---

Uusia pelaajia: Mika Viinanen (Lukko), Teemu Laine (Jokerit), Mikko Myllykoski (Kärpät), Ville Nieminen (NHL), Tomaš Chlubna (Severstal RUS), Robert Kántor (Ak Bars RUS), Róbert Tomik (Karlovy Vary CZE), Timo Vertala (Jokerit), Jarno Niinimäki (HC Salamat), Andrew Raycroft (NHL)
Lähteneet pelaajat: Miska Kangasniemi (Malmö SWE), Dale Clarke (Wolfsburg GER), Pasi Petriläinen (Skellefteå SWE), Aleksander Barkov (lopettanut), Arto Kuki (Jokerit), Mike Stapleton (lopettanut), Petri Varis (Jokerit), Petri Koskinen (Pelicans)
___

TAAS NHL-TYÖSULKU JA VALMENTAJANVAIHDOS KESKEN KAUDEN

Tälle kaudelle SM-liigaan oli keksitty taas uutuuksia, nyt runkosarjan osalle. Voitosta annettiin voittajalle ensimmäistä kertaa liigahistoriassa kolme pistettä ja tasapelit kiellettiin kokonaan. Edelleen varsinaisen peliajan päätyttyä tasan molemmille joukkueille annettiin piste, jota ei enää pois otettu, mutta nyt haettiin ratkaisu väkisin: jos se ei tullut jatkoajalla, sitten ammuttiin rangaistuslaukauksia. Jatkoajan tai rankkarikisan voittaja sai sitten yhden lisäpisteen. Joukkue- tai ottelumäärään ei ollut puututtu.

Rangaistuslaukauskisat eli nopeasti uudestaan nimettynä voittolaukauskilpailut eivät aluksi näyttäneet Tapparan hommilta, kun se hävisi kolme ensimmäistä kisaansa. Lopulta näitä uutuusvoittojakin tuli kolme, joista makein kauden lopussa Ilveksestä, joka tällä kaudella muutoin nappasi Tampereen valtikan haltuunsa selvin otteluvoittolukemin 6-2.

Kausi oli pettymys muutenkin kuin vain paikallispelisaldon osalta. Joukkueen nähtiin vahvistuneen selvästi kesällä, ja alkukausi sujuikin hyvin ihan ensimmäisten pelien jälkeen. Lokakuun vaihduttua marraskuuksi alkoi sattua ja tapahtua kaikenlaista muuta paitsi riittäviä voittoputkia. Tammikuun puolivälissä Tappara turvautui valmentajanvaihtoon, kun toista kauttaan valmentanut Mika Saarinen sai potkut. Muutaman pelin ajan vetovastuussa oli hänen kakkosmiehensä Mikko Saarinen, mutta pari viikkoa myöhemmin loppukaudeksi kiinnitettiin jälleen kerran Kaj Matalamäki. Hän oli toiminut Tapparassa ”palomiehenä” ennenkin: kaudella 1994-95 hän tuli kesken kauden päävalmentajaksi Boris Majorovin tilalle, vuonna 1996 hän toimi puoli kautta toimitusjohtajanakin Mikko Leinosen palattua kesken kauden pankkityöhönsä, ja kaudella 1998-99 Matalamäki oli liittynyt kesken kauden Ismo Läntisen apuvalmentajaksi Tapparan valmennusryhmään.

Matalamäen tultua joukkueen esitykset paranivat ja kymmenestä viimeisestä runkosarjaottelusta tuli kahdeksan voittoa. Se riitti runkosarjassa yhdeksänteen sijaan. Esitykset riittivät myös playoffien ensimmäisen vaiheen voittoon JYPistä, mutta ei enää puolivälierissä hallitsevaa ja tulevaakin mestaria Kärppiä vastaan.

