---

Uusia pelaajia: Christian Heljanko (Ingolstadt GER), Joachim Blichfeld (Rögle SWE), Henrik Haapala (Malmö SWE), Jesper Mattila (KalPa), Kasper Simontaival (KalPa), Jyrki Jokipakka (Mannheim GER), Eetu Tuulola (HPK), Emil Sylvegård (Växjö SWE), Ondřej Pavel (Milwaukee AHL), Faustas Nausèda (KeuPa), Iivari Räsänen (KalPa), Justin Addamo (Jukurit), Oliver Suvanto (jun), Juho Piiparinen (jun), Vilho Vanhatalo (jun)

Lähteneet pelaajat: Veli-Matti Savinainen (TPS), Otto Leskinen (Luulaja SWE), Petteri Puhakka (Kloten SUI), Nick Halloran (Straubing GER), John Quenneville, Mario Kempe (Klagenfurt AUT), Philip Granath (Sport), Andrej Šustr (Bridgeport AHL), Hugo Gallet (KalPa), Filip Lindberg (Ässät), Aleksi Mustonen (Jokerit), Juuso Ikonen, Niko Korkola (Jukurit). Kesken kauden lähteneet: Verneri Ahonen (Jukurit)
___

TAPPARA ISKI HETI TAKAISIN: NELJÄS MESTARUUS VIITEEN VUOTEEN

Tappara palasi huipulle ja suomenmestarijoukkueeksi vain yhden vuoden tauon jälkeen. Edelliskausi oli ollut huono suoritus, kun kirvesrinnat jäivät runkosarjassa yhdeksänneksi ja putosivat ulos mitalipeleistä ensimmäisen kerran sitten vuoden 2013, mutta tason- ja kunnianpalautus onnistui erinomaisesti. Tappara osoitti, että todellinen dynastia kestää yhden vuoden notkahduksenkin ja kykenee silti palaamaan entiselle huipputasolleen.

Mestaruuskantaan palaamisen lisäksi se voitti taas runkosarjan, teki eniten maaleja koko Liigassa 14 vuoteen, teki oman ennätyksensä kolmen pisteen voitoissa ja strösselinä lopullisen juhlakakun päälle se pääsi myös kuittaamaan paikallisvastustaja Ilveksen edellisvuonna sille aiheuttaman nöyryytyksen – voisi jopa sanoa, että korkojen kera. Myös henkilökohtaisella pelaajatasolla kaudella nähtiin uskomattomia suorituksia: Vasta 20-vuotias Benjamin Rautiainen voitti Liigan pistepörssin keräämällä järisyttävän kovat 77 tehopistettä; samalla hän rikkoi Tapparan lähes 50 vuotta kestäneen yhden kauden piste-ennätyksen. Tanskalaishyökkääjä Joachim Blichfeld puolestaan teki enemmän maaleja kuin yksikään kirvesrinnat viiden viime vuosikymmenen aikana.

Yleisemmin SM-liigassa jatkettiin nyt tällä erää viimeistä kertaa 16 joukkueen sarjana ja 60 ottelun runkosarjalla. Edelliskauden tavoin otteluohjelma ei ollut 4×15 eli jokainen vastustaja kohdattaisiin yhtä monta kertaa, vaan Tampereen kuuden paikallispelin vastapainona tamperelaisjoukkueet kohtasivat idästä yhden vastustajan vain kahdesti; Tapparalla se paikallispelien vaihdokkivastustaja oli edelleen KooKoo ja Ilveksellä SaiPa. Kenties nämä olisi voitu vaihtaa toiselle kaudelle edes päikseen ilman että ketään olisi sattunut, mutta ilmeisesti siihen ei kabineteissa tarvetta nähty. Kutsutaan näitä sitten lohkoiksi tai miksi tahansa, niin tämä nelikko oli ylivoimaisesti Liigan kovin: ne olivat runkosarjataulukon neljä parasta joukkuetta, ja lopulta myös playoffien jälkeen neljä parasta, vieläpä täysin samassa järjestyksessä kuin runkosarjassakin.

Toisessa päässä taulukkoa touhu meni melko irvokkaaksi, kun marraskuussa tehtiin päätös, että tällä kaudella ei tapahtuisi mitään putoamisia tai karsintapelejä, vaan vasta seuraavalla kaudella tehtäisiin isompi joukkuejako eri sarjatasoille. Tämän kauden suojapaikat Liigassa tarkoittivat sitä, että etenkin Sport ja Jukurit myivät tai vuokrasivat kaikki kelpaavat pelaajansa muualle ja pelasivat loppurunkosarjan hyvin heikosti kilpailukykyisillä kokoonpanoilla aiheuttaen sillä myös epätasa-arvoa sijoituksistaan kilpaileville joukkueille. Toiset saivat täysin ilmaisia voittoja loppukaudesta, jotkut toiset olivat joutuneet kamppailemaan tosissaankin ennen kuin vastustajat olivat luovuttaneet.

Joukkue muuttui tamperelaisemmaksi – mukana kolme veljesparia

Tappara lähti kauteen melko uudesta tilanteesta, kun se oli edelliskaudella epäonnistunut, jäänyt runkosarjan yhdeksänneksi ja pudonnut Ilvekselle puolivälierissä. Muutoksen oli tapahduttava kentällä, mutta usein siihen tarvitaan myös muutoksia kentän ulkopuolellakin. Päävalmentaja Rikard Grönborg jatkoi kolmannelle kaudelleen, mutta hän sai nyt valita uudet apuvalmentajansa ja toi penkin taakse maanmiehensä, ruotsalaiset Peter Popovicin ja Anders Karlssonin. Myös johtoportaassa tapahtui liikettä kesän ja alkusyksyn aikana, kun Tamhockey Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi tuli Lasse Aho, uudeksi toimitusjohtajaksi tuli Ari Penttilä ja uudeksi urheilujohtajaksi Janne Vuorinen.

Myös pelaajapolitiikassa taktiikka muuttui, kun edelliskauden melko kirjavankin joukkueen sijaan panostus oli vahvasti tamperelaistaustaisissa pelaajissa. Ehkä pelaajalähtöjen paikkaaminen oli helpompaakin, kun joukkue oli laajalla rintamalla esiintynyt melko vaisusti, eivätkä menetykset olleet tuntuneet niin merkityksellisiltä. Toki lähtijössä oli mukana isoja nimiä ja tehokkaita pelaajia kuten Veli-Matti Savinainen, Nick Halloran, Petteri Puhakka ja Otto Leskinen.

Uuden kauden joukkueeseen paluumuuttajina liittyivät vain vuoden poissa ollut huippumaalivahti Christian Heljanko sekä neljä kautta muualla ollut hyökkääjä Kasper Simontaival, ja kun jo kirvesrintasopimuksessa ollut hyökkääjä Roby Järventie jatkoikin NHL:ssä, häneltä auki jäänelle paikalleen tuotiin Henrik Haapala, joka oli nähty Tapparassa viimeksi vuonna 2018. Puolustuksen kaksi uutta hankintaa, Jyrki Jokipakka ja Jesper Mattila, sopivat tamperelaisteemaan mainiosti, vaikka heidän taustansa olivatkin Ilveksessä. Laitahyökkääjä Eetu Tuulola tuli Tapparaan Hämeenlinnasta, mutta hänkin oli aiemmin pelannut jo yhden kauden toisessa tamperelaisseurassa. Ulkomailta tuotiin takuuvarmaksi ajateltua maalintekovoimaa Tanskan maajoukkuehyökkääjä Joachim Blichfeldin muodossa sekä edelliskaudella vajaaksi jäänyttä karheutta, voimaa ja kokoa ruotsalaisessa Emil Sylvegårdissa ja tšekkiläisessä Ondřej Pavelissa.

