---

UUSI AREENA KORKATTIIN MESTARUUDELLA – VIHDOIN MYÖS CHL-MENESTYSTÄ

Kausi oli jälleen yksi Tappara-historian kovimmista. Kruununa oli seurahistorian 18:s Suomen mestaruus, mutta lisäksi saatiin nauttia runkosarjan voitosta, Champions Hockey Leaguen finaalipaikasta, ja kaupungin uudesta jääkiekkopyhätöstä Nokia Arenasta. Uuden areenan ensimmäinen sarjakausi oli loistokas, kun se sai nähdä heti avauskaudellaan sekä Tapparan mestaruuden että Ilveksen pronssisijan ratkeavan vielä uutuuttaan kiiltävien seiniensä sisällä.

Tappara myös kasvatti yhtä historiaennätystään pelaamalla nyt jo yhdeksättä kertaa peräkkäin mitalipeleissä. Lähimpänä ennätyksen rikkomista juuri nyt on finaalivastustaja TPS, jolla on kasassa kaksi peräkkäistä esiintymistä neljän parhaan joukossa.

Liigassa mentiin perusmuotilla, 15 joukkuetta, 10 playoffeihin, nyt playoff-sarjat taas paras seitsemästä. Tätäkin kautta riivasi vielä koronapandemia, jonka takia alkukaudesta oli erilaisia yleisörajoitteita, joulusta noin helmikuun alkuun yleisöä ei saanut ottaa lainkaan, mutta noin helmikuun puolivälistä eteenpäin päästiin pelaamaan kokonaan ilman väkirajoituksia. Joukkueet kärsivät koronasta jollakin tasolla lähes jokainen, mutta vain Lukko joutui jättämään sen vuoksi kaksi peliään pelaamatta. Sarjataulukko järjestettiin taas pistekeskiarvon mukaan, vaikka itse asiassa järjestys olisi ollut sama absoluuttisten pisteidenkin kanssa.

Mestarien liiga CHL:kin päästiin pelaamaan vuoden tauon jälkeen, vaikka siinäkin nähtiin ottelusiirtoja ja jopa otteluiden luovutuksia.

Tappara jatkoi Jussi Tapolan valmennuksessa. Pelaajapuolella oli koko edelliskauden pakisto laitettu uusiksi, sillä ryhmässä jatkoivat vain Santtu Kinnunen ja pienen roolin Saku Salminen. Takalinjoille tuli peräti kuusi uutta pakkia, heissä mukana paluumuuttajat Veli-Matti Vittasmäki ja Otso Rantakari, joiden lisäksi uusina miehinä sisään tuli kokenutta liigakalustoa Joni Tuulola, Casimir Jürgens ja Mikael Seppälä, sekä vielä KHL:n puolelta kanadalainen Brady Austin. Hyökkäykseen tulivat paluumuuttajana kanadalainen Tyler Morley, uutena kanukkina KooKoosta tullut Kyle Platzer sekä Pelicansissa 10 maalia tehnyt Tapparan oma kasvatti Waltteri Merelä. Reilu kuukausi Liigan runkosarjan alkamisen jälkeen hyökkäystä vahvistettiin vielä NHL:ssä ilman sopimusta jääneellä Joona Luodolla.

Kesän kohu oli kapteeninvaihdos, kun joukkueen valmennus halusi tehdä ja tekikin Otto Rauhalasta joukkueen uuden kapteenin, vaikka joukkueessa olivat myös kaiken kokeneet entiset kapteenit Jukka Peltola ja Kristian Kuusela. Heitäkin vaihdos varmasti hetkautti, mutta ei läheskään niin paljoa kuin jääkiekkomediaa, joka näki suurin piirtein aina ratkaisufinaaleihin asti ns. ”Natsagaten” – kokeneiden pelaajien ja valmennuksen välisen väitetyn riitelyn – uhkaavan Tapparan menestysmahdollisuuksia.

