---

VIIDENTOISTA VUODEN JÄLKEEN TAKAISIN MESTARIKSI!

Uusia pelaajia: Mika Lehto (JYP), Toni Mäkiaho (HIFK), Kimmo Koskenkorva (Kärpät), Ville Hämäläinen (SaiPa), Tom Bissett (Brynäs SWE), Alfie Michaud (Manitoba AHL), Pasi Kuivalainen (Pelicans), Lasse Jämsen (Pelicans), Jiří Marušák (Hamé CZE)
Lähteneet pelaajat: Jani Hassinen (HV71), Thomas Draper (HIFK), Roman Meluzín (Třinec CZE), Mikko Pukka (KooKoo), Tuomas Reijonen (Oskarshamn SWE)
___

Valmentaja Jukka Rautakorven neljän vuoden ajan vetämä projekti sai lopulta kultaisen kruununsa, kun Tapparan kaksi peräkkäistä hopeasijaa kirkastettiin vihdoin pitkään odotetuksi kullaksi. Mestaruus tuli kaikkea muuta kuin helppoa tietä.

Kultamitalit ansaittiin tekemällä erilaisia hankaluusennätyksiä. Yksi niistä oli nousu mestariksi alimmalta runkosarjasijoitukselta ikinä, viidenneltä – vielä tammikuun 5. päivänä, parikymmentä ottelua ennen runkosarjan loppua, sarjasijoitus oli ollut yhdeksäs, playoff-paikkojen ulkopuolella. Lisäksi Tappara tarvitsi enemmän playoff-otteluita mestaruuteensa kuin yksikään aiempi mestari, ja se pelasi eniten jatkoaikaotteluita plyoffeissa kuin kukaan aiemmin. Lisäksi yksikään aiempi mestarijoukkue ei ollut voittanut saamatta kotietua yhteenkään playoff-sarjaansa.

Ennen kauden alkua Tapparan suhteen oltiin epäileväisiä. Se oli pelannut kahtena edellisenä keväänä finaaleissa, mutta ei ollut onnistunut voittamaan. Se ei ollut mitenkään merkittävästi vahvistunut pelaajamarkkinoilla. Tapparan etsikkoaika on ohi, julisti joku media. Valmentaja Rautakorven eväät on syöty, komppasi toinen.

Siltä se myös pitkään kauden aikana näytti. Kunnes ei enää näyttänyt.

Joukkue on valmis vasta siirtoajan umpeuduttua

Tappara oli taas valmis uuteen kauteen hyvissä ajoin edelliskauden aikana tehtyjen vahvojen jatkosopimusten kautta. Jo varhain keväällä sen uusiksi hankinnoiksi julkistettiin maalivahti Mika Lehto JYPistä ja lentävä laitahyökkääjä Kimmo Koskenkorva Kärpistä. Kesäkuussa riveihin saatiin jo pitkään siirtohuulilla ollut Toni Mäkiaho HIFK:sta ja Ville Hämäläinen SaiPasta. Kaikki olivat hyvää liigatasoa, mutta huippuvahvistuksista ei voitu puhua.

Vanha tapparalainen totuus tietää, että joukkuetta rakennetaan niin kauan kuin siirtoaika antaa myöden. Niin tehtiin nytkin: Lokakuun alussa testijakson kautta paikkansa joukkueesta otti kanadalainen maalintekijälaituri Tom Bissett. Joulukuussa pienen rooliin jäänyt Mäkiaho ensin lainattiin Pelicansiin, ja lopulta siirtoajan viimeisenä päivänä tehtiin loppukauden vaihtokauppa, jossa Mäkiaho jäi Pelicansiin, josta Tappara sai vaihdossa hyökkääjä Lasse Jämsenin. Pari päivää aiemmin myös puolustusta oli vahvistettu tšekkiläisellä Jiří Marušákilla.

