---

TÄYDELLINEN KAUSI – SUOMEN JA EUROOPAN PARAS SEURAJOUKKUE!

Edelliskausi oli ollut huippumenestys, mutta silloin oli jäänyt parantamisen varaa, kun Champions Hockey Leaguen finaali oli päättynyt tappioon. Tällä kaudella ei jäänyt mitään parannettavaa. Tappara uusi Suomen mestaruutensa ja Liigan runkosarjavoittonsa, ja lisäksi se kaappasi nimiinsä nyt myös Euroopan parhaan seurajoukkueen tittelin CHL-mestaruudella. Kun se vielä voitti myös Tampere Cupin, kausi päättyi neljään mestaruuspokaaliin – eikä enempään yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta!

Omissa nimissä olevaa ennätystä kasvatettiin entisestään pelaamalla nyt jo kymmenettä kertaa peräkkäin mitalipeleissä.

Lisäksi Tapparan edustusmiehistön alla pelaava U20-joukkue voitti nuorten Suomen mestaruuden ensimmäistä kertaa 19 vuoteen. Ja vielä nuoremmissa junioreissa mestaruus tuli myös U16-sarjassa, jossa edellisestä ykkössijasta oli jo 25 vuotta.

Tappara seurana oli kaudella 2022-23 aivan ylivoimainen suomalainen suurseura ja myös koko Euroopan paras. Edellisten kymmenen kauden aikana (koronan katkaisema kausi ei laskuissa) Tappara oli pelannut Liigan finaaleissa kahdeksan kertaa ja niillä kahdella muullakin kerralla pronssiottelussa. Saldo on aivan käsittämättömän kova.

Kulunut kausi oli samalla testamentti Jussi Tapolan päävalmentajakaudelle, ainakin toistaiseksi. Jo ennen kautta tiedettiin, että kausi jää Tapolan viimeiseksi ainakin tällä erää, mutta tätä paremmin tonttia ei voi seuraajalle jättää. Tapola on johtanut kirvesrinnat nyt neljään Suomen mestaruuteen – samaan päävalmentajana SM-liigan aikana on kyennyt vain Rauno Korpi. Tapolalla bonuksena on tietysti vielä Euroopan tittelikin.

Jori Lehterä teki paluun kirvesrintoihin

Hallitseva Suomen mestarijoukkue jatkoi siis tähän kauteen entisellä valmennusjohdollaan, mutta pelaajistossa muutoksia luonnollisesti taas tapahtui. Peräti viisi pelaajaa edelliskauden joukkueesta oli tehnyt NHL-sopimuksen, ja lähtijöissä olivat mm. kauden paras liigapelaaja Anton Levtchi, playoffien MVP-pelaaja Joona Luoto ja kauden All-Stars-puolustaja Otto Leskinen. Tyhjiä paikkoja jäi myös sentteri- ja puolustusosastolle, kun kaikki joukkueen kanadalaiset Tyler Morley, Kyle Platzer ja Brady Austin siirtyivät muualle.

Uutta joukkuetta rakennettiin todella terävästä kärjestä, kun 13 vuotta aiemmin NHL- ja KHL-maailmalle lähtenyt keskushyökkääjä Jori Lehterä teki ison paluun vanhaan seuraansa, ja sopimukseen tarttui myös tuoreempi vanha tuttu, edelliskaudella KHL:n maalikuninkuuden voittanut laitahyökkääjä Niko Ojamäki. Myös puolustukseen saatiin isoja nimiä, kun Valtteri Kemiläinen ja Maksim Matushkin palasivat takaisin. Tulopuolella olivat myös tuntemattomammat nimet Tyler Kelleher ja Philip Granath, laitahyökkääjiä molemmat, puolustaja Ben Thomas sekä uusi kakkosmaalivahti Vilho Heikkinen Mestiksestä.

Kesken kauden joukkueeseen liittyivät ruotsalaiset hyökkääjäveljekset Jonathan ja Marcus Davidsson, JYPissä sivuraiteelle joutunut hyökkääjä Geoff Platt, ja erikoisimpana vahvistustarinana Liigasta varsin tuttu hyökkääjä Juuso Ikonen, joka tuli syksyllä paikkaamaan loukkaantumiskierrettä pätkäsopimuksella, loukkaantui itse jo parin pelin jälkeen, mutta liittyi yli kolmen kuukauden tauon jälkeen uudelleen joukkueeseen loppukauden diilillä. Samaan aikaan helmikuun alussa hyökkäys vahvistui myös takaisin Suomeen palanneella Anton Levtchillä, jolle NHL-portit avautuivat vain kahden ottelun ajaksi. Maajoukkuekomennusten aikaisessa peliruuhkassa kokoonpanossa nähtiin myös KalPasta lainattu nuori Konsta Kapanen, joka teki kaksi maalia kolmessa pelaamassaan ottelussa. Kauden aikana hyökkääjistä Kelleher, Jere Henriksson ja Viljami Nieminen päästettiin siirtymään peliajan perässä muihin liigajoukkueisiin.