Kokonaisuus toimi niin mainiosti, että jokainen pelaajahankinta tuntui osuvan roolissaan jos ei nyt ihan napakymppiin, niin sinne isoille numeroille kuitenkin. Joukkueen kokoaminen onnistui myös niin hyvin, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mihinkään muutokseen tai lisävahvistamiseen ei kauden aikana ollut tarvetta – siinä auttamassa oli tietysti myös se, että mihinkään suurempaan loukkaantumis- tai sairastelukierteeseen ei jouduttu. Sekä hyökkäykseen että puolustukseen tuotiin kesken kauden vain yksi leveyspelaaja. Puolustukseen tuli marraskuussa KalPasta Iivari Räsänen, ja hyökkäykseen reilu viikko ennen siirtorajan umpeutumista Jukureista ranskalaishyökkääjä Justin Addamo. Jälkimmäinen ei ollut edes varsinainen lisäys, vaan vaihtokaupassa Tappara päästi pieneen rooliin ja useiden lainapestien loukkuun jääneen Verneri Ahosen Mikkeliin, jonne tämä oli joka tapauksessa seuraavaksi kaudeksi siirtymässä.

Isompia kokoonpano-ongelmia ei siis tällä kaudella ollut, mutta toki jääkiekkoon kuuluu aina loukkaantumisia. Rikkonaisista kausista kärsinyt Olli Juolevi pelasi yhden ottelun syksyllä, oli sitten kuukausia sivussa, kunnes palasi kokoonpanoon tammikuun lopussa. Alkukaudesta sivussa olivat pakistosta myös Daniel Brickley, Jesper Mattila ja Jonathan Andersson, mikä toi 17-vuotiaalle Juho Piipariselle paljon peliaikaa liigajoukkueessa. Jyrki Jokipakka ja Julius Mattila olivat kummatkin poissa kymmenkunta ottelua loppuvuodesta. Aapeli Räsänen missasi tammikuun alusta eteenpäin melkein pari kuukautta loukkaantuneena, ja Ondřej Pavel taas suunnilleen runkosarjan viimeisen kuukauden. Joachim Blichfeld oli muutaman ottelun poissa olympialaisten takia. Oiva Keskinen aloitti kauden Columbuksen NHL-leirillä, mutta oli taas kirvesrintojen kokoonpanossa yhdeksännessä liigaottelussa.

Jo ennen kauden alkua tehdyissä pelaajahankinnoissa, ja vielä marraskuun lisäyksessäkin, saavutettiin luultavasti melko tahattomasti hyvin poikkeuksellinen tilanne, jossa Tapparassa pelasi kolme veljesparia: Pitkään kirvesrinnoissa pelannut Joni Tuulola sai nyt joukkuekaverikseen veljensä Eetun. Jo edelliskaudeksi Tapparaan tullut Julius Mattila sai rinnalleen kaksoisveljensä Jesperin. Ja niin ikään Liiga-Tapparassa toiselle kaudelleen jatkanut Aapeli Räsänen sai taas samaan joukkueeseen mukaan veljensä Iivarin. Hauska yksityiskohta veljespareissa oli myös se, että jokainen pari koostui hyökkääjästä ja puolustajasta.

Ei CHL:ää ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen

Uutta Tapparan kaudessa oli myös se, että ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013 jälkeen se ei ollut mukana Mestarien liigassa CHL:ssä. Niinpä se pelasi kahdeksan tavallista harjoitusottelua, joista voitti kuusi. Kumpikaan tappioista ei tullut varsinaisella peliajalla. Peleissä mukana oli mm. tuplakohtaaminen Kölner Haieta vastaan Saksassa, jossa Tappara voitti molemmat pelit, sekä ottelut Mestis-joukkueita Jokereita ja Nokian Pyryä vastaan. Mestikseen noussut Pyry oli Tapparan uusi yhteistyöseura, ja ottelussa kirvesrintojen kokoonpano oli vahvasti U20-juniorivoittoinen. Mukana oli kuitenkin muutama varsin isossa roolissa Liigassakin myöhemmin ollut pelaaja, kaiken kirkkaimpana kruununa Benjamin Rautiainen, joka Nokiallakin teki 1+1.

Harjoitusotteluidenkin perusteella eniten odotuksia nousi Blichfeldin harteille tämän tehtyä seitsemässä treenimatsissa viisi maalia ja yhteensä seitsemän pistettä. Seuraavina harjoituspörssissä oli tuttuja nimiä: Kristian Tanus, Haapala, Daniel Brickley ja edellä mainittu Rautiainen, jotka tekivät jokainen viisi tai kuusi pistettä pelaamissaan 6-8 ottelussa.

Ennen Liigan alkua Tappara ennakoitiin sarjan kärkijoukkueeksi, mutta ei suurimmaksi suosikiksi. Sellaisiksi nostettiin Ilves ja Lukko, joiden jälkeen esimerkiksi kotimainen Veikkaus laski kirvesrinnat vasta kolmossuosikiksi. Kärkinelikon ennusteissa täydensi Kärpät.

Talouspuolella Tappara ilmoitti suurimmat luvut. Se kertoi kokonaisbudjetikseen 15,4 miljoonaa euroa, mikä oli 0,6 miljoonaa Ilvestä enemmän. Pelaajapalkkioita Tappara kertoi maksavansa 3,5 miljoonalla eurolla, parisataa tuhatta enemmällä kuin paikalliskilpailija.

Liiga alkuun vauhdikkaasti

Liigaohjelma vaikutti Tapparan osalta heti alkuun melko rajulta: neljässä ensimmäisessä pelissään se kohtasi edelliskauden runkosarjavoittajan, kaksi kertaa hallitsevan mestarin ja kerran toisen finalistin – kolme otteluista pelattiin vieläpä vieraissa. Kirvesrinnat voittivat kuitenkin ne kaikki ilman pistemenetyksiä ja ottivat kauteensa hyvän suunnan heti alkuun.

Tapparan liigakauden ensimmäisen maalin Raumalla Lukkoa vastaan teki 17-vuotias Oliver Suvanto, joka oli noussut liigaryhmään vasta pari viikkoa ennen tosipelien alkua. Hänestä tuli Tapparan kaikkien aikojen neljänneksi nuorin maalintekijä Aleksander Barkovin, Pasi Petriläisen ja Timo Jutilan jälkeen. Pienenä lisäkuriositeettina Suvannon isä Harri oli niin ikään tehnyt ensimmäisen maalinsa ensimmäisessä liigapelissään samassa Rauman hallissa vuonna 1988.

Pilattuaan KalPan mestaruusviirijuhlat vierasvoitollaan ja haettuaan loppuminuuttien alivoimalla tehdyllä voittomaalillaan pisteet myös Lappeenrannasta Tappara antoi ensimmäisen todellisen myrskyvaroituksen maalintekovoimastaan kaatamalla jo toistamiseen mestari-KalPan, nyt Tampereella ja peräti lukemin 8-1. Joachim Blichfeld valloitti uudet kotikannattajansa paukuttamalla ensimmäiseen kotiotteluunsa heti tehot 3+2.

Marraskuun maaottelutauolle Tappara lähti kolmannelta sijalta kolme pistettä Ässiä ja JYPiä perässä. Tästä eteenpäin Ässät ja varsinkin nelosena ollut Jukurit lähtivät putoamaan alemmas ja alemmas, JYP piti suunnilleen tasonsa, mutta Tappara nousi ykköseksi ja sai kilpailijakseen runkosarjan voitosta ensin Lukon ja myöhemmin SaiPan ja KooKoon.

