---

POMMIUHKA, TIMO SUDEN TYKKI JA MESTARUUS

Edelliskeväänä katkeran finaalitappion kokenut Tappara ei ollut lähtenyt isojen muutosten tielle. Päävalmentajana jatkoi kolmatta kauttaan Rauno Korpi. Pelaajistosta oli lähtenyt kaksi kovaa hyökkääjää, kun Jukka Porvari teki NHL-sopimuksen, ja Antero Lehtonen vaihtoi toisen kerran Tapparasta TPS:ään. Tulopuolella oli 34-vuotiaan Pekka Marjamäen paluu kirvesrintoihin kahden vuoden Ruotsin reissun jälkeen. Muut uudet pelaajat olivat omia junioreita.

SM-liigaa pelattiin edelleen 10 joukkueen nelinkertaisena sarjana, josta 36 ottelukierroksen jälkeen kuusi parasta pääsi playoffeihin ja kaksi viimeistä joutui karsintoihin.

Ennen sarjan alkua Tappara pelasi 11 harjoitusottelua, joista peräti kahdeksan ruotsalaisia joukkueita vastaan. Mukana oli Pohjola Cup Suomen ja Ruotsin edelliskauden finaalijoukkueiden välillä. Tappara voitti kuudesta Pohjola Cupin ottelustaan vain yhden ja viidestä muusta harjoitusottelustaan myös vain yhden. Maaleja sitä vastaan tehtiin todella paljon, ja edelliskauden parhaan maalivahdin Hannu Kamppurin heikkoa torjuntavirettä ihmeteltiin.

Sarjakauteen lähdettäessä Tappara laskettiin silti yhdeksi suosikiksi hallitsevan mestarin Kärppien, HIFK:n ja TPS:n lisäksi. Se ennustelu piti muuten paikkansa, mutta Ässät söi Kärpät niin runkosarjassa kuin myöhemmin vielä puolivälieräkohtaamisessakin.

Runkosarjan kolmossija toi paikan puolivälieriin

Runkosarja oli kolmen joukkueen kauppa TPS:n, HIFK:n ja Tapparan kisatessa voitosta. Tapparan oli tyytyminen kolmanteen sijaan eikä se saanut suoraa välieräpaikkaa playoffeihin. Se jäi IFK:sta yhden pisteen ja runkosarjan voittaneesta TPS:stä kolme pistettä.

Loka-marraskuussa Tappara pelasi kymmenen ottelun tappiottoman putken, joka katkesi kotiottelussa viimeiselle sijalle jäänyttä Lukkoa vastaan seitsemällä päästetyllä maalilla lukemin 6-7. Alkukaudesta epäilty Kamppuri oli siinä vaiheessa hilannut itsensä jo liigan torjuntatilastojen kärkeen vaisumman aloituksen jälkeen.

Pieniä ongelmia aiheutti ensin kapteeni Pertti Koivulahden solisluun katkeaminen, joka vei häneltä kaksi ja puoli kuukautta ja 13 ottelua. Kun hän palasi tammikuussa kaukaloon, Seppo Ahokainen joutui kuukaudeksi sivuun. Kumpikin toipui kuitenkin hyvissä ajoin ennen ratkaisupelien alkua.

Runkosarja päättyi kauden toiseen kotiotteluun Lukkoa vastaan, ja se ottelu päätyikin ennätystenkirjoihin, kun Tappara otti liiga-ajan ennätysvoittonsa maalein 18-2. Juha Nurmi tehoili 3+3 ja puolustaja Lasse Litmakin kirjautti hattutempun. Kentällä käyneistä pelaajista Pertti Valkeapää ja Pekka Marjamäki onnistuivat jotenkin välttämään tehopisteet joukkueen 18 maalin maalijuhlassa.

Tammikuun lopussa Jokereita vastaan tehtiin myös uusi ennätys, kun Esa Välioja maalasi Jokereita vastaan jo 5,4 sekunnin pelin jälkeen. Se sivusi silloista liigan nopeusennätystä ja on edelleen Tapparan ennätys.

