---

VAIKEA KAUSI MESTARUUSJUHLIEN JÄLKEEN

Uusia pelaajia: Stefan Öhman (MoDo), Petri Varis (Zürich SUI), Sasu Hovi (Pelicans), Juha Gustafsson (Blues), Mikko Pukka (KooKoo), Mathieu Descôteaux (Utah AHL), Dylan Gyori (Utah AHL), Pasi Petriläinen (TPS), Dale Clarke (Cinicinnati AHL), Leonīds Tambijevs (Amur RUS), Lauri Kinos (Peoria ECHL), Mike Stapleton (Blues), Teemu Nurmi (jun), Petri Kontiola (jun), Anssi Salmela (jun), Ville Mäntymaa (jun), Atte Pentikäinen (jun)
Lähteneet pelaajat: Esa Pirnes (Los Angeles NHL), Mikko Luoma (Edmonton NHL), Janne Grönvall (Färjestad SWE), Tuukka Mäntylä (Luulaja SWE), Pasi Kuivalainen (KalPa), Tom Bissett (lop.), Ville Hämäläinen (KalPa), Lasse Jämsen (Kärpät), Jiří Marušák (Metallurg RUS), Jussi Tarvainen (Linköping SWE), Jyrki Välivaara (Linköping SWE), Jaakko Uhlbäck (JYP)
___

SM-liigan runkosarjaan ei ollut tehty muutoksia: edelleen 13 joukkuetta, 56 ottelukierrosta eikä suljetusta sarjasta voinut pudota tai siihen nousta. Mutta pudotuspelikaaviota oli kasvatettu, kun peräti 10 joukkuetta kolmestatoista pääsi playoffeihin. Uutena kierroksena mukaan tuli ns. playoff-karsinnat, joissa sijoille 7-10 sijoittuneet kävivät lyhyet sarjat ennen puolivälierien alkamista.

Mestaruuskevään jälkeen Tappara oli uusiutunut rajusti. Vaihto alkoi valmennuksesta, jossa Jukka Rautakorven aikakausi vaihtui Saaristen kauteen. Päävalmentajaksi oli tullut Mika Saarinen, jonka avustajina toimivat Mikko Saarinen ja Ari Haanpää.

Pelaajapuolella menetykset olivat hirmuisia. Kevään suurin mestarismies Esa Pirnes ja puolustaja Mikko Luoma lähtivät NHL:ään. Pakeista Jiří Marušák lähti Venäjälle, Tuukka Mäntylä, Janne Grönvall ja Jyrki Välivaara Ruotsiin, samoin kuin hyökkääjistä Jussi Tarvainen. Maalivahti Pasi Kuivalainen ja hyökkääjistä Jaakko Uhlbäck, Lasse Jämsen ja Ville Hämäläinen löysivät uudet liigaseurat, kun taas Tom Bissett lopetti pelaajauransa.

Uuspelaajahankinnassa paikattavaa oli paljon. Korkeamman profiilin tulijoita edustivat ruotsalainen Stefan Öhman, juuri ennen kauden alkua nimen paperiin laittanut liigan tehokonkari Petri Varis sekä uutta askelta urallaan hakenut puolustaja Juha Gustafsson. Toiseksi maalivahdiksi palasi Lahdessa lainassa ollut Sasu Hovi. Kesällä mukaan tuli pari kanadalaista yrittäjää, hyökkääjä Dylan Gyori ja puolustaja Mathieu Descôteaux, joiden taso havaittiin nopeasti riittämättömäksi. Paluumuuttaja Pasi Petriläinen ja toinen puolustaja Dale Clarke tulivat pelien jo alettua, ja tammikuussa myös konkarihyökkääjä Mike Stapleton.

Ennen viimeisiä hankintoja oli testattu myös Lauri Kinosta puolustukseen ja Leonīds Tambijevs hyökkäykseen. Heistä Tambijevs teki 12 ottelun try-outinsa aikana tehoja peräti 4+5=9, mutta ei saanut kuitenkaan loppukauden sopimusta

Hallitseva mestari kaukana mestarisuosikista

Epäonnistuminen pelaajamarkkinoilla piti Tapparan kaukana kärjestä, kun kauden mestarisuosikkeja listattiin. Tappara operoi SM-liigan kuudenneksi suurimmalla budjetilla, mutta sen maksamat pelaajapalkkiot olivat vasta kahdeksanneksi suuret. Kun HIFK ja TPS ylittivät kahden miljoonan euron rajan palkanmaksussaan, Tappara sai tyytyä 1,4 miljoonan euron pelaajabudjettiin.