Kolme 17-vuotiasta samaan aikaan kokoonpanossa

Marraskuun loppupuolella Tapparan kokoonpanossa Jukureita vastaan nähtiin kolme 17-vuotiasta pelaajaa, jotka kaikki oli arvostettu korkealle tulevan kesän NHL-draftissa. Syksyn vakioliigapelaajat Suvanto ja puolustaja Juho Piiparinen saivat rinnalleen vielä U20-joukkueen Vilho Vanhatalon. Parhaimillaan kaikki kolme olivat samaan aikaan jopa samassa kentällisessä kaukalossa!

Samaan Jukurit-peliin osui toinenkin hauska yksityiskohta. Tappara oli aiemmin syksyllä vuokrannut hyökkääjänsä Verneri Ahosen Jukureihin, mutta Vanhatalonkin ylösnostoon johtaneessa pienessä pelaajapulassaan se kutsui Ahosen takaisin omiin riveihinsä. Siirto tapahtui vielä joukkueiden back-to-back-otteluiden aikaan: ensin Ahonen pelasi Jukurien paidassa Mikkelissä Tapparaa vastaan, ja muutaman päivän kuluttua hän pukeutui Tapparan paitaan ja pelasi Jukureita vastaan Tampereella.

Pari päivää jälkimmäisen Jukurit-pelin jälkeen kirvesrinnat katkaisivat todella ikävän putken, kun Ilves kaatui maalein 3-0. Sitä ennen Tappara oli hävinnyt Ilvekselle peräti yhdeksän kertaa peräkkäin, mukaan lukien edelliskevään pudotuspelit, ja edellisestä Ilveksen kaadosta oli kulunut jo yhtä päivää vajaa tasan vuosi.

Kauden ylitettyä puolivälinsä ja käännyttyä vuoden 2026 puolelle Tappara oli sarjakärjessä. Ykköseksi se oli noussut ensimmäisen kerran marraskuun lopussa 25 pelatun ottelun jälkeen.

Kympit tauluun, tappeluita ja toimitsijakieltoa

Liigassa ei vietetty taukoa Milanon olympialaisten takia, vaan otteluita pelattiin koko ajan. Tappara menetti kisojen ajaksi Tanskaa edustaneen Blichfeldin sekä maalivahtivalmentaja Aki Näykin ja huoltaja Antti Muurilan Leijoniin, mutta hyvä tahti voittamisessa säilyi silti. Kun USA ratkaisi jääkiekon olympiakullat itselleen, Tappara oli Liigassa saavuttanut ensimmäisenä ja ainoana joukkueena 100 pistettä.

Tammi-helmikuussa se oli voittanut Ilveksen kahdesti lisää, nyt jo kolmesti peräkkäin. Yksi erikoisratkaisu nähtiin Mikkelissä 27. tammikuuta, kun Tappara onnistui tekemään voittomaalin aivan ottelun lopussa. Kun Aleksi Matinmikko oli lämännyt kiekon verkkoon ja toimitsijan käsi ehti pysäyttämään ajanoton, kello jäi näyttämään lukemia 59.59,9. Matinmikko ja Tappara kurmuuttivat Jukureita muutenkin viime hetkillä: Matinmikko ratkaisi yhden keskinäisen ottelun jatkoaikasoolollaan, toisessa pelissä taas Tappara teki voittomaalin seitsemän sekuntia ennen loppua.

Helsingissä IFK:ta vastaan kirvesrinnat nousivat vähän yli kuuden viimeisen minuutin aikana kolmen maalin takaa tasoihin ja jatkoajalle, vaikka hävisivätkin lopulta voittomaalikilpailussa. Blichfeldin tekemässä 5-5 -tasoitusmaalissa nähtiin ainoan kerran Tapparan ottelussa täksi kaudeksi Liigaan tuotu uutuus, eli joukkueen mahdollisuus haastaa maalitilanne paitsiona. HIFK haastoi, paitsiota ei ollut. Playoffeissa Tapparakin pääsi ensimmäistä kertaa haastamaan paitsion ja pelastui sen ansiosta jatkoerän tappiolta.

18. helmikuuta Nokia Arenassa pelattiin Tapparan ja JYPin välillä kuuma ottelu, jossa nähtiin kolme nyrkkitappelua ja kummankin joukkueen päävalmentajan ulosajo. Tapahtumien väitettiin pohjautuneen joukkueiden väliseen edelliseen otteluun joulukuussa, kun JYPin Antti Tyrväinen oli törkytaklannut kiekottoman Kristian Tanuksen useaksi otteluksi sairastuvalle. Nyt heti ensimmäisessä vaihdossa Tyrväinen joutui tappelemaan Emil Sylvegårdin kanssa. Kaksi muuta tappelua nähtiin pelin viimeisellä minuutilla sen jälkeen, kun Tappara oli ratkaissut voiton tyhjään maaliin. JYPin apuvalmentajan syytökset pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa saivat Liigan toimitusjohtajan käynnistämään tutkinnan tappelukäskytyksestä. Kovista puheista huolimatta minkäänlaista todistusaineistoa ei löytynyt, mutta siitä huolimatta Liiga langetti Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborgille kolmen ottelun toimitsijakiellon ja Tapparalle 10 000 euron sakot mainehaitan aiheuttamisesta. Tappara vei mielivaltaisen tuomion urheilun oikeusturvalautakuntaan, joka kuitenkin piti tuomion voimassa hajaäänin. Pelissä ensiksi tapelleet Sylvegård ja Tyrväinen saivat kahden ottelun pelikiellot.

Päävalmentajansa kohutuomion jälkeen Tappara pelasi seuraavan kerran Kuopiossa mestari-KalPaa vastaan. Kaukalossa nähtiin kovin ryöpytys pitkiin aikoihin, kun Tappara otti vierasvoiton peräti 10-1. Se oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 2008, kun Tappara onnistui yhdessä ottelussa tekemään kaksinumeroisen maalimäärän. Vieraskaukalossa temppu oli onnistunut edellisen kerran vuonna 1990.

Runkosarjan voitto ratkesi aikaisin

Tappara oli Liigan runkosarjan ykkönen neljättä kertaa viiteen viime vuoteen. Kolmella edellisellä kerralla ykkössija varmistui vasta joukkueen viimeisessä ottelussa, mutta nyt Tappara varmisti runkosarjavoittonsa jo kolmanneksi viimeisessä pelissään. Se ratkesi, kun Lukko kaatui 6-2 ottelussa, jossa päästiin juhlimaan myös Benjamin Rautiaisen ennätysrikkojaisia.

Lukko-voitto oli samalla Tapparan kauden 35. kolmen pisteen voitto. Monien seuraennätysten kaudessa se oli jälleen yksi ennätys lisää.

Runkosarjavoitto näytti pitkään paljon toteutumaa tiukemmalta kisalta, kun sekä KooKoo että SaiPa pelasivat hurjalla pistetahdilla ilman kompasteluja ja niiden loppuohjelmakin vaikutti Tapparaa helpommalta. KooKoolle Tappara oli ehtinyt jo hävitä kauden molemmat kohtaamiset, mutta otteluohjelman toiseksi viimeinen ottelu oli Tapparan ja SaiPan keskinäinen Lappeenrannassa. Pitkään se näytti hyvin mahdolliselta ratkaisupeliltä, mutta sitten sekä SaiPa että KooKoo kärsivätkin muutaman yllättävän tappion, kun taas Tappara porskutti seitsemän ottelun pisteputkessa, jossa viisi oli suoria kolmen pisteen voittoja. Sillä rakentui riittävä piste-ero, että Tapparan sijoituksen suhteen kahdella viimeisellä runkosarjaottelulla ei ollut enää mitään merkitystä.