CHL:n kuolemanlohkosta komeasti jatkoon, Liigan alkutaival hankala

Vuoden tauon jälkeen päästiin pelaamaan siis taas myös Champions Hockey Leagueta. Tappara oli arvottu ”kuolemanlohkoon”, jossa sen kanssa olivat ruotsalainen Skellefteå AIK, saksalainen Eisbären Berlin ja sveitsiläinen HC Lugano. Tappara joutui aloittamaan CHL-kotipelinsä Tesoman pienessä jäähallissa, koska alkuperäisessä ajattelumallissa kaupungin uusi areena olisi ehtinyt kauden alkuun, minkä takia Hakametsän halliin oli jo buukattu lentopallon EM-kisat. Areena ei valmistunut kauden alkuun mennessä, eikä lentopallokisoja voitu ottaa poiskaan, niinpä Tappara joutui Tesomalle.

Tappara voitti Berlinin ja Luganon vieraissa selvin numeroin ja kotimatsinsa Tesomalla samoja joukkueita vastaan jatkoaikaosumilla. Skellefteålle se hävisi Ruotsissa peräti viidellä maalilla ja jatkopaikkaan tarvittiin voitto ruotsalaisista kotona. Nyt päästiin jo Hakametsään, jossa Tappara nousi päätöserässä maalin tappioasemasta kahden maalin voittoon ja samalla lohkoykköseksi.

Liigan puolella alkukausi ei sujunut yhtä sutjakasti. Kun Hakametsän jäähalli sulki ovensa liigakiekkoilun merkeissä 27. marraskuuta Tapparan hävitessä jäähyväisottelun HPK:lle 2-3, Tappara oli voittanut ja hävinnyt yhtä monta kertaa 26 ottelussaan – ja se sisälsi jo hyvin sujuneet marraskuun pelit. Sarjataulukossa Tappara oli pyörinyt koko ajan sijoilla, jotka eivät oikeuttaneet edes suoraan puolivälieräpaikkaan.

Ykkösylivoiman pakiksi hankittu Rantakari pääsi polvikuntoutuksen jälkeen pelaamaan vasta marraskuussa, Peltola ehti pelata vain yhden kokonaisen liigaottelun ennen kuin sai pahan päätällin ja oli sivussa lähes jouluun, ja muutenkin homma oli repaleista niin kokoonpanon kuin peliesitysten suhteen.

Nokia Arena auki kahdella täydellä paikallispelillä

Kaupungin keskustassa sijaitseva uusi areena ehti syksyllä käydä läpi oman nimikohunsa, kun nimisponsoripaikan hankkinut Uros osoittautui täydeksi taloudelliseksi kuplaksi ja samalla hautautui myös areenan nimeksi aiottu Uros Live. Pikavauhdilla areena sai uuden, tutumman ja ehkä muutenkin vähemmän negatiivisuutta aiheuttavan nimen Nokia Arena. Uusi komea areena avattiin joulukuun alussa kahdella peräkkäisellä paikallispelillä, Tapparan isännöidessä perjantaina ja Ilveksen lauantaina. Kummassakin ottelussa ilmoitettiin loppuunmyyty yleisökapasiteetti 13 000 katsojaa. Sisään mahtuva määrä putosi ja tarkentui jonkin verran kauden aikana erinäisten katsomomuutosten johdosta.

Tappara hävisi uuden areenan avauspelin Ilvekselle 3-6, mikä jatkoi jo pari vuotta jatkunutta Ilveksen paikallispelihallintaa. Tappiosta muodostui kuitenkin aika iso käännekohta Tapparan kaudelle, kun se vuorokautta myöhemmin terästäytyi ja murskasi Ilveksen revanssiottelussa peräti 7-0. Siitä huolimatta Ilves otti keskinäisten pelien herruuden tälläkin kaudella voitoin 4-2.

Tuon areenan avauspelin jälkeen Tappara hävisi uudessa kotihallissaan pelaamistaan 29 ottelusta vain kolme, niistäkin kaksi vasta jatkoajalla. Muutenkin Tappara lähti sarjassa aivan uuteen kiitoon. Tammi-helmikuussa se otti kauden pisimmän voittoputken liigassa, yhdeksän peräkkäistä voittoa. Keskikauteen mahtui myös 11 vierasottelun voittoputki. 12 olisi ollut uusi liigaennätys, mutta sen HIFK onnistui estämään. Hakametsän viimeisen ja Nokia Arenan ensimmäisen ottelun tappioiden jälkeen Tappara ei enää koko loppukautena, noin viiteenkymmeneen otteluun, hävinnyt kahta kertaa peräkkäin!