Joukkueen kokoonpano eli siis varsin vahvasti aina helmikuun siirtorajalle saakka. Uusia pelaajia ei tuotu sisään pelkästään joukkueen laadullisia aukkoja paikkaamaan, vaan hankintoja piti tehdä tavallista pidempien loukkaantumis- ja sairastelukierteiden takia. Kovimman onnen soturi oli kapteeni Otto Rauhala, joka aloitti kuukauden takamatkalta edelliskauden jäljiltä, ehti pelata reilut viisitoista peliä ennen kuin loukkaantui uudestaan ja oli sivussa kolme kuukautta vain loukkaantuakseen jälleen heti paluupelissään. Lisäksi Kemiläinen, Patrik Virta, maajoukkueessa loukkaantunut Waltteri Merelä, molemmat maalivahdit ja monet muut on/off-poissaolot pitivät kirvesrintojen kokoonpanon eläväisenä ottelusta toiseen. Varsinkin keskushyökkääjän tontti oli tuulinen paikka, sillä senttereinä nähtiin kauden aikana Lehterä, Virta, Rauhala, Topi Rönni, Platt, Marcus Davidsson, Ikonen, Merelä, Kristian Tanus, Sami Moilanen, Viljami Nieminen ja jopa puolustaja Joni Tuulola.

Siirtorajalla Tappara hankki vielä tyhjennysmyyntiä tehneestä Sportista maalivahti Niko Hovisen, kun Vilho Heikkisen kausi katkesi kesken loukkaantumisen takia. Niillä main nähtiin todellinen molariruljanssi, kun Tappara pelasi yhdeksän päivän aikana neljä kotiottelua, joissa kaikissa torjui eri maalivahti! Christian Heljangon ollessa sairaana ensin pelasi U20-nuorten maalivahti Paavo Kohonen, kaksi päivää myöhemmin tolppien välissä seisoi Mestiksen RoKista lainattu Cody Porter, siitä taas kolmen päivän päästä Heljanko oli toipunut pelaamaan, kunnes seuraavassa pelissä maalissa oli jo Hovinen.

Pitkä panostus CHL:ään toi kaivatun mestaruuden

Tapparasta tuli toinen suomalainen Champions Hockey Leaguen voittaja eli Euroopan seurajoukkueiden mestari. JYP oli onnistunut samassa tempussa vuonna 2018, mutta kaikki muut kuusi pelattua kautta olivat päättyneet ruotsalaisjoukkueiden voittoon: Frölunda HC oli voittanut neljästi, Luleå Hockey ja kirvesrinnat vuoden 2022 finaalissa kukistanut Rögle BK kerran.

Yhtenä CHL:n perustajaseuroista Tappara oli pyrkinyt panostamaan kansainväliseen sarjaan sen syntymästä lähtien, ja se oli kauteen lähdettäessä yksi vain kolmesta seurasta, jotka ovat yltäneet mukaan jokaisena pelivuonna. Muut olivat Frölunda ja sveitsiläinen EV Zug. Kauden jälkeen, kun kaikkien maiden kansallisten sarjojen tulokset oli tiedossa, tilanne oli se, että seuraavalla kaudella Tappara olisi ainoa kaikilla CHL-kausilla mukana ollut joukkue.

Tämän vuoden CHL-alkulohkoarvonnassa Tapparalla ei käynyt helppo arpa, sillä sen lohko yhdessä saksalaisen Red Bull Münchenin, sveitsiläisen SC Rapperswil-Jona Lakersin ja slovakialaisen Slovan Bratislavan kanssa oli kiistatta yksi sarjan kovimmista. Tappara osoitti kovan tasonsa jo heti alkulohkossa, jonka se voitti häviämällä vain yhden ottelun, senkin vasta jatkoajalla. Se aloitti kaatamalla vieraskiertueella Bratislavan 5-2 ja Rapperswil-Jonan 3-1. Kotipeleissään samoja joukkeita vastaan se voitti slovakialaiset 2-0 ennen kuin sveitsiläiset onnistuivat kaatamaan sen Nokia Arenalla 4-3 jatkoaikaosumallaan. Saksassa Red Bull Münchenia vastaan Tappara nousi kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin ja nappasi lisäpisteen voittolaukauskisassa loppuluvuin 4-3. Lohkovoitto varmistui Nokia Arenassa, kun Red Bull kaatui 4-0.