Runkosarjan ykkössija oli arvokas tietysti tuodessaan kotiedun kaikkiin tuleviin playoff-sarjoihin. Tärkeä se oli myös siksi, että se varmisti heti Tapparan paluun Champions Hockey Leagueen yhden kauden poissaolon jälkeen. Ehkä kaikkein tärkein pointti siinä kuitenkin oli se, että Tappara näytti kaikille niin sisä- kuin ulkopuolellakin, että edelliskauden epäonnistuminen oli yksittäinen hairahdus ja nyt kurssi oli taas oikeanlainen.

Loppusuoran kovista otteluista ratkaisevan Lukko-ottelun lisäksi kannattaa muistaa myös Raumallakin pelattu Lukko-ottelu, jonne Tappara-kannattajat matkasivat taas tuhatpäisenä seuraamaan riemukasta voittoa. Myös pelaajat nauttivat menosta harvinaisen pitkän yhteishuudattelun ja tuulettelujen muodossa ottelun jälkeen. Ennen runkokosarjavoiton ratkeamista Tappara hävisi Ilvekselle jatkoajalla ja KalPalle voittomaalikisassa, mutta niissäkin anti kääntyi positiivisen puolelle kirvesrintojen noustessa kummassakin pelissä lopussa tasoihin ilman maalivahtia pelatessaan. Ne kaksi lisäpistettä nollan sijaan auttoivat mukavasti kamppailussa ykkössijasta.

Tappara teki vielä yhden tasoitusmaalin ilman maalivahtia pelatessaan itselleen merkityksettömässä runkosarjan päätösottelussa HPK:ta vastaan, joten se puoli oli runkosarjan lopussa hyvässä kuosissa – vaikka kaikilla kolmella kerralla voitto jäikin lopulta ottamatta. Sillä Benjamin Rautiaisen tekemällä im-tasoitusmaalilla kirvesrintojen runkosarjan maalimäärä oli yhteensä 226, millä se sivusi omaa yhden kauden ennätystään kaudelta 1988-89.

Tappara teki eniten maaleja ja päästi vähiten koko Liigassa. Myös sen erikoistilannepelaaminen toimi niin mainiosti, että se voitti tehtyjen ja päästettyjen erikoistilannemaalien erotuksen perusteella jaettavan Hopealuistin-palkinnon vasta kolmannen kerran historiassaan. Edellinen kerta oli ollut vuonna 2001.

Runkosarjan hämmentävä fakta oli, että Tappara pelasi paremmin ja keräsi enemmän pisteitä sarjataulukon kärkikahdeksikkoa vastaan kuin pohjakastin joukkueita vastaan. Paikallisvastustaja Ilves kuului ensiksi mainittuun osastoon, ja ensimmäistä kertaa seitsemään kauteen Tappara voitti runkosarjan keskinäisten paikallispelien sarjan (kerran oli ylletty tasapeliin). Tosin voitto oli nytkin äärimmäisen niukka, kun kumpikin otti tälläkin kertaa kolme otteluvoittoa, mutta Tapparan kaikki voitot tulivat varsinaisella peliajalla ja Ilves joutui yhdessä voitossaan luovuttamaan kirvesrinnoille yhden pisteen. Viimeistään playoffien keskinäisen sarjan jälkeen oli selvää, että Tappara oli tällä kertaa kaupungin ykkönen ja sai makean revanssin edelliskevään playoff-kohtaamisesta.

Muista joukkueista Lukko kaatui kaikissa neljässä pelissä, SaiPa, KalPa, JYP ja Ässät kolme kertaa neljästä. Hankalinta oli KooKoota vastaan, joka voitti ne vain kaksi keskinäistä peliä, sekä IFK:ta ja Kiekko-Espoota vastaan, joista irtosi vain yksi voitto neljästä pelistä.

Benjamin Rautiaisen käsittämätön ennätyskausi

Tapparan vasta 20-vuotias hyökkääjä Benjamin Rautiainen pelasi ennennäkemättömän huippukauden. Nuorukainen oli pari kautta aiemmin päässyt pelaamaan muutaman liigaottelun ja onnistunut tekemään maalin ensimmäisessä ottelussaan. Edelliskausi oli ollut Rautiaisen tulokaskausi, jolloin hän pelasi täyden liigakauden ja keräsi lupaavasti 33 tehopistettä. Mutta kukaan ei osannut odottaa, mitä oli tulossa.

Rautiaisen kohdalla ”toisen kauden kirous” ei todellakaan toteutunut. Hän keräsi runkosarjassa peräti 77 tehopistettä, jolla rikkoi Tapparan yhden kauden piste-ennätyksen, jonka oli tehnyt Martti Jarkko peräti 49 vuotta aiemmin. Lisäksi hän teki Tapparan uuden syöttöpiste-ennätyksen, 52 syöttöä, ohittaen Jori Lehterän. Rautiainen ohitti myös Saku Koivun kauden 1994-95 pistesaldon ja on nyt eniten yhdellä kaudella pisteitä SM-liigassa tehnyt alle 21-vuotias pelaaja.

Ennätysmiehen kausi alkoi suhteellisen mukavasti, vaikka maaleja ei meinannut syntyä. 14 ottelun jälkeen Rautiainen lähti vierasotteluun Lahteen pisteillä 0+12, jolla yllettiin pistepörssissä juuri ja juuri 30 parhaan joukkoon. Pelicansia vastaan Rautiainen laukoi kauden ensimmäisen maalinsa, sitten toisen ja vielä kolmannenkin. Uransa ensimmäisen hattutempun jälkeen hän olikin koko lailla pysäyttämätön.

Parikymmentä ottelua myöhemmin Rautiainen oli kerännyt jo hämmentävät 47 tehopistettä yhteensä 33 ottelussa. Vain Jan Caloun oli pystynyt parempaan samassa ottelumäärässä vuonna 1999. Pelkästään joulukuussa Rautiainen teki 15 pistettä, mihin aiemmin oli yltänyt vain kaksi pelaajaa. Hän teki runkosarjan aikana yhden hattutempun ja pelasi ”vain” kolme neljän tehopisteen ottelua, mutta tasaisesti piste tai kaksi tilille kirjattiin suurimmassa osassa otteluita

Olympialaisten aikaan ketjukaveri Blichfeldin poissaollessa Rautiaisen pistetahti oli hetken aikaa hiljaisempi, mutta tahti löytyi uudelleen runkosarjan lopulla. Martti Jarkon yhden kauden piste-ennätyksen ohittanut tehopiste syntyi kauden viimeisessä kotiottelussa, kun Lukon hakiessa kavennusta ilman maalivahtia Blichfeld pääsi nousemaan kiekon kanssa kohti tyhjää maalia. Hän odotti ja haki syötöllään taustalta tulevan Rautiaisen mukaan, ja Rautiainen teki tyhjiin ennätyksellisen 74:nnen tehopisteensä. Runkosarja jatkui vielä kahdella vierasottelulla, joiden jälkeen pisteitä oli kertynyt kaikkiaan 25+52=77. Sillä voitettiin Liigan pistepörssi kuuden pisteen erolla seuraavaan.

Mutta ei ainoastaan Rautiainen

Se pistepörssissä Rautiaisesta kuusi pistettä jäänyt pörssikakkonen tuli myös Tapparasta: Joachim Blichfeld teki hänkin 71 pistettä, mikä on Tappara-historian kolmanneksi korkein yhden kauden pistemäärä. Itse asiassa Blichfeldin pistekeskiarvo ottelua kohden oli jopa Rautiaista parempi, kun hän missasi muutaman ottelun mm. olympialaisten takia. Vain yhden kerran aikaisemmin Liigan historiassa samassa joukkueessa on ollut kaksi 70 pisteen ylittäjää, TPS:ssä kaudella 1980-81. Ylipäätään 70 tehopisteeseen yltäneistä liigapelaajista edelliset havainnot olivat vuodelta 2008, ja ne kaksi 18 vuoden takaista rajapyykin ylitystä olivat myös ainoat kerrat koko 2000-luvun puolella. Tuollaisen pistemäärän saavuttaminen on todellakin äärimmäisen harvinaista.

