Pekkala

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Kauden 2010-11 puhutuimpia Tappara-tapauksia oli Tomi Pekkalan huitomisinsidentti Jyväskylässä. Pekkala kiskaisi mailansa poikki JYP-pakki Kalle Kaijomaan selkään ja sai jälkeenpäin tilanteesta neljän ottelun pelikiellon. Kaijomaa ei kuitenkaan satuttanut itseään tilanteessa, eikä pelaajien välille jäänyt mitään pahaa verta – seuraavalla kaudella Pekkala ja Kaijomaa olivat Tapparassa seurakavereita! Kuvassa Pekkala on iskenyt maalin samaisen JYPin verkkoon. Onnittelemassa on Joonas Koskinen.

Vänttinen

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Tuomas Vänttinen tunnetaan liigassa pelaajana, joka torjuu otteluissa suunnilleen yhtä monta vastustajan laukausta kuin maalivahtikin. Yleensä ”Vänä” tekee laukausten blokkauksensa korkeassa polviasennossa, mutta tässä kuvassa ollaan kyllä jo vähän heikommassa peliasennossa. Kauden 2010-11 kuvassa Jokerien Petteri Nokelainen (29) ja Antti Kerälä (44) yrittävät kaivaa Vänttiseltä kiekkoa pois. Antti Kangasniemi (71) antaa Vänälle tukea.

Doell

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Aivan liigakauden 2010-11 kynnyksellä Tappara hankki ykkössentterikseen kanadalaisen Kevin Doellin. Tämä täytti paikkaodotukset olemalla joukkueen paras maalintekijä ja pistemies lukemin 18+20=38 ja keräsi vielä jäähyminuuttejakin 105. Kuvassa häntä pyrkii ahdistelemaan SaiPa-paitainen Elmeri Kaksonen.

Dvořáček

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Jo muutama ottelu ennen kauden 2010-11 loppua Tapparan ikävä tilanne oli se, että playoffeihin ei ollut asiaa. Niinpä joukkueeseen nostettiin kokemusta hankkimaan muutama A-nuorten pelaaja. Heistä tässä kuvassa HIFK:n Jerry Ahtolan kanssa vääntävä tšekkiläinen David Dvořáček oli Tappara-historian ensimmäinen juniorijoukkueeseen tullut ulkomaalaispelaaja, joka nousi kauden aikana pelaamaan myös miesten liigapelejä. Kaksi liigapeliä eivät kuitenkaan tuoneet otteluiden lisäksi muita pöytäkirjamerkintöjä.

Leimu

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Juha Leimu iski tällä tavalla Tapparan kauden 2010-11 viimeisen maalin vastustajan verkkoon. Maali syntyi voittomaalikilpailussa runkosarjan viimeisessä ottelussa HIFK:ta vastaan Juuso Riksmanin selän taakse. Leimu jatkoi toisella liigakaudellaan sensaatiomaista nousuaan pakkieliitin kärkeen olemalla liigan neljänneksi tehokkain puolustaja lukemin 12+19=31 pelaamissaan 50 ottelussa. Myös A-maajoukkuepaita tuli Leimulle tutuksi liigakauden jälkeen.

JMJ

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Jan-Mikael Järvinen oli yksi kauden 2013-14 läpimurtaja. Edelliskaudella hän oli loukkaantumisen takia pystynyt pelaamaan vain kahdeksan liigaottelua, ja koko liigaura ennen kautta 13-14 oli tuottanut 13 tehopistettä; nyt pinnoja pamahti kerralla 38 (8+30). Kuvassa lähtee yksi kauden aikana ihastuttaneista millintarkoista lättysyötöistä, joista pääsivät nauttimaan pääosin Olli Palola ja Pekka Jormakka.

Vain hopeaa

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Tappara hävisi kirvelevästi vuoden 2014 finaalisarjan sen seitsemännen pelin jatkoajalla maalein 0-1. Sen tiukemmin ei enää ole mahdollista kultaa menettää. Seitsemännen pelin ratkaisumaalin tehnyt Kärppien Juhamatti Aaltonen lohduttelee Tappara-kapteeni Ville Niemistä. Nieminen oli aiemmin playoffeissa tehnyt jo kaksi jatkoerämaalia, syöttänyt kolmannen ja kerran ratkaissut pelin varsinaisen peliajan viimeisillä sekunneilla, mutta tähän peliin pussista ei enää taikoja riittänyt.

Voutilainen

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Kauden 2013-14 tammikuisen siirtorajan lähestyessä Tappara kaipasi vielä lisävahvistuksia joukkueeseensa. Niitä saatiin, kun kirveensä jo kaivoon heittänyt jumbopaikan KalPa oli valmis luopumaan pelaajistaan. Tappara nappasi KalPa-kioskista hyökkääjä Jukka Voutilaisen ja Tapparassa jo aiemminkin pelanneen puolustajan Marko Kauppisen.

Voutilainen loukkaantui pian Tapparaan tultuaan, mutta toipui juuri ajoissa playoffeihin. Pudotuspeleissä hän oli joukkueen paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies lukemin 6+6. Runkosarjassa hän ehti pelata vain kuusi peliä, mutta teki niissäkin kaksi maalia ja lisäksi ratkaisi kaksi voittomaalikisaan asti mennyttä peliä Tapparalle. Kuvassa syntyy ensimmäinen niistä lisäpisteen arvoisista maaleista HIFK:n verkkoon.

Ahtaalla

Valokuva: Mikko Pylkkö

Jos vuotta aiemmin välierät Tapparan ja Lukon välillä olivat olleet suurinpiirtein läpihuutojuttu, niin keväällä 2014 sama pari pelasi hurjat välierät, jotka venyivät aina seitsemänteen otteluun saakka. Kuvassa Ville Nieminen ottaa lähempää tuttavuutta Lukko-maalivahti Ryan Zapolskiin.

Kristian Kuusela

Valokuva: Mikko Pylkkö

Kristian Kuusela oli Tapparan A-nuorten paras pistemies kaudella 2001-02, mutta lähti sitten tekemään liigauraansa muualle. 11 vuoden ja Ässien, MODOn, Kärppien ja Bluesin jälkeen oli vihdoinkin edessä debyyttikausi Tapparan paidassa miesten tasolla. Sehän sujuikin vallan loistavasti, sillä Kuusela oli joukkueen paras pistemies niin runkosarjassa kuin playoffeissakin. Runkosarjassa hän oli koko Liigan pistepörssin neljäs tehoin 19+27=46, ja playoffeissa hänen 4+9=13 pistettään riitti koko pörssin viidenteen sijaan. Kumpikin pistemäärä oli pitkän ja tehokkaan Liigauran paras.