---

HALLITSEVAN MESTARIN SUKELLUS ULOS SM-SARJASTA

Tappara teki ennen näkemättömän sukelluksen: edelliskaudella se oli voittanut mestaruuden, nyt se jäi sarjan viimeiseksi ja putosi alemmalle tasolle.

Mitään yksittäistä syytä katastrofille ei ole nimetty, vaan vaikeudet, pienet ja vähän suuremmat, kasautuivat päällekkäin ja kumuloituivat lopulta sellaiseksi ongelmavyyhdeksi, ettei sitä kyetty enää ratkomaan. Kokoonpanon jonkinlainen heikkeneminen, avainpelaajien rikkonainen harjoituskausi, niukkojen tappioiden tuoma henkinen lama ja lopulta jopa sisäiset kurinpidolliset asiat ja väitetysti huono joukkuehenki olivat yhteisvaikutuksena pudottamassa kirvesrintoja Suomen sarjaan. Harvoissa hyvissä peleissään se osoitti taitojen olevan tallella, mutta sitä hyvää puolta ei kyetty kaivamaan esille riittävän usein.

Edelliskauden mestarijoukkueen pelaajamenetykset olivat kaiken kokeneet konkarit Esko Luostarinen ja Seppo Liitsola, jotka kumpikin siirtyivät Lahteen eri joukkueisiin valmentamaan. Pelillisesti he olivat paikattavissa, mutta henkisellä puolella, joukkueen sisäisenä selkärankana, heitä ei kyetty korvaamaan. Joukkueen uudet pelaajatkin olivat vain omia junioreita, joista parhaan peliuran tehnyt Pekka Marjamäki oli edustusjoukkueeseen noustessaan vasta 17-vuotias. Valmennuksessa jatkoi edelliskaudellakin luotsina ollut Erkki Hytönen, jolle joulutauolla haettiin lisäapua valmennukseen takavuosien kaksikosta Jarl Ohlson – Matti Tuominen.

Ennen kauden alkua valmentaja Hytönen jo valitteli huonoa treenikautta. Avainpelaajista Jouni Seistamo oli Poliisikoulussa ja kävi syksyn aikana jäällä vain muutaman kerran, Timo Ahlqvistia sitoi siviilityö, Pentti Hyytiäisen ja Heikki Koskimiehen harjoittelua haittasi myös opiskelu, Mikko Holopainen missasi viikkoja umpisuolileikkauksen takia, Juhani Peltola oli armeijassa. Yhdestätoista harjoituspelistä voittoja tuli vain neljä, mutta valmentaja uskoi, että tavalliseen tapaan Tappara on kovempi keväällä ja menee kärkikolmikkoon.

Ennen kauden alkua sarjavaliokunta oli päättänyt siirtyä taas takaisin kaksilohkoiseen mestaruussarjaan, jollainen se oli ollut viimeksi kahdeksan vuotta aikaisemmin kaudella 1957-58. Tämä kausi mentiin kuitenkin vielä kymmeneen joukkueen kaksinkertaisella sarjalla yhdessä lohkossa. Viimeiseksi sijoittuneelle kohtalona oli sarjasta putoaminen.

Sarjan pohjakerros tutuksi alusta alkaen

Tapparan mestaruuden puolustaminen alkoi Lappeenrannassa marraskuun 19. päivä, ja jo ensimmäinen ottelu näytti pahaenteisesti sen, mitä oli tulossa jatkossakin. Pertti Ansakorven maali kolmannessa erässä vei kirvesrinnat kahden maalin johtoon SaiPaa vastaan ja se johto pitikin lähes kymmenen minuuttia. Sitten SaiPa tasoitti alle minuutissa tekemillään kahdella maalilla ja iski vielä voittomaalinkin vain 13 sekuntia ennen loppua.

Kotiavaus muutamaa päivää myöhemmin ei mennyt juurikaan paremmin, kun Karhut voitti Koulukadulla 4-2. Mutta kolmannessa pelissä aukesi voittosaldokin ja tilanteen uskottiin kääntyvän paremmaksi. Nyt Lukko johti kolmanteen erään lähdettäessä, mutta Matti Kaski osui kahdesti päätöserässä ja toi Tapparalle voiton maalein 5-4.

