---

MESTARUUS RATKESI VASTA DRAMAATTISESSA UUSINTAOTTELUSSA

Mestaruustaisto meni ihan Tampereen jäsenien väliseksi, kun Tappara, Ilves ja TK-V ratkoivat mitalien kohtalon keskenään Lukon toheloitua mahdollisuutensa ennen ratkaisukierroksia. Lopulta koko tamperelaiskolmikko päätyi identtisiin saldoihin 14 voitolla ja neljällä tappiolla. Välivaiheiden jälkeen järjestykseksi muodostui 1. Tappara, 2. TK-V, 3. Ilves.

Etukäteen sarjaa pidettiin tavallista ennalta-arvaamattomampana. Suuria ennakkosuosikkeja ei ollut, mutta jos joku piti nimetä, se oli edelliskaudella mestaruuden voittanut Lukko. Tapparan kesä- ja syystreenauttamisesta vastannut pelaajavalmentaja Seppo Liitsola puolestaan nimesi syksyllä tulevan kauden Tapparan osalta ”välivuodeksi” ja tähtäimen olevan vasta sitä seuraavassa kaudessa, jolloin joukkue olisi huippuvahva ja erittäin iskukykyinen. Toki nytkin aikomus oli olla tamperelaiseen tapaan mukana kärkikahinoissa.

Tappara oli menettänyt yhden Suomen kovimmista kiekkoilijoista, Yrjö Hakalan, joka siirtyi SaiPaan pelaajavalmentajaksi. Vankka puolustaja Simo Liimatainen hakeutui samaan rooliin TP-V:hen. Kanadalainen huippupelaaja Henry Åkervall, edelliskaudella edukseen esiintynyt kirvesrintojen kaikkien aikojen ensimmäinen ulkomaalaispelaaja, oli aikeissa palata toiseksi kaudeksi takaisin Tampereelle, mutta sitten hänet valittiin Kanadan olympiajoukkueeseen ja Tappara sai jäädä.

Tulopuolella oli TK-V:sta takaisin kasvattiseuraansa palannut maalivahti Hannu Elo. Tuttuun tapaan myös junioreista nousi heti valmiita pelimiehiä, mm. Pertti Ansakorpi, Juhani Peltola ja Kari Mäkinen. Hakalan, Liimataisen ja Åkervallin lähtöjen tuotua aukkoja takalinjoille siirrettiin kapteenin nauhan saanut kokenut Esko Luostarinen sentterin tontilta puolustajaksi. Pelien alettua Liitsola siirtyi enemmän pelaajan rooliin ja joukkuetta luotsasi muutamaa vuotta aiemmin lopettanut Erkki Hytönen.

Maahan oli nyt myös perustettu neljänneksi korkein sarjataso, nimeltään perussarja, johon aiemmin vain piiritason kiekkoilua pelannut Tapparan kakkosjoukkuekin liitettiin. Seurassa olisi ollut tahtoa käyttää kakkosjoukkuettaan ikään kuin farmijoukkueena, jossa onnistuneita pelaajia voisi nostaa mestaruussarjaan ykkösjoukkueen mukaan. Säännöt kuitenkin määräsivät, että kakkosjoukkueeseen syksyllä rekisteröity pelaaja ei voinut pelata saman seuran ykkösjoukkueessa eikä sen puoleen kolmosjoukkueessakaan. Niinpä mm. edelliskaudella mestaruussarjassa nähdyt Pekka Eljaala ja Timo Salovaara jumiutuivat alasarjaan. Sääntömuutokseen oli yleisempääkin halukkuutta.

Sarjassa nihkeä ensimmäinen puolikas

Tapparan kerrottiin treenanneen jälleen kerran kovempaa kuin aiemmin, ja kauden käynnistyttyä varsin nihkeästi julkisuudessa arveltiin, että harjoittelu oli ollut liiankin kovaa ja joukkue ylikunnossa.

Harjoituspeleissään Tappara hävisi mm. kahdesti Lukolle, jolle se oli edelliskaudella menettänyt ratkaisupelissä mestaruuden. SM-sarja käynnistyi kuitenkin huikeasti Raumalla, jossa Lukko nytkin johti peliä vielä minuutti ennen loppua 5-4, mutta sitten Juhani Peltola tasoitti, ja viisi sekuntia ennen loppua Timo Ahlqvist teki vielä voittomaalinkin Tapparalle jatkettuaan oman tolppalaukauksensa verkkoon.