Myös Kristian Tanus ja Kasper Simontaival ylittivät 50 tehopisteen rajan, Tanus 59 ja Simontaival 53. Ensimmäistä kertaa ikinä neljä Tappara-pelaajaa ylsi tuohon rajapyykkiin. Simontaipaleelle 50 pinnan ylitys tarkoitti myös lähes 20 pisteen parannusta omaan yhden kauden ennätykseen. Kaikkiaan kymmenkunta Tappara-pelaajaa teki tällä kaudella oman yhden kauden piste-ennätyksensä.

Blichfeld oli runkosarjassa kirvesrintojen paras maalintekijä iskemällä kiekon verkkoon peräti 33 kertaa, mikä on Tappara-historian neljänneksi korkein maalimäärä ja paras maalimäärä sitten vuoden 1979. Hänen ja Rautiaisen jälkeen kolmanneksi paras maalintekijä oli Oiva Keskinen, joka laukoi 20 maalia. Tanuksen 19, Kasper Simontaipaleen 18, Aapeli Räsäsen 17 ja Eetu Tuulolan 15 tehtyä maalia runkosarjassa olivat myös komeita lukemia. Jyrki Jokipakan 11 osumaa oli Tappara-puolustajalle harvinainen kymmenen maalin ylitys.

Tanus teki myös seuraennätyksen tekemällä vähintään yhden tehopisteen peräti 18 ottelussa peräkkäin tammi-helmikuussa. Martti Jarkko oli 49 vuotta aiemmin tehnyt 19 ottelun pisteputken pelaamissaan otteluissa, mutta siinä hänen saldossaan on yhden pelin poissaolo välissä, mikä esimerkiksi tilastokuningas-NHL:ssä katkaisee tällaisen putken. Entinen ehjä ennätysputki oli sekin Jarkon nimissä, 16 peräkkäistä ottelua kaudella 1975-76.

Rautiainen, Blichfeld ja Tanus vetivät vielä harvinaisen palkintoputken, kun he kirjasivat kolme peräkkäistä Liigan kuukauden pelaajan titteliä Tampereelle. Blichfeld valittiin kuukauden parhaaksi marraskuussa, Rautiainen joulukuussa ja Tanus tammikuussa.

Myös takalinjoilla tapahtui. Jyrki Jokipakka keräsi 36 pistettä, Aleksi Matinmikko 34 ja Daniel Brickley 31. Se oli vasta toinen kerta SM-liigan historiassa, kun samasta joukkueesta kolme puolustajaa teki yli 30 tehopistettä. Edellinen kerta oli kaudella 2007-08 ja silloin pakkikolmikko oli kirvesrintojen Aalto-Benoit-Salmela.

Pistepörssivoiton ja parhaan erikoistilannejoukkueen palkinnon lisäksi Tapparalle tuli tilastopalkinnoista plusmiinustilaston voitto. Sen ykkönen oli Aleksi Matinmikko lukemalla +30.

Playoffien alkuun kuukauteen ainoastaan kuusi peliä ja kaikki HPK:ta vastaan

Ennen playoffien alkua kotimainen vedonlyöntitoimisto Veikkaus laski Tapparan mestaruuden todennäköisyydeksi peräti 47,5 prosenttia. Yhdeksän päivän ottelutauon jälkeen Tappara pääsi aloittamaan puolivälierät yllätysjoukkue HPK:ta vastaan. Hämeenlinnalaiset olivat pudottaneet selkeän ennakkosuosikin Lukon voitoin 3-1 päästyään ensin ylipäätään edes playoffeihin vasta runkosarjan viimeisen kierroksen jatkoaikavoitollaan juuri Tapparasta.

HPK-sarja oli numerollisesti tiukka, mutta varsinaisesti minkäänlaista hätää kirvesrinnoilla ei ollut, vaikkei mitään rallattelua nähtykään. HPK puolusti omaa maaliaan supertiiviisti ja kevään sensaatiovahdiksi mainostettu Kim Saarinen torjui hyvin. Toiseen yllätykseen HPK olisi tarvinnut hyökkäysapujakin, mutta sen paras pistemies Cameron Wright loukkasi itsensä yrittäessään tarkoituksella hankkia Tapparalle isoa jäähyrangaistusta toisen ottelun lopussa. Wright sai Joachim Blichfeldille hankittua kahden minuutin jäähyn, eikä Tappara siinä ottelussa pystynyt alivoimalla tasoittamaan peliä. HPK:n tasoitusvoitto sarjassa oli kuitenkin todellinen Pyrrhoksen voitto, kun Wright ei loppusarjan aikana pystynyt enää pelaamaan.

Ennen sarjan tasoittanutta Kerhon kotivoittoa Tappara oli voittanut avausottelun samoin numeroin 2-1. Kolmospeli Tampereella päättyi kirvesrinnoille 3-1, kun Olli Juolevi onnistui maalinteossa kauden ensimmäisen kerran. Sarjan erikoisin ottelu oli neljäs peli Hämeenlinnassa, jossa Tappara johti kahdella maalilla vielä kolme minuuttia ennen loppua. HPK otti maalivahdin pois ja teki minuutin välein kaksi osumaa vieden pelin jatkoerään. Sitä pelattiin reilut 10 minuuttia ennen kuin Kristian Tanus löysi maalin takaa syötöllään nousevan pakin Jesper Mattilan, joka täräytti Tapparalle voittomaalin. Viimeisessä viidennessä pelissä runkosarjavoittajalle riitti yksi maali, jonka runnoi sisään Emil Sylvegård. Christian Heljangon nollapeli vei Tapparan välieriin.

Ennen välierien alkua Tappara joutui taas odottelemaan peräti yhdeksän päivää. Kaiken kaikkiaan runkosarjan viimeisen kierroksen ja välierien välissä oli 30 päivää eli kokonainen kuukausi, minä aikana kirvesrinnat pelasivat vain kuusi ottelua ja ne kaikki HPK:ta vastaan: viisi puolivälierää plus viimeisen runkosarjakierroksen ottelu.

Hurja nousu välierien voittajaksi niin koko sarjassa kuin ratkaisuottelussa

Tampere ei saanut tänäkään vuonna paikallisfinaalia, mutta paikallisvälierät sentään, kun Ilves onnistui nyt pudottamaan hallitsevan mestarin KalPan. Edelliskeväänä tamperelaiset olivat kohdanneet puolivälierissä, joista tuli Ilveksen läpijuoksu suoraan neljässä ottelussa. Nyt enteet olivat hyvin paljon tasaisemmat. Tappara oli runkosarjan ykkönen, Ilves taas jo pidemmällä aikavälillä kevään paras joukkue kankean syksynsä jälkeen. Taustalla vaikuttamassa oli varmasti myös edelliskevään Ilveksen ylivoimaisuus ja Tapparan halu kuitata se.

