
Pelimies ampuu huonommastakin paikasta. Komu Koivulahti vetää käärmetanssia jäällä jo ennen diskon kulta-aikaa vuonna 1972, mutta kiekko on silti jo lähtenyt kohti Urpo Ylösen vartioimaa TuTo-maalia.

Pelimies ampuu huonommastakin paikasta. Komu Koivulahti vetää käärmetanssia jäällä jo ennen diskon kulta-aikaa vuonna 1972, mutta kiekko on silti jo lähtenyt kohti Urpo Ylösen vartioimaa TuTo-maalia.

Neljällä kaudella Tapparan parhaaksi pistemieheksi noussut Seppo Mäkinen karkaa myöhemmin Tapparassa pelannutta Jorma Kalliota kovasti muistuttavalta Ilves-pakilta 70-luvun alussa. Seppo Ilmaria seuraa takana Pertti Koivulahti, ja Pertti Ansakorpi taas tarkkailee tilannetta kauempana.

Tappara hyökkää HIFK:n maalille 1970-luvun alussa. Pertit Koivulahti (16) ja Ansakorpi seuraavat yhdessä IFK-pakki Lalli Partisen kanssa, mitä maalivahti Mauri Kaukokari saa tehtyä pomppivalle kiekolle.

Männistön Keku ja ilmeisesti Marjamäen Pekka harrastavat tiputanssia, kun kiekko on taas saatu vastustajan verkkoon. Neljännesvuosisata kuvan oton jälkeen ”Aurinkokuninkaaksi” noussut HIFK-paitainen Juhani Tamminen vetää anteeksipyytävästi niskaa kyyryyn eikä osallistu juhlintaan. Kuva on 70-luvun puolivälistä.

”Mussu” Ansakorpi on iskenyt yhden uransa 156 pääsarjamaalista. Tällä kertaa tuuletetaan KooVeen verkkoon iskettyä osumaa joskus vuoden 1974 tietämissä.

Tieteellinen valmennus osattiin jo 70-luvulla. Mikko Leinosen sykettä ja muita käyriä tutkittiin tämän Jyväskylän yliopiston piirturin avulla. Onkohan kyseessä hyväkuntoisen pelaajan käyrät?

Kapteeni Mussu Ansakorpi juhlii maaliaan KooVeeta vastaan 1970-luvun puolivälissä.
Tapparan junioreista KooVeen kautta takaisin Tapparan edustusjoukkueeseen kiertänyt puolustaja Hannu Haapalainen oli iso palanen kirvesrintojen 1970-luvun menestyksessä aina 1980-luvun puoliväliin saakka. SM-metallia kertyi viiden mestaruuden, kolmen hopean ja yhden pronssimitalin verran 11 Tappara-kauden aikana. Joukkueen kapteeninakin hän toimi kaudella 1979-80.


Mikko Leinonen etsii kiekkoa jaloistaan ensimmäisellä SM-sarjakaudellaan 1973-74. Tilanteessa mukana häärii Ilveksen Reijo Hakanen. Noin kahdeksan vuotta myöhemmin ”Mikki” Leinonen pelasi ensimmäisen kautensa NHL:ssä New York Rangersin riveissä. Siltä kaudelta historiatilastoihin jäi NHL:n pudotuspelien yhden ottelun syöttöennätys kuusi maalisyöttöä, joka on voimassa yhä edelleen kesällä 2015. Leinonen on toiminut pitkään myös Tapparan toimitusjohtajana. Ensimmäisen jaksonsa hän toimitusjohti 1993-96, palasi tontille uudestaan vuonna 1999 ja oli Tapparan taustayhtiön Tamhockey Oy:n toimitusjohtajana yhtä soittoa siitä lähtien aina vuoteen 2019 saakka jäädessään eläkkeelle.

195-senttinen Antti ”Professori” Perttula näyttää esimerkkiä siitä miten käy, kun Ilves-pelaaja törmää graniittiseen varteen vuonna 1972. Myös maalinteko maistui, sillä Perttula iski kaksi hattutemppua kaudella 1971-72.