---

FINAALIPUTKELLE JATKOA

Tapparan kausi alkoi yksillä sen kuuluisimmista otteluista, kun se jo elokuussa sai Euroopan Cupissa vastaansa maailman parhaan seurajoukkueen Moskovan ZSKA:n eli käytännössä Neuvostoliiton maajoukkueen. Ottelut kuuluivat vuoden 1975 mestarijoukkueiden cupiin, vaikka nyt oltiin jo vuodessa 1977. Jo edellisenä syksynä Tappara oli voittanut itäsaksalaisen Dynamo Weisswasserin ja edennyt cupin välieriin ZSKA:ta vastaan, mutta sitten joukkueet eivät löytäneet molemmille sopivia pelipäiviä. Ilmoitettuaan pelaavansa pelinsä seuraavana syksynä joukkueet saivat alkutalvella 1977 Kansainvälisen Jääkiekkoliiton puheenjohtajalta Günther Sabetzkilta kirjeen, että kumpikin seura hylätään jos pelejä ei ole pelattu helmikuun loppuun mennessä. Niitä ei pelattu. Huhtikuussa Tapparassa ei oltu varmoja, ollaanko cupissa edelleen mukana vai ei, mutta kevään ja kesän aikana pelit varmistuivat. Moskovalaisten toiveesta kumpikin osaottelu pelattiin Tampereella elokuun loppupuolella.

Kun lopulta päästiin pelaamaan, Tappara yllätti voittamalla ensimmäisen ottelun 2-1 Jukka Porvarin ja Juha Silvennoisen maaleilla. Toisessa ottelussa kirvesrinnat olivat kolmannessa erässä jo kolmen maalin tappiolla, mutta nousivat Pertti Ansakorven kahdella osumalla maalin päähän. Se tarkoitti, että pelien yhteistulos oli tasan 6-6, ja finaalipaikan ratkaisemiseksi tarvittiin rangaistuslaukauskilpailu. Siinäkin Tappara oli kahdesti yhden laukauksen päässä voitosta – ensin Porvari ei onnistunut ratkaisevan eron tekemisessä, perään Boris Mihailov onnistui tasoittamaan ja viemään kisan jatkolaukojiin – mutta lopulta ZSKA vei rankkarikisan ja lopulta koko Euroopan Cupin.

Kalevi Numminen jatkoi seitsemättä perättäistä kauttaan Tapparan päävalmentajana. Lisäksi hän otti neljän vuoden tauon jälkeen vastuulleen myös A-maajoukkueen valmentamisen. Tuplapesti sujui aiempaa paremmin, kun hän oli nyt päätoiminen valmentaja eikä mukana ollut nyt vielä siviilityötäkin valmennushommien päälle.

Pelaajapuolella suuri menetys oli Mikko Leinosen siirtyminen Ruotsiin. Uusien pelaajien kanssakin oli taas maltillista. FoPSista kirvesrintoihin tuli nuori Ilves-lähtöinen puolustaja Jukka Hirsimäki, jolla oli alla pari kautta SM-liigaa. Lisäksi omat juniorit Erkki Lehtonen ja Tero Käpynen palasivat Pohjois-Amerikan juniorikiekkoilusta seuran riveihin, ja Kangasalta mukaan napattiin Jorma Sevón, he kaikki alle parikymppisiä.

ZSKA-pelien lisäksi Tappara pelasi ennen liigakautta 11 harjoitusottelua, jossa mukana oli kuusi Pohjola Cupin matsia Suomen ja Ruotsin edelliskevään finalistien kesken. Tappara jäi Pohjola Cupissa viimeiseksi, mutta kokonaisuudessaan voitti harjoituspelejä enemmän kuin hävisi. Viimeisessä ottelussa ennen sarjan alkua kaatui muista liigajoukkueista koottu All-Stars-miehistö maalein 3-2.

Tappara sarjakärjessä koko runkosarjan

SM-liigassa kaudella 1977-78 pelattiin taas 36 runkosarjaottelua 10 joukkueen kesken. Playoffeihin selvisi neljä parasta, kaksi huonointa joutui karsimaan sarjapaikastaan.