Paikallispelirintamalla oli ollut hankaluuksia sen jälkeen, kun KooVee oli lopettanut pääsarjatasolla ja Ilves oli saanut sen parhaat pelaajat. Edelliskaudella kirvesrinnat eivät saaneet Ilveksestä yhtään voittoa ja tappioon päättyi tämänkin kauden ensimmäinen kohtaaminen. Marraskuussa se putki saatiin vihdoin poikki niukalla voitolla 3-2, ja sitä seuraavassa paikallispelissä Tapparan voittolukemat olivat peräti 10-1. Hauskana yksityiskohtana Tapparan kentällinen Harri Niukkanen – Pertti Koivulahti – Petri Niukkanen – Lasse Litma – Timo Jutila sai pelin plusmiinustilastokseen -1, kun kahden muun kentällisen kaikilla pelaajilla oli +4.

IFK pärjäsi runkosarjassa Tampereella erinomaisesti eikä hävinnyt kertaakaan; Tapparan kanssa se pelasi Hakametsässä kaksi tasapeliä. Erikoista oli se, että Tappara ei voittanut IFK:ta kertaakaan kauden aikana, kun Helsingin ottelutkin päättyivät kotijoukkueen voittoon.

Upea nousu välierissä

Ensimmäistä kertaa Tappara pelasi puolivälieriä – tosin tämä oli vasta toinen kerta, kun playoff-kaavio sellaiset edes mahdollisti. Vastassa oli yllätysjoukkueeksi laskettava Kiekkoreipas. Ensimmäinen ottelu kotona oli läpihuuto lukemin 7-3. Toisessa ottelussa Lahdessa Kiekkoreipas johti kahdella maalilla, kun peliaikaa oli alle seitsemän minuuttia. Oiva Oijennuksen ja Juha Nurmen osumat kuitenkin tasoittivat pelin, joten mentiin jatkoajalle. Sitä pelattiin viisi minuuttia täyteen ennen kuin Nurmi iski illan kolmannen maalinsa ja johdatti kirvesrinnat välieriin.

Välierissä vastassa oli HIFK, sama joukkue kuin edelliskeväänäkin. Silloin Tappara oli mennyt leikitellen finaaleihin suoraan kolmella voitolla. Nyt alla oli kuitenkin IFK:n paremmuus runkosarjassa, niin keskinäisissä otteluissa kuin kokonaisuudessakin.

IFK jatkoi siitä, mihin runkosarjassa oli jäänyt ja kukisti kirvesrinnat sarjan kahdessa ensimmäisessä pelissä. Avausottelussa Tappara luuli tasoittaneensa lukemiksi 3-3, kun peliaikaa oli jäljellä vain kolme ja puoli minuuttia, mutta tuomaripalaverin jälkeen Erkki Lehtosen maali hylättiinkin potkuna. Puoli minuuttia myöhemmin IFK teki 4-2 ja voitti, vaikka Tappara vielä kavennusmaalin saikin. Toinen ottelu Hakametsässä oli Tapparalle šokki: kotitappio murskaavin lukemin 2-9.

Tappara tarvitsi kolme peräkkäistä voittoa, mutta harva uskoi siihen enää edellispelin ryöpytyksen jälkeen. Joukkue lähti kuitenkin kirimään voitto kerrallaan. Kolmannessa pelissä Helsingissä se otti kolmen maalin johdon, mutta IFK nousi tasoihin vajaat kuusi minuuttia ennen loppua. Kotijoukkueen odotettiin kruunaavan nousunsa finaalipaikkaan oikeuttavalla ratkaisuiskulla, kun ottelun voittajaa lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Seitsemän minuutin pelaamisen jälkeen ratkaisupaikka tuli, kun IFK:n Arto Jokinen ja Harri Tuohimaa pääsivät avopaikkaan. Jokinen ei syöttänyt vaan laukoi itse, mutta Kamppuri torjui. Irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Jorma Sevón, joka halusi katkaista pelottavan tilanteen lyömällä pitkän kiekon. Samaan aikaan tilanteen takana Oiva Oijennus tuli vaihtoon ja Jari Lindgren hyppäsi kentälle suoraan Sevónin purkukiekon tielle. Lindgren pääsi läpiajoon ja iski kiekon ohi IFK-vahti Hannu Lassilan. Tappara oli yhä elossa.

Hengissä joukkue pysyi vielä neljännenkin pelin jälkeen. Kahden maalittoman erän jälkeen IFK otti Hakametsässä johdon, jonka Juha Nurmi tasoitti muutamaa minuuttia myöhemmin. Tasatilanteessa edettiin taas kohti jatkoaikaa, kunnes minuutti ja kahdeksan sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua Jorma Sevón iski Ekku Lehtosen syötöstä voittokiekon IFK:n maaliin. Finalisti ratkeaisi viidennessä ottelussa.