Maalivahtikuviot kauden aikana olivat täysin oma lukunsa. Mika Lehdon ja Sasu Hovin maalivahtitandemin syyskausi jätti jonkin verran toivomisen varaa, ja ykkösvahti Lehto kärsi nivusvaivoistakin. Marraskuun alussa try-outille tuotiin kanadalaisvahti Alfie Michaud, joka ei kuitenkaan onnistunut oikein yhdessäkään liigapelissään eikä hän kuukauden jaksonsa jälkeen saanut jatkoa. Sen sijaan joulukuun puolivälissä Tappara hankki Pelicansista kokeneen Pasi Kuivalaisen antamalla Hovin vaihdossa Lahteen.

Kuivalainen nousi runkosarjan lopussa liigan parhaaksi maalivahdiksi. Hänen takanaan Lehto kasvatti pelinälkäänsä, joka huipentui playoffeissa, kun mies sai näyttöpaikkansa, käytti sen hyväkseen ja torjui huikeilla esityksillään kirvesrinnat kultaan.

7-7 IFK:ta vastaan on niitä ikimuistoisia otteluita

Runkosarjassa Tappara oli pitkään korkeintaan vain keskinkertainen. Alkukaudesta se hävisi enemmän otteluita kuin voitti. Marraskuun lopussa suunta näytti kääntyneen, kun joukkue otti kuuden suoran voiton putken, mutta se kääntyi välittömästä kuuden tappion putkeksi, jonka päätteeksi Tappara oli valahtanut jopa pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle.

Alkukauden erikoisin ottelu pelattiin jo kolmannella kierroksella Helsingissä, missä Tappara johti 35 minuutin pelin jälkeen 6-0. Sitten tapahtui jotakin ennennäkemätöntä, ja IFK käänsi pelin täysin päälaelleen. Kun peliaikaa oli jäljellä reilut kaksi minuuttia, IFK meni seitsemännellä peräkkäisellä maalillaan jo johtoon. Erikoisuuksien huipentumana Tappara vielä tasoitti lukemiksi 7-7 pelin viimeisellä minuutilla täydellä onnenkantamoisella, jonka IFK-pelaaja ohjasi omaan maaliinsa. Ennätyksellinen oli tämäkin peli: mikään joukkue ei ollut koskaan noussut kuuden maalin takaa – eikä luonnollisesti menettänytkään niin isoa johtoa.

Kauden avausottelussa Johannes Alanen laukoi Tapparan viimeisen maalin voittopelissä 5-3. Osuma merkittiin kuitenkin muutaman metrin päässä seisseen Jussi Tarvaisen nimiin, vaikka tilanne ei ollut sekava tai epäselvä. Tappara pyysi useaan kertaan SM-liigaa tekemään korjauksen maalitilastoihin, mutta vielä 22 vuotta myöhemminkin tilastoissa seisoo Tarvaisen maali.

Samassa ottelussa uusi hankinta Toni Mäkiaho lensi taklauksesta suihkuun ja sai kolmen ottelun pelikiellon. Kuukautta myöhemmin hän sai kauden toisen rangaistuksensa, nyt 10-minuuttisen TPS:ää vastaan, ja nousi niillä minuuteilla ohi Lalli Partisen kaikkien aikojen eniten jäähyminuutteja saaneeksi pelaajaksi.

Mäkiahon pelikielto ei kuitenkaan ollut Tapparan kauden suurin. Tammikuussa toinen isokokoinen laitahyökkääjä Marko Mäkinen taklasi Ilveksen Mikko Kuparista saamatta pelissä jäähyä, mutta jälkikäteen hänelle langetettiin neljän ottelun pelikielto.

Kovaan vauhtiin runkosarjan lopussa

Tapparan saatua katkaistua aiemmin mainitun kuuden ottelun tappioputkensa runkosarjaa oli jäljellä vielä 22 ottelua. Niistä peleistä Tappara voitti 15 ja pelasi kaksi tasan, eli tappioita tuli enää viisi. Se nousi nopeasti takaisin playoff-joukkueiden sekaan ja pystyi nostamaan sielläkin sijoitustaan pykälä kerrallaan. Viimeinen sijanousu tapahtui vielä runkosarjan viimeisellä kierroksella.