Hankinnoissa paljon kovia nimiä

Tapparaa pidettiin materiaaliltaan selvästi vahvempana kuin edelliskaudella mestaruuttaan epäonnistuneesti puolustanut joukkue. Siitä joukkueesta eivät jatkaneet peliuransa lopettanut Aleksander Barkov, ja hyökkäyskokemusta lähti myös Arto Kukin, Mike Stapletonin ja Petri Variksen myötä. Puolustuksesta lähtivät Miska Kangasniemi ja Dale Clarke, joiden lisäksi Pasi Petriläinen oli asetettu erikoiseen limboon, jossa hänellä oli sopimus Tapparan kanssa, mutta ei pelipaikkaa joukkueessa. Lopulta hänen sopimuksensa purettiin marraskuun alussa.

Lähtijöiden tilalle off-seasonilla hyökkäykseen olivat tulleet Mika Viinanen, Teemu Laine ja kovin odotuksin Venäjän liigasta siirtynyt tšekki Tomaš Chlubna, joka oli pari vuotta aiemmin tehnyt JYPissä 59 maalia kahden kauden aikana. Takaisin Suomeen palaavaa Esa Pirnestäkin yritettiin, mutta tämä valitsi Jukka Rautakorven valmennuksen eli Rauman Lukon. Kirvesrintojen puolustusta oli vahvistettu mestari-Kärpistä tulleella Mikko Myllykoskella ja SM-liigassa aiemminkin jo esiintyneellä Robert Kántorilla, joka Chlubnan tavoin palasi Suomeen Venäjältä. Ennen kautta testattiin myös Mestis-pakki Jesse Saarista, jonka kanssa ei kuitenkaan tehty sopimusta.

Huippuvahvistus varmistui, kun NHL piti taas pitkittyneet työneuvottelunsa, joiden takia kokonainen NHL-kausi peruuntui. Tappara sai riveihinsä heti kauden alusta lähtien Stanley Cup -voittaja Ville Niemisen, joka oli lähtenyt kirvesrinnoista Pohjois-Amerikkaan vuonna 1997. Tammikuussa, kun näytti jo varmalta, ettei NHL:ssä pelata lainkaan, Tappara lähti uudelleen NHL-pelaajamarkkinoille ja hankki edelliskauden parhaaksi NHL-tulokkaaksi valitun maalivahti Andrew Raycroftin. Sitä ennen Tappara oli hakenut pakkivahvistusta, joista ihan nimillä julkisesti mainittiin Teppo Numminen ja Brian Leetch, mutta kumpikaan ei työsulun aikana Euroopassa pelannut.

Chlubna osoittautui täydeksi hudiksi. Marraskuun lopulla hänen sopiumuksensa purettiin, kun hän oli siinä vaiheessa tehnyt 18 ottelussa vain yhden maalin, joka sekin taisi livahtaa maaliin Ville Niemisen syötöstä puolustajan kautta. Tilalle tuotiin slovakialainen Róbert Tomik, joka onnistui try-outissaan paremmin ja sai jatkosopimuksen, mutta sopimus kuitenkin irtisanottiin kuukautta myöhemmin tammikuun puolivälissä. Siinä vaiheessa testissä oli käynyt myös Mestiksen Salamoissa pelannut hyökkääjä Jarno Niinimäki, kun taas Petri Koskinen oli vuokrattu ensin väliaikaisesti Pelicansiin, mutta sinne hän myöskin jäi. Tomikin sopimuksen purkaminen tuli ajankohtaiseksi, kun samaan aikaan Timo Vertala halusi pois Jokereista ja palasi Tapparaan, josta oli muutama vuosi aiemmin lähtenyt NHL:ään.

Maalivahtiosastolla Mika Lehto oli ykkösvahtina, kun Sasu Hovi ja Pekka Tuokkola vuorottelivat varamiehenä ja hakemassa peliaikaa Kajaanin Hokista. Raycroftin liityttyä joukkueeseen tammikuussa Hovi siirtyi kokonaan Hokkiin.

