---

TAPPARASSA ENSIMMÄISTÄ KERTAA MUKANA ULKOMAALAISPELAAJA

Tapparan koko alkuhistorian kestänyt mitaliputki sai jatkoa hopeamitalin muodossa. Se oli ollut kolmen kärjessä nyt 11 vuotta putkeen. Mestaruus karkasi Tampereen ulkopuolelle vasta toista kertaa 14 vuoteen, kun Lukko vei ainoan mestaruutensa juuri Tapparan nenän edestä.

Jääkiekkokausi Tapparan osalta käynnistyi oikeastaan jo heinäkuussa, kun kuultiin uutinen, että joukkueeseen liittyy kanadalainen pelaaja nimeltään Henry Åkervall. Hänestä tulisi vasta kolmas Suomen mestaruussarjassa pelannut ulkomaalainen ja ensimmäinen Tappara-paidassa. Tosin TBK-aikaan vuonna 1954 yhden harjoitusottelun pelasi yhdysvaltalainen Mel Morrow, mutta mestaruussarjassa häntä ei nähty.

Åkervall oli edellistalvena kiinnittänyt suomalaisten huomion pelatessaan joukkuessa, joka sparrasi Leijonien maajoukkuetta Pohjois-Amerikassa ennen MM-kisoja. Kävi ilmi, että hänen vanhempansa olivat kotoisin Pohjanmaalta, ja miehellä itselläkin oli haluja tulla vanhempiensa lähtömaahan opiskelemaan metsätaloutta. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harry Lindblad järjesti Åkervallille opiskelupaikan Suomeen ja pelipaikkakin löytyi sujuvasti, olihan Lindblad myös Tapparan johtomiehiä.

Kanadalaispuolustajaa ajateltiin suoraan Yrjö Hakalan paikalle, kun tämä oli jättäytynyt pelkästään valmennuspuolelle Aulis Hirvosen apuvalmentajaksi. Muita isompia pelaajamuutoksia viime kauden pronssijoukkueessa ei ollut tapahtunut. Maalivahti Isto Virtanen oli lopettanut ja puolustaja Matti Haapaniemi siirtynyt alasarjan TuToon, kun taas tulopuolella oli Åkervallin lisäksi vain omia junioreita.

Tappara lainasi pelaajiaan muillekin joukkueille

Koulukatua alettiin jäädyttää tällä kaudella jo lokakuun 1. päivänä, pari viikkoa totuttua aiemmin. Viikkoa myöhemmin pelatussa kaupungin sisäisessä pikasarjassa Tapparan, Ilveksen, TK-V:n ja TP-V:n mestaruussarjaporukoiden kesken katsomossa oli yli 3300 katsojaa. Tappara oli miniturnauksen ainoa voittaja kaadettuaan TP-V:n 1-0. Ilves ja TK-V pelasivat tasan. Finaalissa Tappara ja Ilves pelasivat myös tasan. Ilves voitti kummankin tasurin jälkeisen arvonnan.

Kausi oli myös Tapparan 30-vuotisjuhlakausi, sillä sen edeltäjä TBK oli perustettu vuonna 1932. Juhlallisuudet aloitettiin 16. lokakuuta juhlaottelulla länsisaksalaista SC Riesserseetä vastaan. Ottelu oli samalla Henry Åkervallin ensiesiintyminen kirvesrintajoukkueessa, joka voitti pelin 3-1.

Åkervallin mestaruussarjadebyytti koittaisi vasta tammikuun puolivälissä, sillä ulkomaalaispelaajien siirtosäännöissä sanottiin, että pelaajan pitää olla asunut Suomessa puoli vuotta ennen peliluvan saamista. Sitä ennen Åkervall sai kuitenkin pelata harjoitusotteluita ja piirinsarjan otteluita sekä Tampereen Allianssi-joukkueen riveissä – pelasipa hän myös lainalla HIFK:ssa, TP-V:ssä ja SaiPassakin, jotka hakivat vahvistusta kohdatessaan itäsaksalaisen Dynamo Weisswasserin. Mestaruussarjapelejään odotellessaan Åkervall toimi myös Kansan Lehden jääkiekkokolumnistina.

