
Hakametsän vakioasukkaaksi jo muuttunut Tappara-maskotti Tapsu oli kovassa vedossa kaudella 2015-16. Käärmetansseja, portaiden laskemista pää edellä ja muita huimia muuveja esitettiin säännöllisesti Tappara-pelien tv-koosteissakin.

Hakametsän vakioasukkaaksi jo muuttunut Tappara-maskotti Tapsu oli kovassa vedossa kaudella 2015-16. Käärmetansseja, portaiden laskemista pää edellä ja muita huimia muuveja esitettiin säännöllisesti Tappara-pelien tv-koosteissakin.

Liigan runkosarja oli kaudella 2015-16 60 ottelun mittainen. Tappara-paidassa kauden mestaruuteen päättänyt kuvan Juhani Jasu kuitenkin pelasi runkosarjassa peräti 62 peliä. Ensin hän pelasi 51 ottelua HPK:ssa, jonka otteluohjelma meni eri vauhdissa kuin Tapparan, johon Jasu siirtyi helmikuun puolivälin siirtorajalla ja jossa pelasi vielä 11 runkosarjapeliä.
Erityisesti aloitustaidollaan mainetta kerännyt Jasu teki kaudella Tappara-paidassa vain yhden maalin – mutta se olikin sitten voittomaali 2-1 toisessa finaaliottelussa HIFK:ta vastaan. Kuvassa Jasua vastaan aloitusta vääntämässä Tapparassakin käväissyt Sportin Teemu Tallberg.

Tappara otti Champions Hockey Leaguen vasta kaksivuotisen historian suurimman voittonsa elokuussa 2015, kun se Sveitsissä voitti paikallisen EV Zugin vieraskaukalossa peräti 7-0. Tappara meni alkulohkostaan jatkoon ja voitti vielä ensimmäisen pudotuspelikierroksensakin, mutta ei päässyt enää kahdeksan parhaan joukkoon hävittyään Luulajalle.
CHL-kauden paras Tappara-pistemies oli kuvan Jan-Mikael Järvinen, joka teki kahdeksassa pelissä tehot 2+5=7.

Yksi finaalisarjan 2016 puhuttaneista tapahtumista oli Tappara-kapteeni Jukka Peltolan loukkaantuminen neljännessä pelissä, kun hän sai HIFK:n Tomáš Záborskýn mailasta silmäänsä. Záborský sai yhden ottelun pelikiellon, ja Peltolakin missasi viidennen finaalin silmävammansa takia. Kumpikin palasi kuudenteen ja ratkaisevaan finaaliin. Peltolan silmä oli groteskin musta ja punainen ja kokomaskin peittämä, mutta lopulta hän pääsi kapteenina kohottamaan Kanada-maljan!

Vuonna 1955 perustettu Tappara täytti 60 vuotta syksyllä 2015 ja pelasi juhlaottelun HIFK:ta vastaan peliasuissa, jotka oli valmistettu ”Malli-55:n” mukaan. Ottelu päättyi Tapparan voittoon voittolaukauskilpailun jälkeen 5-4. Kuvassa Henrik Haapala esittää äänekkään tuuletuksen kolmannessa erässä tekemänsä 4-3 -johtomaalin jälkeen.

Kevään 2016 suuria kotimaisia rajat rikkoneita jääkiekkotapauksia oli tamperelaisen rap-yhtyeen Mansesterin yhdessä Tapparan kannattajaryhmien kanssa tekemä korvamato Saravon Pekka, jolla annettiin kunniaa kirvesrintojen samannimiselle konkaripuolustajalle. Välierien seitsemännen pelin päivänä julkaistu kappale soi myös Tapparan pukukopissa ja oli yhtenä osana siivittämässä joukkuetta aina mestaruuteen saakka. Ralli kelpasi muillekin, sillä siitä syntyi kevään soittolistoille ja tanssipaikkoihin jopa hitiksi luokiteltava laulu. Kuvassa Pekka Saravo ja Mansesteri esittämässä laulua yhdessä Tapparan mestaruusjuhlissa.

Maailmanmestari 2011, Ruotsinmestari 2015 ja Suomenmestari 2016. Jani Lajunen siirtyi Tapparaan kaudeksi 2015-16 ja veti kovalla tasolla joukkueen ykkössentterinä aina mestaruuteen saakka. Hyökkäyspäässä mies oli vaarallisimmillaan aivan maalin edessä, josta hän tekikin suurimman osan kauden 20 maalistaan (16 runkosarjassa, neljä playoffeissa). Runkosarjassa hän iski kaksi hattutemppuakin: ensin vieraskaukalossa TPS:ää vastaan ja sitten samoin vieraissa Sportia vastaan.

Teemu Aalto sai vihdoin kruunun komealle uralleen keväällä 2016, kun hän monien vuosien ja yritysten jälkeen vihdoin sai nostaa Kanada-maljan käsivarsilleen Suomen mestarina. Alla oli jo 13 Liiga-kautta, yli 800 ottelua, viidesti kaulaan oli kauden päätteeksi ripustettu pronssinen mitali ja kolmesti hän oli ollut häviämässä finaalia Tapparan paidassa ennen kuin vihdoin mitalisarjaan saatiin kultainenkin väri mukaan.

Tammikuussa 2016 Tappara järjesti hyväntekeväisyysottelun, jossa yleisö sai tuoda pehmoleluja halliin ja heittää ne jäälle Tapparan tehdessä ensimmäisen maalinsa. Nalleja satoikin jäälle ja samalla hyväntekeväisyyskohteelle lahjoituksia hirmuiseen tahtiin!
Tuo nallet jäälle laukaissut maali syntyi paikallispelissä Ilvestä vastaan jo 28 sekunnin pelin jälkeen. Sen laukoi kuvassa vasemmalla jäätä siivoava kultakypäräinen Kristian Kuusela.

Vuosina 2014 ja 2015 maalivahti Tomi Karhunen oli Kärppien paidassa kieltämässä Tapparalta mestaruusjuhlat. Kahden peräkkäisen Kärpille kärsityn finaalitappion jälkeen Tappara teki sellaisen ratkaisun, että hankki Karhusen omaan joukkueeseensa torjumaan. Tulos: Tapparalle vihdoinkin se himoittu ja haettu mestaruus, Karhuselle itselleen jo kolmas peräkkäinen.