Lupaava lokakuu kääntyi masentavaan marraskuuhun

Tappara oli edelliskaudella jäänyt runkosarjassa kahdeksanneksi ja pudonnut playoffeissa jo ennen puolivälieriä. Nyt joukkueen ennustettiin parantavan, mutta suoraksi puolivälieräjoukkueeksi, eli kuuden parhaan joukkoon, sen ei uskottu nousevan. Varmana pidettiin kuitenkin Tampereen sisäistä ykkösasemaa, mutta se ennustus meni täysin mönkään. Ilves vei paikallispelit ja sijoittui sarjataulukossakin korkeammalle.

Ennustukseen vaikuttamassa saattoi olla Tampere Cup, jossa Tappara ja Ilves kohtasivat toisensa kahdesti. Perjantaina ne kamppailivat lohkosijoituksista, ja Tappara voitti peräti 9-2. Seuraavana päivänä panoksena oli turnauksen jumbopaikan välttäminen, ja Tappara voitti senkin 5-1.

Mutta runkosarja-avauksessa Ilves olikin jo viidellä maalilla parempi. Viidestä ensimmäisestä ottelustaan Tappara voitti vain yhden, mutta käänsi sitten kelkkansa yhdentoista ottelun mittaisella pisteputkella. Jaksoon mahtui jatkoaika- tai voittolaukaustappioita, mutta tällä kaudellahan niistäkin sai yhden sarjapisteen.

Lokakuun puolivälissä Hakametsässä nähtiin pienimuotoinen show, kun JYPin maalivahti Sinuhe Wallinheimo kikkaili pelikatkolla mailanvaihtonsa kanssa, mutta päätuomari hermostui ja määräsi Wallinheimon vaihtopenkille kikkailemaan. Tilalle luistellut Tommi Nikkilä ehti olla jäällä kuusi sekuntia ennen kuin Stefan Öhman iski Tapparalle pelin toisen maalin. Kuuden sekunnin stinttinsä jälkeen Nikkilä palasi vaihtoon, ja Wallinheimo jatkoi loppupelin.

Tappara puolestaan esitteli uusissa rangaistuslaukauskisoissa oman maalivahtikikkansa Ilvestä vastaan, kun ensin 65 minuuttia maalissa torjunut Lehto istahti rankkarikisan alkaessa vaihtopenkille ja Sasu Hovi tuli torjumaan Ilveksen yritykset. Ei auttanut, Ilves vei kisan ja lisäpisteen.

Alkukauden erikoistapaus oli myös Helsingissä nähty episodi, kun Tapparan Anssi Salmela ja HIFK:n Jarkko Ruutu tönäisivät toisiaan maalinedusruuhkassa vihellyksen jälkeen, ja kansainvälisen tuomarivaihdon myötä liigassa viheltänyt venäläistuomari passitti kummankin pelaajan suihkuun. Ruutu sai päälle vielä ottelurangaistuksen protestoituaan kevyttä ulosajoaan. SM-liigan erotuomarijohtaja myönsi, että tuomiot olivat vahvasti hätävarjelun liioittelua, mutta ei tuomarin tulkintaa voi jälkikäteen peruakaan.

Marraskuun lopussa liigakaukalossa nähtiin myös Janne Ojanen kasvovisiirin kanssa. Ojanen ja muutama muu ennen vuotta 1969 syntynyt konkari saivat vielä pelata ilman visiiriä, mutta nyt Janne oli saanut kiekon kasvoihinsa ja piti parin pelin ajan lisäsuojaa silmiensä edessä. Ihan ensimmäinen kerta se ei Ojasen uralla kuitenkaan ollut, sillä vuosina 1996-98 Ruotsissa pelatessaan visiiri oli ollut pakollinen hänellekin.

Joulutauon häämöttäessä Tappara oli tehnyt sarjassa toiseksi vähiten maaleja. Vain SaiPa oli tehnyt vähemmän maaleja – yhden vähemmän.

