuntaina Tampereella. Pelipäivän aamuna ennen neljättä ottelua Helsingin Sanomissa kerrottiin Pentti Matikaisen syyttävän Rauno Korpea puhelinterrorista!

Tosiasia oli, että perjantaina iltapäivällä, ennen sarjan kolmatta ottelua, neljä Kärppä-pelaajaa oli saanut puhelun, jossa heitä oli pyydetty hoitamaan passit ja viisumianomukset kuntoon, sillä heidät oli valittu mukaan olympiajoukkueen turnausmatkalle. Omaa tulkintaa Matikaiselta oli se, että soittojen takana olisi ollut Korpi.

– Se oli selvää häirintää vain muutama tunti ennen tärkeää peliä, Matikainen syytti. – Uskon, että kiekkoliiton soitteluun on käynyt käsky maajoukkueen päävalmentajalta Korvelta.

Asiasta kuulleessan Korpi kiisti: – Minulla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Päinvastoin, me päätimme lykätä A-maajoukkueen nimeämistäkin, jotta loppuottelujoukkueet saavat keskittyä rauhassa pelaamiseen.

Selvennetään siis, että A-maajoukkue ja olympiajoukkue olivat eri asioita. Korpi valmensi A-maajoukkuetta kohti Wienin MM-kisoja, mutta olympiajoukkue pelasi eri pelaajilla eri otteluita, ja sen valmentaja oli Juhani Tamminen. Tamikin kiisti ehdottomasti olleensa soittelemassa kenellekään. Vastuun otti Korven ja Tammisen esimies, Jääkiekkoliiton tuore toimitusjohtaja Lalli Partinen.

– Virhe on tehty liiton toimistossa, tytöt ovat olleet asiassa hiukan liian hätäisiä, Partinen selitti. – Joukkueet oli tarkoitus rauhoittaa loppupelien ajaksi. Korvella ei todellakaan ole hässäkän kanssa mitään tekemistä.

Kaukalon puolella neljännessä pelissä palattiin takaisin aikaan ennen perjantaista Kärppien voittoa. Tappara oli jäällä niin ylivoimainen, että moni ihmetteli ääneen, miten se oli kyennyt häviämään edellisen ottelun. Ilmeisesti se oli ollut työtapaturma, veikkailtiin, sellainen kuuluisa ohipeli.

Kärpät ei nyt kyennyt käyttämään edellisessä pelissä toiminutta taktiikkaansa vartioida ja roikkua Ojasen ketjua kuriin.

– Tiesimme, ettei Tappara vaihtoetunsa turvin päästä Huttusen viisikkoa elimoinaan Ojasen kenttää, Matikainen selvensi. – Kun Huttunen itse vielä kärsi lauantaina mahataudista, jouduimme luopumaan edellisen ottelun kaltaisesta vartiointipelistä.

Huttusilla ja Ojasilla ei ollut muutenkaan virkaa nelospelissä, sillä Tappara ratkaisi ottelun nyt kakkoskentällään. Hannu Oksasen johtama kakkoskentällinen iski viisi maalia, kun kirvesrinnat voittivat nyt 6-3. Tälläkin kertaa Tappara hellitti hiukan kaasulta päätöserään, ja Kärpät pääsi loppuminuuteilla kaunistelemaan numeroita kahdella.

Tilastoihin maali jäi kuitenkin Järvisen nimiin, joka kuitenkin varmisti vähintään kahden maalin iltansa tekemällä myös joukkueensa kuudennen maalin. Kärpistäkin löytyi taas kahden maalin mies, Suikkanen.

Neljä minuuttia ennen loppua nähtiin vielä episodi, josta Kärppien kassari Kamppurille lätkäistiin 10 minuutin käytösrangaistus. Hän vähän kuin taklasi linjatuomari Peter Pomoellin päin laitaa matkallaan vaihtoaitionsa luokse aikalisälle, josta Pomoell ei ollut tietoinen.

– Se oli ilmeinen väärinkäsitys, Kamppuri kertasi tapahtunutta. – Päätuomari näytti, että Kärpillä on aikalisä. Luistelin kohti vaihtoaitiota, kun Pomoell kävi ryysyihin kiinni. Hän ei tiennyt, että meillä on aikalisä. Ajattelin, että jatkan matkaa, sillä onhan minulla oikeus juoda mehua.