Se osoittautui kuitenkin lyhyeksi valonvälähdykseksi eikä merkiksi paremmasta. Seuraavassa pelissään Tappara menetti taas kahden maalin johdon ja joutui tyytymään tasapeliin heikon HIFK:n kanssa, jonka se oli harjoituspelissä voittanut junioripitoisella kokoonpanolla helposti. Tappiot tulivat sen perään myös Ilvestä, RU-38:aa ja TPS:ää vastaan. Jos alkupelien jälkeen Tapparan peliä oli kehuttu yritteliääksi ja vauhdikkaaksi, mutta yhteispeliltään heikoksi, niin nyt joukkueesta oli loppunut vauhtikin.

Vuosi 1964 päättyi vielä tappioon HJK:lle, joka oli Tapparan ohessa jumittunut sarjan pohjamutiin. HJK oli tosin pelannut muita vähemmän, koska sen kotikenttä Helsingin Velodromilla kärsi jääpulasta. Tappara-pelikin oli pitänyt pelata jo joulukuun alkupuolella, mutta sitä siirrettiin, kun kaukalossa jään seasta pilkisteli ruohotupsuja.

Seppo Mäkisen käsittämätön pelikieltokohu

Lisää murhetta murheiden päälle Tappara sai 20. joulukuuta Porissa pelatussa ottelussa RU-38:aa vastaan. Se ei saanut pelistä pisteitä, mutta se oli pieni murhe sen rinnalla, että kymmenen päivää myöhemmin joukkueen hyökkääjälle Seppo Mäkiselle langetettiin peräti kokonaisen vuoden pelikielto ottelun tapahtumista.

Tuon Rosenlew-ottelun toisen erän loputtua ja pelaajien poistuessa kaukalosta kenttäpäädyssä tapahtui tönimistä, josta ainoana Mäkiselle langetettiin 10 minuutin ottelurangaistus. Sen johdosta jo valmiiksi maalin tappiolla ollessaan Tappara joutui pelaamaan kolmannen erän alussa kymmenen minuuttia neljällä kenttäpelaajalla, mikä ei ollut lainkaan avuksi voittoa haettaessa. Tapparan näkemys joukkueen johtajan Jarl Ohlsonin lausumana oli, että kyseessä oli ensinnäkin väärä mies, kun tönäisijä oli ollut Juhani Peltola, ja toisekseen rike oli ollut mitätön, korkeintaan kahden minuutin arvoinen. Tappara teki pelistä ja tuomareista protestin, erotuomarit antoivat Mäkisen ulosajosta raporttinsa, ja Jääkiekkoliiton työvaliokunta otti tapauksen tutkintaansa ja hämmentävästi koki sen vuoden pelikiellon arvoiseksi.

Järjettömästä pelikiellosta tiedon saatuaan Tappara luonnollisesti teki valituksen, ja liiton johtokunnan kehotuksesta työvaliokunta suostui ottamaan tapauksen uudelleen käsittelyyn. Reilua viikkoa myöhemmin saatiin uusi päätös, jossa pelikielto oli vähennetty kolmen viikon mittaiseksi. Siinä vaiheessa Mäkinen oli jo sen verran pelikiellossa ollutkin ja pääsi saman tien takaisin kaukaloon. Hän joutui olemaan sivussa kolmesta SM-sarjan ottelusta ja yhdestä cup-ottelusta.

Kun Mäkinen saatiin takaisin kokoonpanoon, ja Poliisikoulunsa takia kauden ensimmäiset seitsemän ottelua sivussa ollut Jouni Seistamokin palasi jääkiekon pariin, niin vasta sitten Tappara otti kolmannen hyökkäysketjun käyttöönsä. Se oli pelannut alkukauden pääosin kahdella, kun muut olivat jo siirtyneet laajemman materiaalin käyttämiseen. Tapparan peliä oli kuvattu hosuvaksi ja sekavaksi mutta myös seisoskelevaksi. Kenties huonoissa peliesityksissä oli mukana ihan vain huonokuntoisuuttakin repaleisen harjoituskauden jäljiltä.