Tapparan runkosarja olisi voinut käynnistyä paremminkin, kun 14 ensimmäisen ottelun jaksoon mahtui kaksi neljän ottelun tappioputkeakin. Yksi ongelmista alkukauden peleissä oli ylivoima, joka tuotti vain neljä maalia 46 ensimmäisen yrityksensä aikana, onnistumisprosentti 8,7 %. Ongelmia läpi kauden oli ylivoiman roolittamisessakin, kun mm. puolustuspään taidoistaan tunnettua kaksikkoa Miska Kangasniemi – Juha Gustafsson ajettiin sisukkaasti ylivoimapakkiparin rooliin, mutta viivapelotetta heistä ei kuoriutunut. Sen sijaan kesken kauden mukaan liittynyttä Dale Clarkea ei juuri ylivoimassa kokeiltu, vaikka tulevat kaudet osoittivat, että olisi ehkä kannattanut.

Pian Tapparan asemiksi vakiintui suunnilleen sarjataulukon puolivälin tienoo. Paras jakso kesti lokakuun lopusta joulutaukoon, jolloin 18 ottelun jaksoon mahtui 11 voittoa ja pari tasapeliäkin.

Hyvän jakson ensimmäisessä pelissä Janne Ojanen syötti Tapparan avausmaalin, joka oli hänen liigauransa 600:s tehopiste. Sitä ennen Ojanen oli tehnyt 13 ottelussa itselleen suht vaatimattomat tehot 3+2, mutta merkkipaalupiste nosti tehokkuuden heti paremmalle tolalle, kunnes Ojasen kämmen murtui vastustajan mailaniskusta ja huiliaikaa tuli viitisen viikkoa.

Samassa Ojasen merkkipaalupelissä Pelicansia vastaan Johannes Alanen ohjasi Pasi Petriläisen laukauksen maaliin. Ensin Petriläiselle merkitty osuma korjattiin pelin aikana kuulutuksessa Alaselle, mutta pöytäkirjoihin se jäi Petriläisen maaliksi. Reilun vuoden sisään tämä oli jo toinen Alaselta viety maali.

Porissa 28.10. kuuluttajalla ja pöytäkirjan pitäjällä piti kiirettä, kun Ässät ja Tappara intoutuivat maalispurttiin. Ässät kavensi Tapparan kolmen maalin johtoa kahdella osumallaan, jotka syntyivät vain 11 sekunnin välein, ja vain yhdeksän sekuntia toisen kavennuksen jälkeen Petri Koskinen lisäsi Tapparan johtoa: kolme maalia 20 sekunnissa. Tappara voitti lopulta 5-4.

Barkov nousi ulkomaalaispelaajien pörssissä

Marraskuun puolivälissä Aleksander Barkov nousi SM-liigan kaikkien aikojen toiseksi tehokkaimmaksi ulkomaalaiseksi pelaajaksi. JYPiä vastaan antamansa maalisyötön jälkeen hänen liigauransa tehosaldoksi kirjattiin 135+272=407. Edellä oli enää 479 tehopisteen Otakar Janecky. Barkov keräsi kuitenkin enää vain yhdeksän tehopistettä lisää loukkaannuttuaan tammikuun lopussa ja missattuaan loppukauden.

Kausi vaihtui uuden vuoden puolelle Tapparan vajotessa kauden kolmanteen neljän ottelun tappioputkeensa. Siinä vaiheessa se oli sarjassa seitsemäntenä, pisteen päässä suorasta puolivälieräpaikasta.

Tammikuun 13. päivä Hakametsässä SaiPaa vastaan Stefan Öhman oli kahdella maalillaan johdattanut Tapparan 3-2 johtoon. SaiPa otti lopussa maalivahdin pois, ja Öhman pääsi kiekon kanssa kohti tyhjää maalia. Hattutempun sinetöinnin sijaan hän syötti vierelleen, ja lopulta Marko Ojanen sai viimeistellä osuman.