Tappara aloitti voittamalla ensimmäisellä sarjakierroksella (yhdeksän peliä, joissa kohdattiin jokainen vastustaja kerran) kahdeksan ottelua ja häviämällä vain KooVeelle. Sen kovasta tasosta kertoi Jokerien valmentajan Jorma Borgströmin kommentointi kirvesrintojen kaadettua helsinkiläiset 8-4. Borgström sanoi voivansa laittaa koko joukkueensa riviin, ja siitä Numminen saisi poimia ne pelaajat, jotka mahtuisivat hänen Tapparaansa. Yksikään ei kelpaisi, Borgström epäili.

Joulutauolle mentäessä Tappara oli hävinnyt vain kahdesti – toinen tappiokin vähän yllättävälle vastustajalle Kiekkoreippaalle – ja oli sarjakärjessä neljä pistettä TPS:n edellä. Sen otteista nostettiin esiin etenkin kolmannet erät, jotka se oli 17 pelissä hävinnyt kahdesti, kun taas viisi kertaa se oli noussut takaa voittoon kolmannen erän aikana. Numminen sanoi, että kyse on luonnollisesti hyvästä harjoittelusta ja fyysisestä jaksamisesta, mutta yhtä lailla henkisestä aseesta, kun sekä tapparalaiset itse että heidän vastustajansa ovat tietoisia kirvesrintojen kuntopuolesta, ja se vaikuttaa päätöserän pelaamiseen. Taas kerran Numminen myhäili, että kärkipaikasta huolimatta huippukunto on tulossa vasta tammikuun lopussa, minkä jälkeen ei tarvita enää kuin terävyyden viimeistelyä playoffeihin.

Tammikuun alussa nähtiin kuitenkin pari totaalista ohipeliäkin. Ässille hävittiin Porissa peräti 0-7, mutta se oli vielä selitettävissä Ässien hyvyydellä, mutta sitä ei selitettänyt oikein mikään, kun sarjan huonointa joukkuetta Jokereitakin vastaan jäätiin nollille tuloksella 0-2. Kummastakin tappiosta Tappara toipui kuitenkin hyvään voittoon kovasta joukkueesta (TPS ja Ilves), mikä vahvisti väitettä, että Tappara ei kahdesti peräkkäin häviä.

Paitsi helmikuun puolivälissä se hävisi kolme kertaa peräkkäin. Siinä vaiheessa sen paikka pudotuspeleissä alkoi olla kuitenkin jo käytännössä varma, ja se näkyi myös peluutuksessa, jossa jaettiin nyt lepovuorojakin. Neljä ottelua ennen runkosarjan loppua Tappara tasasi Ilveksen kanssa pisteet lukemin 3-3. Samana päivänä varmistui, että nämä paikalliskilpailijat kohtaisivat toisensa myös playoffien välierissä, Tappara runkosarjan voittajana ja Ilves nelospaikan haltijana. Toiseen välieräpariin menivät Ässät ja TPS, joiden keskinäinen järjestys ratkesi vasta viimeisissä runkosarjapeleissä. Ässät oli edellä kakkosena kaksi pistettä Tapparaa perässä.

Jonkinlainen erikoisuus Tapparan runkosarjavoitossa oli se, että se teki sarjassa vasta kuudenneksi eniten maaleja. Jopa toiseksi viimeiseksi jäänyt ja sarjasta pudonnut Lukkokin teki enemmän. Tappara ei myöskään ollut sarjan vähiten maaleja päästänyt joukkue.

Ensimmäistä kertaa playoffeissa vastassa Ilves

Välierissä pelattiinkin siis paikallissarjoja, kun Tappara kohtasi ensimmäistä kertaa playoffeissa Ilveksen, ja toinen välieräpari oli länsirannikon kamppailu Ässien ja TPS:n kesken. Vasta kolmatta kauttaan pelattavissa playoffeissa Tappara ja TPS olivat olleet mukana joka kerta, Ässille kerta oli toinen ja Ilvekselle ensimmäinen.

