---

”MESTARIT TULEVAT!”

Kalevi Nummisen valmentama ja Mikko J. Westerbergin johtama uusiutuneen Tapparan projekti astui viidenteen kauteensa. Kaksi vuotta aiemmin tuloksena oli ollut ensimmäinen mitali aikoihin, pronssinen sellainen, ja edelliskaudella oli tullut hopeaa. Kallu Numminen lausui ennen kautta suoraan ja kiertelemättä, että nyt on mestaruuden vuoro.

Nummisen projektin mukaisesti nytkään ei joukkuetta vahvistettu ulkopuolelta kuin minimaalisesti. Kun kokenut hyökkääjä Raimo Suoniemi lähti Itävaltaan, Tappara hankki Hämeenlinnan alasarjasta nuorten maajoukkuepelaajan Jukka Porvarin. Kun Mikko Mynttinen siirtyi pelaamaan kakkosdivisioonaan, Tappara hankki samalta sarjatasolta ex-KooVee-pakin Jorma Vilénin.

SM-liiga oli jo nurkan takana; nyt pelattiin viimeistä kertaa mestaruussarjaa ilman playoffeja. Joukkueita oli kymmenen ja otteluita jokaiselle tuli 36. Tappara hävisi niin monesta ottelustaan vain kolme, joten on kenties hyvin ilmiselvää, että se myös voitti mestaruuden.

Jälleen kerran Hakametsän hallin alkusyksy oli varattu muihin hommiin, tällä kertaa Tampereen messuille. Alueelle oli valmistumassa kakkoshalli, mutta sen valmistuminen myöhästyi ratkaisevan kuukauden, joten paikalliset joukkueet joutuivat hakemaan jäätä muualta. Tappara kävi mm. Ruotsissa neljän voiton ottelukiertueella.

Mestaruussarjaa varjosti tuomarien lakkouhka. Ensimmäistä kertaa nyt siirryttiin kolmen tuomarin järjestelmään, mutta linjatuomarien palkkioista ei meinattu päästä yhteisymmärrykseen. Sellainen kuitenkin löytyi ja tuomarit saatiin kaukaloon.

Ihan koko kautta Tappara ei ollut kärjessä

Tappara aloitti kolmella voitolla, mutta ei kuitenkaan johtanut sarjaa ihan alusta loppuun saakka. Neljännessä pelissä se kärsi rajun tappion KooVeelle maalein 1-8 ja oli viidennenkin pelin jälkeen sarjakakkosena pisteen paikallisvastustajansa perässä. Kuudennessa pelissään kirvesrinnat kaatoivat Ässät, ohittivat KooVeen ja pitivät ykköspaikkansa loppujen 30 ottelun ajan.

Ison KooVee-tappion jälkeen Kalevi Numminen rauhoitteli, että kahden kuukauden päästä jouluna peli kulkee varmasti. Kuukautta myöhemmin Kallu kertoi lehdistölle, että peli alkaa pikkuhiljaa sujua. Muutama päivä sen jälkeen, marraskuun 17. päivä, Tappara hävisi toisen kerran HIFK:lle, mutta sen jälkeen se ei hävinnyt enää peliäkään. Kaikkiaan tappiottomia pelejä putkeen tuli 24.

Tosin IFK-tappion jälkeen toinen peräkkäinen tappio oli lähellä Porissa, mutta sitten onnetar käänsi hymyilevän posken, kun reilu minuutti ennen loppua Tapparan pelatessa alivoimaa Jukka Alkulan keskialueelta lähettämä purkukiekko pomppasi jäästä yllättävään suuntaan Ässien maalivahti Antero Kivelän edessä ja tasoitti pelin.

Joulukuun alussa TPS:ää vastaan Martti Jarkko teki pelin voittomaalin yhdeksän sekuntia ennen loppua. Turkulaiset kävivät todella kuumana. Heidän mielestään Tapparan tasoitusmaali 2-2 oli ollut selvä paitsio – Tapparastakin myönnettiin, että kiekko oli käväissyt viivan väärällä puolella ennen kun Keijo Männistö sai sen takaisin ja vei lopulta maaliin saakka – ja lisäksi lopussa Männistö oli estänyt heidän pelaajaansa pääsemästä kiinni Jarkkoon, joka karkasi voittomaalin tekoon. Timo Nummelin paukutti laitaa 10 minuutin jäähyn edestä ja lensi suihkuun uhattuaan tuomaria nostamalla mailansa tämän pään yli hiuskuontaloa hipoen. Seuraavaksi kaudeksi SM-liigan pomoksi siirtyvä mutta nyt TPS:n johtoportaassa toiminut Kalervo Kummola laukoi tuomarista, että ”mies on kuin piipun hiki ja tulee SM-sarjaan viheltäjäksi”.

