
Kun Tapparan uusi joukkue julkistettiin huhtikuun lopussa 1999 Tampereen Koskikadun Cumulus-hotellin Nightlife-yökerhossa pidetyssä tilaisuudessa, Tapparan silloinen markkinointipäällikkö Sami Salonen päätti tilaisuuden virallisen osuuden julistamalla suunnilleen näillä sanoilla:
– Maailmassa on ollut vain yksi joukkue, joka pelaa oransseilla pelihousuilla, ja viime kaudella ei ollut yhtäkään. Nyt se asia muuttuu taas!
Sillä hän paljasti Tapparan seuraavan kauden peliasuun palaavan taas oranssit pelihousut. Kirvesrinnat olivat pelanneet pelikauden 1998-99 sinisissä housuissa, joiden reisiä koristivat samaa sinistä päävärinään käyttävän Finnairin isot mainokset.
Sen yhden kauden lisäksi Tappara on pelannut yhden ottelun sinisissä pelihousuissa. Se tapahtui uudelleen käynnistetyn Champions Hockey Leaguen historian ensimmäisessä ottelussa elokuussa 2014 Hakametsän jäähallissa norjalaista Stavanger Oilersia vastaan. Silloin syynä oli se, että CHL-organisaation, sen markkinointiyhteistyökumppanin ja varustetoimittajan katalogiin eivät kuuluneet oranssit housupäälliset. Varustetoimittaja oli Warrior, jonka varusteilla – ja myös oransseilla housuilla – Tappara pelasi normaalisti Liigassakin. CHL oli kuitenkin jäykkä organisaatio eikä se halunnut sallia Tapparan käyttävän sellaisia Warriorin oransseja housunpäällyksiä, joita se ei ollut itse toimittanut. Tapparan kulissien takaisen painostuksen jälkeen sveitsiläiset vihdoin taipuivat siihen logiikkaan, että uuden liigan halutessa parasta mahdollista markkinointia siihen kuului myös se, että joukkueet näyttävät omilta itseltään. Niinpä kaksi päivää myöhemmin Tappara hyppäsi kaukaloon toiseen CHL-otteluunsa taas tutuissa oransseissa housuissa.


Oranssit Tappara-housut on iso juttu
Asia oli iso juttu, koska Tappara ja sitä edeltänyt TBK olivat aina pelanneet oransseilla housuilla noita kahta edellä mainittua poikkeusta lukuun ottamatta. Jo TBK:n ensimmäisinä jääkiekkovuosina joukkueen pelaajat vetivät jalkaansa oranssia. Kun TBK vuonna 1949 tilasi Kanadasta ensimmäisenä suomalaisjoukkueena ihan oikeat topatut jääkiekkohousut, joillasia isossa maailmassakin käytettiin, nekin tilattiin oranssinvärisinä. Värit ja koko peliasu oransseine housuineen periytyivät Tapparalle vuonna 1955, kun TBK vaihtoi ruotsinkielisestä joukkueesta suomenkieliseksi.
Vaikka Tapparan markkinointipäällikkö Salonen oli keväällä 1999 julistanut Tapparan maailman ainoaksi oranssihousuiseksi jääkiekkkojoukkueeksi, niin ihan niin jyrkkä asia ei tainnut olla silloinkaan eikä ole ainakaan enää. NHL:ssäkin muutama joukkue on vähintään satunnaisissa erikoispeliasuissaan elvistellyt komeissa oransseissa pöksyissä. Oransseilla pelihousuilla ovat flirttailleet ainakin Edmonton Oilers ja Anaheim Ducks.
Mutta vaikka muutkin ovat satunnaisesti tai välillä vakituisemminkin pukeutuneet oransseihin housuihin, niin mitään muuta joukkuetta maailmassa ei yhdistetä niin selkeästi ja yksimielisesti niihin kuin Tapparaa. Jos hankit tai näet käytettyjen jääkiekkovarusteiden myynnissä oranssit pelihousut, niin 99 prosentin varmuudella ne ovat alun perin jonkun tason tai ikäluokan Tappara-joukkueelle kuuluneet housut.
Tapparalle oranssit pelihousut ovat suoranainen tavaramerkki. Ihan kirjaimellisen virallisestikin Tapparan taustayhtiö on hankkinut tavaramerkin termille ”porkkanapöksyt”, joka on ollut yksi Tapparan leikillisistä lempinimistä vuosien saatossa, selityksenä tietysti Tappara-pelihousujen ja porkkanan yhtenäinen väri.
Kesällä 2013 ”porkkanapöksyt” oli Tapparasta riippumatta pienen kohun aiheenakin, kun Ilveksen silloinen jonkinlainen ehdollinen uusi omistaja, josta ei koskaan tullut seuran varsinaista omistajaa, keksi lätkiä leikkimielisiä mainoksia Ilveksen harjoituspeleihin. Tappara-mainoksessa oli kuva haarautuvasta porkkanasta, jonka haarakohdassa oli Tapparan logo. Omistajaehdokas selitti, että sinänsä selkeän Tappara-mainoksen ja sen lisäksi paljon kryptisemmän ja vähän kuin haulikkohajonnalla räiskäisseen Jokerit-pelin mainoksen ei ollut tarkoitus pilkata toisia seuroja vaan nauraa itselleen, ja niiden viesti on vain ymmärretty väärin. ”Termi porkkanapöksyt tulee enemmänkin Tapparalta itseltään. Nythän viitataan heidän omiin sanoihinsa niin sanotusti”, omistajakandidaatti perusteli. SM-liiga ei selityksiä ostanut, vaan langetti mainoksista 2000 euron sakot.