Loppukauden hyvässä menossa Tappara voitti kauden isomaalisimmalla voitollaan Pelicansin 8-3. Pelissä nähtiin aiemman maalivahtikaupan kumpikin osapuoli: Tappara-maalissa Pasi Kuivalainen torjui pelissä vain 10 kertaa, kun taas Sasu Hovi tuli kesken avauserän lahtelaisten maalille, pelasi viitisentoista minuuttia ja päästi kolme, ja joutui uudelleen vaihtoon saman pelin aikana.

Tammikuun lopussa Tappara voitti Ilveksen 5-0 – yksi kauden seitsemästä voitosta kahdeksassa paikallispelissä. Erikoista tässä oli Tapparan aikaan 29:31 ottama aikalisä, kun taululla olivat jo lukemat 4-0. Kauden alussa kuuden maalin johdon karatessa IFK:ta vastaan oli ihmetelty sitä, ettei Tappara-valmennus ollut reagoinut edes aikalisällä, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin huonoon vaiheeseen pelissä tartuttiin heti. Jotain oli siis opittu.

Helmikuun 13. päivä Kuivalainen pelasi IFK:ta vastaan. Vaikka tuloksena olikin loppukaudelle harvinainen tappio, niin Kuivalaiselle ilta oli merkityksellinen, sillä se oli hänen 511. maalissa pelaamansa ottelu, mikä oli uusi maalivahtien ennätys. Kuun lopussa hänet nimettiin myös SM-liigan parhaaksi pelaajaksi.

Epävirallisten tolppatilastojen syövereistä voi kaivaa myös kotiottelun SaiPaa vastaan, joka niin ikään oli vahvan jakson harvoja tappiota, kun SaiPa voitti 3-1. Yksin Tom Bissettille laskettiin kolme tolppalaukausta, yksi niistä rangaistuslaukauksessa.

Viimeisellä kierroksella vielä yksi sija ylemmäksi ja puolivälierävastustaja vaihtuu

Runkosarjan kahdeksasta viimeisestä ottelusta Tappara hävisi vain yhden, Ässille Porissa 0-1, kun Ässä-maalivahti Scott Langkow torjui peräti 50 kertaa.

Siinä vaiheessa Tappara oli jo varmistanut playoff-paikkansa, kun ensin kaatui Pelicans ja heti perään myös Jokerit. Pelicans-matsissa juuri Lahdesta Tapparaan siirtynyt Lasse Jämsen teki ensimmäisen maalinsa kirvesrinnoissa.

Ennen edellä mainittua Ässä-tappiota Tappara oli kuudentena, mutta sillä oli mahdollisuus ohittaa vielä JYP. Jyväskyläläiset olivat kaksi pistettä edellä, mutta heillä oli jäljellä enää kaksi ottelua, kun Tapparalla oli kolme. Kumpikin hävisi noista peleistään yhden, joten Tappara nousi ohi.

Ohimeno tapahtui kuitenkin vähän avustettuna, sillä Tapparan ja Lukon välinen viimeinen runkosarjapeli meni jatkoajalle. Lukolla oli ohuenohut oljenkorsi päästä viimeisenä joukkueena playoffeihin, mutta se tarvitsi välttämättä voiton. Niinpä se otti jatkoajallakin maalivahdin pois voittomaalia hakiessaan, mutta se päättyi Esa Pirneksen tyhjiin tekemään maaliin ja Tapparan voittoon.

Se jatkoajan lisäpiste nosti Tapparan tasapisteisiin JYPin kanssa ja samantien maalierolla ohi. Runkosarjasijan muutos tarkoitti sitä, että Tappara sai puolivälierissä vastaansa lopulta Bluesin eikä Kärppiä, niin kuin oli aiemmin näyttänyt käyvän.

Maksimiotteluilla finaaleihin

Kahtena edelliskeväänä Tapparan edetessä finaaleihin se oli molemmilla kerroilla voittanut sekä puolivälieräsarjansa että välieräsarjansa häviämättä yhtäkään ottelua. Tällä kertaa se finaaliin päästäkseen joutui käyttämään kaikki mahdolliset ottelut, moni niistä vielä jatkoajan kautta. Nyt vielä puolivälierävaihe oli muutettu niin, että jatkoon pääsyyn tarvittiin neljä voittoa.