Oli syynä sitten liian rauhallinen ottelutahti tai mikä tahansa, niin Tappara ei tullut välieriin valmiina pelaamaan, ei edes vaikka edessä oli kuuma paikallistaistelu. Ensimmäisen ottelun ensimmäisen neljän ketjun vaihtokierron aikana kiekko oli kolmesti kirvesrintojen verkossa. Yksi maali hylättiin maalivahdin häirintänä mutta kaksi jäi taululle kertomaan heikosta alusta. Ilves teki kolmannenkin ennen kuin Tappara sai päätöserässä kiriä aikaiseksi Joni Tuulolan kahdella osumalla. Avauspeli meni kuitenkin Ilvekselle maalein 3-2. Vielä karmeampaa oli luvassa, kun toinenkin ottelu meni Ilveksen nimiin murskaavasti 6-0. Tappara pelasi oikeasti huonosti eikä näyttänyt saavan paikallisvastustajastaan oikein hippaakaan. Tilastohistorian puolella mediastakin lyötiin ilmoille statistiikkaa, että vain viidesti aiemmin mikään joukkue oli noussut voittoon paras-seitsemästä -sarjassa hävittyään kaksi ensimmäistä ottelua.

Kirvesrinnoissa otettiin lusikka kauniiseen käteen ja ryhdyttiin töihin. Kolmannen ottelun avauserässä Ilves sai viiden minuutin jäähyn, jonka aikana Tappara teki kaksi maalia – maalintekijöinä vieläpä Joachim Blichfeld ja Benjamin Rautiainen, joiden tehojen perään oli huudeltu pitkin playoffeja. Ilves nousi toisessa erässä tasoihin, mutta Kasper Simontaival ohjasi taas ylivoimalla Tapparalle voittomaalin viisi minuuttia ennen loppua.

Tappara tasoitti sarjan voittamalla neljännen ottelun ylivoimaisen esityksen jälkeen maalein 5-1 osuttuaan jo avauserässä kolme kertaa. Viides ottelu tasavoitoissa on aina iso suunnannäyttäjä sarjoille, ja siinä nähtiin kummankin joukkueen tarkin ja ehjin esitys. Henrik Haapala teki pelin ensimmäisen maalin vasta 11 minuuttia ennen loppua. Se näytti jäävän ratkaisevaksi, kun Ilves sai takaa-ajonsa aikana vielä jäähyn reilut pari minuuttia ennen loppua. Ilves kuitenkin onnistui alivoimalla ilman maalivahtia pelaten tasoittamaan ottelun. Tapparalle jäi vielä yli minuutti ylivoimaa ratkaista peli varsinaisen peliajan puitteissa, mutta se ei siinä onnistunut, joten mentiin ensimmäistä kertaa sarjassa jatkoerään. Sitä pelattiin kuusi minuuttia, kunnes Aleksi Matinmikko lähetti kiekon kohti maalia, ja Kristian Tanus ohjasi sen ilmasta jään kautta pompulla maaliin. Tapparalle kolmas peräkkäinen voitto ja sarja katkolle kuudenteen peliin.

Kuudes peli vaikutti kääntyvän vääjäämättömästi seitsemänneksi peliksi, sillä vain reilun 11 peliminuutin jälkeen Ilves johti jo 3-0. Ilveksen maaleissa oli mukana paljon jos ei nyt varsinaisesti tuuria niin ainakin vähintään sopivia satunnaismuuttujia, joten ihan täysin tulostilanne ei peliä kuvastanut. Siitä huolimatta jossakin vaiheessa erää laukaukset olivat Ilveksen eduksi peräti 17-1, joten olihan Tappara myös selvästi alakynnessä. Toinen erä käänsi ottelun täysin päälaelleen. Viiden minuutin jälkeen Tanus lämäsi ylivoimalla kavennuksen. Kolme minuuttia myöhemmin Simontaival jatkoi takatolpalta Joni Tuulolan syötöstä kirvesrinnat jo maalin päähän. Ja alle kaksi minuuttia siitä Jyrki Jokipakka pyssytti pelin tasoihin. Tappara oli muutenkin ottanut pelin täysin haltuunsa, ja sama pelin kontrollointi jatkui kolmannessakin erässä. Päätöserän neljän peliminuutin kohdalla Daniel Brickley päätti kirvesrintojen todella pitkän hyökkäysaluepyörityksen tykittämällä suoraan syötöstä neljännen kerran peräkkäin kiekon ohi Ilves-maalivahti Dominik Pavlatin. Tappara oli noussut kolmen maalin takaa ohi, ja sen johtoaseman se piti loppuun. Kuudennen ottelun voitto maalein 4-3, välieräsarjan voitto voitoin 4-2, ja Tappara oli taas kerran finaalissa vain yhden vuoden tauon jälkeen.

Edellä mainitussa tilastohistoriassa paras seitsemästä -systeemillä pelatuissa playoff-sarjoissa nousu voittoon kahden tappion jälkeen tapahtui nyt siis vasta kuudennen kerran historiassa; kolmannen kerran siinä tempussa onnistui Tappara. Koko sarja – ja pienoiskuvassa myös sen ratkaiseva ottelu – oli kuin klassinen huumorisanonta first we give them siima, then we pull the matto alta.

Mestaruus ratkesi vasta finaalien seitsemännessä ottelussa

Jos nousu sarjavoittoon kahden ensimmäisen ottelun tappion jälkeen oli Liigassa ollut harvinaista, niin Tappara teki siitä tavanomaista. Se nimittäin hävisi kaksi ensimmäistä finaaliotteluakin, mutta nousi sieltä mestaruuteen. Aiemmin finaaleissa kahden voiton takaa mestariksi oli noussut ainoastaan Tappara itse vuonna 2017.

Epätavallista Tapparalle sen sijaan oli voittaa mestaruus vasta seitsemännessä ottelussa, jollainen finaaleissa tarvittiin nyt vasta neljättä kertaa. Kahdesti aiemmin Tappara oli ollut seiskapelin häviäjä, molemmilla kerroilla vieläpä jatkoajalla. Kaikki kolme aiempaa seiskapeliä oli pelattu Oulussa, mutta nyt pelattiin Tampereella. Kahdeksan kertaa aiemmin Tappara oli voittanut mestaruuden Best-of-7 -sarjassa, mutta ei ollut aiemmin joutunut käyttämään kaikkia seitsemää matsia.

Kaiken kokeneiden kirvesrintojen finaalivastustaja oli taas täysi untuvikko näissä peleissä. Kouvolan KooKoo ei ollut SM-historiansa aikana voittanut edes yhtä ainutta mitalia, mutta nyt se oli kamppailemassa mestaruudesta. Tapparaa pidettiin ennakkosuosikkina niin kokemuksensa takia, mutta tietysti myös runkosarjavoittajana ja kovan pelaajamateriaalin vuoksi. KooKoo oli kuitenkin jäänyt runkosarjassa vain kaksi pistettä Tapparasta ja lisäksi voittanut molemmat keskinäiset ottelut.

Sarjasta tuli äärimmäisen tasainen. Kumpikin voitti pelejä yhdellä maalilla, KooKoo haki kahdesti ryöstön Tampereelta ja otti ns. kotiedun itselleen, mutta yhtä lailla kahdesti Tappara haki vastavuoroisen vierasvoiton Kouvolasta. Yksi finaaliottelu venyi yli kahden normaalin ottelun mittaiseksi ja siitä tuli kaikkien aikojen pisin finaaliottelu ja ylipäätään toiseksi pisin ottelu, mitä kotimaan liigassa on koskaan pelattu. Lopulta joukkueiden eroksi jäi seitsemännessä pelissä yksi maali. Pienet marginaalit kallistuivat lopulta Tapparalle.