Viikkoa myöhemmin Tappara ja TPS kohtasivat uudelleen. Nyt TPS teki tasoitusmaalin 15 sekuntia ennen loppua, kun Pertti Koivulahti oli juuri päässyt jäähyltä, jonka hän oli saanut ylenmääräisestä viivyttelystä.

Protestin kohteeksikin Tapparan ottelu joutui vähän ennen joulua, kun Lukon mukaan yksi Tapparan seitsemästä maalista meni sivuverkon puolelta sisään. Heidän mukaansa myös maalituomari piti sitä todennäköisenä, mutta pelitilanteessa häneltä ei oltu kysytty mitään. Kuten kaikissa vastaavissa tilanteissa läpi pääsarjakiekon historian, protestilla ei ollut mitään vaikutusta.

Mestaruus ratkesi kolme viikkoa ennen sarjan loppua

Joulukuun alussa Lukon kaaduttua Raumalla Kalevi Numminen teki taas julkisesti valistuneen arvauksen ja sanoi, että vaikka nyt nähtiin kauden parasta Tapparaa, niin tammikuussa menee vielä paremmin. Alkukaudesta IFK oli onnistunut kahdesti Tapparan kaatamaan, mutta tammikuussa kolmannessa kohtaamisessa Tappara murskasi stadilaiset 8-1. ”Numminen tiesi syksyllä, mistä puhui”, lehdet kirjoittivat.

Tappara jatkoi voitosta voittoon muutaman tasapelin täplittäessä matkaa. Helmikuun 11. päivä puolustaja Pekka Marjamäki tykitti neljä maalia, kun Tappara leikki SaiPan kustannuksella 16-1. ”Marja” ei ollut kauden ainoa neljän maalin mies: Antero Lehtonen oli tehnyt saman tempun marraskuussa, kun TuTo lyötiin 11-4, ja Mikko Leinonen tekisi saman kauden toiseksi viimeisessä pelissä, kun Jokerit kaatui 8-3.

Jo pitkään oli hyvn selvää, että Tappara oli matkalla mestaruuteen. Käytännön tasolla viimeinen niitti oli 20.2., kun Tappara haki sarjakakkosena oleelta IFK:lta Helsingistä täydet pisteet. Matemaattisestikin viimeinen naula arkkuun nähtin kolme päivää myöhemmin, kun Tappara voitti Porissa Ässät. Sen jälkeen sarjassa oli jäljellä vielä kolme viikkoa ja viisi ottelukierrosta, mutta kirvesrinnat olivat jo tavoittamattomissa.

Vaikka Tappara loppukauden ajeli vieraspeleihinsä bussilla, joka julisti näyttävästi: ”Mestarit tulevat!”, niin mestaruuden varmistuminen ei laittanut Tapparaa lyömään hommaa lekkeriksi, vaan päinvastoin se voitti kaikki loputkin ottelunsa ja iski rennolla menolla maalejakin kuin viimeistä päivää. Kaikissa viidessä viimeisessä pelissä Tappara teki 7-9 osumaa.

Vähän kentällä oli silti leikkimieltäkin: Raumalla hyökkääjät Pertti Ansakorpi ja Pertti Koivulahti istutettiin pakkipariksi, kun taas jättikokoinen peruspakki Antti Perttula pyöritti sentteripeliä. Uusitulla kokoonpanolla tuli voitto 7-0.

Kausi päättyi Turussa TuTon vieraana voittoon 8-5. Martti Jarkko teki pelin viimeisen maalin, joka antoi samalla Tapparan kaudelle mukavan tasaluvun 200 tehtyä maalia. Tappara kruunattin mestariksi 11 vuoden tauon jälkeen. Hopea-HIFK jäi kirvesrinnoista 11 pistettä, pronssi-Ilves peräti 18.

Alkula löi kiilan Jarkon peräkkäisiin sisäisen pistepörssin voittoihin

Tappara käytti kaudella 19 kenttäpelaajaa, joista peräti kymmenen onnistui maalinteossa 10 kertaa tai useammin. Suurimmista luvuista vastasivat Jukka Alkula (26+20=46), Martti Jarkko (27+16=43), Pertti Koivulahti (15+22=37) ja Antero Lehtonen (26+7=33). Pekka Marjamäki iski pakin tontiltaan 16 maalia, mikä pysyi Tappara-pakkien ennätyksenä reilut 20 vuotta ennen kuin kauden aikana parikymmentä ottelua enemmän pelannut Derek Mayer onnistui sen rikkomaan.

Kirvesrinnoilla oli jonkin verran maajoukkueongelmia kauden aikana. Kalevi Numminen oli jättäytynyt pois A-maajoukkueen päävalmentajan tontilta ja tilalle oli tullut toinen ex-Tappara Seppo Liitsola. Ennen joulua tamperelaiset palomiehet, mukana Pekka Marjamäki ja Jukka Alkula, kieltäytyivät maajoukkueesta, koska jääkiekkoliitto ei korvannut riittävästi siviilityön ansiomenetyksiä. Liitsola ja apuvalmentaja Lasse Heikkilä uhosivat, että niin kauan kuin he ovat remmissä, kieltäytyjille ei maajoukkuepaikkaa enää tarjota. Kuukautta myöhemmin Alkula, Marjamäki ja muut kieltäytyneet olivat taas maajoukkueessa.

