
Valmennuskaksikko Pertti Koivulahti ja Rauno Korpi johti Tapparan kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen 1986-88. Rane ainakin on aivan innoissaan päästessään taas puolustamaan edelliskeväänä voitettua mestaruutta!

Valmennuskaksikko Pertti Koivulahti ja Rauno Korpi johti Tapparan kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen 1986-88. Rane ainakin on aivan innoissaan päästessään taas puolustamaan edelliskeväänä voitettua mestaruutta!

Vuonna 1988 semifinaaleissa tarvittiin ratkaisevan viidennen ottelun jälkeen vielä jatkoeräkin ennen kuin Tappara ja HIFK saivat ratkaistua finaalipaikan kohtalon. Finaaleihin jatkoi Tappara, sillä Pauli Järvinen huitaisi irtokiekon verkkoon, kun jatkoerää oli pelattu kaksi minuuttia. Tappara voitti sen pelin 6-5 ja lopulta kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruutensa.

Kun Markus Mattsson (oikealla) lopetti pelaajauransa kesken sopimuskauden vuoden 1987 mestaruuden jälkeen, hän katsoi velvollisuudekseen etsiä Tapparalle uuden ykkösmaalivahdin. Sellainen löytyi Kanadasta, kun Tom Draper vastaanotti paidan numero 30. Alkuhapuilun jälkeen Tomppa torjui Tapparan mestaruuteen kauden 1987-88 päätteeksi. Hurjat 13 kautta oli välissä ennen kuin sama Draper teki comebackin Tappara-paitaan. Taika ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt ihan loppuun saakka, vaan Tappara sai tyytyä hopeamitaleihin keväällä 2002.

Kari Heikkinen aiheuttaa päänvaivaa Ilves-puolustukselle kaudella 1988-89. Risto Siltanen pusertaa silmät kiinni kiekkoa pois Kaprin ulottuvilta, Petri Tuomi vähän sitoo, ja Jukka Tammi vain odottaa korkeassa polviasennossa.

Isot ja pienet tapparat yhteisessä luistelutapahtumassa Hakametsän kakkoshallissa kaudella 1987-88.

Steve Peters puolusti Tapparassa kaudella 1988-89. Eräässä matsissa hän ehti tapella HPK:n Juha Jyrkkiön kanssa jo alkulämmittelyssä.
Sittemmin menestyneenä valmentajana SM-liigassa toiminut Petri Matikainen pelasi Tapparassa kaksi kautta parikymppisenä jolppina 1980-luvun lopussa. Tilille kirjattiin Suomen mestaruuskin keväällä 1988.


Vesa Salon (42) ja Jarmo Jamalaisen (13) ilmeistä päätellen kentällä tapahtuu jotain, joka ei Tappara-aitiota miellytä. Kuva on kaudelta 1988-89.

Luciano Borsato pelasi Tapparassa kauden 1988-89 ja teki peräti 31 maalia ja antoi 36 maalisyöttöä eli yhteensä 67 tehopistettä. Sitä parempaan yhden kauden pistesaldoon Tappara-paidassa ovat kyenneet vain Martti Jarkko, joka kaudella 1976-77 nakutteli 73 pistettä, ja Jori Lehterä, joka teki 69 pistettä kaudella 2009-10.

”Hmm, minäkö sen nyt sitten voitin…?” Kari ”Kapri” Heikkinen hyökkäsi Tapparan tehoketjuissa niin Erkki Lehtosen, Luciano Borsaton kuin Jiří Kučerankin rinnalla. Tehoa löytyi laitamiehestä itsestäänkin, sillä talvella 1989 hän voitti Euroopan Cupin lopputurnauksen pistepörssin saldolla 4+3, vaikka muissa joukkueissa oli sellaisiakin kohtalaisen tunnettuja pelimiehiä kuin Vladimir Krutov, Sergei Fedorov, Andrei Homutov ja Aleksander Mogilny.