Lyhyt lupaava jakso oli vain lopun alku

Vuoden vaihduttua Tapparan tilanne näytti hetken aikaa paremmalta. Se kohtasi TK-V:n kahdesti peräkkäin yhdeksän päivän välein, ja vaikka se jälkimmäisen kohtaamisen hävisikin niukasti maalilla 1-2, niin sitä edeltänyt voittopeli lukemin 5-2 oli näyttänyt ”aivan eri Tapparalta kuin aiemmin”. TK-V-pelejä seurasi vielä kaksi peräkkäistä voittoa TPS:stä ja Lukosta. Kolme voittoa neljästä pelistä nosti Tapparan kolmanneksi viimeiseksi sijalle kahdeksan, jossa se oli tasapisteissä HIFK:n kanssa. HJK oli kaksi pistettä takana mutta kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Ylempänä RU-38:kin oli vain yhden pisteen edellä.

TPS kaatui Koulukadulla 6-3 Seppo Mäkisen tehtyä hattutempun ja syötettyä yhden. Komea spesialiteetti olivat myös Kalevi Nummisen kolmannen erän alussa kaukaa laukomat kaksi maalia, joilla oli eroa vain yhdeksän sekuntia. Raumalla Lukko tasoitti kolmannessa erässä ja sai perään minuutin ja 40 sekunnin mittaisen kahden miehen ylivoiman, mutta Tappara-kolmikko Seistamo-Hyytiäinen-Marjamäki takanaan maalivahti Matti Peltonen onnistuivat pimittämään Lukon ylivoiman. Vajaat kolme minuuttia ennen loppua Juhani Peltola teki voittomaalin.

Siihen hyvät hetket jäivätkin. Seuraavassa ottelussa Tappara hävisi kotonaan putoamiskamppailun kovimmalle kilpailijalleen HJK:lle, ajautui sarjataulukossa entistä kovempaan ahdinkoon eikä toipunut siitä enää lainkaan. Se hävisi kaikkiaan kuusi viimeistä mestaruussarjapeliään ja jäi selvästi sarjajumboksi.

HJK:ta vastaan oli jälleen kerran kyseessä kovan lumipyryn peli, ja jälleen kerran raportit kertovat vastustajan hyötyneen siitä, ettei jää luistanut. Samaan aikaan HIFK voitti ja nousi kaksi pistettä Tapparaa ja HJK:ta edelle. Ja HJK:lla oli edelleen myös ne kaksi rästipeliään pelattavana. Tammikuun 26. päivä Koulukadulla pelattiin sen viimeinen mestaruussarjaottelu ennen maan ensimmäisen jäähallin avautumista. Vastassa oli Tapparaa pisteen edellä ollut RU-38, joten sarjassa säilymisen kannalta ottelu oli erittäin tärkeä. Tappara hävisi 2-4.

Tampere ja Suomi jäähalliaikaan

Hakametsään valmistunut jäähalli avattiin tammikuun lopussa 1965. Hallin ensimmäisessä ottelussa pelasi Tampereen kaupunkijoukkue, joka sai vastaansa Muun Suomen joukkueen. Mestaruussarjan osalta ensimmäinen ottelu oli 31. tammikuuta pelattu Ilveksen ja Tapparan välinen paikallispeli, jota katsomaan uuteen halliin tuli 9429 katsojaa. Tappara jopa lievästi hallitsi pelitapahtumia, mutta hävisi silti. Jäähalliajan ensimmäisen Tappara-maalin teki nuori Antti Virtanen, joka tasoitti ottelun lukemiin 1-1 pelin ensimmäisessä erässä.

Viimeisellä sijalla olevalla Tapparalla oli edelleen oljenkortensa, mutta yksi niistä katkesi taas seuraavassa ottelussa, kun HIFK varmisti sarjapaikkansa lyömällä kirvesrinnat Helsingissä 2-0. HJK oli nyt päässyt muiden kanssa samaan ottelumäärään ja oli kaksi pistettä Tapparan edellä. Kun kaksi ottelua oli jäljellä, Tapparalla oli vielä ohut mahdollisuus vetää itsensä kuiville.

Se ei kyennyt siihen. Seuraavassa pelissä se hävisi SaiPalle 4-7, ja kun samaan aikaan HJK kaatoi HIFK:n, hallitsevan mestarin matka alemmalle sarjatasolle varmistui. Viimeisessä ottelussaan Porin Karhuja vastaan Tapparalla ei ollut enää omaa panosta, mutta mestaruuden jakamisessa sillä oli roolinsa. Jos Tappara olisi voittanut Karhut, Ilves olisi voittanut mestaruuden. Tappara hävisi 1-2.

