---

ALKUSARJA SUJUI HYVIN, YLEMMÄSSÄ LOPPUSARJASSA VAIKEUKSIA

Kausi oli vielä alkusoittoa Kalevi Nummisen pitkäjänteiselle valmennusprojektille. Joukkueen runko vahvistui koko ajan, ja huippulahjakkaita nuoria oli hyvää vauhtia kasvamassa miesten joukkueen takana. Vielä ei ihan ollut aika, mutta Tapparan valtakauden kynnyksellä alettiin jo olla.

Kauden mestari oli Ilves perässään helsinkiläiset HJK ja HIFK. Tappara oli viides edellään vielä yksi helsinkiläinen lisää, Jokerit.

Kaudella pelattiin ensin 12 joukkueen kaksinkertainen alkusarja, jonka jälkeen joukkueet jaettiin taulukon puolivälistä ylempään ja alempaan loppusarjaan. Muutos edelliskauteen oli siis se, että kuusi huonoimmin sijoittunuttakin jatkoi kauttaan omassa loppusarjassaan. Tappara-pomo Mikko J. Westerberg halusi 10 joukkueen sarjan kärjen tasoa koventaakseen ja ennen kautta tehtiinkin päätös, että seuraavalla kaudella (1972-73) joukkuemäärää vähennettäisiin.

Karanteenimaksuista päänvaivaa

Kirvesrintojen vahvuudesta poistui vain kolme nuorta pelaajaa, jotka eivät olleet viime kaudella mahtuneet kokoonpanoon kuin harvoin. Uusia tulokkaita olivat Keijo Järvinen TuTosta, Jorma Saarikorpi KooVeesta ja Veikko Torkkeli Kärpistä, hyökkääjiä kaikki. Tapparalla alkoi olla vetovoimaakin, sillä kolmen lajin (jääkiekko, jääpallo, jalkapallo) huippulupaus Torkkeli valitsi Tampereen, vaikka Jokerien rahamies Aimo Mäkinen kävi Oulussa setelitukkonsa kanssa houkuttelemassa nuorukaista väkisin Helsinkiin.

Ilveksestä Tappara oli nappaamassa puolustaja Jorma Kalliota, mutta paperisota, pelaajasiirtojen karanteenimaksut ja muut sotkut pitivät hänet paikalliskilpailijassa. Muutamaa vuotta myöhemmin Kallio kiersi Rauman kautta Tapparan takalinjoille.

Siirtosoppa nähtiin myös kolmikon Esa Isaksson, HIFK ja Lukko välillä ennen kuin ensin mainitun pelipaikka ratkesi. Tappara oli tavallaan osallinen vaikkakin täysin syytön soppaan, sillä kirvesrintojen neuvotteluyhteys Isakssonin kanssa käynnisti kahden muun seuran siirtonokittelun, jonka tuloksena IFK:ssa pelannut mies palasi Raumalle, mutta sydämistynyt IFK piti hänet karanteenissa lähes koko kauden.

Seurasiirron tapahduttua pelaaja joutui tuohon aikaan ”karanteeniin” eikä saanut edustaa uutta seuraansa kuin vasta helmikuussa, elleivät osapuolet päässeet sitä ennen siirrosta yhteisymmärrykseen, yleensä rahalla. Tapparan uusista pelaajista Keijo Järvinen vapautui pelaamaan reilu viikko ennen SM-sarjan alkua. TuTo oli vaatinut hänestä 30 000 markkaa, mutta rahapulassaan suostui myöhemmin Tapparan tarjotessa reilun kymppitonnin ja nipun mailoja. Torkkelin siirto oli sovittu jo keväällä. Sen sijaan Jorma Saarikorpi istui sivussa kolme ensimmäistä SM-ottelua ennen kuin KooVee vapautti hänet karanteenista.

Kovaa treeniä ja välissä lepo Mallorcalla

Tapparassa oli toista kautta käytössä yleisurheilun puolelta tunnetun Tapani Ilkan valmistama kova treeniohjelma, jolla fyysistä kuntoa pyrittiin rakentamaan pitkäjänteisesti. Joukkueen pakolliseen harjoitusohjelmaan tosin kuului myös viikon mittainen lepomatka Mallorcalle toukokuun lopussa. Syksyn tullen Tappara vain harjoitteli ja harjoitteli eikä pelannut edes harjoitusotteluita ennen perinteistä Tampereen kauden avaavaa pikasarjaa, vaikka paikalliskilpailijat olivat pelanneet jo 3-4 peliä ennen sitä. Tapparan väitettiin pelkäävän vakoilijoita ja siksi harjoittelevan suljettujen ovien takana ilman otteluita.