Tappara oli lähtenyt kärkeä kohti melko suurelta takamatkalta, ja pitkään näytti, ettei sillä ole mahdollisuuksia aivan kärkeen. Se kuitenkin voitti koko ajan tasaisesti, kun muut kärkijoukkueet – niissä mukana runkosarjan suuryllättäjä Jukurit – takeltelivat. Lopulta kirvesrinnoille jäi paikka varmistaa runkosarjan voitto kotiottelussa jumboksi jäänyttä Ässiä vastaan. Sen Tappara tekikin ja nappasi historiansa kahdeksannen kerran runkosarjan ykkössijan.

Champions Hockey Leaguessa aina finaaliin saakka

Tappara oli selvittänyt tiensä CHL:n alkulohkosta jatkoon ja 16 parhaan joukkoon, mutta niin se oli tehnyt myös kaikilla kuudella edelliskerrallakin, kun sarjaa oli pelattu. Kertaakaan se ei ollut kuitenkaan onnistunut etenemään kahdeksan parhaan joukkoon. Vaikeaksi tie tehtiin nytkin, kun vastaan arvottiin Ruotsin hallitseva mestari Växjö Lakers. Tappara onnistui hakemaan vieraista tasapelin 2-2, kun 17-vuotias Topi Rönni vasta kolmannessa aikuisten pelissään ja ensimmäisessä CHL-pelissään teki loppuun asti kestäneet tasanumerot. Kahdeksan parhaan kirouksen murtamiseen tarvittiin kotivoitto viikkoa myöhemmin. Kahden erän jälkeen Växjö johti Hakametsässä 2-1, mutta toista kertaa reilun kuukauden sisään Tappara puristi kovaa ruotsalaisjoukkuetta vastaan kolmen maalin kolmannen erän ja meni jatkoon voittamalla 4-2.

Puolivälierissä Tapparaa vastaan itsensä oli pelannut etukäteen heikompi joukkue, ranskalainen Rouen Dragons. Areenavarausten vuoksi Tappara pelasi ensin kotona ja velttoili hiukan joutuen tyytymään tasapeliin 3-3. Toinen ottelu Ranskassa toi kuitenkin selvän voiton 4-0 ja paikan välieriin.

Tapparan ja saksalaisjoukkue Red Bull Münichin välisistä välieristä tuli melkoinen tuskien taival. Tappara matkusti tammikuun alussa Saksaan, mutta jo lennolla oli ongelmia ja kone joutui laskeutumaan Stuttgartiin, josta Tappara jatkoi takseilla oikeaan kaupunkiin vain saadakseen tietää, että ottelu perutaan Red Bullin jouduttua koronakaranteeniin. Samalla siirtyi myös Tapparan kotiotteluvuoro seuraavalta viikolta tammikuun lopulle. Myöhemmin CHL myös päätti, että pari ratkaisee finaalipaikan yhdellä Tapparan kotiottelulla. Kun se pelipäivä koitti, Tappara puolestaan oli nyt asetettu koronakaranteeniin, eikä peliä saatu vieläkään pelattua. Lopulta viikkoa myöhemmin helmikuun 1. päivänä Nokia Arenassa nähtiin CHL:n välieräpeli, jonka Tappara voitti Kristian Kuuselan kahden maalin siivittämänä 3-0 ja eteni finaaliin.

Ruotsalainen Rögle BK sai finaaliottelun kotihalliinsa paremman pelisaldonsa ansiosta. Finaalin outous tänä vuonna oli se, että joukkueet saivat hankkia vielä tähänkin peliin uusia vahvistuksia, halutessaan jopa muista jo pudonneista CHL-joukkueista. Finaalissa Tapparassa ensimmäiset pelinsä tällä kaudella pelasivatkin Veli-Matti Savinainen ja Otto Leskinen, mutta suurin merkitys oli Röglen Daniel Zaarilla, joka oli myös palanut KHL:stä Röglen riveihin juuri ennen finaalia. Zaar vei osumillaan kotijoukkueen kahden maalin johtoon ennen kuin Waltteri Merelä sai tehtyä Tapparalle kavennuksen. Taistelu ei riittänyt tasoitukseen, vaan Tappara joutui tyytymään CHL-hopeaan. Se oli kuitenkin huima menestys edellisvuosien pettymysten jälkeen.