Ensimmäisellä kirvesrintakaudellaan runkosarjassa vain kerran maalinteossa onnistunut Kimmo Koskenkorva teki samassa SaiPa-matsissa jo kauden kymmenennen maalinsa, mikä oli hänen uusi maaliennätyksensä. Valitettavasti se jäi myös hänen kauden viimeisekseen, kun hänen kautensa päättyi loukkaantumiseen jo kuukautta myöhemmin.

Tulokas-Kontiolan johtamalla loppukirillä playoffeihin

Helmikuussa Tappara ajautui jo kauden neljänteen tappioputkeensa, josta tuli nyt kauden pisin, viiden ottelun mittainen. Se katkesi vihdoin paikallispelissä, jonka viimeisen kymmenen minuutin aikana Tappara iski kolme maalia. Niistä kolmesta tasatilanteen rikkoneen ensimmäisen laukoi Petri Kontiola, jolle osuma oli liigauran ensimmäinen.

Kontiola oli noussut A-nuorista liigajoukkueeseen jo alkukaudesta, mutta 34 ensimmäistä ottelua eivät avausmaalia tuottaneet, vain kahdeksan syöttöpistettä. Ennen paikallispeliä hän löi faniryhmän kanssa vetoa avausmaalistaan, ja voitti maalinsa myötä vedon ja sai asuntoonsa suursiivouksen.

Tappioputken aikana kuuden kärki ja suora puolivälieräpaikka olivat karanneet, mutta suoranaista hätää playoff-paikkansa suhteen Tapparalla ei ollut. Asemat ja lähtökohdat kuitenkin paranivat runkosarjan viiden viimeisen kierroksen aikana, kun Tappara voitti niistä neljä. Joukkoja johtamassa oli ketsupipullonsa auki saanut Kontiola, joka maalasi kaikkiaan neljä kertaa noiden viimeisen viiden pelin aikana.

Hallitseva mestari Tappara päätyi runkosarjassa sijalle kahdeksan. Edellisvuosina se olisi tarkoittanut paikkaa puolivälierissä, mutta kuten alussa kerrottiin, pudotuspelijoukkueita oli lisätty. Nyt ensin pelattiin nimellä playoff-karsinta, jossa neljästä joukkueesta sijoilla 7-10 karsittiin kaksi jatkamaan kahdeksan parhaan joukkoon.

Tapparan vastus oli sama kuin oli ollut kahtena ensimmäisensä vuonnakin vastassa ensimmäisessä pudotuspelivaiheessa: Espoon Blues. Se oli kerännyt runkosarjassa kolme pistettä Tapparaa vähemmän.

Yksi tehty maali kahdessa kotiottelussa

Tappara oli voittanut Bluesin puolivälierissä 2002 suoraan kolmessa ottelussa ja edelliskeväänä samassa vaiheessa hurjien vaiheiden jälkeen seitsemännen ottelun jatkoerässä. Nyt voittaja vaihtui.

Sarjavoittoon tarvittiin vain kaksi otteluvoittoa. Blues otti heti ryöstövoiton, kun Juha Ylönen teki ratkaisuosuman 11 minuutin jatkoeräpelaamisen jälkeen. Toisessa ottelussa Espoossa Tappara kuittasi komeasti voittonumeroin 4-1, kun mm. kevätvireeseen päässyt Petri Kontiola keräsi 1+1.

Sarja ratkaistiin siis kolmannessa ottelussa Tampereella. Tämä playoff-uutuus, joka pian opittiin tuntemaan pilkkanimellä ”säälipleijarit”, ei sytyttänyt yleisöä: ratkaisuotteluun vaivautui paikalle vain reilut 3500 katsojaa. Yli kaksi erää pelattiin ilman maaleja, kunnes Blues onnistui. Seitsemän ja puoli minuuttia ennen loppua ehdittiin jo tuulettaa Teemu Nurmen laukomaa tasoitusmaalia, kunnes tuomari näytti maalin hylkäystä ja Jarkko Pyymäen istuttamista jäähypenkille. Pian jäähyn päättymisen jälkeen Blues teki toisen maalin ja voitti 2-0.