Pudotuspelikierros toisensa jälkeen pysyi kovana. Ensimmäisenä vastaan tuli sveitsiläinen HC Davos, joka kaatui kahden ottelun yhteistuloksella niukasti 3-2. Petteri Puhakan alivoimamaali oli Sveitsissä pelatun ensimmäisen osaottelun ainoa osuma. Kotiottelussa Valtteri Kemiläinen hyödynsi Davos-maalivahti Sandro Aeschlimannin luistimenterän irtoamisen, ja lopulta Oskari Luodon ensimmäinen osuma miesten sarjoissa riitti jatkopaikkaan, vaikka Davos vielä nousi toisessa ottelussa tasatulokseen 2-2.

Puolivälierissä Tappara sai vastaansa hallitsevan CHL-mestarin Röglen, joka oli katkaissut Tapparan unelman Euroopan mestaruudesta edellisvuoden finaalipelissä. Tappara sai pienen yllättävän edun, kun ruotsalaisten hallivaraustilanne pakotti sen luopumaan sarjapisteillä ansaitsemastaan jälkimmäisen ottelun kotiedusta. Ängelholmissa pelatussa ensimmäisessä ottelussa Tapparan tilanne näytti pahalta, kun puoltakaan peliä ei ollut pelattu, ja Rögle oli ottanut jo kolmen maalin etumatkan. Päätöserässä Ojamäen ja Kemiläisen osumat kuitenkin toivat Tapparan iskuetäisyydelle yhden maalin päähän ennen toista ottelua. Siinä Tappara nousi yhteistuloksessa edelle Jori Lehterän ja Veli-Matti Savinaisen maaleilla, mutta pelin kolmanteen erään lähdettiin yhteistuloksen ollessa tasan. Vajaat seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa Ojamäki onnistui ylivoimalla rystysutaisussaan ja Tappara pääsi kiinni jatkopaikkaan. Röglen yrittäessä ilman maalivahtia kirvesrinnat osuivat vielä kahdesti tyhjiin, voittivat pelin 5-1 ja jatkopaikan yhteistuloksella 7-4.

Välierissä vastassa oli vahva sveitsiläisjoukkue EV Zug, joka muutamaa vuotta aiemmin oli voittanut Tapparan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Zugin CHL-taival tähän mennessä oli ollut vahvempi, joten Tampereella aloitettiin. Christian Heljanko pelasi jo neljännen CHL-nollapelinsä, kun Tappara voitti Mikael Seppälän ja Ojamäen maaleilla 2-0. Viikkoa myöhemmin Sveitsissä Zug nousi ensin maalin päähän, Patrik Virta antoi Tapparalle taas lisää tilaa hengittää, kunnes Zug nousi taas kolmannen erän alussa yhteistuloksessa yhden maalin päähän. Tappara kesti paineen Heljangon johdolla, ja viime minuuteilla iski taas kahdesti tyhjiin. Lehterän ja Puhakan osumilla Tappara voitti osaottelun 3-2 ja yhteistuloksen 5-2.

Ruotsalaisessa hallissa valtavasti Tapparan kannattajia

Finaaliin Tapparan vastustajaksi nousi ruotsalainen Luleå Hockey, jonka taival CHL:ssä oli näyttänyt paljon kirvesrintojen vastaavaa kevyemmältä lukuun ottamatta kestomenestyjä Frölundaa vastaan pelattuja välieriä, joista Luleå selvisi finaaliin vasta kahden ottelun yhteistuloksen tasapelin jälkeisestä jatkoerästä. Tampereella ja Tapparassa eläteltiin toiveita finaalipelin saamisesta isoon ja komeaan Nokia Arenaan, mutta lopulta CHL piti kiinni periaatteesta, että enemmän sarjapisteitä siihen mennessä kerännyt joukkue saa kotipelin. Joten Luulajassa pelattiin. Pohjois-Ruotsiinkin nähtiin kuitenkin valtaisa sinioransseihin pukeutuneiden katsojien vaellus – väitetysti jopa suurin ulkomaille suuntautunut fanimatka eurooppalaisessa jääkiekossa.

