Avauskiekossa Pirnes

Vuonna 2023 Esa Pirnes ratkaisi Tapparalle Suomen mestaruuden jatkoaikamaalillaan Oulussa. Se laukaus oli samalla miehen viimeinen kosketus kiekkoon Tappara-paidassa, sillä seuraavaksi kaudeksi tie vei NHL:ään, eikä mies koskaan enää palannut kirvesrintoihin.

Kunnes syksyllä 2023 tuo vuoden 2003 Tapparan mestarijoukkue oli vieraana Nokia Arenan ”Millennium-illassa” ja Esa Pirnes kävi pudottamassa seremoniallisen avauskiekon. Se oli hänen ensimmäinen kiekkokosketuksensa Tappara-paidassa yli 20 vuoteen!

Kuvassa JYPin aloittajana Jere Lassila ja Tapparalta Otto Somppi. Heistä Somppi oli viisivuotias ja Lassila ei ollut vielä edes syntynyt, kun Pirnes laukoi ratkaisumaalinsa. Iso oranssipäinen Pirneksen vieressä on Tapsu.

Valokuva: Tappara

Rikard Grönborgin aika

Kausien 2012-13 ja 2022-23 välisenä yhtenätoista vuotena Tapparaa valmensi vain joko Jussi Tapola tai Jukka Rautakorpi. Kaudeksi 2023-24 se nuora katkaistiin, kun Tappara nimesi uudeksi päävalmentajakseen ruotsalaisen Rikard Grönborgin, joka urallaan on mm. valmentanut Ruotsin jääkiekon maailmanmestariksi. Kuvassa on hienoa symboliikkaa, kun Grönborg kellollaan viestittää, että nyt alkaa hänen aikansa.

Grönborgista tuli Liigan ensimmäinen ulkomaalainen päävalmentaja 14 vuoteen. Tapparassa edellinen ulkomaalainen oli nähty vuonna 1994, jolloin venäläinen Boris Majorov luotsasi kirvesrintoja reilun kauden verran.

Grönborg sai täytettäväkseen suuret saappaat, sillä hänen edeltäjänsä olivat vieneet Tapparan Liigan mitalipeleihin kymmenen kertaa peräkkäin (yhtenä kautena playoffeja ei pelattu koronapandemian takia) ja tuoneet seuralle neljä Suomen mestaruutta ja yhteensä yhdeksän SM-mitalia.

Valokuva: Saana Hakala /Tappara

Top Scorer Vittasmäki

Valokuva: Julie Johnsen /CHL

Veli-Matti Vittasmäki ei ole niitä pelaajia, jotka yleensä nähdään kaukalossa kultakypärä tai muu joukkueen parhaan pistemiehen merkki päällään, mutta Champions Hockey Leaguen kauden 2023-24 alkaessa hän pukeutui Top Scorer -paitaan, jota tavallisesti käyttää joukkueen paras CHL-pistemies.

Sellainen Vittasmäki ei ollut, mutta ei tarvinnutkaan, sillä kauden avausotteluissa erikoispaitoihin puetaan joukkueiden kapteenit. Oikeastaan Vittasmäki ei ollut sellainenkaan, mutta Otto Rauhalan ollessa vielä toipilaana Vittasmäki toimi alkukauden kirvesrintojen kapteenina ja sai siksi käyttää myös Top Scorer -paitaa ottelussa Aalborg Piratesia vastaan.

Bäckman

Valokuva: Saana Hakala /Tappara

Ruotsalaispuolustaja Mattias Bäckman oli Tapparassa try-outilla kesällä ja syksyllä 2023. Vaikka koeaika ei koko kauden sopimusta tuonutkaan, niin siitä huolimatta Bäckman oli jonkinlainen voittaja. 31-vuotias pelaaja oli jo monien vuosien ajan kärsinyt vaikeista vammoista, oli ollut niiden vuoksi pelaamatta koko edelliskauden ja pelannut sitä edeltäneinä neljänä kautena yhteensä vain 39 ottelua. Sillä historialla ei ollut helppoa hypätä hallitsevan Euroopan mestarin kelkkaan, mutta ainakin mies sai mahdollisuuden yrittää ja myös uskalsi yrittää. Tapparassa kahden kuukauden aikana pelatut viisi Liiga- ja neljä CHL-ottelua toivat tilille yhden syöttöpisteen ja kolme istuttua jäähyä.

