---

NOUSIJAJOUKKUEENA SUORAAN NELOSSIJALLE

Tappara oli palannut takaisin SM-sarjaan yhden vuoden alemmalla tasolla vierailun jälkeen ja joukkue oli heti mukana mitalitaistoissa. Pronssi jäi kahden ja hopea kolmen pisteen päähän.

Itse mestaruussarja eli turbulenttia aikaa. Tappara oli keväällä 1965 pudonnut 10 joukkueen yksilohkoisesta kaksinkertaisesta SM-sarjasta. Kirvesrintojen divarivuoden aikana SM-sarjaa oli pelattu 12 joukkueella kahdessa lohkossa. Keväällä ehdotuksena oli, että lohkojen sisällä pelattaisiin kolminkertainen sarja. Lohkojakokin oli jo tehtynä, mutta kun Ilvestä lukuun ottamatta kaikki muut seurat olivat yksilohkoisuuden kannalla, niin vasta vajaa kuukausi ennen sarjan alkua tehtiin päätös, että yhdessä lohkossa kaksinkertaisena sarjana mennään. Otteluita tuli yhteensä 22, enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kirvesrinnat saivat kovan tason vahvistuksen IFK:sta, kun ex-Ilves-pelaaja Esko Kaonpää palasi Tampereelle mutta Tapparaan. Yliopisto-opintojen takia Tampereelle muuton ansiosta Tappara sai Kari Kekäläisen KalPasta, ja armeijavuoden takia taas Risto Pirttiahon Oulusta. Timo Teinilä vaihtoi TK-V:sta Tapparaan ihan muuten vaan

Tapparan takaisin mestaruussarjaan nostaneesta porukasta kaiken kokeneet ja paljon voittaneet Timo Ahlqvist ja Matti Kaski vaihtoivat kakkosjoukkue Hilparaan. Kanadalainen pelaajavalmentaja Douglas Kowel palasi kotimaahansa, ja kotikonnuilleen palasi myös Kemistä tullut pieneen rooliin jäänyt Erkki Männikkö. Junioripelaajat Esa Nieminen ja Leo Äikäs vaihtoivat armeijan takia lainalle Lahteen Upon Palloon, ja sinne kerrottiin myös Antti Leppäsen lähtevän, mutta hän jäi lopulta Tapparaan Matti Peltosen kesäisen polvileikkauksen takia.

Valmennuspuolikin ratkesi vasta kesäkuun alussa, kun Tapparassa kaksi mestaruutta voittamassa ja sarjaputoamisen kärsimässä ollut Reijo Ojanen nimettiin joukkueen valmentajaksi. Sitä ennen harjoituksia olivat vetäneet Kallu Numminen sekä entinen pikajuoksija Tapio Sirén.

Kaksi voittoa Ilveksestä mestaruussarjassa

Mestaruussarjaan valmistauduttiin yhdellätoista harjoitusottelulla. Kaupungin sisällä pelattiin ensin miniotteluiden (2×15 min) sarja ja heti perään täysiaikaisten otteluiden Allianssi-sarja. Tappara voitti TK-V:n miniottelussa mutta hävisi normimittaisen. Ilvekseltä tuli kummassakin sarjassa turpaan, täysiaikaisessa pelissä peräti 1-8. TPS:n ja Lukon kanssa Tappara pelasi Montreal Cupin, jossa joukkueet kohtasivat toisensa sekä kotona että vieraissa. Se sarja ratkesi syksyn viimeisessä harjoituspelissä, kun TPS voitti Tapparan Tampereella ja vei homman nimiinsä. Harjoituspelien pienenä spesialiteettina Tappara ja TuTo kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa ikinä; Tappara voitti 4-1. Joukkueille oli toki tulossa keskinäisiä pelejä vielä mestaruussarjassakin.

SM-sarja alkoi 6. marraskuuta, jolloin Hakametsässä kohtasivat sarjan kaksi nousijajoukkuetta, Tappara ja Kokkolan Hermes. Ihan tasaveroisista asetelmista ne eivät peliin lähteneet, sillä jäähallikaupungin joukkueena kirvesrinnoilla oli alla nuo yksitoista harjoitusottelua ja lähes pari kuukautta jääharjoittelua, kun taas Hermeksen pelaajat olivat ehtineet käydä luistimilla vasta kuusi tai seitsemän kertaa, koska Kokkolassa ei ollut edes tekojäätä. Tappara voitti 10-2.

Mestaruussarjan toisessa ottelussa Tappara ”palasi suurten joukkoon”, kuten Aamulehti asian ilmaisi, sillä Ilves kaatui maalein 4-3. Ottelun sankari oli kirvesrintojen maalivahti Antti Leppänen, joka ylipäätään pelasi luultavasti vain siksi, ettei kokeneempi Matti Peltonen ollut vielä täydessä kunnossa polvileikkauksensa jäljiltä. Ottelun nähnyt maajoukkuevalmentaja Gustav Bubnik vakuuttui nuorukaisen torjunnoista niin kovasti, että nimesi tämän muutama päivä myöhemmin heti A-maajoukkuerinkiinkin.

