Nelosketju ’07

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Pudotuspeleissä nelosketjut yleensä punnitaan ja niin tapahtui myös keväällä 2007. Tapparan nelosketju Teemu Virkkunen – Juha Kiilholma – Niko Nieminen havaittiin hyväksi, mutta se ei kirvesrinnoille riittänyt, kun muut ketjut pettivät. Ainoan playoff-voittonsakin Tappara otti nimenomaan nelosketjunsa ansiosta, kun Kiilholma (vasemmalla) paukutti jatkoaikalämärin Bluesin verkkoon. Nieminen ja Virkkunen (takana) yhtyvät riemuun.

Kiira Korpi

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Tapparan talven 2005-06 kirkkaimpia tähtiä oli taitoluistelija Kiira Korpi. Tapparan liigajoukkuekin halusi toivotella entisen valmentajansa Rauno Korven tyttärelle onnea Torinon olympiakisoihin. Kiiraa kukittamassa Tapparan kapteeni Janne Ojanen, kukkapuskan takana piilossa oleva toimitusjohtaja Mikko Leinonen sekä Tamhockeyn hallituksen puheenjohtaja Kai Miesmäki.

Puistola

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Pasi Puistolan kausi 2005-06 oli uskomattoman hieno – ennen playoffeissa tapahtunutta loukkaantumista. Puolustaja täräytti siniviivalta 14 maalia, syötti 16 osumaa ja lopetti katkenneiden mailojen laskemisen viidenkymmenen jälkeen pari kuukautta ennen kauden päätöstä. Pelicansin Kari Sihvonenkaan ei voi muuta kuin naureskella joutuessaan tyytymään perässähiihtoon.

Spesialisti

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Marko Mäkinen nousi 2000-luvun puolivälissä Tapparan rangaistuslaukausspesialistiksi. Hän veivasi useammankin kerran kiekon veskarin taakse rankkarikisoissa ja teki saman tempun pari kertaa myös ”oikeissa” rangaistuslaukauksissa varsinaisen peliajan puitteissa. Tässä ”Mako” kahvittaa Bluesin Neil Littlen ja sinetöi Tapparalle yhden lisäpisteen tammikuussa 2006.

Toinen paluu

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Timo Vertala palasi toisen kerran urallaan kesken kauden toisesta liigajoukkueesta Tapparaan joulukuussa 2007. Alkukausi Kärpissä toi 24:ssa ottelussa 2+4 pistettä. Tapparaan siirryttyään hän teki kolme maalia jo kahdessa ensimmäisessä pelissään. Pudotuspeleissä loukkaantuminen esti häntä taklaamasta Kärppä-pelaajia vastaavalla lailla kuin kuvan runkosarjamatsissa.

Saviano

Vain noin 170-senttinen amerikkalaishyökkääjä Steve Saviano oli yksi kauden 2007-08 väriläiskistä. Tehopisteitä ei aina tahtonut tulla, mutta vikkelän väkkärän pyöritykset viihdyttivät silti. Playoffeissa Saviano oli Tapparan paras maalintekijä viidellä osumallaan. Kuvassa Tapparan hieroja Vellu Pohjonen paikkailee Steven korvaa, johon osui Teemu Aallon siniviivapommi.

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Hardt

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Tapparasta tuli kaudella 2007-08 ensimmäinen liigajoukkue, jossa pelasi tanskalainen pelaaja. Ensimmäisenä juuttina SM-liigaan ehti 19-vuotias Nichlas Hardt, jonka Tappara hankki joukkueeseensa juuri ennen siirtorajan umpeutumista tammikuun lopussa. Tanskalainen pelasi runkosarjassa kuusi ottelua, joissa teki yhden maalin. Pudotuspeleissä peliaikaa tuli enemmän ja samalla nuorukainen osoitti olevansa ehdottomasti liigatason pelaaja. Lopullisesti potti kolahti pronssiottelussa, jossa Hardt täräytti komean hattutempun ja avitti Tapparan mitaleille viiden vuoden tauon jälkeen.

Koskela

Keväällä 2007 Tappara ilmoitti hankkineensa hyökkääjä Timo Koskelan, joka reilu vuosikymmen aiemmin oli voittanut kirvesrintojen junnuissa niin C- kuin B-junnujenkin pistepörssin ja sitten vielä A-junnujenkin pistepörssin HPK:n paidassa. SM-liigaura käynnistyi hitaammin ja ennen KalPassa hyvin sujunutta kautta 2006-07 ”Tillu” oli pelannut monta vuotta Tanskassa.

Epäilijöitä riitti ennen kauden alkua, mutta Koskela hiljensi epäilyt nopeasti ollen lopulta Tapparan paras maalintekijä ja pistemies saldolla 20+33=53 ja koko SM-liigan pistepörssissäkin yhdeksäs.

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Burke Henry

Burke Henry oli Tapparan kanukkipakkivahvistus kaudella 2006-07. Pisteitä kertyi vain 1+3, mutta siitä huolimatta kyseessä oli joukkueelle arvokas mies rauhoittamaan kohelimpia vastustajapelaajia. Nyrkkihommiin Henry joutui kahdesti ja hoiteli selvät voitot niin kuvassa olevasta Ässien B.J. Crombeenista kuin SaiPan Eetu Holmastakin. Playoffeissa Henry oli kirvesrintojen suurin oman tasonsa nostaja runkosarjaesityksiin verrattuna.

Hattu +1

Stefan Öhman teki eniten maaleja (22) Tapparassa kaudella 2006-07. Syyskuun lopussa hän vietti harvinaista neljän maalin iltaa Ässiä vastaan. Edellisen kerran kirvesrintapelaaja oli onnistunut siinä tempussa vuonna 1998, jolloin Arto Kulmala tykitti neljä HPK:n verkkoon.

Valokuva: Mika Kylmäniemi