Välittömästi mestaruussarjan päättymisen jälkeen alkaneeseen B-maajoukkueen turnaukseen oli valittu neljä kirvesrintaa, jotka kaikki kieltäytyivät sillä kertaa kunniasta, mikä sai maajoukkuevalmentaja Matti Väisäsen kummeksumaan asiaa. Kerrankin kun Tappara-pelaajia oli valittu mukaan eikä heitä ollut maajoukkuevalinnoissa syrjitty, kuten oli epäilty ja väitetty. Väisänen pohti myös, olisiko maajoukkuepelien ja Tapparan mestaruusjuhlien päällekkäisyydellä tekemistä sen kanssa, että pelaajille oli tullut esteitä liittyä maajoukkueeseen.

Positiivisempi asia oli Oiva Oijennuksen valinta mukaan MM-leirille ilman yhtäkään aiempaa maaottelua. Hänet nimettiin myös kisajoukkueeseen joukkuekaveriensa Marjamäen ja Antti Leppäsen kanssa.

Leppänen ja Marjamäki olivat myös kauden palkintorohmuja. Leppänen valittiin SM-sarjan tähtikentälliseen ja sarjan parhaaksi maalivahdiksi, Marjamäki puolestaan tähtikentälliseen, parhaaksi puolustajaksi sekä mestaruussarjan avainpelaajaksi. Myöhemmin hänet valittiin All-Starsiin ja parhaaksi puolustajaksi myös MM-kisoissa, ja lopulta hänet valittiin myös Suomen parhaaksi jääkiekkoilijaksi.

Westerbergin Tappara-aika loppui

Jukka Porvari pelasi ensimmäisen kautensa Tapparan pääsarjajoukkueessa. Opiskelujensa vuoksi “Proffaksi” nimitetty kolossimainen pakki Antti Perttula lopetti peliuransa ja siirtyi työelämään – päätyen matematiikan professoriksi.

Nuorten sarjassa Tampereelle tuli kolmoisvoitto: Ilves sai pronssia, KooVee hopeaa ja ratkaisevassa ottelussa Helsingissä Jokerit 10-7 kaatanut Tappara otti mestaruuden.

Korpitaipaleen aikana nuorten mestaruuksia oli voitettu aiemminkin, mutta edustusjoukkueen mestaruus maistui erityisen makealta useamman vuoden määrätietoisen työn päätteeksi – olihan edellisestä mestaruudesta ehtinyt vierähtää jo yli 10 vuotta. Vuosikymmenen alussa Tappara oli Kalevi Nummisen johdolla aloittanut kovaan harjoitteluun perustuvan projektinsa heikosti sujuneen 1960-luvun jälkipuoliskon jälkeen. Nousu kohti huippua tapahtui nopein ja vakain askelin, porras kerrallaan, ja lopulta se huipentui tähän vuoden 1975 mestaruuteen.

Tapparan mestaruus päätti myös senaikaisen mestaruussarjan taipaleen. Seuraavalla kaudella sarjajärjestelmä olisi uusi, ja pääsarjajoukkueet pelaisivat SM-liigassa.

Myös Mikko J. Westerbergin paljon puhetta herättänyt omistajuus Tapparassa päättyi. Hänen toisesta kolmivuotisesta sopimuksestaan Tapparan edustustoiminnan vuokraajana oli vielä yksi vuosi jäljellä, kun 27.3. ilmoitettiin hänen myyneen Montreal-Urheilu Oy:n ja samalla Tapparan hallinnoimisen uusille omistajille. Jonkinlaisena osasyynä saattoi olla Westerbergin parin vuoden ajan kovasti ajaman Euroopan ammattilaissarjan käynnistämisyritysten jatkuva kuihtuminen ja lopulta kuoleminen.

Tapparan uusista omistajista näkyvimmät olivat Lehtimiehet Oy:n johtomiehet Urpo Lahtinen ja Matti Lahtinen sekä Tampereen Arpatehdas Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Viikari. Viikari oli valmiiksi jo myös Tappara ry:n puheenjohtaja. Lehtimiehet Oy puolestaan julkaisi Hymy-lehteä, joka oli Tapparan peliasun näkyvin yhteistyökumppani vuosina 1972-77.

Pelaajien asemaan omistajan vaihdos ei tuonut mitään muutosta. Muutosta ei tullut myöskään Tapparan uudelleen löytämään menestyvän joukkueen asemaan. Maan valta-asemaa kesti vielä lähes viisitoista vuotta.

---