Kirvesrintojen paras pistemies CHL:ssä oli Kuusela, joka keräsi 12 ottelussa 2+11=13 pistettä. Hänet valittiin myös CHL:n kauden tähtikentälliseen. Kuuselan takana pistenikkarointi oli tasaista. Erikseen voi mainita puolustaja Brady Austinin sekä ennen mitalipelejä JYPiin siirtyneen Samuel Salosen 3+3 pisteen saldot.

Jokerien irtautuminen KHL:stä myllersi pelaajamarkkinoita

Kuukausi ennen Liigan playoffien käynnistymistä alkanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan lainehti myös jääkiekkomaailmaan KHL-liigan kautta. Jokerit irtisanoutui venäläisliigasta ja samalla heiltä vapautui iso tukku laatupelaajia juuri ennen siirtorajaa. Myös muita KHL-pelaajia ilmaantui markkinoille etsimään loppukaudeksi pelipaikkaa. Tappara halusi ottaa KHL-Jokerien raunioilta entiset mestaripelaajansa Veli-Matti Savinaisen ja Henrik Haapalan sekä puolustaja Otto Leskisen, mutta kilpailuvirasto tai vastaava instanssi määräsi, että joukkueet saivat ottaa vain kaksi KHL-pelaajaa per joukkue. Tappara valitsi jättää koko Jokerit-kauden sivussa olleen Haapalan ulos, jolloin hän marssi Ilvekseen. Vielä ennen siirtorajan umpeutumista Tappara nappasi Christian Heljangon maalivahtipelin tueksi Ruotsin Växjösta kokeneen latvialaiskassarin Jānis Kalniņšin.

Koko Liigan runkosarjan parhaaksi pistemieheksi ja maalintekijäksi kohosi Anton Levtchi, joka teki 55 ottelussa 61 tehopistettä, joista 26 oli maaleja. Maalipörssissä Jukurien Petrus Palmu oli samassa lukemassa, mutta Levtchi iski maalinsa vähemmissä otteluissa. Pistepörssissä Levtchi voitti Palmun kahdella pisteellä. Myöskään syöttöpörssin kärki ei jäänyt Levtchiltä kauaksi: hän oli kakkonen kolme syöttöä Pelicansin Lukáš Jašekin perässä. Tapparassa vastaavaan tuplavoittoon piste- ja maalipörssissä ovat yltäneet aiemmin vain Martti Jarkko (1977) ja Timo Ahlqvist (1961).

Kirvesrintojen toiseksi paras maalintekijä ja pistemies oli Merelä 21 maalilla ja yhteensä 43 pisteellä. Hänestä tuli myös Tappara-historian ensimmäinen Matti Keinonen -palkinnon voittaja, eli hänen plusmiinustilastonsa oli liigan paras.

Kristian Kuusela pelasi jo 12:nnen peräkkäisen yli 40 pisteen kautensa, nyt 43 pistettä. Runkosarjan alussa hän ylitti myös 1000 pelatun runkosarjaottelun rajan ja on kauden jälkeen ottelutilaston jaetulla kakkossijalla Markus Kankaanperän kanssa 1054 ottelussa. Jan Latvalan ykkössijaan on kuitenkin matkaa vielä 176 ottelua.

Tappara-pakistosta ei kauden aikana tahtonut löytyä viivapyssyä. Siirtorajan tuntumassa yhä kuntoaan hakenut Otso Rantakari lähti Sveitsiin, ja tilalle tuli Jokereista Leskinen. Leskinen ehti pelata runkosarjassa vain 10 ottelua, mutta hän nousi niissä Tappara-pakkien maalipörssin jaetulle kärkisijalle neljällä maalillaan. Samaan ylsivät Santtu Kinnunen ja Austin.

Maalissa Christian Heljanko kantoi Tapparaa läpi kauden. Hän pelasi sarjan maalivahdeista toiseksi eniten peliminuutteja, oli jaetulla ykkössijalla nollapelien määrässä (9) ja voitti myös molaritilaston, jota harvemmin huomataan: pistepörssissä hänellä oli peräti 0+5. Hänen takanaan Kari Piiroinen sai peliaikaa 10 ottelussa ja loppukaudeksi toiseksi maalivahdiksi tullut Kalniņš pelasi kaksi runkosarjaottelua.