Tappara johti finaalisarjaa 3-1. Keskiviikkona Raksilan hallissa olisi ensimmäinen mahdollisuus voittaa mestaruus – uusia mestaruus ensimmäistä kertaa 17 vuoteen ja ensimmäistä kertaa sinä aikana, kun SM-liigaa ja playoffeja oli pelattu.

Viides ottelu: Vääjäämätön lopputulema

Kuten vuotta aiemminkin, neljännen ja viidennen ottelun välillä oli finaalisarjan pisin tauko. Edelliskeväänä välipäiviä oli osunut kolme, nyt sentään vain kaksi. Nekin kaksi päivää kulutettiin aikaa ja odoteltiin vääjäämättömän tapahtuvan, kun Tapparalle ripustetaan taas kultaiset mitalit kaulaan.

Neljännessä ottelussa kolmella tehopisteellä ilakoinut Häpä Oksanen yritti pitää ajatukset koossa ja keskittyä pelaamiseen. Hän, kuten koko muukin kirvesrintajoukkue, onnistui siinä mainiosti.

– Ei tässä kuohujuomia passaa liian aikaisin ajatella, Oksanen jarrutteli. – Tässä on täysi työ selvitellä Oulun reissu. Kuusi tuntia junassa ja sitten kikkaillaan muutama tunti kaupungilla. Nyt on latauduttava paremmin kuin viime kerralla.

– Todennäköisesti Kärpät yrittää suunnilleen samalla tyylillä kuin edellisessä Oulun ottelussa, Korpi pohdiskeli. – Sen pelin jälkeen muokkasimme itsellemme myös vaihtoehtokokoonpanon. Riippuu Kärppien tyylistä, otetaanko se käyttöön.

Uteluista huolimatta Korpi ei tietenkään paljastanut mahdollisia lisävalttejaan etukäteen.

Keskiviikkona 18. maaliskuuta klo 18:30 kiekko putosi jäähän hämmästyttävän tyhjässä Raksilan hallissa Oulussa. Tapparan ylivoimaisuus finaaleissa oli vienyt oululaisilta mielenkiinnon. Jäähalliin mahtui 7600 katsojaa ja kauden ennätysyleisö oli nähty lokakuussa Kärppien ja HIFK:n pelissä, jossa katsojia oli ollut 6740. Tappara oli runkosarjassa käynyt Oulussa kolme kertaa, ja niiden pelien katsojakeskiarvo oli 5506. Finaaleissa Oulun peleissä ei päästy kertaakaan edes viiteen tuhanteen katsojaan: ensimmäisessä ottelussa yleisöä oli 4981, toisessa 4463 ja tässä viidennessä enää vain 3964. Kummola ja muut talousihmiset repivät hiuksiaan playoff-pottia kalkuloidessaan – miksi, voi miksi IFK ei voinut mennä finaaleihin Kärppien sijaan.

Oliko Kärpillä aikomus yrittää samalla taktikalla, millä se oli ottanut finaalisarjan ainoan voittonsa? Siihen ei saatu vastausta. Mike Tysonin sanoin, jokaisella on suunnitelma kunnes saa nyrkistä päin naamaa. Tappara iski Kärppiä naamaan terävästi ja kovaa, ja sen jälkeen edessä oli täysin uusi pallopeli, jossa takaa-ajaja sai heittää esivalmistellut taktiikat roskakoriin.

Vain 25 sekuntia oli pelattu, kun Reijo Mikkolainen ponkaisi irtokiekkoon, suorastaan lensi ohi Kärppä-puolustaja Heikki Riihijärven ja laukoi ranteella Kamppurin mailakäden puolelta vieraat johtoon.

– Kun pääsin läpi, tiesin onnistuvani, Ressi kertasi avausmaaliaan. – Meille oli korostettu, että pattaripuolelle laukaistuna kiekko painuu helpommin Kamppurin taakse.

Viisi minuuttia myöhemmin Tim Thomas katkaisi Markku Kiimalaisen syöttöyrityksen Kärppien alueella ja tykitti upealla lyöntilaukauksella playoffien ensimmäisen maalinsa: 0-2. Ottelua oli jäljellä vielä lähes 55 minuuttia, mutta kaikki tiesivät jo silloin, että Tappara voittaa.