Ennen ratkaisevaa välierää kohistiin kuitenkin IFK:n maalivahdin Hannu Lassilan räpylästä. Tapparassa tiedettiin, että se oli liian isokokoinen ja sääntöjen vastainen – se tiedettiin, koska se oli maajoukkueesta saatu räpylä, ja maajoukkueen toinen maalivahti, Tapparan Hannu Kamppuri, oli saanut samanlaisen. Kamppuri ei vain ollut käyttänyt sitä liigapeleissä. IFK ilmoitti Lassilan pelaavan jatkossakin kohuhanskallaan. Tappara pelasi vain mediapeliä eikä aikonut mittauttaa hanskaa; sen sijaan joukkueelle oli annettu ohjeet välttää ampumasta Lassilan hanskakäden puolelle.

Ratkaisupelissä kotijoukkue IFK otti johdon avauserässä. Jari Lindgren tasoitti toisen erän loppupuolella ohjaamalla Jukka Hirsimäen laukauksen maaliin. Kolmannessa erässä nähtiin siinäkin vain yksi, finaalipaikan ratkaissut osuma. Sen teki playoffien kuumin nimi, kirvesrintojen Juha Nurmi, joka reilut kahdeksan minuuttia ennen loppua veivasi IFK-pakki Simo Saarisen solmuun ja laukoi kiekon vastustamattomasti ohi Lassilan – ja vieläpä ”ohjeiden vastaisesti” hanskakäden puolelle.

Pelin jälkeen nähtiin vielä väläys suuren maailman menosta, kun Tappara-kannattajat jäivät vierashalliin iloitsemaan voittoa ja ylistämään ratkaisija-Nurmea. Tämä myös palasi vielä erikseen jäälle heiluttamaan ja juhlimaan kannattajien kanssa finaalipaikkaa, joka oli kaivettu kirvesrinnoille todella ison kiven alta.

Pommiuhka ennen toista finaalipeliä

Runkosarjankin voittanut TPS oli pelannut itsensä finaaleihin lyömällä Ässät suoraan kolmessa ottelussa. Sille ja Tapparalle oli ehtinyt kertyä jo yhteistä finaalihistoriaakin, sillä TPS oli voittanut SM-liigan ensimmäisen mestaruuden 1976 voittamalla finaaleissa Tapparan, ja Tappara oli seuraavana keväänä kuitannut finaalivoitot tasoihin.

Finaalien erikoisuutena toisena vuonna peräkkäin olivat ruotsalaistuomarit, jotka vihelsivät kolme neljästä tarvitusta pelistä. Heidän vihellyslinjansa ei miellyttänyt lainkaan TPS-valmentaja Juhani Wahlstenia, jonka mielestä he vihelsivät kaukalopallon säännöillä. Wahlsten ei myöskään tykännyt yhtään Rauno Korven Tapparan pelityylistä, eikä myöskään peitellyt sitä.

Wahlstenia kirveli vielä enemmän, kun Tappara haki heti ensimmäisessä finaalissa vierasvoiton ja samalla kotiedun itselleen. Pertti Koivulahti teki kaksi maalia 4-2 -voitossa; niistä jälkimmäinen syntyi kiekonriiston jälkeen läpiajosta 53 sekuntia ennen loppua, kun TPS yritti lähteä hakemaan tasoitusta. Kovan työn voiton eteen sai tehdä myös maalivahti Kamppuri, joka torjui voitossa peräti 51 kertaa.

Toinen finaaliottelu muistetaan ennen kaikkea pommiuhasta ja sen takia tyhjennetystä Hakametsän jäähallista. Peli oli juuri alkamassa, kun Tampereen poliisilaitos sai soiton, että hallissa räjähtäisi pommi klo 19. Jäähallin kuuluttajan opastuksella järjestyksenvalvojat johdattivat katsojat ulos, kun joukkueet siirtyivät odottelemaan kakkoshallin puolelle. 25 poliisia tutki hallin ja sen ympäristön, ei löytänyt mitään ja peli päästiin aloittamaan. Itse ottelussa Tappara karkasi toisessa erässä kolmen maalin johtoon ja voitti lopulta Kamppurin nollapelillä 4-0. Nollapeli oli SM-liigan finaalihistoriassa vasta toinen.