Useamman joukkueen lainapesteillä Weisswasseriä vastaan kävi myös jo pelaajauransa lopettamaan ehtinyt Yrjö Hakala, joka kuitenkin teki paluun jo marraskuun maaottelutauolla. Hakalan paluu toi Tapparan pelaajamateriaaliin jopa ylitarjontaongelman, joka ratkaistiin siirtämällä Åkervall hyökkääjäksi.

Mainittakoon vielä, että TP-V:n kohdatessa Itä-Saksan Dynamon sillä oli vahvistuksena täysi Tappara-kentällinen, kun pakkipari Åkervall-Hakalan lisäksi kentällä nähtiin hyökkäyskolmikko Jouni Seistamo – Esko Luostarinen – Matti Kaski.

”Ei Tappara vaan Åkervall voittaa mestaruuden”

Mestaruussarja käynnistyi marraskuun alussa. Tappara lähti 10 joukkueen kaksinkertaiseen sarjaan suosikkina, sillä kymmenestä haastatellusta valmentajasta kahdeksan ennusti sille mestaruutta. Helsingin Sanomat puolestaan löi otsikkoonsa väitteen, että Tappara ei voita vaan Åkervall – niin vahvan vaikutuksen tämä oli muutamassa ensimmäisessä Tappara-pelissään tehnyt. Muut suosikit olivat Ilves, TK-V sekä tamperelaisrintaman rikkojaksi uskottu Lukko.

Marraskuun 1. päivän ilta oli tihkusateinen, kun kiekko putosi ensimmäistä kertaa tosipelin merkeissä jäähän Koulukadulla. 30 sekuntia myöhemmin kiekko löytyi HIFK:n maalista, minne Seistamo oli sen toimittanut. Tappara voitti 8-1. Ensimmäisen SM-ottelunsa pelannut juniorinosto Pekka Eljaala avasi pääsarjassa hattutempulla.

Seuraavassa ottelussa Helsingissä kirvesrinnat olivat kolmannessa erässä kaksi maalia tappiolla Töölön Vesaa vastaan, mutta nousivat kahdella Luostarisen maalilla ja Kalevi Nummisen laukomalla osumalla voittoon 5-4. Tapparan esitys ei kuitenkaan herättänyt helsinkiläismediassa innostusta, vaan sillä oli kuulemma ”Helsinkikunto”, joka on huomattavasti huonompi kuin joukkueen normaali kunto. Tapparaa sanottiin ylimieliseksi ja sen tyyliä pelata pelkästä voittotuloksesta antamatta itsestään parasta irti kuvailtiin tyhmäksi ja vääräksi.

Erityishuomion sai vielä maalivahti Matti Peltonen, jolle Helsingin Sanomien toimittaja ”ei voi antaa muuta neuvoa kuin että heittäisi kasvoillaan roikkuvan suojanaamion paperikoriin. Se on kuin tammiovi, jonka postiluukun kohta on asetettu silmille. Ei ihme, ettei mies näe mitään.”

Kahden pelatun ottelukierroksen jälkeen SM-sarja jäi peräti kuukauden tauolle, jonka aikana Leijonien maajoukkue kohtasi Norjan, Länsi-Saksan ja Itä-Saksan jokaisen kaksi kertaa.

Vain 261 katsojaa SaiPa-ottelussa

Joulukuun alussa palattiin sarjaotteluihin, ja Tapparan tahti jatkui voitokkaana. Hakala oli taas mukana rivissä, kun TP-V kaatui 6-2 ja HJK 4-3 ottelussa, jossa Tappara johti jo 4-0 mutta antoi sitten otteensa livetä, ei kuitenkaan kohtalokkaasti.

Kauden ensimmäinen suurottelu oli 13. joulukuuta pelattu paikallispeli TK-V:ta vastaan. TK-V oli siihen mennessä hävinnyt Lukolle, mutta voittanut kaksi muuta otteluaan, joissa toisessa Ilveksen. Seistamon ja Markku Pullin maaleilla TK-V ja Tappara olivat tasoissa vielä kolmannen erän puolivälin lähestyessä, koska maalituomari oli torkahtanut eikä ollut huomannut Timo Ahlqvistin laukauksen tulleen takaisin kentälle maalin takaraudasta eikä tolpasta. Virhe ei jäänyt ratkaisevaksi, kun Numminen ja Kaski tekivät päätöserässä hyväksytyt osumat 40 sekunnin välein ja Tappara voitti 3-1.