Blues oli Tapparalle tuttu vastus edelliskevään puolivälieristä, mutta nyt sarjasta tuli ihan toisenlainen. Tappara hävisi kaksi ensimmäistä ottelua, joista jälkimmäisen matsin ensimmäisen erän kolmen maalin katastrofin jälkeen Mika Lehto sai sen kaipaamansa näyttöpaikan. Se maalivahdin vaihto oli yksi ottelusarjan ja koko pudotuspelien käännekohdista.

Kolmannessakin ottelussa Espoossa Tappara joutui jo alkuminuuteilla kaksi maalia tappiolle. Kolmas otteluhäviö olisi tarkoittanut lähes varmaa putoamista jo ensimmäisellä kierroksella, mutta Tappara oli tullut taistelemaan. Jussi Tarvaisen kahdella maalilla, joista jälkimmäinen jatkoajalla, Tappara nousi sen ottelun voittoon.

Tasatahdissa jatkettiin aina seitsemänteen ja ratkaisevaan otteluun saakka. Neljännessä pelissä Bluesin Juha Ylönen sai kolmen ottelun pelikiellon Janne Grönvallin telomisesta. Blues-valmentaja Hannu Kapanen puolestaan menetti hermonsa Marko Mäkiseen täysin samalla tavalla kuin TPS:n Kari Jalonen oli tehnyt vuotta aiemmin. Kapanen ei ollut sanojensa mukaan nähnyt 40 vuoden jääkiekkourallaan vastaavaa Pelle Hermannia, joka tositilanteessa kuitenkin luikkii karkuun. Kapanen teki asiansa selväksi huudellen sitä Hakametsän pukukoppikäytävällä vielä ottelun jälkeenkin.

Tapparan puolelta taas Rautakorvelta kysyttiin Bluesin tähdestä Jan Calounista, joka oli viidessä ottelussa tehnyt jo tehot 4+4. Rautakorpi myönsi, että Calouniin pitää keskittyä vielä enemmän ja tehdä hänen pelinsä tukalaksi. Kun kysyttiin, mitä mieltä Calounin väitetystä kaatuilusta ja jäähyjen kalastelusta, Rautakorpi tyytyi vastaamaan pelkkiä ympäripyöreyksiä.

Kaksikon ankara vääntö jatkopaikasta meni aina seitsemännen ottelun jatkoajalle saakka. Tappara otti ratkaisuottelussa Tom Bissettin maalilla johdon, joka kesti aina ottelun viimeiselle minuutille, kunnes Blues onnistui tasoittamaan ylivoimalla. Jäähyn Tappara sai Calounin räikeästä ylikorostuksesta ja jäähän hyppäämisestä. Samainen Caloun teki myös sen kirpaisevan tasoitusmaalin. Tarvittiin ottelusarjan kolmas jatkoaika ratkaisemaan välieriin menijä. Se oli Tappara, kun runkosarjan viimeisenä siirtopäivänä kirvesrintoihin tullut Lasse Jämsen tykitti huipputärkeän osuman.

Välierissä vastassa runkosarjan piste-ennätyksen tehnyt HPK

Yhtään helpommalla kirvesrintoja ei päästetty välierissäkään, jossa vastassa oli runkosarjan ylivoimaisella liigan piste-ennätyksellä voittanut HPK. Taas tarvittiin kaikki mahdolliset ottelut, ja niistä viidestä matsista peräti kolme meni jatkoajalle. Kaksi ensimmäistä jatkoaikaa Kerho käänsi itselleen ja sai niiden myötä homman katkolle neljänteen peliin Tampereelle. Se ei onnistunut, sillä Pasi Puistolan jatkoaikamaali siirsi ratkaisun viidenteen matsiin Hämeenlinnaan.