Tampereen paikallistaistossa Tappara oli selvä suosikki paitsi hallitsevana mestarina myös senkin takia, ettei se ollut hävinnyt Ilvekselle kertaakaan runkosarjassa (kolme voittoa ja tasapeli). Ilves yritti ammentaa voimaa pudotuspelien ensikertalaisuudestaan ja kokemattomuudestaan; voi pelata vapautuneesti, kun tavoitteet on jo saavutettu eikä mitään paineita ole.

Ensimmäisen ottelun jälkeen Ilves-leirissä jouduttiin kuitenkin ihmettelemään, miten ihmeessä jokainen pelaaja puristi mailaa, vaikka paineita ei pitänyt olla. Tappara löi jo ensimmäisessä erässä taululle 4-0 ja pelaili sen jälkeen voittoon lukemin 5-1. Toisessa ottelussa oli tiukempaa, mutta Pekka Marjamäki tyrehdytti Ilveksen kiriyrityksen pamauttamalla alivoimalla loppulukemiksi jääneet 3-1. Kolmospeliäkin Tappara hallitsi, mutta Ilves pysyi tuloksessa kiinni maalivahtinsa Tapio Virhimon loistopelillä, ja lopulta Ari Kankaanperä onnistui jatkoajalla vastaiskusta tekemään voittomaalin ja kaventamaan sarjan voittoihin 2-1. Neljännessä ottelussa Ilves ei enää jaksanut, ja Tappara marssi finaaleihin voittamalla helposti 6-2.

Ilves yritti viedä Tapparan hyökkäyksen kapellimestarilta Martti Jarkolta pelihuumoria sääntöjen rajamailla olevalla pelaamisella ja kaikenlaisella tökkimisellä. Jarkko joutuikin muutaman kostojäähyn uhriksi, kun tuomareilta oli jäänyt ensimmäinen rike näkemättä. Viimeisen pelin lopussa Jarkko pyrki antamaan takaisin ihan nyrkein tappelemallakin. Kaikesta huolimatta hän teki neljässä välieräottelussa tehot 5+5=10.

Vellu Ketola finaalien ratkaisijana

SM-liigaa ja playoffeja pelattiin nyt kolmatta kertaa ja jokaisella kerralla Tappara oli yltänyt finaaleihin. Kahdella ensimmäisellä kerralla vastassa oli ollut TPS, joka nyt kuitenkin jäi voiton päähän loppuottelupaikasta, joten Tapparan vastustajaksi tuli siis Ässät.

Finaaleihin lähdettiin lakkotunnelmissa, kun SAK oli uhannut pysäyttää maan varoituslakolla finaalien kolmannen ottelun pelipäivänä. SM-liiga oli anonut Kunnan työntekijöiden ja viranhaltijoiden liitolta poikkeuslupaa, jotta kenttähenkilökunta jäisi lakon ulkopuolelle, mutta siihen ei suostuttu. Jos lakko toteutuisi, finaalien ohjelmaa kolmannesta pelistä eteenpäin jouduttaisiin siirtämään päivällä eteenpäin. Isoa ongelmaa tästä ei muuten olisi tullut, mutta harvinainen tv-lähetys finaaleista oli sovittu juuri kolmanteen peliin eikä siihen aikaan sellaisissa sopimuksissa juuri joustoa löydetty. Lakkoa ei kuitenkaan tullut, televisio saatiin paikalle, ja meillä on edelleen nähtävissä tallenne edes yhdestä SM-liigan 1970-luvun finaaliottelusta.

Finaalit alkoivat Tampereella hämmästyttävästi Tapparan murskavoitolla 8-0. Lehdistössä jaettiin jo kultamitaleita tämän ottelun jälkeen, ja valitettavasti myös Tapparan pelaajat taisivat uskoa homman jo ratkenneen. Porissa oltiin kuitenkin toista mieltä ja Ässät vei kolme seuraavaa ottelua lukemin 3-2, 8-4 ja 6-3 jättäen Tapparan vain haaveilemaan toisesta peräkkäisestä mestaruudesta.