Toisen erän ensimmäisellä minuutilla Teppo Numminen pommitti soolonousunsa päätteeksi kaukaa siniviivalta ylänurkkaan. Osuma näytti helpolta. Finaalisarjan jälkeen kävi ilmi, että Hannu Kamppuri oli kärsinyt läpi sarjan kuumeilusta eikä kenties siksi ollut terävimmillään. Erän lopussa Kärpät kavensi Markku Kyllösen osumalla ja sai hetkeksi hengen päälle, mutta se ilmapallo tyhjeni taukosummeriin.

Kahden maalin miesten teema saatiin täyteen tässäkin ottelussa, kun Mikkolainen yllätti epäonnensoturi Kiimalaisen Kärppä-maalin takana, riisti kiekon ja pyöräytti sen vanhanaikaisella ohi Kamppurin. Ottelua oli jäljellä enää reilut puoli erää, ja Tapparan johto oli kolme maalia. John Newberryn kavennus ja Timo Suden lisäosuma olivat pelkkää kosmetiikkaa.

Kello tikitti viimeisiä digitaalejaan, kiekko oli Teppo Nummisella, maalivahti Mattsson huusi Teppoa antamaan se hänelle. Numminen vippasi mustan laatan Mattssonin räpylään talletettavaksi, ja sitten homma olikin ohi. Päätössummerin soitua jostain jäälle livahti kymmeniä Tapparan kannattajia juhlimaan yhdessä joukkueen kanssa. Ruusuja jaettiin ja halauksia vaihdettiin hikisten pelipaitojen ja paksujen toppatakkien välillä

Tapparan juhliessa Kärppien valmentaja Pentti Matikainen kohtasi median myöntäen avoimesti, ettei heillä tällä kertaa ollut sanan sijaa, vaan mestaruus meni selvästi parhaalle joukkueelle. Hän epäili pelkän finaalipaikan tyydyttäneen joukkuetta sen verran, ettei se löytänyt finaalipeleihin enää parasta pelaamisen otettaan.

– Finaalisarjassa saimme aikaan vain kaksi kunnon ottelua, kolmannen ja tämän viidennen, Matikainen tuumi. – Muissa peleissä Tappara jyräsi koko leveällä materiaalillaan ylitsemme.

Tavoite: Kolmas peräkkäinen mestaruus

Tappara lensi taas kotiin Tampereelle Finnaviationin Saabilla. Puoli kolmen aikaan yöllä joukkue saapui bussilla hotelli Rosendahliin Pyynikillä. Ensimmäisenä vastaanottamassa oli Pertti Valkeapää, edelliskevään mestaruuteen pelaajauransa lopettanut konkaripakki. Kuului perinteisiin, että vanha mestari oli uusia mestareita vastassa.

– Nämä pojat tekivät historiaa. Tappara uusi mestaruutensa, Valkeapää selitti liikuttuneena ja sanoi pakiston nuorennusleikkauksen olleen avain uuteen menestykseen.

Seuraavana lopettavien jonossa oli viidennen Suomen mestaruutensa nyt voittanut Seppo Ahokainen. Hän oli tehnyt päätöksensä. – On hienoa lopettaa tuplamestarina. Sellaiseen ei monella ole mahdollisuuksia.

Vielä vaikeammaksi se meni, kun hänelle kerrottiin, että tässä menee saunoessa nyt neljä tai viisi päivää putkeen. – Ei voi olla totta!

Jossain vaiheessa saunomista ajatukset kääntyivät jo tulevaankin. Ensimmäistä kertaa liigahistoriassa Tappara oli onnistunut uusimaan mestaruuden, mutta itse asiassa jo lentokoneessa kotimatkalla oli lyöty uusi tavoite: kolmas mestaruus putkeen.

– Kukaan ei ole voittanut triplaa. Olkoon se meidän tavoitteemme, Liiga-Tappara ry:n puheenjohtaja Ilkka Pehkonen sanoi puheessaan joukkueelle lentokoneessa. Joukkue oli välittömästi samaa mieltä. Ei epäilystäkään.