Sarjan suosikkien voimasuhteet tekivät täyden ympyrän, kun seuraavassa ottelussa Lukko voitti Tapparan Tampereella lukemin 5-2. Tässä vaiheessa sarjaa jokaisella kärkijoukkueella oli rasitteenaan yksi tappio. Lukko oli voittanut Tapparan, joka oli voittanut TK-V:n, joka oli voittanut Ilveksen, joka oli voittanut Lukon.

Jouni Seistamon viimeisellä minuutilla tekemä maali toi Tapparalle voiton Lappeenrannassa SaiPasta. Maalin voitto tuli myös Karhuista ottelussa, joka pelattiin melkein 20 asteen pakkasessa. Ilveksen kanssa oli tasaista 4-4.

Tammikuun 10. päivä Koulukadulla oli jo niin kylmä, ettei kaiken nähnyt ja kokenut tamperelaisyleisökään enää kestänyt. Tappara teki negatiivisen yleisöennätyksenä, kun vain 261 katsojaa uhmasi 23 asteen pakkasta nähdäkseen kirvesrintojen lyövän SaiPan 7-1. Luonnonvoimat oli vastassa myös seuraavassa ottelussa Helsingissä, mutta HJK kaatui sakeasta lumisateesta huolimatta 4-1.

Åkervallilla melkoinen SM-debyytti

Tammikuun 20. päivä oli kulunut puoli vuotta siitä, kun Henry Åkervall heinäkuussa oli rantautunut Suomeen, joten nyt hän pääsi mukaan mestaruussarjapeleihin. Ilmassa oli muutenkin juhlan tuntua, sillä peli oli paikallispeli Ilvestä vastaan ja lisäksi se oli Tapparan 30-vuotisjuhlallisuudet lopettava toinen juhlaottelu. Åkervallin ensimmäinen ottelu Tapparassa oli ollut samat juhlallisuudet aloittanut juhlaottelu.

Hyökkääjänä pelanneelle kanadalaiselle ottelusta tuli kärsimysten taival. Jo kolmen minuutin jälkeen hän kaatui päin laitaa lyöden päänsä ja polvensa. Silmäkulma aukesi ja näkökin katosi hetkeksi mutta palautui takaisin. Moni olisi jättänyt pelin siihen, mutta kanadansuomalaisella sisulla Åkervall pelasi loppuun saakka ennen kuin pelin jälkeen hänet vietiin sairaalaan, missä todettiin aivotärähdys. Ottelu päättyi tasan 3-3. Tappara johti sitä jo kahdella maalilla, mutta 29 sekuntia ennen loppua Ilves tasoitti.

Ottelun jälkeisissä juhlaseremonioissa kuultiin myös HIFK:n antamasta ”lahjasta” 30-vuotiaalle Tapparalle. Se oli suuryllätyksenä voittanut Lukon Raumalla ja parantanut voitollaan tamperelaisten asemia mestaruustaistossa. Tamperelaiset olivat pelanneet 12 ottelua, ja Tappara oli ykkösenä 20 pisteellä, Ilveksellä oli 18 ja TK-V:lla 15. Yhden ottelun tamperelaisia vähemmän pelannut Lukko oli 17 pisteessä.

Loukkaantuneen Åkervallin onneksi seuraavaan otteluun oli melkein kolme viikkoa aikaa ja hän ehti toipua pelikuntoon. Hän osuikin kolme kertaa TP-V:n verkkoon murskajaisissa, jossa kaikista Tapparan kokoonpanossa olleista kenttäpelaajasta ainoastaan Reijo Ojanen jäi ilman tehtyä maalia. Yte Hakala teki neljä maalia, kun Tappara voitti 17-0.

Mestaruus ratkesi viimeisessä ottelussa

Seuraavissa otteluissaan Tappara kaatoi Karhut 6-2 ja Vesan 9-2. Nyt kaikki joukkueet olivat pelanneet 15 ottelua, ja Tappara oli edelleen sarjakärki kaksi pistettä Lukkoa ja Ilvestä edellä. TK-V oli jäänyt näistä jo kolme pistettä, joten se oli käytännössä jo ulkona mitalitaistosta.

TK-V:lla oli kuitenkin sanansa sanottavana mestaruustaistossakin, sillä se pakotti seuraavaksi Tapparan tasapeliin, jolloin takaa-ajajat nousivat pisteen päähän. Tapparalla oli kahdelle viimeiselle kierrokselle etu edelleen edellä olevana, mutta Lukko sai viimeisiin peleihinsä vieläpä kotikaukaloonsa vastaansa sekä Ilveksen että Tapparan.