Ville Nieminen: Pörssikärki, loukkaantunut, värikkäin pelaaja, potkut! Ei sittenkään!

Ville Niemisen työsulkukaudella riitti tapahtumia. Hän aloitti sarjassa kovalla pistetahdilla, ja kauden 13 pelin jälkeen, kun hän oli Ilvestä vastaan tehnyt ensin alivoimamaalin ja sitten vielä Tomaš Chlubnan ainoaksi Tappara-maaliksi merkityn osuman, Nieminen nousi SM-liigan pistepörssin kärkeen saldolla 8+7=15.

Seuraavassa ottelussa Hämeenlinnassa hän jäi käsi huonossa asennossa taklauksen alle. Ranne murtui ja edessä oli kolmen kuukauden tauko; paluu tapahtui tarkalleen sadan päivän päästä. Joulukuussa Nieminen palkittiin Iltalehden äänestyksessä SM-liigan värikkäimpänä pelaajana, vaikka hän ei ollut pelannutkaan lähes kahteen kuukauteen. Samoihin aikoihin Nieminen palkittiin myös Tampereen vuoden parhaana urheilijana.

Ykköspelaajansa poissaollessa Tappara menetti peliotteensa ja alkoi pudota sarjataulukossa. Ei auttanut, vaikka Nieminen tuli mukaan vaihtoaitioon pikkutakki päällä luomaan henkeä. Joulutauon jälkeen alamäki kärjistyi 15 pelin jaksoon, jossa joukkue jäi kokonaan ilman pisteitä 12 kertaa.

Alamäen aikana sitten tapahtui. Nieminen avautui lehtihaastattelussa joukkueen tilasta, sai potkut joukkueesta, otettiin saman tien takaisin ja kohua riitti. Lehtitietojen mukaan hänen potkunsa perui Tamhockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kai Miesmäki. Lähes samaan aikaan tammikuun puolivälissä seurassa annettiin toiset potkut, jotka pysyivät. Kaj Matalamäki korvasi loppukauden ajaksi Mika Saarisen. Muitakin vaihtoehtoja oli esillä; niistä lisää myöhemmin.

Nieminen palasi kaukaloon ehtien pelata kokonaisuudessaan runkosarjasta vajaat puolet, 26 ottelua. Vähäisestä pelimäärästään huolimatta hän oli joukkueen kolmanneksi paras maalintekijä ja pistemies. Pudotuspeleissä hän oli ykkönen.

Viimeinen runkosarjakuukausi sujui mainiosti

Kaj Matalamäen johtamaa pelastustyötä voi luonnehtia onnistuneeksi. Runkosarjan kymmenestä viimeisestä ottelusta Tappara voitti kahdeksan ja sai varmistettua paikkansa pudotuspeleissä sijoittumalla runkosarjassa yhdeksänneksi.

Sitä ennen ajettiin sisään edellisen kerran lähes kymmenen kuukautta aiemmin pelannutta maalivahti Raycroftia. Ensimmäisessä liigaottelussaan hän kaivoi takaansa kuusi kiekkoa, toisessa neljä, mutta kolmannessa tilille napsahti nollapeli voitossa HPK:ta vastaan. Se oli samalla myös Tapparan ensimmäinen runkosarjavoitto HPK:sta 16 otteluun; edellinen voitto oli tullut syyskuussa 2002. Pelissä meni poikki toinenkin putki, kun hyökkääjä Jarkko Pyymäki teki ensimmäisen maalinsa sitten syyskuun 2003. Välissä hän oli pelannut 64 liigan runkosarjaottelua, kolme playoff-ottelua sekä kahdeksan Mestis-ottelua ilman osumia.

