Parin loukkaantumisten pahasti rassaaman kauden jälkeen kirvesrintojen kapteeni Otto Rauhala pääsi vihdoin taas pelaamaan terveenä kaudella 2024-25. Saman tien syntyi myös oma yhden kauden maaliennätys 11 ja myös jatkosopimuspaperiin laitettiin nimi alle.
Turkulaislähtöinen puolustaja Ruben Rafkin teki Tapparan kanssa kaksivuotisen sopimuksen kaudelle 2024-25. Hämmästys olikin melkoinen, kun kesken jo ensimmäisen kauden helmikuun alussa miehen sopimus purettiin tämän omasta tahdosta ja hän siirtyi Ruotsiin. Tapparassa pelaamissaan 33 liigaottelussa ja kahdessa CHL-ottelussa Rafkin teki yhden maalin ja syötti kuusi.
Tammikuussa 2025 Liigassa nähtiin ensimmäistä kertaa kahden ulkomaalaisen veljeksen kohtaaminen vastakkain. Kyseessä olivat Tapparan John Quenneville ja hänen Kiekko-Espoossa pelannut isoveljensä Peter Quenneville. Kumpikaan veljeksistä ei päässyt ottelussa tehopisteille ja sillä lailla niskan päälle, mutta Johnin joukkue Tappara voitti ottelun peräti 7-1, joten pientä kerskailun paikkaa ainakin oli tarjolla.
Paavo Kohosta kasvatettiin liigamaalivahdiksi Mestiksen kautta, ja kaudella 2024-25 hän nousikin Tapparan kakkosvahdiksi. Alkukausi oli lupaava tuoden muun muassa kolme nollapeliä, mutta kun joukkueen peli myöhemmin sakkasi maalivahteja myöten, Tappara haki markkinoilta kokeneemman maalivahdin Filip Lindbergin, ja samalla Kohonen siirtyi loppukaudeksi Slovakian liigaan. Kuvassa Kohonen on pelaamassa ensimmäistä liiganollapeliään JYPIä vastaan pysäyttämällä tässä myös Alex Dostien laukauksen. Kohosta auttamassa on kesken kauden Ässiin siirtynyt puolustaja Arttu Kärki.
Juuso Nykäsen reitti liigapelaajaksi ei ole ihan tavallinen. Hän ehti nuorena pelata jo kaksi kautta Mestistäkin Hermeksen riveissä ennen kuin siirtyi Tampereelle ja Tapparaan. Ensimmäinen kausi uudessa paikassa meni vielä U20-joukkueessa, mutta toisena vuonna rymistelevä laitahyökkääjä nappasi pelipaikan miesten joukkueestakin. Kuvassa Nykänen juhlii ensimmäistä Tappara-paidassa tekemäänsä miesten sarjan maalia, kun kiekko upposi CHL-ottelussa Rouen Dragonsin verkkoon.
Maalivahti Juha Metsola palasi Tapparaan yhdeksän pelivuoden tauon jälkeen kaudeksi 2024-25. Edellisellä Tappara-kaudellaan hän oli juuri ehtinyt olla mukana myös Champions Hockey Leaguen avauskaudella ja paluun myötä Mestarien liigankin pelit taas odottivat. Kuvassa Metsola nappaa kiekon kiinni Sparta Prahan David Vitouchin edestä.
Yhdysvaltalainen Daniel Brickley oli ison profiilin hankinta Tapparan puolustukseen kaudelle 2024-25. Hän olikin kaikista Liiga-puolustajista seitsemänneksi tehokkain tehtyään yhdeksän maalia ja yhteensä 37 tehopistettä. Kuvassa hän johtaa tammikuun lopussa joukkueen voittotuuletuksia tehtyään voittomaalin Sportia vastaan, kun peliaikaa oli jäjellä enää kolme sekuntia.
Aleksi Matinmikko (21) lähtee kiekon kanssa liikkelle perässään Aleksi Mustonen (92). Kumpikin Aleksi liittyi kirvesrintojen riveihin kaudeksi 2024-25. Kuvan TPS-pelaaja on Aarne Intonen.
Aapeli Räsänen lähti Tapparan junioreista maailmalle 18-vuotiaana noustuaan juuri kesällä miesten liigarinkiinkin. Neljän USA-vuoden ja neljän KalPa-kauden jälkeen mies palasti lähtöseuraansa kaudeksi 2024-25. Kuvassa Räsänen tekee maskia HIFK-vahti Roope Taposelle puolustaja Oskari Mannisen hätistellessä.
Tappara juhlii mestaruuttaan vuonna 1977 viimeistä kertaa maailmanhistoriassa ilman hallissa soivaa Queenin mahtipontista ”We Are the Champions” -voitonlaulua. Tästä juhlinnasta kului puoli vuotta, kunnes Queen julkaisi kappaleensa eikä mestaruuden juhlinta ollut enää koskaan entisensä.