Toiseksi viimeisellä kierroksella Tappara löi HIFK:n 9-1, kun samaan aikaan Lukko ja Ilves taistelivat Raumalle tiukasti. Lukko voitti 7-6, joten Ilves menetti mestaruusmahdollisuutensa. Nyt se oli kahden kauppa, Tapparan ja Lukon.

Otteluohjelman laatijoilla todellakin oli ollut hyvä päivänsä ohjelmaa laatiessaan, sillä juuri mestaruudesta taistelevat Tappara ja Lukko kohtasivat viimeisessä pelissä. Tappara johti sarjaa yhdellä pisteellä, joten tasapelikin olisi kirvesrinnoille riittänyt; Lukko sen sijaan tarvitsi voiton. Pahaksi onneksi ratkaisupeli käytiin Rauman Äijänsuolla, jonne kerääntyi siihen astisen suomalaisen sarjakiekkoilun suurin yleisö 7820 katsojaa, joista suurin osa luonnollisesti fanaattisia kotijoukkueen kannattajia.

Tappara aloitti ratkaisupelin kuitenkin vauhdikkaasti. Jouni Seistamo osui neljännellä minuutilla ja sama mies lisäsi Tapparan johdon kahdeksi maaliksi ennen 13 minuutin täyttymistä. Sitten tuli kuitenkin Lukko ja teki viisi maalia peräkkäin. Kalevi Numminen herätteli vielä tasapelitoiveita kaventamalla kahdeksan minuuttia ennen loppua, mutta raumalaiset kuittasivat vielä yhdellä osumalla. Peli Lukolle 6-3 ja historian ensimmäinen mestaruus Raumalle.

Tapparalle mestaruudet piirinsarjassa ja A-nuorissa

Hopea-Tapparan paras pistemies oli Esko ”Sulppi” Luostarinen, joka teki kaudella 13 maalia ja antoi yhtä monta maalisyöttöä. 26 pisteellä ylsi koko sarjan pistepörssissä kolmannelle sijalle. Eniten maaleja Tapparasta teki Seistamo, joka osui 15 kertaa. Sarjassa oli neljä kovempaa maalintekijää. Kalevi Numminen teki pakin tontiltaan yhden kauden ennätyksensä 10 maalia. Maalissa Mati Peltonen pelasi kaikki mestaruussarjan ottelut.

Suomen Cup oli edelleen tauolla, mutta piirin sarjaa pelattiin. Tappara voitti niin Ilveksen, TP-V:n kuin Hämeenlinnan Tarmonkin ja kuittasi sarjan nimiinsä.

Kauden jälkeen pitkäaikaiset Tappara-pelaajat Simo Liimatainen ja jo edelliskauden jälkeen lopettamisella flirttaillut Yrjö Hakala jättivät joukkueen. Hakala siirtyi Lappeenrantaan ja SaiPaan, jossa muutamaa vuotta myöhemmin pelasi SM-sarjassa yhtä aikaa oman poikansa kanssa.

A-nuorissa mestaruudesta kamppailivat Tappara ja Ilves. Ne kohtasivat sarjan viimeisessä pelissä ollessaan tasapisteissä, mutta pelasivat tasan 5-5, joten mestaruus ei ratkennut. Uusintaottelussa kirvesrintojen Juhani Peltola laukoi kolme maalia, kun Tappara voitti 4-1 ja vei mestaruuden.

Ennen tämän kauden alkua Suomen jääkiekon sisäisiin seurasiirtoihin lisättiin karanteeniaika tamperelaisjoukkueiden ehdotuksesta. Karanteeni oli vastaus yhä kovemmaksi käyneelle pelaajavärväykselle toisista seuroista, mistä kärsi eniten parasta pelaajatyötä tekevät joukkueet. Aivan nimeltä mainittiin Tapparassa ja Ilveksessä pelannut ja sitten Poriin siirtynyt Matti Lampainen, joka työnantajansa nimissä oli jo parin vuoden ajan kalastellut pääasiassa tamperelaispelaajia muuttamaan Karhuihin. Ennen tätä kautta hän oli onnistunut hankkimaan peräti viisi pelaajaa Ilveksestä, aivan maan kärkiyksilöitä myöten.

---