Tappara aloitti finaalin vahvasti. Kristian Tanus iski avausmaalin jo toisella peliminuutilla, ja Niko Ojamäki lisäsi johtoa seitsemännellä minuutilla. Avauserässä Tapparaa voisi kuvailla jopa ylivoimaiseksi. Luleå Hockeykin paransi pelin vanhetessa, mutta pitkään Tappara piti kotijoukkueen maalitilanteet vähissä. Jori Lehterä lisäsi Tapparan johdon jo kolmeksi maaliksi heti kolmannen erän alussa, ja Euroopan mestaruus häämötti vahvempana.

Luulaja sai loppuun kuitenkin vielä kovan paineen. Tappara otti jäähyjä, Luulaja taas maalivahdinkin pois, ja kuudella kenttäpelaajalla ruotsalaiset saivat Heljangon nollan rikottua kahdeksan minuuttia ennen loppua. Kellossa oli vielä reilut kaksi minuuttia, kun Luulajan suomalaiskuusikosta Juhani Tyrväinen kavensi lukemiksi 2-3, ja jännitys nousi sietämättömäksi. Peräti 21 kertaa päätöserässä torjunut Heljanko viimeisenä tukipilarinaan Tappara kesti loppuun saakka ja pääsi juhlimaan mestaruutta!

Christian Heljanko valittiin Champions Hockey Leaguen kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi. Hän torjui 12:ssa ottelussa neljä nollapeliä päästäen keskiarvona vain 1,33 maalia ottelua kohden. Torjuntaprosenttikin oli muhkeasti yli 95. Niko Ojamäki oli kauden paras Tappara-pistemies CHL:ssä tehoin 8+5=13. Hänen maalimääränsä oli jaettu kärkipaikka koko liigassa. Jori Lehterä keräsi 12 pistettä, Kristian Tanus 11.

Paljon kiertäneille ja pitkään pelanneille Lehterälle ja kesken kauden kirvesrintoihin liittyneelle Geoff Plattille CHL-mestaruus oli ensimmäinen aikuisten seurajoukkueissa voitettu titteli.

Toinen peräkkäinen runkosarjan voitto

Liigassa päästiin kolmen koronakauden jälkeen pelaamaan aivan normaali kausi, yleisöä sai käydä eikä yhtäkään peliä tarvinnut perua, vaikka sairaussiirtoja nähtiinkin. Ohjelma oli jo perinteinen 15 joukkueen sarja, josta 10 parasta eteni pudotuspeleihin.

Tappara voitti toista kertaa peräkkäin runkosarjan, vaikka tie sinne oli mutkainen ja kuoppainen. Kausi alkoi kahdella voitolla, mutta seuraavista kahdeksasta ottelustaan joukkue hävisi kuusi. Varsinkin vieraskaukalossa oli alkuun hankalaa, sillä ensimmäinen maali vieraspelissä tuli vasta kauden neljännessä pelissä kolmen nollan osuman tappion jälkeen. Lopulta kävi kuitenkin niin, että Tappara oli Liigan eniten pisteitä kerännyt joukkue sekä koti- että vieraspeleissään, vaikka runkosarjavoitto tulikin vain kahden pisteen erolla Ilvekseen.

Kirvesrintojen runkosarjaa sekä rasittamassa että sille myös voimaa antamassa olivat CHL-pelit. Se pelasi 60 runkosarjapelin päälle 13 CHL-ottelua erittäin vaativine playoff-kamppailuineen. Suomen muista CHL-edustajista Ilves ja TPS jäivät alkulohkoon, Jukurit eteni puolivälieriin. CHL-pelit poikivat lisäotteluiden lisäksi pelisiirtoja liigapeleihin ja se kaikki aiheutti otteluruuhkia. Edellä mainitut loukkaantumiset olivat kuvassa mukana ja saatiinpa tähänkin kauteen yksi sairastumisaalto, jonka takia Tappara ei saanut jalkeille riittävää kokoonpanoa, mutta siitäkin selvittiin yhdellä lisäottelusiirrolla.

Syyskuussa Tappara pelasi peräti kahdeksan kotiottelua, loka-marraskuussa puolestaan oli seitsemän peräkkäistä vierasottelua. Tammikuusta eteenpäin Tappara pelasi pelkästään kolmen ottelun viikkoja, ja helmikuun alussa erittäin huonona valmistautumisena CHL-finaalia varten jopa neljän ottelun viikon. Kuten tuloksista sekä CHL-finaalissa että runkosarjassakin voi lukea Tappara kesti tämän rasituksen erinomaisesti. Kokoonpanot elivät, mutta taso pysyi.