Avauspelin jälkeen Tapparan kauden ensimmäinen puolisko ei kuitenkaan sujunut hyvin. Ensin se otti helpot rutiinivoitot SaiPasta ja HJK:sta, joista jälkimmäistä vastaan peli meni niin kovaksi, että mm. helsinkiläisten Aarne Hiekkaranta, joka istui jo valmiiksi nahinasta saamaansa jäähyä, hyppäsi kesken rangaistuksensa jäähyaitiosta takaisin jäälle tappelemaan uudelleen.

Karhuille Tappara hävisi Porissa maalilla – jälleen kerran tappio tuli kovassa lumipyryssä, joka suosi taidollisesti heikompaa joukkuetta. Pientä kansallista kohua saatiin porilaisen kellomiehen toiminnasta, kun lopussa Tapparan painostaessa kovasti kellon annettiin käydä pelikatkollakin ja vieraiden viimeisen minuutin kiristä syötiin sillä tavalla pois kymmenisen sekuntia.

Seuraavaksi joukkueeseen iski jo asennevammakin. Sarjan heittopussiksi tiedetty Warkauden Urheilijat kaatui toki 13-6, mutta se teki kovin vajaalla miehistöllään (vain maalivahti ja kahdeksan kenttäpelaajaa) Tapparan verkkoon kuitenkin kuusi maalia, enemmän kuin neljässä ensimmäisessä pelissään yhteensä.

Pahempaa oli luvassa seuraavassa pelissä, kun Töölän Vesa kaatoi kirvesrinnat; Vesa oli WU:n lisäksi toinen sarjasta pudonnut joukkue. Hyvin ei sujunut nousijajoukkue TPS:ääkään vastaan, vaikka niukka maalin voitto tulikin. Pihakenttien meininkiä nähtiin Jouni Seistamon karattua läpiajoon, kun turkulaisten Ilkka Mesikämmen esti maaliyrityksen ihan perinteisellä mailanheitolla. Timo Ahlqvist laukoi rangaistuslaukauksen tolppaan.

Joulun ympärillä Tappara hävisi peräkkäisissä paikallispeleissä pahimmille kilpakumppaneilleen tekemättä maaliakaan ja ilmassa oli epäilyksiä mestaruuden karkaamisesta. Neljän tappion rasittama Tappara oli vasta viidentenä, neljä pistettä TK-V:ta ja Ilvestä jäljessä.

Uudenvuodenlupausko muutti tahdin

Oli syynä uudenvuodenlupaus tai ihan tavallinen joukkueen sisäinen päätös ryhdistäytyä, niin vuoden vaihduttua Tapparan tahti oli aivan toinen. Se voitti kaikki loput yhdeksän peliään.

Toinen sarjapuolikas pelattiin suunnilleen käänteisessä järjestyksessä kuin ensimmäinen. Vuoden ensimmäisessä pelissään Tapparaa vastassa oli Ilves, jolle se oli tapaninpäivänä hävinnyt 0-4. Avauserässä Tappara löi 68 sekunnin sisään kolme maalia ja piti sen kolmen maalin johtonsa pelin loppuun saakka voitettuaan 6-3. Ilveksestä kuului vähän nurinaa, kun Lasse Oksasen kaksi maalia hylättiin kumpikin potkumaaleina. Toinen hylkäys meni oikein, toinen ei, väitettiin.

Kun runsasmaaliset voitot WU:sta ja HJK:sta nostivat Tapparan voittoputken kolmen pelin mittaiseksi, sitä esitettiin jo ehdokkaaksi sivurooliin, kun Lukko ja TK-V kamppailevat mestaruudesta. Tappara ei aikonut tyytyä sivurooliin, vaan kaatoi seuraavassa ottelussa TK-V:n 4-2 kauden ennätysyleisön, 6669 katsojaa, edessä.

Kun mestaruussarja kuukauden mittaisen olympiatauon jälkeen jatkui, oltiin yleisömäärässä toisessa ääripäässä: vain 856 katsojaa tuli Koulukadulle todistamaan Tapparan voittoa Karhuista. Voitto nosti Tapparan kuitenkin jo sarjakakkoseksi tasapistein Ilveksen kanssa. TK-V oli kaksi pistettä kaksikkoa edellä. Lukko oli hävinnyt ensin Ilvekselle ja töpeksi häviämällä myös HJK:lle ja pelaamalla SaiPan kanssa tasan. Se alkoi olla ulkona kärkikolmikon vauhdista.

Tappara jatkoi vahvasti voitokkaasti kaataen myös Vesan ja TPS:n. Turkulaisten kanssa oli taas tiukkaa ja vähämaalista, mutta Ahlqvistin kuusi minuuttia ennen loppua tekemä voittomaali oli arvokas: Kun TK-V oli aiemmin hävinnyt, Tappara nousi nyt sen ja Ilveksen kanssa tasapisteisiin ja maalierolla ykköseksi.