Pikasarjan jälkeen Tappara osallistui Sir William Cupin nimellä kulkeville kansainvälisille halliviikoille yhdessä HIFK:n, Jokerien, Ilveksen, Lukon, Tukholman AIK:n ja Neuvostoliiton olympiajoukkueen kanssa. Viimeksi mainitun sijaan turnaukseen oli sovittu tulevaksi Leningradin SKA, mutta itänaapurit olivat omin päin vaihtaneet lähettämänsä joukkueen. Tappara voitti kolme peliä ja hävisi kolme. Neuvostoliiton B-miehistöltä tuli takkiin yllättävän sievästi 2-5. Ilveksen Tappara taas murskasi 10-3 kahdeksan maalia tehneen tehoketjunsa ansiosta: Raimo Suoniemi laukoi neljä maalia, Jukka Alkula teki kolme ja syötti neljä, ja kolmas lenkki Vesa Lehtorantakin teki yhden maalin.

Ennen mestaruussarjan alkua kirvesrinnat kohtasivat vielä joukkueet Merenkurkun molemmilta rannoilta. Uumajalainen Björklöven kohdattiin Hakametsässä mutta heti seuraavana päivänä ajettiin Vaasaan kohtaamaan paikallinen Sport uuden paikallisen jäähallin ensimmäisenä suomalaisvieraana (Björklöven ehti ensin).

SM-alkusarjassa aivan kärjen tuntumassa

Tappara aloitti mestaruussarjan kankeasti. Se hävisi kotiavauksen HJK:lle, joka tosin olikin yksi kauden mestarisuosikeista, eikä Lukko-tasapelikään ollut toivottua peliä. Voittotili aukesi kolmannessa pelissä sarjanousija JoKP:ta vastaan peräti 12-1, ja siitä lähtikin 13 ottelun jakso, jossa tappioita tuli vain kaksi.

Outo episodi nähtiin lokakuun lopussa, kun Tappara oli käynyt Turussa kaatamassa TPS:n peräti 8-0. Pelin jälkeen käytiin polemiikkia, tekisikö TPS protestin, koska Tappara-pelaajista Seppo Mäkinen ja Antti Leppänen olivat käyttäneet edelliskauden pelihousuja, joissa oli eri mainokset kuin joukkueen muilla pelaajilla. Sääntöjen mukaan kaikkien pelaajien mainokset piti olla yhtenäiset. TPS:n joukkueenjohtaja Kalervo Kummola kuitenkin jyrähti myöhempinäkin vuosikymmeninä tutuksi tulleeseen tapaansa, että Tepsi ei hanki pisteitä protesteilla, kun kentällä on hävitty.

Spesiaalihetkiä elettiin marras-joulukuun taitteessa, kun puolustaja Antti Perttula intoutui tekemään hattutemput kahdessa peräkkäisessä ottelussa Lukkoa ja JoKPia vastaan. Jälkimmäisessä hän oli vieläpä pelin ainoa maalintekijä, kun se päättyi 3-0.

Joulutauon jälkeen Tappara hävisi ensimmäistä kertaa kauden aikana kahdesti peräkkäin. Harjoitusvastaava Tapani Ilkka mietti, että kovan treenin takia puuttuu irtonaisuutta, mutta hedelmiä korjataan viimeistään loppusarjassa. Hän oli kuitenkin väärässä.

SM-loppusarja penkin alle

Alkusarjan jälkeen Tappara oli hyvissä asemissa kolmantena vain pisteen päässä kärkipaikasta. Sarja meni yli kolmen viikon mittaiselle tauolle Sapporon olympiakisojen ajaksi. Tapparasta kisoihin lähti Pekka Marjamäki.

Loppusarjassa otteet hiipuivat, toisin kuin Ilkka oli uskonut. Kirvesrinnat voittivat vain kolme kymmenestä loppusarjapelistään ja valahtivat loppusijoituksessa viidenneksi.

Ennen viimeistä kierrosta oli edelleen mahdollisuus pronssiin. Voittamalla HIFK:n Tappara olisi noussut tasapisteisiin IFK:n kanssa ja myös Jokerien kanssa, jos he voittaisivat oman ottelunsa. Muita joukkueita selvästi vähemmän maaleja päästettyään Tappara olisi kepittänyt ne kummatkin maalierovertailussa ja vienyt pronssimitalin. Tappara kuitenkin hävisi 2-5 ja jäi viidenneksi.