Yksittäisestä peliviikosta voi nostaa esiin CHL-mestaruutta seuranneen viikon, kun Tapparan mestaruushuuman ja voittoon purkautuneen latauksen oletettiin heijastuvan heti muutaman päivän jälkeen jatkuviin liigapeleihin. Lauantaisen finaalivoiton jälkeen Tappara palasi kaukaloon keskiviikkona HIFK:ta vastaan, iski reiluun viiteen minuuttiin kolme maalia ja voitti ottelun peräti 8-2. Heti perään kaatui Ilves 2-0 ja vielä Sport 6-1. Se siitä mestaruuskrapulasta.

Runkosarjavoitto näytti kuitenkin loppusuoralla lipeävän Ilvekselle, kun Tappara hävisi pari peliä ilman tehtyjä maaleja. Pari kierrosta ennen loppua Tappara sai viime hetken avun, kun Kärpät onnistui pelissään Ilvestä vastaan tasoittamaan aivan loppusekunneilla ja nipisti siten Ilvekseltä yhden pisteen, mikä toi runkosarjavoiton mahdollisuuden Tapparan omiin käsiin. Runkosarja loppui Tapparan osalta perjantaina paikallispeliin, kun taas Ilveksellä oli kaikkien muiden joukkueiden lailla vielä yksi peli lauantaina – erikoisena pointtina sekin, että CHL-peliensä myötä selvästi eniten otteluita pelannut ja kovista otteluruuhkista kärsinyt Tappara lopetti runkosarjansa muita joukkueita päivää aiemmin. Ennen Tapparan runkosarjan päättänyttä paikallispeliä tilanne oli se, että varsinaisen peliajan voitolla Tappara voittaisi runkosarjan, ja jatkoajan/voittolaukauskilpailun kautta tulleella voitolla Ilveksen pitäisi voittaa lauantain pelinsä mennäkseen ohi. Ilveksen voitolla taas se varmistaisi runkosarjan ykköstilan viimeisen pelinsä tuloksesta huolimatta. Tappara oli jälleen terästä tiukassa paikassa, kaatoi Ilveksen 5-3 ja nappasi runkosarjan voiton paikalliskilpailijansa viiksien edestä.

Viimeisen pelin voitto tarkoitti myös sitä, että kolmen pahasti tappiollisen keskinäisten pelien kauden jälkeen Tappara pystyi nyt tasaamaan paikallisotteluiden voitot Ilveksen kanssa 3-3. Ilves teki yhden maalin enemmän näissä otteluissa, mutta kuten menestyneet seurat tietävät, viime kädessä vain voitot lasketaan.

Huippuhankinnat sisäisten pörssien kärjessä

Tapparan tekemät huippuhankinnat suorittivat kuten toivottiin ja odotettiin. Jori Lehterä oli Liigan pistepörssin kakkonen 57 tehopisteellään – hänen 46 syöttöpistettään oli eniten koko sarjassa. Pistepörssin kärkikymmenikköön kirvesrinnoista ylsi myös Veli-Matti Savinainen, 44 pistettä. Valtteri Kemiläinen oli puolustajien pistepörssin neljäs 42 pisteellään häviten kärjelle viisi pistettä. Kemiläinen pelasi kuitenkin loukkaantumisensa takia reilusti muita kärkipakkeja vähemmän otteluita, peräti 17 vähemmän kuin ykkönen. Maksim Matushkin teki myös komeat 36 pistettä pakin tontiltaan.

Niko Ojamäki oli Tapparan paras maalintekijä 20 osumallaan, jaettu viides tila maalipörssissä. Savinainen ja hurjasti myös tehollisesti kehittyvä Petteri Puhakka tekivät 17 maalia. Maajoukkueessa tulleen rannevammansa takia parikymmentä peliä missannut Waltteri Merelä maalasi 15 kertaa.

Kokeneet pakit Veli-Matti Vittasmäki ja Casimir Jürgens tekivät kumpikin oman yhden kauden maaliennätyksenä kuusi osumaa. Joulunpyhinä joukkueeseen liittyneen Marcus Davidssonin pistetahti oli hyvä: 23 pistettä 31 pelissä on koko kauden ottelumäärään suhteutettuna liigan pistepörssin kymppikärjen tahtia. Ainoana pelaajana uransa ensimmäisen liigamaalin teki Viljami Nieminen, jonka soolo Ilvestä vastaan oli yksi koko kauden hienoimmista osumista.