Koronatauti ja muut vaivat rokottivat Tapparankin kokoonpanoa sen verran, että välillä jouduttiin käyttämään lainamiehiä tai junioreita rosterin täydennyksenä. Näistä kovin tarina on A-junnunosto Viljami Niemisellä, jonka kaksi liigaottelua tekivät hänestä kirvesrintahistorian ensimmäisen kolmannen polven pääsarjapelaajan. Hänen isänsä on Ville Nieminen ja isoisänsä Esa Nieminen, entisiä Tappara-pelaajia kumpikin.

Miten vastassa voi olla aina Lukko?

Playoffeissa nähtiin uutta ja vanhaa. Vanhaa oli se, että jälleen kerran Tappara sai vastaansa Rauman Lukon, tällä kertaa puolivälierävaiheessa. Keväällä 2013 alkaneessa Tapparan historiallisessa mitalipeliputkessa se on yhdeksän playoff-kevään aikana kohdannut Lukon järisyttävät seitsemän kertaa. Hallitseva mestari Lukko nousi puolivälieriin vasta playoffien 1. kierroksen kautta, mutta ei onnistunut uusimaan edellisvuoden sarjavoittoaan Tapparasta. Tappara pudotti Lukon kuudennen kerran näistä seitsemästä kerrasta, tällä kertaa voitoin 4-1. Merkittävin yksittäinen voitto tuli neljännessä pelissä Raumalla, kun Joona Luoto tasoitti pelin puolitoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua, ja sama mies teki myös voittomaalin jatkoerässä.

Uutta oli se, että playoffien puolivälierissä mukana nähtiin runkosarjan kakkossijalle asti yllättänyt Jukurit ja 1. kierroksen kautta mukaan tunkenut KooKoo. Yllätykset jatkuivat, kun KooKoo pudotti Jukurit seitsemässä ottelussa ja pääsi välieriin Tapparaa vastaan. KooKoo voitti ensimmäisen pelin Tampereella jatkoerässä ja karkasi toisessakin pelissä liki-hurmoksessa heti alussa parin maalin johtoon ennen kuin Tappara sai moottorinsa käyntiin, nousi ottelussa selvään voittoon ja jatkoi samaan tahtiin finaaleihin voitoin 4-1. Yksittäiseksi sankariksi voi nostaa taas Luodon, jonka kolmen maalin ilta neljännessä pelissä oli Tapparan ensimmäinen playoff-hattutemppu sitten Nichlas Hardtin pronssiottelun 2008.

Ennätyksellisen vähämaaliset finaalit

Tampereella odoteltiin superhuimaa huipennusta keväälle, kun paikallisfinaali vaikutti täysin mahdolliselta. Ilves oli pudottanut Kärpät, mutta katkesi sitten välierissä TPS:lle kuudessa ottelussa. Hakametsän hallin 56 vuoden aikana tamperelaisfinaalia ei koskaan nähty, eikä se taivas/helvetti auennut vielä Nokia Arenan ensimmäisellä kaudellakaan. Pronssiottelussa Ilves voitti KooKoon.

Loppuotteluvastus TPS oli ollut finaaleissa edelliskaudellakin. Omaa pientä lisämerkitystä tulevalle sarjalle antoi se, että vuonna 1975 alkaneen SM-liigan aikana sekä Tappara että TPS olivat voittaneet 10 mestaruutta – voittajasta tulisi yksin Liiga-ajan ykkösjoukkue.

Sarjasta tuli ennätyksellisen vähämaalinen ja Tappara-merkkinen. Viidessä ottelussa nähtiin vain 12 maalia, keskiarvona 2,4 maalia per ottelu, ja TPS teki maaleista vain neljä. Turkulaiset eivät onnistuneet maalinteossa yhdessäkään ottelussa yhtä kertaa enempää, silti se onnistui yhden 1-0 -voiton ottamaan. Tulokset olivat paperilla tiukkoja, mutta todellisessa kaukaloelämässä TPS:n lisävoitot olivat paljon kauempana kuin maalin tai kahden päässä.