Puolustus tosiaan oli pitävä koko kauden ajan. Vain hopea-HJK oli lähellä päästettyjen maalien vähyydessä, muille meni selvästi enemmän. Mutta hyökkäyspäässä sakkasi: mestari-Ilves teki 65 maalia enemmän; viidestä muusta ylemmän loppusarjan joukkueesta vain TuTo teki vähemmän kuin Tappara.

Jukka Alkula oli paras pistemies tehoin 18+13=31, mutta sarjasta löytyi pelaajia, jotka tekivät enemmän pelkkiä maaleja kuin parhaat tapparat tehopisteitä. Alkulan jälkeen seuraavana maaleissa ja pisteissä oli Pertti Koivulahti (17+6=23). Ilpo Kuisma, Keijo Järvinen, Pertti Ansakorpi ja Raimo Suoniemi tekivät 12 maalia mieheen. Pekka Marjamäen 10 osumaa oli eniten kirvesrintapakeista, Perttulan tuplahattutempustakin huolimatta.

Maalissa Antti Leppänen ei päästänyt varavahtejaan pelaamaan minuuttiakaan. Eikä ollut tarpeenkaan, sillä hänen kautensa oli loistava.

Nuorten mestarijoukkueessa kovia tekijöitä

Jo pari vuotta aiemmin yhdessä miesten ottelussa kokoonpanossa käväissyt Pertti Valkeapää oli nyt mukana jo puolissa kauden otteluista ja loppusarjan viimeset viisi ottelua hän pääsi ihan kunnolla pelaamaankin vilttiroolin sijaan – niillä loppusarjan pelinäytöillään hän tienasi yllätyspaikan kevään MM-joukkueeseen ilman yhtä ainutta aiempaa minkään ikäluokan maaottelua!

Jorma Siitarinen siirtyi muualle pelattuaan Tapparassa viisi kautta. Myöhemmin hän pulpahti pinnalle Itävallan jääkiekkoilun suurmiehenä.

A-nuorissa Tappara voitti Suomen mestaruuden, joka ratkesi ennen viimeistä ottelua muiden pelattua sopivasti ristiin. Viimeinen peli oli paikallispeli Ilvestä vastaan, jolla oli panoksena vielä hopeamitali. Ilman panosta pelanneet mestarit rallattelivat kuitenkin murskaavan voiton 9-3 ja jättivät paikalliskilpailijan tyytymään pronssiin. Mestarijoukkueessa aivan edustusmiehistön kynnyksellä oli sellaisia tulevia supermiehiä kuin Lasse Litma, Antero Lehtonen, Mikko Leinonen ja Martti Jarkko.

Suomen jääkiekkokabineteissa puuhattiin edelleen systeemiä, jolla pelaajavärväys toisista joukkueista saataisiin loppumaan. Edelliskaudella oli pohdittu herrasmiesviritelmää, jonka vaikutusta värväämistä vastaan juuri kukaan ei ymmärtänyt. Nyt esityslistalla ol kova keppi, jossa värväävää seuraa sakotettaisiin 100 000 markalla ja se erotettaisiin kahdeksi vuodeksi sarjaseurojen yhdistyksestä. Kyynisemmät epäilivät nytkin, että tulevaisuudessa yhdistykseen ei kuulu enää yhtään jäsentä, kun kaikki on erotettu. Pelaajien hommaaminen toisilta sai jatkua.

Tapparassa Mikko J. Westerbergin sopimus ”uusittiin” kolmanneksi kaudeksi, eli 1+1+1 -mallisen sopimuksen viimeinenkin optiovuosi edustusjoukkueesta käytettiin. Westerbergiä kiinnosti myös eurooppalainen ammattilaisliiga, jonka perustamisesta oli käyty keskusteluja, mutta ihan vielä sen rakentamiseksi ei panostettu.

Kansainvälisyyttä oli sen sijaan Tapparan ennen kauden alkua julkstamassa uudessa A4-kokoisessa kausiohjelmassa, jonka mainostettiin olevan ”kanadalaista tyyliä, täysin poikkeava totutuista kotimaisista”. Niitä oli painettu 25 000 kappaletta ja kaikki myytiin kauden aikana 1,50 markan kappalehintaan.

---

---