Ratkaisuottelun avauserä meni kotijoukkueelle 1-0. Toisessa erässä Tappara sai tehovaihteen päälle, ja Puistola, Tom Bissett ja Jaakko Uhlbäck veivät kirvesrinnat 3-1 -johtoon. HPK kavensi kolmannen erän alussa ja haki vimmatusti tasoitusta koko viimeisen erän ajan. Pelin viimeisen minuutin häämöttäessä Tappara sai jäähyn, HPK otti maalivahdin pois ja yritti kuudella neljää vastaan. Mutta suoraan oman päädyn aloituksesta Esa Pirnes teki uskomattoman tempun ja laukoi kiekon suoraan aloituksesta läpi kentän ja HPK-maaliin. Kiekon liuku aloituspisteestä toisen päädyn maaliin kesti ottelukellotuksen mukaan viisi sekuntia.

Tappara oli tehnyt ison yllätyksen pudottamalla selvän ykkösmestarisuosikin ja menemällä odotusten vastaisesti finaaleihin kolmatta kertaa peräkkäin!

Pirnes iski kaksi finaaliratkaisua jatkoajalla

Finaaleissa vastaan tuli toinen yllättäjä Kärpät, joka oli niin ikään täydellä 12 ottelulla raivannut tiensä loppuotteluun yli JYPin ja Jokereiden. Finaalisarjasta ei tullut ihan niin hermoja raastava kuin aiemmista kierroksista, sillä Tappara voitti kolme ottelua putkeen ja se riitti mestaruuteen. Draamalta ei vältytty nytkään, sillä jatkoaika tarvittiin finaaleissakin peräti kahdesti.

Ensimmäisessä finaalissa siirtoajan viimeisinä päivinä Tapparaan hankittu tšekkipakki Jiří Marušák teki finaalien historian nopeimman maalin onnistuttuaan jo 15 sekunnin jälkeen. Kärppien tasoituksen jälkeen Miska Kangasniemen uran ensimmäinen playoff-maali vei kirvesrinnat uudelleen johtoon, mutta oululaiset tasoittivat kolmannen erän loppuhetkillä. Jatkoajan sankariksi nousi oululaissyntyinen Esa Pirnes, joka laukoi Janne Ojasen syötöstä ratkaisun 3-2.

Avausottelussa Kangasniemi myös taklasi väärin Kärppien Mikko Myllykoskea ja istui pelikiellossa kaksi ottelua, eli loput finaaleista. Tappara-pakistosta sivussa ennestään oli jo murtunutta kättä paranteleva Jyrki Välivaara.

Toinen ottelu oli pitkään tasainen sekin. Tom Bissett avasi maalinteon vasta toisen erän viimeisellä minuutilla. Kolmannessa erässä Jussi Tarvainen ohjasi lukemiksi 2-0, ja loppunumerot tanssi huikealla soolollaan jälleen Esa Pirnes. Mika Lehto pelasi playoffien toisen nollapelinsä.

Kolmatta finaalia piti pelata yli viisi erää ennen kuin voittaja saatiin selville. Kärpät johti avauserän jälkeen 1-0, mutta Tappara kuittasi toisen erän alkuun kaksi maalia. Niistä ensimmäinen nousi finaalien puhutuimmaksi aiheeksi, sillä kiekko ei videokelailullakaan koskaan näyttänyt ylittävän maaliviivaa, mutta toinen linjatuomari todisti nähneensä kiekon menneen maaliin. Lopullinen varmistus saatiin vasta viikko mestaruuden ratkeamisen jälkeen, kun SM-liiga julkaisi sellaisen maalikamerakuvansa, jonka mukaan kiekko todellakin oli maalissa.

Kärpät siirtyi pian uudelleen 3-2 -johtoon, mutta Marko Mäkisen taistelumaali vei ottelun tasatilanteessa kolmanteen erään. Kolmannessa erässä ei nähty maaleja, ei myöskään ensimmäisessä jatkoerässä, eikä vielä toisessakaan jatkoerässä. Molemmilla joukkueilla oli aivan huikeita maalipaikkoja, mutta maalivahdit kestivät taitonsa ja onnenkin avulla.