Tappara avasi sarjan kotivoitolla lukemin 2-1 maalintekijöinä siihen mennessä ilman playoff-maaleja olleet tehomiehensä Anton Levtchi ja Kristian Kuusela. Sarjan tärkeimmäksi Tappara-voitoksi osoittautui toinen ottelu Turussa, jossa TPS nousi lopussa tasoihin, mutta jatkoerässä Charles Bertrandin syöttöyritys kimposi TPS-pakista omaan maaliin ja antoi Tapparalle 2-0 -johdon sarjaan. Bertrandin lisäksi ottelussa ensimmäisen playoff-maalinsa iski Waltteri Merelä.

Kolmas ottelu oli sarjan ainoa yli maalin voitto, jossa siinäkin tosin viimeinen maali tehtiin tyhjiin, kun Petteri Puhakka laukoi playoffien viidennen maalinsa. ”Jokerikortit” Savinainen ja Leskinen olivat antaneet toisessa erässä kirvesrinnoille kahden maalin johdon ennen kuin TPS kavensi kolmannessa. Neljännessä ottelussa Turussa sarja oli ensimmäistä kertaa Tapparalle katkolla, mutta se ei vielä kyennyt tarttumaan tilaisuuteen, vaan jäi ilman maaleja. TPS:n Elmeri Eronen laukoi pelin ainoan osuman vajaat seitsemän minuuttia ennen loppua.

Tapparan toinen ottelupallo mestaruuteen oli viides ottelu Tampereella. Joona Luoto vei Tapparan johtoon jo 35 sekunnin pelin jälkeen. Lisäosumiinkin oli monen monta paikkaa Tapparan hallitessa menoa lähes ylivoimaiseen tyyliin, mutta avausmaali jäi pelin ainoaksi. Sekin riitti mestaruuteen, kun Christian Heljanko torjui pudotuspelien ensimmäisen nollapelinsä.

Finaalit pelattiin kokonaan yli 10 000 hengen katsomoille. Huipentuma oli viides ja ratkaiseva finaali, kun Nokia Arenaan kerääntyi 12 451 katsojaa todistamaan Tapparan mestaruutta. Enemmänkin olisi tullut, jos olisi mahtunut.

Luoto playoffien MVP

Runkosarjassa loukkaantumisista kärsinyt ja 29 ottelussa 9+5=14 pistettä kerännyt Joona Luoto riehui playoffeissa 14 otteluun tehot 8+9=17 ja oli selkeästi Tapparan paras pistemies ja kaikista playoff-pelaajista toiseksi tehokkain. Hänet palkittiin myös pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana Jari Kurri -palkinnolla. Tapaus lienee ainoa kerta, kun nelosketjun hyökkääjä on saanut tämän kunnian. Tapparan ns. nelosketju olikin playoffeissa täyttä terästä, kun Luodon rinnalla Puhakka tehoili 5+3 ja kapteeni Rauhala 3+5.

Viime hetken avut Savinainen ja Leskinen olivat Tapparan mestaruuspalapelin täydentävät osaset. Leskinen voitti playoffien pakkien pistepörssin tehoin 4+6=10, ja Savinainen oli kahdeksalla maalillaan pudotuspelien maalikärki yhdessä Luodon ja TPS:n Mikael Pyyhtiän kanssa. Edelliskaudella playoffeissa epäonnistunut tehomies Anton Levtchi onnistui nyt myös näissä peleissä, vaikka maaleja ei syntynyt kuin yksi; yhteensä pisteitä tuli kuitenkin 10.

Kauden jälkeen oli edessä taas pelaajaliikennettä suuntaan ja toiseen. Peräti viisi pelaajaa sai NHL-sopimuksen: Anton Levtchi, Joona Luoto, Santtu Kinnunen, Ruotsiin jo sopimuksen välissä tekemään ehtinyt Otto Leskinen sekä kesällä Ottawaan varattu Tomáš Hamara. Ulos lähti myös vakiokokoonpanon ulkomaalaiskolmikko Morley-Platzer-Austin. Lisäksi iso muutos joukkueenrakennuksessa tapahtui kuitenkin jo ennen playoffien alkua, kun Jukka Rautakorpi jätti Tapparan urheilutoimenjohtajan tontin ja siirtyi JYPin päävalmentajaksi.

Runkosarjavoitto ja jopa tulosnumeroitaan suvereenimpi seurahistorian 18. mestaruus – kausi todellakin oli loistava. Mutta onneksi parannettavaakin jäi: Champions Hockey Leaguessa on edelleen mahdollisuus parantaa vielä yhdellä pykälällä.

---

---