Leppänen pudottaa

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Antti Leppänen on pelannut Tappara-maalin tolppien välissä enemmän kuin kukaan toinen maalivahti ja joka kerta häntä painotettiin olemaan pudottamatta sitä kiekkoa. Kaudella 2005-06 ”Leppä” kuitenkin kutsuttiin erikoisvieraaksi jäälle tehtävänään nimenomaan pudottaa se kiekko Tapparan ja Ässien välisessä ottelussa. Nurinkurinenkin homma sujui Lepältä mainiosti.

Kauppinen

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Puolustaja Marko Kauppinen oli Tapparan paras pistemies pudotuspeleissä 2006. Hän teki yli pisteen per peli lauottuaan kaksi maalia ja annettuaan viisi syöttöä kuudessa ottelussa Ässiä vastaan. Kauppinen myös aloitti kauden tehokkaasti, sillä muutaman ensimmäisen pelin jälkeen hän piti päässään joukkueensa kultakypärääkin.

Öhman

Taitava ruotsalaissentteri Stefan Öhman tuli Tapparaan kaudeksi 2003-04. Ensimmäisellä kaudellaan hän loukkasi jalkansa kesken hyvän vireen, mutta jo toisella kaudella tuli joukkueen sisäisen pistepörssin voitto.

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Pomo Ojanen

Todellinen taistelija ja raataja Marko Ojanen tuli Tapparaan keväällä 2000. ”Pomo” löysi heti paikkansa Aleksander Barkovin tehoketjun vasemmasta laidasta ja useimmin trion täydensi Jussi Tarvainen.

Pirnes

Maajoukkuesentteri Esa Pirnes siirtyi Tapparaan kaudeksi 2001-02. Keväällä 2003 Pirnes toimi ykkösratkaisijana Tapparan voittaessa Suomen mestaruuden; hän muun muassa tykitti mestaruuden lopullisesti ratkaisseen jatkoaikaosuman. Hyviin MM-kisoihin huipentunut nappikausi johti myös NHL-sopimukseen Los Angeles Kingsin kanssa.

Rankkarikisat

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Kauden 2004-05 SM-liigauudistus oli rangaistuslaukauskisa (myöhemmin voittolaukauskilpailu), jolla tasatilanteessa ratkottiin ottelulle voittaja. Tapparan kohdalle osui kaudella seitsemän rankkarikisaa, joista se voitti kolme. Rankkarivoittomaalien tekijöinä kunnostautuivat Pekka Saravo, Marko Mäkinen ja tässä kuvassa Ilveksen Vesa Toskalaa jallittava Ville Nieminen.

Grönvall

Valokuva: Timo Hartikainen

Tapparan takalinjojen monivuotinen tukipilari Janne Grönvall. Uran huippu oli kausi 2000-01, jolloin Tapparan hopean lisäksi Janne valittiin SM-liigan All Stars -puolustajaksi ja myös Leijona-paitaan MM-kisoihin.

Odotusta

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Tapparan ja Ilveksen miehistöt ovat kerääntyneet Ilves-maalille odottamaan jossakin kauempana tapahtuvia ratkaisuja. Pekka Saravo, Ilves-pelaajan olan takaa kurkkiva Marko Ojanen ja 12 ottelun ajan Tapparassa käynyt slovakki Róbert Tomík tekevät seuraa Ilveksen Juha Pitkämäelle, Sami Heleniukselle ja Tommi Turuselle.

Lehto

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Maalivahti Mika Lehto joutui kaudella 2004-05 taistelemaan tosissaan pelipaikastaan Andrew Raycroftin liityttyä joukkueeseen. Taisteluasetelma näyttää sopivan JJ:lle hyvin, ja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella hän oli maskinsa tekstin mukaisesti todellinen seinä: Lehdon kaksi peräkkäistä nollapeliä veivät Tapparan jatkoon ja JYPin kesälomille.

Pyymäki

Valokuva: Mika Kylmäniemi

2000-luvulla puhuttivat myös uudet komposiittimailat, joita välillä näytti menevän peleissä poikki heppoisissakin tilanteissa kuin hammastikkuja. Jarkko Pyymäen lämäri keväältä 2005 osoittaa kuitenkin, että kyllä uusista kepeistäkin löytyy joustoa siinä missä puumailoistakin.