Neljäs finaaliottelu päättyi puoli yhdeltä yöllä peliaikaan 129 minuuttia 54 sekuntia

Tappara aloitti finaalisarjan melkein yhtä heikosti kuin oli aloittanut välierätkin. KooKoo rakensi nopeilla hyökkäysillään maalipaikan toisensa jälkeen ja Tapparan puolustus helisi. Kirvesrintojen avausmaalista huolimatta KooKoo meni toisessa erässä kahden maalin johtoon, eikä Justin Addamon illan toinen maali riittänyt kuin kavennukseen. KooKoo voitti avauspelin Tampereella maalein 4-2 ja jatkoi siitä kotihalliinsa voittamaan toisen ottelun lukemin 3-2. Toisessa pelissä Tappara tasoitti ottelun kahdesti, mutta ei pystynyt siihen enää kolmatta kertaa, vaikka pääsi loppuminuuteilla yrittämään täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla ja maalivahdin pois otettuaan jopa kuudella pelaajalla kolmea vastaan.

Kolmanteen peliin Tappara tuli vahvasti puolustuksen kautta ja onnistui pitämään KooKoon paljon aiempia pelejä paremmin kurissa. Oiva Keskinen ohjasi onnekkaasti kropalla avausmaalin ja lopussa Jyrki Jokipakka kiskaisi kiekon tyhjään maaliin KooKoon hakiessa tasoitusta. Christian Heljanko pelasi nollapelin torjuen 26 kertaa toisen päädyn Eetu Randelinin 11 torjuntaa vastaan, kun Tappara kavensi sarjan voitot lukemiin 1-2 maalein 2-0.

Kouvolassa pelatusta neljännestä ottelusta saatiin jälleen yksi myyttinen finaaliottelu kotimaisen jääkiekon arkistoihin. Tappara oli taas parantanut peliään ja otti avauserässä jo kahden maalin johdon Joni Tuulolan ja Joachim Blichfeldin osumilla, vaikka yksi vierasmaali hylättiinkin. KooKoo nousi kuitenkin toisessa erässä tasoihin, ja sitten lähdettiinkin voittomaalia hakemaan pitkän kaavan kautta. Kolmas erä oli maaliton. Ensimmäisen jatkoerän alussa KooKoo teki jo maalin ja juhli voittoaan, ja osa Tappara-pelaajistakin ehti jo poistua pukukoppiin riisumaan varusteitaan. Tappara kuitenkin haastoi maalitilanteen paitsiona ja osoittautuikin olevansa oikeassa: maalia oli edeltänyt selkeä paitsio. Varusteet takaisin päälle ja miehet jäälle jatkamaan peliä. Ensimmäinen jatkoerä päättyi maalittomana. Niin toinenkin jatkoerä. Kolmannen jatkoerän alkaessa peliä oli takana jo 100 minuuttia. Niin katsojille kuin pelaajillekin pyrittiin löytämään ruokaa, jotta maalia jaksettaisiin hakea edelleen tiukasti. Kolmanteenkaan jatkoerään ei maalia saatu, ja neljäskin ehti melkein puoliväliinsä kellon näyttäessä yöllistä aikaa 0:28, kun voittomaali vihdoin syntyi. Kristian Tanus pyörähti ovelasti maalin takana, harhautti maalivahti Randelinin raottamaan etutolppaa ja syötti juuri sille puolelle, josta Oiva Keskinen onnistui lyömään kiekon maalivahdin kautta sisään. Tapparalle voitto 3-2 ja sarjakin oli tasan 2-2.

Koko Tapparan playoffien aikana pelattiin vain kerran kahtena päivänä peräkkäin. Sattuman oikusta tuo maratonottelu oli juuri se peräkkäisten pelipäivien ensimmäisen illan peli. Vain 16 tuntia edellisen ottelun päättymisestä – saman vuorokauden puolella – joukkueet astuivat kaukaloon uudestaan. Tapparalle enteiltiin vahvaa etua pitkän pelin voittamisesta ja sarjan siirtyessä taas Nokia Arenaan, mutta toisin kävi: KooKoo kairasi voiton 2-1 ja sai mestaruuden katkolle kuudenteen otteluun, joka pelattiin sen kotihallissa.

Kuudennessa ottelussa KooKoo otti otteen mestaruudesta tekemällä avausmaalin ensimmäisessä erässä. Tappara ei kuitenkaan taipunut. Toiset erät olivat olleet sille vaikeita finaaleissa, mutta nyt se iski kaksi maalia keskimmäiseen erään, meni johtoon ja piti sen maalin johtonsa pelin loppuun saakka. Voittomaaliksi jäänyt Aapeli Räsäsen tekemä 2-1 aiheutti taas polemiikkia, kun tilanne näytti paitsiolta. KooKoo ei uskaltanut kuitenkaan tehdä paitsiohaastoa, eikä mikään videon pysäytyskuva pystynyt jälkikäteenkään todistamaan varmaksi, että kyseessä olisi ollut paitsio – joka olisi joka tapauksessa ollut niin mitätön millimetripaitsio, että itse maalin tekemiseen sillä ei ainakaan olisi ollut vaikutusta. Tapparan vierasvoitto 2-1 vei ratkaisun myyttiseen seitsemänteen otteluun.

Seitsemäs ottelu oli Tapparan paras finaaliottelu. Se dominoi avauserää voittaen muun muassa laukaukset erässä peräti 14-1. Kahdesti kiekko meni maaliinkin, kun ensin Ondřej Pavel punnersi läpiajosta mahtavan rystylaukauksen tolpan kautta ylänurkkaan, ja erän lopussa Joachim Blichfeld taituroi maalin edestä 2-0. KooKoo pääsi peliin mukaan toisen erän puolivälin jälkeen tapparalaisittan kovinkin kyseenalaisten tuomarivihellysten ja viheltämättä jättämisten myötä, kun sille tarjoutui pitkä kahden miehen ylivoima, jonka aikana Miska Siikonen onnistui kaventamaan. KooKoo aloitti kovaa kolmannenkin erän ja Tappara oli vaikeuksissa, mutta selvitti ongelmansa Christian Heljangon tarjoaman selkänojan avulla. Pikkuhiljaa kirvesrinnat saivat KooKoon takaa-ajosta terän pois, ja lopulta pahimman jännityksen armahtajaksi tuli kouvolalaisten törkeä väärä vaihto, kun he lähtivät hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia. Jostain syystä kentälle pomppasi seitsemäskin kenttäpelaaja ja kiriyritys katkesi jäähyyn vajaa puolitoista minuuttia ennen loppua. Tappara hoiteli homman loppuun saakka ja pääsi juhlimaan mestaruutta taas kerran kotiyleisönsä edessä.

Joni Tuulola playoffien paras pelaaja

Playoffien alkupuoliskolla paljon mediarapaa pelaamisestaan saanut Joachim Blichfeld nousi lopulta playoffien maalipörssin ykköseksi kahdeksalla osumallaan. Neljä maaleista syntyi viimeisissä neljässä peräkkäisessä finaaliottelussa. Blichfeld oli myös Tapparan playoffien paras pistemies saldolla 8+3=11. Hänen tutkaparinsa, runkosarjan piste-ennätykset murskannut Benjamin Rautiainen ei tehopisteillä mitattuna onnistunut playoffeissa (1+6=7), mutta löysi finaaleissa menoonsa taas lentoa ja juonikkuutta.

Blichfeldin jälkeen kirvesrintojen tehokkaimmat pudotuspeleissä olivat 5+6=11 kerännyt Kasper Simontaival sekä 10 pisteeseen (4+6) yltäneet Kristian Tanus ja Joni Tuulola. Perus- tai yleispakiksi luokiteltu Tuulola oli playoffeissa niin vahvassa vireessä, että hänet palkittiin lopulta Jari Kurri -palkinnolla playoffien arvokkaimpana pelaajana. Tämä oli vasta toinen kerta ikinä, kun MVP-palkinto meni puolustajalle.