Runkosarjan lopussa Tapparan maalivahti-kaksikolla oli mustempi erä IFK:ta vastaan Helsingissä. Raycroft aloitti pelin, torjui reiluun 14 minuuttiin kaksi kertaa ja päästi kolme maalia. Lehto tuli tilalle ja torjui vajaassa kuudessa minuutissa kolmesti päästäen kaksi kiekkoa sisään. Ensimmäisellä erätauolla Raycroft vaati päästä takaisin peliin ja päästikin kahdessa erässä sisään vain yhden laukauksen 29:stä.

Helmikuun 15. päivä nähtiin taas yksi väärä maalintekijä, kun Pekka Saravon osuma merkittiin Ville Niemiselle, eikä maalitilastoja korjauspyynnöistä huolimatta saatu vietyä aikakirjoihin oikeassa muodossa.

Kausi ei myöskään mennyt kokonaan ilman hattutemppua, sillä 36-vuotias Janne Ojanen iski sellaisen SaiPan verkkoon kauden 50. ottelussa helmikuun 22. päivänä. Se oli Ojasen uran kuudes hattutemppu, mutta ei suinkaan vielä viimeinen.

Runkosarjan kolmessa viimeisessä ottelussaan Tappara voitti ensin Ilveksen rangaistuslaukauskilpailussa ja perään jatkoaikaosumilla JYPin ja Bluesin. Ne eivät hetkauttaneet sarjasijoitusta enää mihinkään. Tappara jäi yhdeksänneksi.

Kaikki playoff-voitot Lehdon nollapeleillä

Pudotuspeleissä Tappara pelasi kahdeksan ottelua, joista se voitti kolme. Kaikissa voittopeleissä vastustaja jäi maaleitta.

Playoffien 1. kierroksen vastus Tapparalla oli kahdeksanneksi sijoittunut JYP, joka keräsi runkosarjassa setsemän pistettä Tapparaa enemmän. Tappara oli kuitenkin keskinäisistä otteluista kerännyt paremmin pisteitä.

Ensimmäisessä pudotuspelikohtaamisessa Tappara koki katastrofialun, kun JYP iski 11 minuutissa neljä maalia runkosarjan lopussa joukkueen ykkösvahdiksi nousseen Raycroftin taakse. Sitten maaliin vaihdettiin Mika Lehto, joka syttyi jälleen käsittämättömään pudotuspelivireeseen. Sen ottelun Tappara vielä hävisi 4-6, mutta Lehto piti kahdessa seuraavassa ottelussa kummassakin nollan (1-0 ja 4-0), ja Tappara eteni puolivälieriin.

JYP-sarja oli välillä kuumakin. Ensimmäisen ottelun toisen erätauon alkaessa pelaajien poistuessa samasta luukusta pukukoppeihin nähtiin härdelli, jonka suurimmaksi konnaksi todettiin JYP-puolustaja Duvie Westcott, jonka potku polvella Pasi Puistolaa päähän poiki kanadalaiselle kahden ottelun pelikiellon. Toisessa ottelussa Robert Kántor sai tikkejä ja aivotärähdyksen Jody Shelleyn taklauksesta, jonka tuoman viiden minuutin jäähyn aikana Tappara teki pelin ainoan maalin. Toinen ottelu päättyi vielä loppusummerin jälkeen yleiseen koko joukkueiden väliseen tuuppimissessioon kaukalossa. Vaikka avointa tappelua ja todellisia iskuja ei nähty, silti hässäkän kuittaantuminen ilman yhtäkään jäähyä hämmästytti.

Puolivälierissä Kärppiä vastaan Tapparalla ei juurikaan ollut mahdollisuuksia – ja kuten playoffien kestäessä huomattiin, ei ollut millään muullakaan joukkueella. Tappara sai kuitenkin katkaistua kaksi vuotta kestäneen voitottoman putkensa oululaisia vastaan, kun Mikko Myllykosken laukoma maali riitti Oulussa yhteen voittoon Lehdon pitäessä taas maalinsa puhtaana. Lopulta Kärpät kuitenkin pudotti kirvesrinnat tylysti voitoin 4-1.

