Ollila & Lehtonen


Keväällä 1994 Tampereella kuohui, kun kaksi Ilveksessä edelliskaudet hyvin luutinutta nuorta puolustajaa, 21-vuotias Jukka Ollila ja 25-vuotias Sami Lehtonen, siirtyivät Tapparaan. Silloin tällöin pelaajaliikennettä Tapparan ja Ilveksen välillä oli nähty, mutta harvemmin näin suoraan – yleensä puskurina välissä oli ollut kausi maakunnissa tai muuta vastaavaa.

Sekä kuvassa vasemmalla oleva Ollila että oikealla oleva Lehtonen pelasivat Tapparassa lopulta vain kaksi kautta eivätkä nousseet ihan sille tasolle, mitä aiemmat Ilves-vuodet olivat lupailleet. Polvivaivoista kärsinyt Lehtonen lopetti melkein heti Tappara-kausien jälkeen, Ollila veti vielä kauden SaiPassa ennen kuin siirtyi Keski-Eurooppaan lähinnä Saksan alemmille tasoille.

Marttila

Jukka Marttila oli yksi kovimmista Tapparan 1968-ikäluokan kovista kasvateista. Noustuaan vakiopuolustajaksi liigaryhmään hän parikymppisenä painoi kolme peräkkäistä yli 10 maalin ja noin 30 tehopisteen kautta ja nousi myös A-maajoukkueeseen. 1990-luvun alussa nilkkavaivojen takia läpi kahlatun kahden rikkinäisen kauden jälkeen hän lopetti pääsarjauransa vain 25-vuotiaana.

Kimmo Kaivanto


Kun Tappara perustettiin vuonna 1955 jatkamaan TBK:n jääkiekkotaivalta mestaruussarjassa, uusi seura tarvitsi totta kai uuden tunnusmerkin. Silloin 23-vuotiaalle nuorelle taitelijalle Kimmo Kaivannolle vietiin TBK:sta tutut värit ja pyydettiin merkkiä. Siitä tulikin samantien yksi Suomen kaikkien aikojen tunnetuimmista seuramerkeistä. Tunnetuksi tuli myös Kaivanto itse, joka kuvassa esittelee kättensä jälkeä 1990-luvun alkupuolella.

Viitakoski

Valokuva: Juha Sorri

Vuonna 1990 Tappara nappasi SaiPasta huippulupaavan Vesa Viitakosken kolmen vuoden sopimuksella. Viitakoski paransi maalintekoaan kirvesrinnoissa vuosi vuodelta tehden ensin 17 maalia, sitten 19 ja kolmannella kaudellaan 27. Tuolla kolmannella kaudella 1992-93 hän oli Tapparan paras pistemieskin 54 pisteellään.

Tapparasta Viitakoski siirtyi Calgaryyn yrittämään NHL-uraa ja saikin kolmen kauden aikana tililleen 23 NHL-peliä. Hän palasi Ruotsin kautta Tampereelle kaudeksi 1997-98, mutta tapparalaisten kauhuksi Ilvekseen.

Vuorivirta

Oululaislähtöinen hyökkääjä Juha Vuorivirta haki roolia Tapparasta viidellä pelikaudella 1990-luvun lopussa. Kuutta maalia ja 15 tehopistettä korkeampaan kausisaldoon hän ei kuitenkaan koskaan yltänyt. Yksittäiseksi kohokohdaksi liigauralla jäi tammikuussa 1997 SaiPan verkkoon tehtailtu hattutemppu ja sen päälle vielä syöttöpistekin.

Grönstrand

Valokuva: Mika Kanerva

Kaksi Suomen mestaruutta 1980-luvulla Tapparassa voittanut puolustaja Jari Grönstrand teki mainion NHL-uran siirryttyään kirvesrinnoista rapakon taakse syksyllä 1986. Hän pelasi viidessä eri joukkueessa lähes 200 NHL-peliä ennen kuin palasi Tapparaan vuonna 1991. Myöhemmin hän on toiminut mm. Toronton ja Winnipegin NHL-seurojen scouttina.

Kuvassa Grönstrand paluunsa jälkeisellä ensimmäisellä kaudellaan vuonna 1992 vähän kasvo-osumaa saaneena. Ainakin Oulussa hänet muistetaan hyvin kevään karsintapeleistä Tapparan ja Kärppien välillä, kun Kärppä-tähti Vladimir Kames sai pahan osuman mailasta ja Grönstrand ulosajon.

Fedotov

Japanin jääkiekkosarjasta Tapparaan siirtyi venäläinen puolustaja Anatoli Fedotov, joka oli Japanin-kauttaan ennen pelannut kahtena edelliskautena neljä NHL-otteluakin Winnipeg Jetsin ja Mighty Ducks of Anaheimin paidoissa. Tapparassa kaudella 1996-97 hän oli pakkien paras maalintekijä yhdeksällä osumallaan ja pääsi niillä näytöillä myös kevään MM-kisoihin Venäjän joukkueeseen.

Ihan suoraan japanilaisesta Oji Seishistä Fedotov ei Tapparaan liittynyt, vaan hänet itse asiassa skouttasi ja palkkasi Rauman Lukko. Raumalla homma lähti väärille urille heti kesällä, ja jo ennen elokuun lopun Tampere Cupia Tappara nappasi Lukon kaupitteleman pakin omaan rosteriinsa.

Gallant

Yksi kauden 1996-97 monista ulkomaalaispelaajista Tapparassa oli kanadalainen hyökkääjä Trevor Gallant, jonka reitti Tapparaan poikkesi siihen asti nähdystä ulkomaalaisvahvistusten kohdalla. Gallant nimittäin tuli Suomeen pelaamaan ykkösdivisioonaa Kokkolan Hermekseen, jossa teki 16 pelissä peräti 24 tehopistettä ja herätti kirvesrintojenkin huomion. Sarjaporrasta ylempänä oli kuitenkin vaikeampaa tehoilla: 31 runkosarjapeliä plus kolme pudotuspeliä toivat yhteensä vain 12 tehopistettä Tapparassa.

Seuraavan kauden Team Canadassa kansainvälisten pelien pelaamisen jälkeen Gallant jäi kiertämään Eurooppaa peliuransa loppuun saakka. Nähdyksi tuli Italian, Englannin, Saksan ja Itävallan sarjat ennen kuin ura loppui Itävallan kakkostasolla vuonna 2011. Ehtipä mies sitä ennen käväistä kauden ajan pelaamassa myös Koreassa!

Molarit ’95


Kaudella 1995-96 Tapparan maalivahtikaksikkona oli Ilpo Kauhanen ja Jussi Markkanen. Kuvassa oikealla vääntävä Jussi Markkanen tuli kirvesrintoihin SaiPan divarijoukkueesta, mutta kun nuorukaisen Tappara-kauden jälkeen SaiPa nousikin SM-liigaan, Markkanen palasi takaisin lähtöseuraansa. Se ei jäänyt kuitenkaan Markkasen ainoaksi kaudeksi Tapparassa, vaan neljän SaiPa-kauden jälkeen hän palasi Tapparaan kaudeksi 2000-01, josta SM-hopeamitalin voitettuaan siirtyi NHL:ään.