Niukkoja voittoja mutta myös kirveleviä pistemenetyksiä

Kauden Tappara oli sisukas ja käänsi monia tiukkoja pelejä voitokseen. Ilves kaatui toisenkin kerran kauden aikana yhdellä maalilla, kun kirvesrinnat käänsivät lopussa tappiotilanteen voitokseen Pertti Ansakorven viimeisen minuutin maalilla. Toinen loppuminuuttien erikoisvoitto tuli TuTosta, kun Jouni Seistamon keskialueelta lähettämä löysä vippi pomppasi jäästä juuri ennen maan ykkösmaalivahdin Urpo Ylösen hanskaa ja samantien haaroista sisään.

Kaikkiaan kuusi kertaa kirvesrinnat käänsivät tiukan ottelun yhden maalin erolla voitokseen. SM-mitaliin se ei silti riittänyt, vaan voisi jopa sanoa mitalin päinvastoin hukkuneen siihen, että aina oma johtoasema ei vain pitänyt. Kauden toisessa ottelussa TuToa vastaan Tappara johti alle kaksi minuuttia ennen loppua 2-0, mutta TuTo ensin kavensi ja ottelun viimeisellä sekunnilla vielä tasoittikin. Sinne meni piste. Tulevaa mestaria RU-38:aa vastaan Tappara johti jo 4-1 ja vielä vajaat neljä minuuttia ennen loppuakin kahdella maalilla, mutta sitten porilaiset tekivät puoleen minuuttiin kolme maalia – ensin kahden miehen ylivoimalla, sitten yhden miehen ylivoimalla, sitten tasakentällisin – ja voittivat lopulta 6-4.

Mestaruuden voittanut RU-38 on muuten ainoa joukkue, jota Tappara ei Suomen pääsarjatasolla ole koskaan pystynyt voittamaan. Tosin eivät seurat samaan aikaan pääsarjassa pelanneetkaan kuin kahdella kaudella yhteensä neljä ottelua. Mestaruuskautensa jälkeen RU-38 yhdistyi toisen porilaisjoukkueen Karhujen kanssa ja fuusiosta syntyi Ässät.

Kauden muut mitalijoukkueet olivat TPS ja Ilves.

Esko Kaonpää 18 maalia, Antti Aleniuskin 12

Kauden Suomen Cupin pelien kanssa kävi vähän hassusti, kun Tappara ehti helmikuussa pelata vain ensimmäisen kierroksen ottelun Nokian Urheilijoita vastaan ennen kuin sarjakausi lyötiinkin jo “kesätauolle”. NoU oli pari sarjaporrasta alempana pelaava seura, jota vastaan ei isompaa hätää odoteltu, joten Tappara nosti kokoonpanoonsa myös joukkueen huoltajana toimineen Juhani Paatsjoen. Hän teki myös yhden maalin, kun Tappara voitti 8-4. Ihan pystymetsästä Paatsjoki ei kaukaloon hypännyt, sillä hän oli kuitenkin Tapparan nuorten Suomen mestareita neljä vuotta aiemmin. Suomen Cupin toisen kierroksen ottelu pelattiin vasta syyskuussa, jolloin Ilves pisti Tapparan ulos cupista voittamalla 4-2.

Mestaruussarjassa kauden tapparalainen tehomies oli tähtistatuksella joukkueeseen liittynytkin Esko Kaonpää, joka teki 18 maalia ja yhteensä 27 tehopistettä, jolla ylsi sarjan pistepörssissä kymmenenneksi. Juhani Peltolalle pinnoja kertyi kaksi vähemmän. Yllättäjä oli Antti Alenius, joka laukoi peräti 12 maalia, enemmän kuin muilla pelikausillaan yhteensä. Pekka Marjamäki teki pakin tontiltaan viisi maalia, joista neljä syntyi yhdessä pelissä SaPKoa vastaan.

Marjamäestä leivottiin myös Suomen jääkiekon tekniikkamestari, kun hän maajoukkuetapahtuman yhteydessä kellotti tekniikkaradalla ajan 33,0 sekuntia voittaen Ilveksen Lasse Oksasen 0,2 sekunnilla. He kaksi olivat ainoat mestariluokkaan oikeuttavan 34 sekunnin alittajat.

Ensimmäisen kokonaisen kautensa hallijoukkueena pelannut Tappara teki uuden ennätyksensä yleisökeskiarvossa, 4348 katsojaa. Se oli yli 750 katsojaa enemmän kuin paikalliskilpailija TK-V:lla, mutta peräti 1300 vähemmän kuin kaupungin suurimmalla, Ilveksellä. Tappara parantaisi omaa katsojakeskiarvoaan – ja samalla jopa ohittaisi Ilveksenkin – vasta neljä kautta myöhemmin, kun seurassa puhalsivat aivan uudet tuulet puoliammattilaisjoukkueineen.

Kauden jälkeen Tapparan miehistöstä poistuivat mm. pitkäaikaiset ja tehokkaat Jouni Seistamo, Juhani Peltola ja Pentti Hyytiäinen, joiden menetyksiä ei ihan heti seuraavina kausina pystytty paikkaamaan niin, että menestystäkin olisi tullut.

---

---