Hallitseva mestari oli pudonnut playoffien ensimmäisellä kierroksella. Se teki kahdessa playoff-kotiottelussaan vain yhden maalin. Lopulliseksi sijoitukseksi tuli tummanharmaa yhdeksäs sija. Suomen mestariksi nousi uusi nousukasjoukkue Kärpät, joka löi finaaleissa TPS:n. Kärpille mestaruus oli toinen 23 vuoden tauon jälkeen.

Paljon tulevia tähtiä ja vankkoja liigajyriä nousi kokoonpanoon

Kauteen lähdettäessä teemoina olivat omien nuorten pelaajien sisäänajo SM-liigaan sekä kiekollisemman ja hyökkäävämmän pelityylin luominen. Puoliksi teemoissa onnistuttiin.

Epäonnistumisen puolelle meni uusi pelitapa, josta valmennusjohto sai paljon kritiikkiä kauden aikana. Varsinkin kotihallissa homma oli hankalaa, ja Tappara oli yksi kauden huonoimmista kotijoukkueista. Vieraissa sen sijaan sujui paremmin – koti- ja vieraskaukaloesityksistä erinomaisena malliesimerkkinä toimi juuri lyhyt playoff-sarja Bluesia vastaan.

Uusien pelaajien sisäänajo toisaalta sujui erittäin onnistuneesti. Kirkkaimpana tulokkaana loisti keskushyökkääjä Petri Kontiola, joka nappasi liigapaikan jopa vähän varkain mutta oli loppukaudesta koko joukkueen parhaita hyökkääjiä. Myös Petri Koskinen, Jarkko Pyymäki, Teemu Nurmi ja Mikko Pukka pelasivat ensimmäiset kokonaiset liigakautensa. Vähemmän pelanneista puolustaja Anssi Salmela säväytti ja myös Matti Hietakangas ja Ville Mäntymaa saivat peliaikaa.

Kokeneemmasta kalustosta parantamaan pystyivät joukkueen sisäisen maali- ja pistepörssin voittanut Sami Venäläinen (18+15=33) sekä Marko Mäkinen ja yhden maalin miehestä 10 maalin tekijäksi ennen loukkaantumistaan noussut Kimmo Koskenkorva. Marko Ojanen teki yhtä monta maalia kuin ykköspyssy Venäläinenkin. Muilla konkareilla kausi jäi toivottua vaisummaksi. Janne Ojanen tuskaili alkukaudesta 600 SM-liigapisteen rajan kanssa kummallisen tehottomana ja vihdoin sen rikottuaan loukkasi kätensä. Loppukaudesta kapteeni oli hurjassa pistetahdissa mutta pelasi silti tuloksellisesti uransa heikoimman kauden.

Toinen kokenut sentteri Aleksander Barkov puolestaan aloitti räväkästi tehden neljä maalia ennen kuin lokakuu kääntyi edes kunnolla vauhtiin, mutta sitten ne jäivätkin venäläisen ainoiksi maaleiksi koko kaudella. Barkovin viimeiseksi esiintymiseksi Tappara-paidassa jäi tammikuun lopun HIFK-ottelu, jossa taituri syötti joukkueen voittomaalin jatkoajalla. Polvivamma söi loppukauden pelit ja kauden jälkeen Barkov lopetti pelaajauransa – mutta ei lyönyt luistimiaan täysin naulaan vaan siirtyi kirvesrintojen B-nuorten valmennusryhmään.

Kauden jälkeen tiet erkanivat myös pitkäaikaisen sentterin Arto Kukin kanssa kuten myös kesken kauden joukkueeseen palanneen entisen kapteenin Pasi Petriläisen kanssa sekä toivottua tehottomammin pelanneen Petri Variksen kanssa. Ulkomaalaispelaajista Stefan Öhman ansaitsi otteillaan jatkon seuraavaksikin kaudeksi.

Mukavan pienen plussan kauden päätökseen löi seuran A-nuoret, jotka voittivat runkosarjan ja lopulta myös mestaruuden. Seuraavaan Tapparan A-nuorten, eli siinä vaiheessa jo U20-sarjan, mestaruuteen menisi peräti 19 vuotta.

---

---