Torjuntavuoroja Tapparassa sai useampi maalivahti kuin koskaan aiemmin, viisi. Tolppien välissä nähtiin Christian Heljanko 40 kertaa, Vilho Heikkinen 15 kertaa, Niko Hovinen neljä kertaa, Paavo Kohonen kahdesti ja lainavahti Cody Porter kerran. Ykkösvahti Heljangon torjuntatilastot olivat varsin keskinkertaiset ja suorastaan heikot verrattuna hänen vastaaviin lukuihinsa CHL:ssä, mutta tärkeimmässä eli voittotilastossa hän oli Liigan ykkönen. Tapparan maalivahdit saivat tällä kaudella liigapeleissä torjuttavakseen harvinaisen vähän laukauksia edessä olleen joukkueen kenttäpelihallinnan takia, mistä löytyy selityksiä normaalia huonompiin torjuntatilastoihinkin.

Puolivälierissä ylivoimaa, välierissä poikkeuksellinen ottelurytmi

Runkosarjan voittajana Tappara sai playoffien puolivälierissä vastaansa ns. säälipleijareista jatkoon päässeen KooKoon, joka oli tehnyt jonkinmoisen yllätyksen pudottamalla yhtenä mestarisuosikkina kauteen lähteneen Kärpät. Tapparaa vastaan kouvolalaisilla ei kuitenkaan ollut minkäänlaisen sanan sijaa. Tappara voitti neljä peliä putkeen ja eteni välieriin puhtaasti 4-0. KooKoo pystyi tekemään neljässä ottelussa vain kaksi maalia kirvesrintojen voittolukemien ollessa 4-0, 6-1, 2-1 ja 3-0. Vain kolmas peli oli numerollisesti tiukka ja ratkesi vasta yhdentoista minuutin jatkoeräpelaamisen jälkeen Marcus Davidssonin iskemään maaliin – tosiasiassa Tappara vei sitäkin peliä ihan mennen tullen voittaen mm. laukaukset ottelussa peräti 80-25.

Maalien syöttelijänä paremmin tunnettu Jori Lehterä teki neljän pelin puolivälieräsarjassa peräti viisi maalia.

Välierien otteluohjelman suhteen jouduttiin harvinaiseen tilanteeseen Nokia Arenan konserttivarausten takia, sillä välieräpareissaan paremmista runkosarjasijoituksistaan huolimatta tamperelaisjoukkueet joutuivat aloittamaan sarjansa kahdella peräkkäisellä vierasottelulla, joiden jälkeen oli useamman päivän tauko, jonka jälkeen oli vuorossa kolme peräkkäistä kotiottelua.

Vastaansa välierissä Tappara sai runkosarjan kuudenneksi sijoittuneen HIFK:n, joka oli puolivälierissä pudottanut kolmossijan Lukon. Helsingissä pelatuissa kahdessa ensimmäisessä ottelussa kirvesrinnat pelasivat vielä nihkeästi, mutta onnistuivat avauspelissä nousemaan jatkoerään Petteri Puhakan tehtyä lopussa tasoitusmaalin Tapparan pelatessa ilman maalivahtia. Se oli ensimmäinen kerta yli viiteen vuoteen, kun Tappara onnistui tasoituksessa otettuaan maalivahtinsa pois. Peli päättyi vielä voittoonkin 3-2, kun Veli-Matti Savinainen teki ratkaisumaalin toisessa jatkoerässä kokonaispeliaikaan 93.49. Toisen pelin voitti IFK 4-2. Sarjatilanteessa 1-1 siirryttiiin Tampereelle kolmea seuraavaa ottelua varten. Kotihallissaan Tappara oli kuin kevätmyrsky: kun kolmatta peliä oli pelattu kaksi erää, Tappara oli laukonut 54 kertaa IFK:n päästyä yrittämään vain kahdeksan kertaa. Ottelukin oli siinä vaiheessa jo 5-1. Kolmanteen erään Tappara nosti jalkaa kaasulta, mutta voitti helposti 5-2. Samoihin kotivoittolukemiin päättyi myös neljäs ottelu. Pääsiäismaanantaina sarja oli katkolla Tapparalle edelleen Nokia Arenassa. Nyt numerot olivat tiukemmat 2-1, mutta voittaja sama. Tappara eteni finaaleihin kahdeksannen kerran kymmenessä vuodessa voitoin 4-1.

Välieräsarjan maalitykki oli Waltteri Merelä, joka osui viidesti. Puolivälierissä maaleilla juhlinut Lehterä keräsi tässä sarjassa tehot 0+6.

