Ilves järjesti joulukuussa 2016 kaksi ulkoilmaottelua Sorsapuiston urheilukentälle rakennetulla väliaikaisella stadionilla. Tappara oli pelivieraana niistä ensimmäisessä pelissä 16.12. Paikallispeli päättyi kuten valtaosa muistakin kauden aikana pelatuista paikallispeleistä: Tapparan voittoon jatkoajalla. Kuvassa Tapparan Jere Karjalainen on tulossa taklaamaan Ilveksen Aleksi Mustosta. Oivallinen kuvakulma selittyy läpinäkyvillä kaukalon laidoilla!
Veli-Matti Savinainen teki Tapparan kauden 2016-17 ainoan hattutempun syksyllä Kärppiä vastaan. Ottelun kolmas maali syntyi viimeisellä minuutilla rangaistuslaukauksesta. Savinainen voitti koko kauden maalikuninkuudenkin, ja hänestä tuli pitkään aikaan ensimmäinen 30 maalin rajaan yltänyt pelaaja. Myös numero 30 antoi odotuttaa itseään melkein loppuun saakka, sillä se syntyi runkosarjan viimeisessä ottelussa lopussa tyhjiin SaiPan otettua maalivahdin pois.
Kauden 2016-17 Liigan pistepörssin yllätysvoittaja oli Tapparan Henrik Haapala, joka pelasi aivan loistavan kauden ja ylsi 60 tehopisteeseen saakka (15+45). Yksi Henkan maaleista tosin ihan todistetusti oli ”haamumaali”, kun miehen lähettämä kiekko ei mennyt lähellekään Ilves-maalia, mutta jokin kollektiivinen harha hämäsi koko Hakametsän pelaajia ja tuomareita myöten, eikä maalin syntymistä edes osattu epäillä ennen kuin vasta pelin jälkeen. Silloin oli liian myöhäistä.
Kuvassa Haapalaa ahdistelee KooKoon Mikko Lehtonen, joka seuraavaksi kaudeksi siirtyi Tapparaan.
Tapparan taival Champions Hockey Leaguessa 2016 oli hikinen ja kivinen eikä tuonut menestystä. Kauden uusi pakkihankinta Valtteri Kemiläinen avasi maalitilinsä kirvesrinnoissa ensimmäisessä CHL:n kotipelissä HC Luganoa vastaan, mutta sekin peli hävittiin. Taustalla toinen kauden uusi mies, norjalaishyökkääjä Martin Røymark.
Joona Luoto pelasi toisen kautensa Liigassa. Ensimmäisellä kaudella oli syntynyt 5+1, toisella saldona oli jo 8+8=16. Ihan hyviä lukemia parikymppiselle pelaajalle pienessä peliroolissa ilman erikoistilanneaikaa. Kehitystä tuli, sillä kaudella 2019-20 Luoto teki NHL-debyyttinsä Winnipeg Jetsin paidassa!
Matti Järvisen ensimmäinen kausi Tapparassa oli ihan ok, vaikka tehopisteitä varmasti olisi voinut syntyä enemmänkin kuin runkosarjan 23 ja playoffien seitsemän. Parhaiten kaudesta jäi kuitenkin mieleen Lahdessa saatu suihkukomennus ja sen seurauksena kurinpitotoimet, kun aloitustilanteessa Järvisen ja Pelicans-pelaajan kypärä kolahtivat yhteen ja auringontarkka erotuomari katsoi tilanteen puskuksi. Naurettava tuomio kumottiin kabinetissa eikä mitään pelikieltoa tietenkään seurannut.
Valtteri Kemiläinen ja Ilveksen Juuso Pulli näyttävät valmistautuvan punnerruskisaan, mutta venyttelyähän se taitaa olla ennen kauden toista paikallismatsia. Tässä vaiheessa vielä hymyilyttää kumpaakin, mutta 60 peliminuutin ja Tapparan voittolukemien 8-1 jälkeen hymy ei ollut enää molemminpuolista.
Puolustaja Aleksi Salonen aloitti kauden vauhdilla ja oli alkukaudesta joukkueen paras pistemieskin: seitsemän liigapelin jälkeen koossa oli jo neljä tehtyä maalia. Vauhti vähän tasaantui loppukautta kohti mennessä, sillä 52 runkosarjapeliä lisää toivat vain yhden maalin lisää. Playoffeissa Salonen osui taas kahdesti.
Valokuvat: alaoikea Mika Kylmäniemi, muut Mikko Pylkkö
Kaudella 2017-18 Tapparassa nähtiin useampi ihan isonkin profiilin hankinta, joiden rooli kirvesrinnoissa jäi kuitenkin syystä tai toisesta hyvin pieneksi. Vasemmassa yläkulmassa oleva Jarno Kärki tuli Tapparaan Ässistä yhtenä kauden päähankinnoista, mutta 19 liigapelin, yhden syöttöpisteen ja pienentyneen roolin jälkeen Kärki halusi palata Poriin. Oikeassa yläkulmassa oleva Curtis Hamilton tuli Tapparaan vuodenvaihteen kieppeissä oltuaan loukkaantuneena sivussa käytännössä koko alkukauden; viiden pisteettömän pelin jälkeen matka jatkui SaiPaan, jossa hän oli edelliskaudella pelannut. Vasemman alakulman Tyler Redenbach tuli joukkueeseen kesällä, sai minimaalisen nelosketjun roolin CHL-peleissä ja syyskuun liigapeleissä, kunnes 10 liigapelin ja yhden maalin jälkeen siirtyi Tšekin sarjaan. Oikeassa alakulmassa oleva Markus Nenonen oli tehnyt Sportissa jo 18 liigamaalia siirtyessään Tapparaan helmikuun lopun siirtorajalla, mutta kirvesrinnoissa pelivastuu jäi hyvin pieneksi, saldoksi jäi useampi peli popcorn-osastolla katsomossa kuin kokoonpanossa.
Helmikuun alussa 2018 Tappara avasi vanhojen pelaajiensa kunniagallerian ja sen kunniaksi muisti myös juuriaan pelaamalla Jukurit-ottelun ensimmäisen erän edeltäjänsä TBK:n logo paidassaan. TBK-paidassa ainoan maalin teki Niko Ojamäki.