Seuraavalla kierroksella Tappara löi SaiPan, ja paikalliskilpailijatkin olivat voitokkaita.

Ennen viimeistä kierrosta kolme tamperelaisjoukkuetta olivat kärjessä tasapistein. Jos kaikki kolme voittaisivat viimeisen pelinsä ja päätyisivät tasapisteisiin, huonoimman maalieron joukkue putoaisi pois mestaruustaistosta. Tapparan maaliero oli +48, Ilveksen +38 ja TK-V:n +33. Tappara oli siis maalierovertailussa käytännössä varma mahdollisuuden uusintaotteluun menijä – tietysti sillä oletuksella, että se voittaisi kotonaan nelospaikan Lukon. Ilveksellä oli vastassa keskitason Karhut vieraissa, TK-V:lla vain yhden sarjapisteen 17 pelissä saanut Warkauden Urheilijat.

Tamperelaisseurat tekivät Jääkiekkoliitolle ehdotuksen, että mikäli ne vielä viimeisten peliensä jälkeenkin olisivat tasoissa, niin ne pelaisivat keskenään jatkosarjan mitaleista. Seurat pitivät epäoikeudenmukaisena, että tasapisteissä huonoimman maalieron joukkue putoaa kolmanneksi, kun kaksi muuta ratkaisevat mestaruuden uusinnassa. Maalieron ratkaisevuutta verrattuna esimerkiksi keskinäisiin otteluihin pidettiin huonona, sillä pelkästään epätasa-arvoiset sääolosuhteet vaikuttivat maalieroihin. Lisäksi viimeisellä kierroksella oli teoreettinen mahdollisuus filunkipeliinkin.

Vaikka lehdistökin olisi loppusarjaehdotuksen hyväksynyt, niin Jääkiekkoliitto ei kuitenkaan rohjennut tehdä poikkeusta ennen kautta tehtyihin säännöksiin. Jääkiekkoliiton liittojohtokunnan varapuheenjohtaja Boris Bogomoloff oli urheilullisesti samaa mieltä loppusarjan järkevyydestä, mutta se olisi kuitenkin ollut voimassa olevien sääntöjen vastaista, ja lopulta liiton vuosikokous olisi voinut päätöksen vielä myöhemmin hylätäkin, jolloin koko sarjakausi olisi saatettu mitätöidä luvattoman sääntömuutoksen vuoksi. Bogomoloff lisäsi vielä, että loppusarjaehdotusta tuskin olisi edes tehty, mikäli kaikki joukkueet eivät olisi olleet samalta paikkakunnalta.

Joten maalieroilla mentiin. Tapparalle riitti voitto, maalierolla ei ollut niin väliä. Mutta se voitti Lukon selkeästi 6-1, päätyi 28 pisteeseen ja 53 plusmaalin maalieroon. Kakkospaikalta viimeiseen peliin lähtenyt Ilves onnistui myös voittamaan pelinsä päätyen 28 pisteeseen ja maalieroon +41. TK-V:lla oli helpoin vastus ja voitto jo etukäteen varma, kysymys oli vain kuinka suuri voitto se olisi. Lopulta voitto tuli kahdeksalla maalilla, jolloin TK-V päätyi myös 28 sarjapisteeseen ja samaan maalieroon kuin Ilves, +41. Näiden kahden välillä ratkaisukriteeriksi nousi tehdyt maalit: TK-V 95, Ilves 81. Ilves oli pelattu ulos uusinnasta.

Seistamolle hattutemppu uusintaottelussa

Maaliskuun 6. päivän perjantai-iltana Koulukadun katsomoon ja ympäristöön oli kasautunut uusi SM-sarjan ennätysyleisö 10655 katsojaa, kun Tappara ja TK-V lähtivät ratkaisemaan mestaruutta uusintaottelulla.

TK-V:n Heino Pulli oli kahdesti ollut Tapparaa vastaan ratkaisuottelun hävinneessä osapuolessa, kirvelevimpänä muistona vuosi 1961, kun TK-V menetti kolmen maalin johtonsa ja Tappara nousi ohi mestariksi. ”Tappion tie on nyt kertakaikkiaan loppu”, Pulli vannoi. ”Mikään ei saa enää estää meitä viemästä tahtoamme perille.”

Tapparasta Sulppi Luostarinen jutteli joviaalimmin mutta yhtä voitonvarmana. ”Tiedän, että voitamme, mutta tuo nuorten nuijien Cassius-ketju sanoi, että voitamme seitsemällä maalilla, joten täytyy tällaisen vanhankin sitä uskoa”, Sulppi sanaili. ”Meillä on parempi maalivahti. Haemme vastustajan nuoren Kauton kohdalla aukon, josta voittomaalit tehdään.”