Ihan uusi finaalivastustaja

Toisena keväänä peräkkäin finaaliottelut tamperelaisjoukkueiden kesken täpötäydessä Nokia Arenassa näyttivät väistämättömiltä, mutta tälläkin kertaa Ilves petti ja hävisi välieräsarjansa. Finaaleihin Tappara sai vastaansa näissä peleissä melko tuntemattoman untuvikon, Pelicansin, joka yllättäen pudotti Ilveksen voitoin 4-2. Lahtelaisjoukkue oli hävinnyt finaaleissa 2012, mutta sen lisäksi se ei ollut koskaan aiemmin ollut edes välierissä saakka. Tapparan ja Pelicansin keskinäinen pudotuspelihistoriakin ennen finaaleja oli varsin lyhyt: vuonna 2014 Tappara oli voittanut puolivälierissä 4-2, ja vuonna 1982 kirvesrinnat olivat pudottaneet Pelicansin edeltäjän Kiekkoreippaan suoraan kahdessa ottelussa niin ikään puolivälierissä.

Lähes koko runkosarjan ajan jatkuneiden otteluruuhkien ja peräkkäisten pelien jälkeen playoffien ohjelma oli koko ajan varsin väljä. Välierävoittonsa jälkeen Tapparalla oli peräti kahdeksan päivän ottelutauko ennen finaaleja. Kuudessa ottelussa finaaleihin edenneellä Pelicansillakin taukoa tuli viisi päivää.

Finaalien avausottelussa Tappara pommitti toisen erän kolmella viimeisellä minuutilla kolme maalia ja käänsi tasatilanteen selväksi johdokseen. Se voitti ensimmäisen ottelun lopulta selvästi 5-1, ja jatkoi toisessa pelissä kliinisellä vierasesityksellä voittaen Lahdessa 2-0. Hyvänolontunteessa kolmas peli sujui Tapparalta heikommin, ja Pelicans kavensi sarjatilanteen voittolukemin 4-1.

Neljäs peli osoittautui tällä kertaa finaalisarjan vedenjakajaksi. Pelicans oli juuri voittanut vieraissa ja pääsi kotikaukaloon hakemaan sarjaa tasoihin. Tappara oli kuitenkin karistanut niskastaan turhat luulottelut ja pelasi sarjan parhaan pelinsä. Se teki maalin per erä, eikä Pelicansin reilu minuutti ennen loppua tullut kavennus ollut kuin pelkkää kosmetiikkaa Tapparan voittaessa 3-1 ja siirtyessä sarjajohtoon samoin numeroin. Ensimmäinen mestaruusmahdollisuus olisi viidennessä ottelussa kotona Nokia Arenassa.

Viidennestä ottelusta muodostui yksi suomalaisen jääkiekkohistorian hienoimmista finaaliotteluista. Reilu minuutti oli pelattu, kun Anton Levtchi iski 1-0. Seitsemän minuutin kohdalla Kristian Tanus jatkoi 2-0. Vain 26 sekuntia edellisen jälkeen Casimir Jürgens teki jo 3-0. Kaikki osumat syntyivät nopeilla ylivoimaisilla vastahyökkäyksillä. Pelicans vaihtoi maalivahtia mutta ei luovuttanut. Se nousi vielä avauserässä kahdella osumallaan maalin päähän onnistuttuaan vihdoin sarjassa myös ylivoimalla. Toisen erän lopussa lahtelaisten ylivoima onnistui toisen kerran ja peli oli tasan 3-3, vaikka Tappara oli hallinnut toista erää melko selvästi. Pelicansin maaliin toista kertaa finaalisarjan aikana vaihdettu Jasper Patrikainen ei ollut kummassakaan finaaliottelussaan päästänyt kiekkoakaan taakseen Tapparan hyvistä paikoista huolimatta.

Kolmannessa erässä kirvesrintojen nopeat mestaruushaaveet saivat kylmän suihkun, kun Aatu Jämsen vei Pelicansin jo johtoon – se oli uskomattomasti noussut kolmen maalin takaa ohi. Tapparan pelätty ylivoimapelikään ei onnistunut, eikä se edelleenkään saanut kiekkoa millään Patrikaisen taakse. Viimein se onnistui siinä kirjaimellisesti viimeisellä mahdollisella hetkellä. Kellossa oli jäljellä 9,5 sekuntia, kun Jori Lehterä kaapi kolmannen peräkkäisen hyökkäyspään aloitusvoiton, kiekko pomppi Niko Ojamäen ja Waltteri Merelän kautta siniviivalle Valtteri Kemiläiselle, jonka ohi menossa olleen laukauksen Veli-Matti Savinainen ohjasi maaliin. Kello pysähtyi aikaan 59.59. Tilanne ja mahdollinen maalivahdin häirintä tarkistettiin vielä piinallisesti videon kautta, mutta maali säilyi. Mentiin jatkoerään.