CHL-kauden kuva

Valokuva: Simon Bohnenblust /CHL

Tilannekuva Tapparan ja EHC Biel-Biennen välisestä ottelusta on vähän kuin kirvesrintojen CHL-kausi 2023-24 pähkinänkuoressa. Maalivahti Christian Heljanko makaa selällään oman maalinsa takana, joukkueen tehohyökkääjä Anton Levtchi on hänkin polvillaan ja vielä ilman mailaansakin, eivätkä Otto Leskinen (maalin takana) tai Luke Witkowskikaan (4) varsinaisesti näytä olevan pelin päällä.

Ratkaisuottelussa Tappara hävisi Biel-Biennelle ja jäi ensimmäistä kertaa Champions Hockey Leaguen historian aikana ulos playoffeista. Sen ainoa kolmen pisteen voitto kuudessa ottelussa tuli eksoottisesta vastustajasta Belfast Giantsista lukemin 6-0. Loppusijoituksissa Giants oli kuitenkin yhden pisteen kirvesrintojen edellä. Tappara oli 24 joukkueen joukossa vasta sijalla 18, kun 16 parasta meni pudotuspeleihin.

Säterin parempi nauru

Valokuva: Simon Bohnenblust /CHL

Ensimmäistä kertaa Champions Hockey Leaguen historiassa Tappara ei päässyt playoffeihin alkulohkopelien jälkeen kaudella 2023-24. Runkosarjavaiheen viimeisessä ottelussa EHC Biel-Biennen ja kirvesrintojen välillä tilanne oli yksinkertainen: voittaja jatkaisi pudotuspeleihin. Sveitsissä pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon 6-3, mikä tarkoitti Tapparan CHL-kampanjalle tylyä loppua.

Biel-Biennen maalilla Tapparaa pudottamassa oli tuttu maalivahti, kirvesrinnoista maailmalle vuonna 2011 lähtenyt Harri Säteri. Hän sai lopulta paremman naurun, vaikka kuvan halailukaveri Petteri Puhakka iskikin kaksi osumaa sveitsiläisten verkkoon.

Kauden ensimmäinen

Valokuva: Saana Hakala /Tappara

Kauden 2023-24 ensimmäisen Tappara-maalin laukoi uutena miehenä joukkueeseen tullut puolustaja Oskari Manninen. Osuma syntyi ensimmäisessä harjoitusottelussa Tampere Cupissa Ilvestä vastaan. Onnittelemassa Oskari Luoto ja Kasper Kulonummi (26).

Ympyrässä

Valokuva: Jooel Hildén /Tappara

Tapparan liigajoukkue on kokoontunut esittelyä varten kauden 2023-24 ensimmäisessä liigaottelussa. Pian tämän jälkeen Nokia Arenan kattoon nostettiin jo kolmas mestaruusviiri kahden vuoden aikana, tällä kertaa Suomen mestaruuden 2023 merkiksi.

Alkuhämminki

Valokuva: Saana Hakala /Tappara

Kesällä ja syksyllä 2023 Tapparassa try-outilla ollut tšekkihyökkääjä Radek Mužík aloitti koeaikansa hässäkällä, kun heti ensimmäisessä Tampere Cupin vaihdossaan pieni vihellyksen jälkeinen tökkäisy toi kimppuun useamman Ilves-pelaajan. Parilla kaksiminuuttisella hommasta kuitenkin selvittiin.

Mužík ei kuitenkaan selvittänyt lokakuun loppuun kestänyttä try-outiaan, vaan jäi ilman loppukauden sopimusta. Hän pelasi kirvesrinnoissa yhdeksän ottelua Liigassa ja kuusi CHL:ssä. Niissä syntyi yksi komea ylänurkkamaali Pelicansin verkkoon.

WHA maalasi

Toronto Torosin Lou Nistico on Wally-mailallaan vienyt WHA-joukkueensa 1-0 -johtoon Tapparaa vastaan syksyllä 1975. Kirvesrintojen Antero Lehtonen ei pysty yhtymään iloon. Myöhemmin Aku itsekin teki kyllä maalin ja pääsi iloitsemaan. Ottelu päättyi tasan 5-5.