Ahokainen ja Rautiainen lopettaisivat, Thomas ei jatkaisi Tampereella, ja Jutila pohti NHL-mahdollisuutta Minnesotassa. Menetyksiä mutta paikattavissa, olihan tämä kausi näyttänyt nuorten lahjakkuuksien voiman ja uusia nuoria kolkutteli liigajoukkueen ovea tukuittain.

Jälkinäytös: Maajoukkuekohun jatko-osa

Vielä ennen kolmannen mestaruuden jahdin käynnistymistä jatkettiin kuitenkin joulukuussa alkanutta kohua nuorten MM-kisoista ja niistä kieltäytyneistä pelaajista. Jos pitkän tekstin aikana on unohtunut, niin Tappara-kolmikko Janne Ojanen, Teppo Numminen ja Jukka Marttila uhkasivat jättää nuorten MM-kisat väliin, kunnes kovat uhkasanktiot pyörsivät päät, ja Ojanen ja Marttila kävivät kuittaamassa hurjalle meriittitililleen myös nuorten maailmanmestaruuden. Numminen sen sijaan kärsi silmäsairaudesta ja sai luvan jäädä kisoista pois mutta samaan aikaan pelata Tapparan liigapelejä.

Muutama päivä Tapparan mestaruuden jälkeen A-maajoukkueenkin päävalmentajana toiminut Rauno Korpi julkisti MM-leiriryhmänsä. Ryhmässä oli mukana seitsemän Tapparan pelaajaa, myös 19 vuotta hiljattain täyttänyt Jukka Seppo ja parin viikon kuluttua omaa 19-vuotispäiväänsä juhlistava Janne Ojanen. Kun leirin alettua Hannu Virta putosi pakistosta pois, ja Korpi kutsui hänen tilalleen leirille samaan kuuskasi-ikäluokkaan kuuluvan Teppo Nummisen, syttyi pieni sisällissota.

Korpi ja hänen apuvalmentajansa, nuorten maajoukkueen riitaakin sovittelemassa ollut Olli Hietanen, olivat yhdessä laatineet alkuperäisen nimilistan leirille. Hietasen mukaan oli yhdessä sovittu, että nuorten kisoista pois jäänyt Numminen pidettäisiin ulkona maajoukkuetehtävistä loppukauden ajan.

Lopulta Hietanen siirtyi Jääkiekkoliiton valmennuspäällikön tontille. A-maajoukkueen apuvalmentajaksi Korpi nimitti tutun miehen Tapparasta, Pertti Koivulahden. Joukkuevalinnoissakin Korpi luotti omiin poikiinsa. Wienin MM-joukkueeseen nimettiin Timo Susi, Timo Jutila, Pekka Laksola, Reijo Mikkolainen, Janne Ojanen, Jukka Seppo…ja Teppo Numminen.

Wienin MM-kisat 1987 muistetaan lähinnä ns. Sikora-kohusta, kun Länsi-Saksa käytti aiemmin Puolaa edustanutta pelaajaa joukkuessaan vastoin kansainvälisen liiton sääntöjä. Ottelutuloksia mitätöitiin, sarjataulukkoja rakennettiin uusiksi, protesteja jätettin, mentiin siviilioikeuteen, tehtiin uusia päätöksiä, kumottiin aiempia, ja lopulta alempaan jatkosarjaan jo putoamassa ollut Ruotsi nousikin maailmanmestariksi ja mitalisarjaan menossa ollut Suomi putosi alempaan loppusarjaan.

Mutta muistetaan se myös Tapparan kuuskasien räväkästä noususta kansainväliselle huipulle myös miesten tasolla. Kohuvalinta Teppo Numminen oli pakkina Suomen paras maalintekijä viidellä osumalla yhdessä Jari Torkin kanssa. Janne Ojanen oli kuudella tehopistellään Leijonien kolmanneksi paras pistemies. Nuorten miesten valinnat kisoihin olivat olleet rohkeita, joidenkin mielestä ennenaikaisia tai jopa outoja, mutta tulosta syntyi.

Tulosta syntyi myös seuraavalla kaudella, kun Tappara voitti kolmannen peräkkäisen mestaruutensa.

---