Tapparalla oli pudotuspeleissä lievää tehottomuutta ja maalinteko-ongelmaa, ja varsinkin sen ylivoimapeli sakkasi finaaleissa pahasti, mutta sitten toisaalta taas joukkueen jokainen pelaamaan päässyt kenttäpelaaja teki playoffeissa vähintään yhden tehopisteen. Merkki joukkueen leveydestä sekin. Kaikki mestaruussankarit eivät muutenkaan juhlineet maalintekotilastoissa vaan tekivät raakaa työtään taklaus- ja kamppailupelaamisen saralla.

Maalivahditkaan eivät tehopisteille päässeet, mutta erikoismeriittinsä saivat hekin. Ensin finaalien aikana Christian Heljanko saavutti ensimmäisenä maalivahtina SM-liigassa 100 playoff-ottelun rajapyykin. Myöhemmissä finaaliotteluissa saman rajapyykin ylitykseen nousi myös Juha Metsola. Heljangosta tuli finaalien aikaan myös maalivahtien tilastoykkönen voitettujen playoff-otteluiden määrässä.

Metsola puolestaan voitti ensimmäisen mestaruutensa. Hän oli ollut kärsijänä Tapparan hopeaputkessa 2013-15, mutta sai vihdoin kaappiinsa myös kultaisen mitalin. Myös pitkän uran pelanneelle Emil Sylvegårdille mestaruus oli ammattilaisuran ensimmäinen. Pelaajana Suomen mestaruus puolestaan karkasi Ville Niemisen ulottuvilta, mutta nyt hän voitti sellaisenkin kirvesrintojen taitovalmentajan roolissa.

Kunniaa Tapparan vanhoille tähdille

Tappara jatkoi lähivuosikymmenten tähtien kunnioittamista jäädyttämällä nyt vain vuosi Jukka Peltolan jälkeen myös Kristian Kuuselan numero 71. Kuuselan numeron kunnioituksessa oli tiettyä poikkeuksellisuutta, sillä hänen liigauransa ensimmäinen puolisko meni muissa seuroissa ennen kuin hän palasi SM-juniorivuosiensa seuraan Tapparaan vuonna 2013. Kymmenvuotisen Tappara-urankin meriitit olivat kuitenkin niin massiiviset, että jäädytykselle oli täysi paikkansa. Kuuselan 71 jäädytettiin marraskuun 15. päivä ottelussa Pelicansia vastaan.

Myös vuonna 2018 perustettu mutta koko Nokia Arenan olemassa olon ajan hiljaiseloa viettänyt Tappara Hall of Fame sai nyt uudelleenkäynnistyksen, kun areenasta saatiin sille sopiva tila. Helmikuun 7. päivänä Kiekko-Espoota vastaan pelatun ottelun yhteydessä kunniagalleriaan lisättiin yhdeksän uutta nimeä. Hiljattain jäädytetyt Kristian Kuusela ja Jukka Peltola olivat luonnollisesti itsestäänselvyyksiä myös kunniaseinälle, ja lisäksi pelaajista nimityksen saivat Oiva Oijennus, Jorma Sevón, Pauli Järvinen, Seppo Ahokainen ja Mikko Leinonen, jonka suurimmat meriitit Hall of Fameen pääsyyn tosin olivat vuosikymmeniä myöhemmin seuran toimitusjohtajan pallilta. Erityisnimitykset kunniaseinälle saivat Tapparan taustayhtiön Tamhockey Oy:n pitkäaikainen suurin omistaja Poju Zabludowicz sekä yli 40 vuotta radioon Tapparan otteluita selostanut Juha Lindgren.

SM-liigan sarjamuoto menee uusiksi

Tappara oli vahvasti esillä myös syksyllä, kun sen entinen puheenjohtaja Heikki Penttilä tuli Causabon-nimisen yhtiönsä kanssa julkisuuteen esityksellä uudesta jääkiekkosarjasta SM-liigan haastajana. Tappara ja muutama muukin Liigan isoista seuroista oli jo pidempään ollut tyytymätön mm. sarjan päätöksentekoon ja rahanjakoon, ja vähintäänkin painostuskeinona uusi sarjahanke nostettiin esille SM-liigan tärkeiden uudistusneuvotteluiden alla.

SM-liigan sisäinen kokoustaminen tuotti kuitenkin sellaisia tuloksia, että ainakin toistaiseksi Causabonin kilpaileva liiga jäi hautumisen asteelle. SM-liigassa päätettiin tehdä uudenlainen sarjamuoto, ainakin toistaiseksi työnimillä A-liiga ja B-liiga kulkevat kahden eri tason sarjat, joissa ylimmässä pelaisi 14 joukkuetta ja alemmassa 12. Jako näihin tasoliigoihin tapahtuisi seuraavan ”superkaudeksi” epävirallisesti nimitetyn kauden 2026-27 perusteella, kun huonoimmin sijoittuneet siirtyisivät B-liigaan, jonne tulisi myös Mestiksen parhaimmisto. Lisäksi tätä jaon tekevää superkautta varten Mestiksen vanhalle mestarille Jokereille luvattiin liigapaikka, samoin kuin mahdollisesti kuluneen kauden Mestis-mestarille, jolloin seuraavan kauden sarjassa ennen jakautumista pelaisi 17-18 joukkuetta. Samalla runkosarjan ottelumäärä nousisi entisestään ainakin väliaikaisesti.

Myös SM-liigan kokouksen päätös rahanjaosta tyydytti Tapparaa, joka oli pitkän menestysputkensa aikana ja etenkin isossa kalliissa areenassa isoille yleisölle pelatessaan joutunut lahjoittamaan miljoonia euroja rahoistaan SM-liigalle muille seuroille jaettavaksi. Taloudellisia ehtoja ei vielä tosin tarkennettu.

Superkauteen uuden valmentajan johdolla

Tämä kausi oli tuskin päässyt kunnolla vielä vauhtiinkaan, kun jo tiedettiin kolmatta kauttaan Tapparaa valmentaneen Rikard Grönborgin vaihtavan seuraavaksi kaudeksi Ruotsin maajoukkueen päävalmentajaksi.

Toisin kuin kolme vuotta aiemmin, nyt Tapparan osalta ei käyty vastaavanlaista spekulaatiota ja huutokilpailua siitä, kuka olisi kirvesrintojen seuraava valmentaja. Virallista tietoa tai vahvistusta kauden aikana ei annettu, mutta varsin selkeä yhteisymmärrys kaikissa piireissä niin jääkiekon taustoilla kuin julkisessa mediassakin oli, että kirvesrintojen valinta ”superkauden” luotsiksi oli kokenut Kari Jalonen, joka oli viimeksi valmentanut Saksassa Kölnin joukkuetta – sitä samaa, jonka vieraana Tappara oli ennen liigakauden alkua käynyt pelaamassa pari harjoitusmatsia.

Suomalaisittain poikkeuksellista uutisointia oli myös kesken kauden tullut virallinen ilmoitus, että kirvesrintojen tehopelaaja Kristian Tanus pelaisi seuraavalla kaudella Sveitsissä. Keski-Euroopassa ei odoteltu edellisten kausien päättymistä tällaisissa julkistuksissa. Pelaajaliikennettä oli odotettavissa tietysti jälleen kerran muutenkin molempiin suuntiin. Edellisen off-seasonin superhankinta Joachim Blichfeld oli jo puolen kauden paikkeilla tehnyt yllättävänäkin pidetyn kahden vuoden jatkosopimuksen kirvesrintoihin, mutta hänen tutkaparinsa Benjamin Rautiaisen tuleva kausi luonnollisesti kiinnosti monia. Hänellä oli voimassa oleva sopimus Tapparaan mutta niin myös varaus NHL-joukkue Tampa Bay Lightningiin.

---

Pelaajat harjoitusotteluissa

* Pelasi Liiga/U20-yhdistelmäjoukkueessa Pyryä vastaan.

---