Mestaruuskamppailussa Karhut ja Ilves päätyivät tasapisteisiin. Karhuilla oli yhden tehdyn maalin verran parempi maaliero, mutta sillä mestaruutta ei ratkottu. Joukkueet pelasivat uusintaottelun jäähallissa, ja sen Karhut voitti. Kärkikaksikon takana Lukko otti pronssia.

Karhujen mestaruus oli iso juttu, kun mestaruus meni ihan uuteen kaupunkiin, mutta silti kauden suurin sensaatio oli Tapparan putoaminen. Aamulehti pohti, oliko Tappara oikeasti muka kauden huonoin joukkue. Kyllä, se hävisi eniten pelejään, mutta parhaissa otteluissaan se oli aivan kärkijoukkueiden tasoinen – voittihan se esimerkiksi pronssijoukkueen kahdesti kauden aikana – ja sen tappiotkin tulivat tasaisten otteluiden jälkeen ilman romahduksia. HJK puolestaan romahteli muutamia yli kymmenenkin maalin tappioita, mutta se osasi keskittyä juuri niihin otteluihin, jotka olivat sille tärkeimpiä – kuten Tapparan kaatamiseen kaksi kertaa.

A-nuorille kuitenkin Suomen mestaruus

Tapparan sisäinen pistepörssi voitettiin kaikkien aikojen pienimmällä lukemalla, kun Seppo Mäkinen teki pelaamissaan 15 pelissä vain 11 tehopistettä, mikä riitti ykkössijaan. Pisteistä kahdeksan oli kuitenkin maaleja. Saman verran osumia teki Timo Ahlqvist. SM-sarjan maalikuninkuus voitettiin 20 osumalla ja pistepörssi 25 pisteellä; kummassakin kärjessä oli sama mies, IFK:n kanadalaisvahvistus Gerald Sullivan.

17-vuotias Pekka Marjamäki piirteli pitkän uransa ensimmäiset luisteluvetonsa miesten pääsarjajäillä joukkueen vakiokalustossa.

Kauden aikana mukana kuvassa oli myös Suomen Cupin kilpailu. Karsintakierrosten jälkeen Tappara sai ensimmäiselle kierrokselle vastaansa paikalliskilpailijansa Ilveksen. SM-sarjassa Ilvekseltä tuli kahdesti kuonoon, mutta Cupissa Tappara meni tästä parista jatkoon eeppisellä tuloksella 12-8 Matti Kasken lauottua neljä maalia. Seuraavalla kierroksella vastassa oli sarjaporrasta alempana pelannut HPK, joka kaatui maalein 8-5. Hattutempusta vastasi nyt Jouni Seistamo. Tappara oli edennyt kahdeksan parhaan joukkoon, mutta seinä tuli vastaan siinä vaiheessa toisen paikallisvastustajan TK-V:n kanssa peräti maalein 4-10.

Pienenpientä lohtua edustusjoukkueen sarjasta putoamiselle toi nuorten joukkue, joka otti Suomen mestaruuden. Se sai loppuotteluun vastaansa SaiPan, joka purnasi finaalille määrättyä pelipäivää, koska samana päivänä seuran edustusjoukkue pelasi harjoitusottelun Neuvostoliiton maajoukkuetta vastaan. SaiPa valitti, ettei voinut antaa Neuvostoliitolle kunnon vastusta, kun viisi joukkueen pelaajaa pelaa nuorten loppuottelussa. SaiPa hävisikin itänaapurille peräti 2-15, mutta sitä paljon yllättävämpää oli se, ettei nuorten finaaliin ennakkosuosikkina lähtenyt lappeenrantalaisjoukkue antanut kunnon vastusta Tapparallekaan, joka voitti loppuottelun peräti 7-0. Täyden sarjakauden miesten joukkueessakin pelannut Lauri Salomaa teki finaalissa kolme maalia. Nimekkäämmistä kirvesrinnoista mestarijoukkueessa pelasivat myös Pekka Marjamäki ja Antti Leppänen.

---

---