Ratkaisu kotihallissa

Tappara oli ottanut nyt saman kahden voiton johdon kuin IFK oli tehnyt sitä vastaan välierissä. TPS:kään ei luovuttanut suosiolla. Kolmannessa ottelussa Turussa maaleja tehtiin vuorotahtiin. Vajaat seitsemän minuuttia ennen loppua Oijennuksen maali antoi Tapparalle kiinnityksen mestaruuteen, mutta vain 35 sekuntia myöhemmin kotijoukkue tasoitti uudelleen. Vajaat puolitoista minuuttia ennen loppua TPS teki voitto-osumaksi jääneen maalin. Vain hetkeä aiemmin kiekko oli pyörinyt toisessa päädyssä maaliviivalla, mutta turkulaispuolustus oli ehtinyt siivoamaan sen pois.

Kolme päivää myöhemmin joukkueet kohtasivat neljännen kerran, nyt taas Hakametsässä ja tällä kertaa ilman pommiuhkailuja. Viiden minuutin pelin jälkeen Nurmi tykitti ylivoimalla avausmaalin. Kymmenen minuuttia myöhemmin TPS tasoitti. Erän viime sekunneilla Pekka Marjamäki toi vielä rauhallisesti kiekon ylös, ja Jari Lindgrenin kautta kiekko pelattiin Timo Sudelle, joka vei Tapparan uudelleen johtoon. Maali oli Sudelle vasta ensimmäinen playoffeissa, vaikka runkosarjassa hän oli ollut joukkueen toiseksi paras maalintekijä.

Tapparan johto kesti pitkään, mutta kolmannen erän seitsemän minuutin kohdalla TPS tasoitti. Kello kävi ja samalla kävi myös jatkoajan mahdollisuus todennäköisemmäksi. Kaksi minuuttia oli jäljellä, kun Nurmi pelasi omalla alueella kiekon Lindgrenille. Tämä kuljetti keskialueelle ja lähetti pitkän viistosyötön, jonka Nurmi antoi mennä aina toiselle laidalle saakka Sudelle. Susi luisteli vasemmalta kohti maalia puolittain jo pakkien takana ja räväytti ranteella kiekon etukulmasta ohi Jorma Valtosen. Tappara oli lähellä mestaruutta.

Pelin viimeisen torjunnan teki puolustaja Pekka Marjamäki, joka torjui vanhan tehokaverinsa, nyt Turussa pelanneen Martti Jarkon laukaisuyrityksen. Kahden kauden tauon jälkeen Tappara oli taas mestari.

Finalistien takana HIFK voitti pronssia kolme ottelua vaatineessa sarjassa.

Jorma Sevón ja Juha Nurmi pistenikkareina

Tapparan paras pistemies runkosarjassa oli ollut Jorma Sevón, joka teki myös eniten maaleja, 28. Juha Nurmi jäi pistepörssissä pisteen Sevónista ja Timo Susi kaksi pistettä. Sevónin ja Suden 24 maalin lisäksi 20 maalin rajan rikkoivat Nurmi (21) ja Oiva Oijennus (20). Joukkueen puolustajista parhaaksi pisteidentekijäksi nousi toista kauttaan pelannut vasta 18-vuotias Timo Jutila.

Nurmi voitti koko playoffien pistepörssin 16 pisteellään ja teki myös uuden maaliennätyksen 10 osumallaan. Toiseksi tehokkain kirvesrinta oli Lindgren.

Hannu Kamppuri valittiin taas kauden parhaaksi maalivahdiksi, vaikka All-Stars-kentällisessä hän saikin tehdä tilaa Lassilalle. Hannu Helander oli ainoa Tappara-pelaaja ykköstähtikentällisessä. Kakkoseen valittiin Kamppurin lisäksi Sevón.

Kauden jälkeen edessä oli uuden valmentajan metsästys, sillä Rauno Korpi oli siirtymässä Jääkiekkoliiton palvelukseen. Ensimmäisinä niminä huhuissa mainittiin Vaasan Sportin Esko Nokelainen, IFK:ta valmentanut Kaj Matalamäki sekä Tapparassa peliuransa pari vuotta aiemmin lopettanut Jorma Kallio. Kukaan heistä ei tullut valituksi.

---

---