Cassius-ketju tarkoitti kolmikkoa Seppo Mäkinen – Juhani Peltola – Pertti Ansakorpi, joka oli kovalla showuhollaan tehnyt itseään tunnetuksi ja saanut sen takia ketjulleen nimenkin ammattinyrkkeilyssä samanlaista show’ta pitäneen Cassius Clayn mukaan.

TK-V vastasi Luostarisen esittämään maalivahtiskouttaukseen yllätysvalinnalla, kun tolppien väliin ei tullutkaan Matti Kautto vaan Yrjö Terävä. Yllätys ei ollut kovin onnistunut, sillä Tappara iski avausmaalin vain 10 sekunnin pelin jälkeen ja johti ensimmäisen erän puolivälissä 3-0! Selät kuitenkin suoristuivat ja TK-V tasoitti vielä ennen erän loppua.

Toisessa erässä Jouni Seistamo iski jo illan kolmannen maalinsa ja vei Tapparan maalin johtoon. Seistamo oli hakemassa jo neljättäkin, kun hän muutama minuutti ennen loppua kesken vastustajan painostuksen oli karkaamassa läpiajoon ja tuli kampitetuksi. Sen jäähyn aikana pelin toiseksi viimeisellä minuutilla Seppo Liitsola vihdoin päätti piinan vapauttavalla 5-3 -maalillaan.

Mestaruudesta kirvesrintojen yhteistyökumppanit palkitsivat edustusjoukkueen televisiovastaanottimella, ja jokainen pelaaja pääsi myös Fenno-yhtymän kustannuksella Espanjan matkalle.

Timo Ahlqvistille SM-sarjan maalikuninkuus

Mestaruussarjan tehokkain Tappara oli Timo Ahlqvist, joka tykitti peräti 21 maalia 18:ssa ottelussa. Sillä voitettiin myös koko sarjan maalikuninkuus. Nuorten uhoajien Cassius Clay -ketjulla laittoi teot puheiden rinnalle, sillä Peltola oli mestarijoukkueen toiseksi paras maalintekijä, Ansakorpi jaetulla kolmossijalla ja Mäkinenkin jaetulla vitossijalla.

Kauden jälkeen Tappara menetti kokemusta ja johtajuutta, kun Tapparan alkuajoista asti mukana olleet Esko Luostarinen – joka oli omien sanojensa mukaan siirtynyt pelaamaan pakin paikkaa koska ”ei enää jaksanut juosta hyökkäyspäässä” – ja Seppo Liitsola siirtyivät muihin puuhiin. Tuleva A-maajoukkueenkin nokkamies Liitsola oli sinivalko-oranssit pelivehkeet yllään voittanut SM-mitalin peräti 12 vuonna peräkkäin.

Viiden vuoden tauon jälkeen tämän kauden aikana pelattiin myös Suomen Cup-mestaruudesta. Tappara ja muut SM-seurat tulivat mukaan toiselle cup-kierrokselle, jossa Tappara nuiji kaksi sarjaporrasta alempana olleen Jämsänkosken Ilveksen 10-2. Seuraavan kierroksen vastus HPK oli yhtä porrasta ylempää eli Suomen sarjasta, Tappara voitti 3-1. Neljännellä kierroksella vastassa oli taas kaksi porrasta alempaa Pitäjänmäen Tarmo, joka oli onnistunut siihen asti välttämään pääsarjaporukat; Tappara voitti 8-0. Cupin välierissä kirvesrinnatkin saivat vastaansa takaisin mestaruussarjaan nousua vahvasti tehneen HIFK:n, joka kaatui niukasti 6-5 vasta jatkoajan jälkeen Seppo Liitsolan iskiessä ratkaisun. Cupin finaalissa helmikuun 11. päivänä vastassa oli Lukko. Avauserän jälkeen vieraat johtivat 2-1 Timo Ahlqvistin ja Heikki Koskimiehen osumilla, mutta kolmannessa erässä raumalaiset iskivät kahdesti ja veivät Cup-mestaruuden maalein 3-2.

Tappara voitti myös Hämeen piirin sarjan, jossa sillä oli vastassa Ilveksen ja TK-V:n lisäksi Mäntän Urheilijat ja Hämeenlinnan Tarmo. Kauden viimeisessä pelissään Tappara varmisti piirinmestaruutensa voittamalla junioripelaajilla kaukaloon valmiiksi luovuttaneena tulleen Tarmon peräti 20-0.

---