Kolmatta jatkoerää oli pelattu kolme minuuttia ja 39 sekuntia, kun Jaakko Uhlbäck käänsi rystyllä kiekon kulmasta Esa Pirnekselle, joka laukoi suoraan maalivahdin jalkojen välistä maaliin. Tappara-juhlat pääsivät käynnistymään viidentoista vuoden odotuksen jälkeen!

Ratkaisumaalin synnyttyä vasta aikaan 103:39 ottelusta tuli koko eurooppalaisen jääkiekkohistorian pisin pääsarjoissa nähty finaaliottelu.

Pirnekselle melkein koko potti

Kauden suurin Tappara-sankari oli mestaruusmaalin tekijä Esa Pirnes, joka oli jo runkosarjassa joukkueen paras maalintekijä 23 osumallaan. Pudotuspeleissä hän voitti koko pistepörssin (5+9=14) ja tuli valituksi playoffien parhaaksi pelaajaksi. Pirnes valittiin myös SM-liigan tähtikentälliseen ja hän voitti myös Pohjolan reilun pelin palkinnon.

Pudotuspelien sankareita olivat myös niiden parhaaksi maalivahdiksi noussut Mika Lehto, Tapparan viidentoista vuoden takaisessa edellisessäkin mestaruudessa mukana ollut hurjasti joukkueen eteen raatanut kapteeni Janne Ojanen, ja Jussi Tarvainen, jonka runkosarja sujui aiempia kausia vaisummin mutta joka pudotuspeleissä nousi niiden ykkösmaalitykiksi seitsemällä maalillaan.

Runkosarjan vaisuudesta Tapparassa kertovat myös henkilökohtaiset pistesaldot. Ojanen oli paras pistemies ainoastaan 39 tehopisteellä. SM-liigan aikana Tapparan pistekärki ei ollut koskaan aiemmin jäänyt alle 40 pisteen; edellinen huonompi lukema oli vanhan SM-sarjan ajalta kaudelta 1971-72, kun Jukka Alkula keräsi 31 pistettä ja otteluita oli vain 32.

Samalla katkesi myös Aleksander Barkovin kahdeksanvuotisen Tappara-ajan jatkunut vähintään 40 pisteen kausien putki, kun hänkin jäi nyt 33 pisteeseen. Pirneksen lisäksi ainoa toinen 20 maalin rajan saavuttanut oli Marko Ojanen.

Rautakorpi ilmoitti lähdöstään jo syyskaudella

Loistavan valmennusprojektinsa Tapparassa tältä erää lopettanut Jukka Rautakorpi palkittiin vuoden parhaana valmentajana. Rautakorven ja Kari Makkosen nelivuotinen kausi kirvesrintojen peräsimessä oli todellinen menestys kolmella mitalillaan.

Valmennusjohdon vaihtumisesta Tapparassa ilmoitettiin harvinaisesti jo hyvissä ajoin syyskauden puolella. Yleensä vaihdokset julkaistiin kauden jälkeen, mutta nyt pelattiin avoimin kortin. Seuraavan päävalmentajan kartoitus päättyi tammikuun alussa, kun 10.1. julkistettiin uudeksi valmentajaksi Mika Saarinen. Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen valaisi valintaprosessia kertomalla, että muista ehdokkaista Harri Aholan kanssa neuvoteltiin ja Hannu Jortikan kanssa ei. Muutama viikko myöhemmin Saarisen valmennusryhmään nimettiin Tapparan junioreissa vaikuttaneet Mikko Saarinen ja Ari Haanpää.

Myös pelaajamarkkinoilla nähtiin julkistusharvinaisuus, kun seuraavan kauden ensimmäisenä pelaajahankintana julkaistiin ruotsalaishyökkääjä Stefan Öhman, vaikka kuluvalla kaudella oli edelleen puolivälierätkin kesken.

Mestaruuskauden uutisiin kuuluu, vaikkakin jo monen monta kuukautta aiemmin tapahtunena, Timo Jutilan nimeäminen Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kunniagalleriaan kesällä 2002. Jutila oli Hall of Famen yhdeksäs suomalaisnimi ja toinen tapparalainen Pekka Marjamäen jälkeen.

---

---