Sarjan neljäs peli pelattiin Hakametsässä ja se tiedettiin etukäteen hyvin mahdollisesti Tapparan kauden viimeiseksi kotiotteluksi. Yleisö oli kuitenkin menettänyt jo uskonsa, ja halliin ilmestyi paikalle koko kauden pienin yleisömäärä, vain 3643 katsojaa.

Lopulta Kärpät uusi mestaruutensa kaadettuaan finaaleissa Jokerit voitoin 3-1.

Öhman ylivoimainen pörssikärki runkosarjassa

Kauden valopilkku oli ehdottomasti Ville Nieminen, joka jo aiemmin mainitusti ylsi pistepörssissäkin Tapparan kolmanneksi parhaaksi, vaikka pelasi alle puolet kauden otteluista. Runkosarjassa Tapparan paras pistemies oli ruotsalainen Stefan Öhman, joka jaksoi uurastaa tasaisesti läpi kauden ja tehoili 17 maalin ja 24 maalisyötön edestä. Ison plussan kaudestaan kirjasi myös Petri Kontiola, joka onnistui mainiosti raskaasta armeijavuodestaan huolimatta. Pasi Puistola pelasi takalinjoilla uransa parhaan kauden ja tuplasi yhden kauden tehopiste-ennätyksensä. Tammikuussa joukkueeseen liittynyt vanha tuttu Timo Vertala intoutui taas Tapparassa iskemään maaleja vanhaan tahtiin: kahdeksan osumaa 18 ottelussa.

Liian moni pelaaja kuitenkin pelasi odotettua paljon heikommin. Maalitykiksi hankittu Chlubna oli isoin pettymys, mutta lisäksi mm. edelliskauden parhaan pistemiehen Sami Venäläisen saldo putosi 33 pisteestä vain kolmasosaan siitä ja alamäkeä oli hurjan monen muunkin tilastoissa. Kiekollista taitoa tuomaan hankittu Myllykoski teki runkosarjassa vain kahdeksan pistettä, mutta pääsi joihinkin ennätysten kirjoihin iskettyään Hämeenlinnassa kiekon HPK:n verkkoon, kun toista erää oli ehditty pelata vasta viisi sekuntia.

Kauden jälkeen Johannes Alanen jätti Tapparan pelattuaan joukkueessa koko siihen astisen yhdeksänvuotisen liigauransa. Toinen pitkään joukkueessa pelannut oma kasvatti Pekka Saravo siirtyi Ruotsiin. Öhmania lukuun ottamatta myös kaikki ulkomaalaispelaajat menivät taas vaihtoon.

Vaihtoon meni myös valmennus. Jo tammikuun alussa pari viikkoa ennen Mika Saariselle annettuja potkuja, media kertoi tietonaan, että Jukka Rautakorpi ei käyttäisi sopimusoptiotaan Lukon kanssa, vaan palaisi takaisin Tapparaan, josta oli kaksi kautta aiemmin lähtenyt. Tieto piti paikkansa, vaikka sitä ei vielä julkistettukaan ennen kevättä, ja se aiheutti ongelman kirvesrintojen loppukauden 2004-05 valmennukseen, kun potkut saaneelle Mika Saariselle piti löytää seuraaja.

Tappara halusi Raimo Summasen ja neuvotteli myös Reijo Ruotsalaisen kanssa, mutta kumpikaan ei halunnut tarttua muutaman kuukauden mittaiseen pätkäpestiin, vaan olisivat halunneet jatkumoa seuraavaksi kaudeksikin. Tappara oli kuitenkin jo sopinut seuraavasta kaudesta Rautakorven kanssa, joten se ei ollut mahdollista. Niinpä loppukaudeksi otettiin jälleen Kaj Matalamäki, ja kauden jälkeen nähtiin Jukka Rautakorven paluu, osa 2.

---

---