Ensimmäistä kertaa 20 vuoteen Tappara ratkaisi mestaruuden jatkoaikamaalilla. Edellisen vastaavan voittomaalin tekijä Esa Pirnes istui katsomossa valitsemassa pelin parhaita pelaajia, kun Marcus Davidsson napautti Casimir Jürgensin laukauksen rebound-kiekon Pelicans-verkkoon ja käynnisti Tappara-juhlat. Jatkoerää ehdittiin pelata 8.57. Ratkaisua ennen Tappara oli ehtinyt hukata yhden ylivoimamahdollisuudenkin, ja jäähyltä päässyt Iikka Kangasniemi oli ollut lähellä ratkaista ottelun Pelicansille läpiajosta, mutta marginaalit olivat lopulta Tapparan.

Savinainen playoffien ratkaisupelaaja

Jori Lehterä oli playoffien paras pistemies keräämällä 5+12=17 pistettä, ja Waltteri Merelä oli playoffien paras maalintekijä kahdeksalla osumallaan, mutta pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana Jari Kurri -palkinnolla palkittiin Veli-Matti Savinainen (7+7=14). Viimeisen finaalin viimeisen sekunnin tasoitusmaalin lisäksi Savinainen teki mm. ensimmäisen välierän ratkaisumaalin pitkällä toisessa jatkoerässä.

Tappara pelasi playoffeissa kaikkiaan kolme jatkoeräpeliä, kerran joka sarjassa, ja voitti ne kaikki. Savinaisen maalin lisäksi Marcus Davidsson ratkaisi kahdesti.

Tappara-pakit tekivät playoffeissa kuusi maalia, mutta joukkueen hyökkäävimmät ylivoimapakit Valtteri Kemiläinen ja Maksim Matushkin eivät tällä kertaa onnistuneet maalinteossa. Sen sijaan syöttöpinnoja kertyi: Kemiläinen oli pakkien pisteykkönen kymmenellä syöttöpisteellään ja Matushkin kolmas kahdeksalla syötöllään. Runkosarjan tilastoillaan kritiikkiä kerännyt Christian Heljanko torjui nyt myös tilastollisesti loistavasti: torjuntaprosentti 93,52 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,42.

Vaikka Tappara on ollut viime vuosien menestyksekkäin seura, niin silti joukkueessa oli taaskin paljon kokeineitakin pelaajia, joille minkään kansallisen sarjan mestaruuspokaalin nostelu tuli kohdalle nyt ensimmäistä kertaa. Jori Lehterä, Niko Ojamäki, Juuso Ikonen, Niko Hovinen kotimaisista, ja ulkomaisistakin Geoff Platt, Maksim Matushkin ja Ben Thomas ehtivät pelata konkaristatukselle saakka ilman mestaruuksia.

Yksi kaikkien aikojen Tappara-ikoneista Kristian Kuusela ei mahtunut kokoonpanoon kuin yhdessä playoff-ottelussa, mutta oli tärkeä palanen kauden kokonaisuudessa. Hän lopetti uransa viidenteen Suomen mestaruuteensa. Omaa uraansa edelleen jatkava Savinainen voitti myös viidennen kerran. Hänelle saavutus on erikoinen sikäli, että kaikki mestaruudet ovat tulleet viiden edellisen kauden aikana, jolloin hän on kotimaan liigassa pelannut.

Menestyneelle joukkueelle riitti palkintosadetta kauden jälkeen. Ensimmäistä kertaa Liigan All-Stars -kentälliseen nimettiin peräti neljä kirvesrintaa: maalivahti Christian Heljanko, puolustaja Valtteri Kemiläinen sekä hyökkääjät Jori Lehterä ja Veli-Matti Savinainen. Heljanko palkittiin myös Liigan parhaana maalivahtina ja Kemiläinen parhaana puolustajana – pakkipalkinto tuli vasta toista kertaa historian aikana Tappara-pelaajalle.

Kauden jälkeen oli edessä todellinen verenvaihto. Kaksikko Jussi Tapola – Jukka Rautakorpi oli johtanut Tappara-laivaa vuodesta 2012 saakka ja tehnyt siitä todellisen eurooppalaisen suurseuran, mutta ensi kaudella se jatkumo loppuisi. Myös pelaajistossa oli jälleen kerran edessä todella paljon muutoksia.

---

---