Jossittelullekin jäi taas kerran sijaa, sillä jatkoajalle menneessä toisessa ottelussa Pertti Koivulahti laukoi lisäajalla tolppaan ja lähes välittömästi sen jälkeen Ässät osui. Kolmannen ottelun avauserässä Tappara oli paikat lyödä ties kuinka monta osumaa, mutta se voitti erän vain yhden maalin turvin. Se ei riittänyt, kun Ässät sai hengen päälle ja löi tv-katsojienkin nähtäväksi kiekon kahdeksan kertaa Antti Leppäsen taakse.

Lopulta Tapparan kaatoi lähinnä ”Iso musta” Veli-Pekka Ketola: pudotuspelien pistepörssin voittanut Vellu teki pelkästään viimeiseksi jääneessä neljännessä finaaliottelussa ylitäydeksi pakatun Porin jäähallin kotikatsomon edessä hurjat tehopisteet 2+4. Tapparan ykköstykki Martti Jarkko puolestaan hyytyi tehokkaiden välieriensä jälkeen; finaaleissa hän teki vain yhden maalin.

Pronssia sai TPS, joka joutui urakoimaan himmeimmän mitalin saadakseen kaikkiaan kolme ottelua Ilveksen kanssa.

Tappara luopui vuoden 1977 mestarien Euroopan Cupista

Kauden tehokkain Tappara oli Martti Jarkko niin runkosarjassa kuin playoffeissakin. Playoffeissa Jarkko teki peräti 14 tehopistettä kahdeksassa ottelussa, mutta se ei riittänyt edes lähelle ykkössijaa, kun yhden pelin enemmän pelannut Ketola paukutti 20 pinnaa. Runkosarjassa Jukka Alkula iski Jarkon lisäksi ainoana yli 20 maalia, mutta miesten väliin pistepörssissä kiilasi Pertti Koivulahti. Playoffeissa Jarkon jälkeen toiseksi tehokkain kirvesrinta oli Oiva Oijennus, mutta hänkin ylsi vain puoleen Jarkon pistesaldosta.

Erkki Lehtonen ja Jorma Sevón pelasivat tulokaskautensa SM-liigassa. Sevón teki runkosarjassa 21 tehopistettä ja Lehtonen 15; kummankin maalilukema oli kahdeksan. Kaikkien aikojen Tappara-maalivahti Antti Leppänen jätti maalikehikkojen vartioimisen nuoremmilleen 14 vuoden ykkösjoukkueuran jälkeen. Pertti Ansakorpi pisti vielä vuodella paremmaksi päättämällä oman 15-vuotisen urakkansa pelaajana Tapparassa.

Kauden jälkeen valittuun SM-liigan tähtiviisikkoon Tapparasta nimettiin puolustaja Pekka Marjamäki ja laitahyökkääjä Jukka Porvari. All-Starsin kakkoskentälliseen mahtuivat Antti Leppänen, Hannu Haapalainen ja Pertti Koivulahti. Viimeksi mainittu palkittiin myös liigan avainpelaajan palkinnolla.

All-Stars-kentällisen Jukka Porvari herätti kauden aikana huomiota isommissakin piireissä kuin vain kotoisessa sarjassa. Moskovan Izvestija-turnausta seuraamassa ollut entinen maailman paras puolustaja, nyt Chicago Black Hawksin pelaajascouttina toiminut Bobby Orr ilmoitti suoraan, että kaksi pelaajaa kiinnostaa hänen edustamaansa NHL-seuraa seuraavan kesän varaustilaisuudessa: Ruotsin Thomas Gradin sekä Suomen Jukka Porvari.

Tapparan kausi oli alkanut parin vuoden takaisesta menestyksestä johtuneilla Euroopan Cupin otteluilla, mutta sen jälkeen Tapparalle oli tullut toinenkin mestaruus, jonka myötä olisi pitänyt aloittaa myös uusi Euroopan Cupin kausi lähes heti perään ZSKA-pelien jälkeen. Edellisen cup-turnauksensa huonojen kokemustensa takia Tappara ei kuitenkaan uskaltanut ottaa riskiä joutua samanlaiseen otteluohjelmaongelmaan vielä samalla kaudella toisenkin kerran, joten se päätti luovuttaa. Toisella kierroksella sillä olisi ollut vastassa hollantilainen Heerenveenin joukkue. Muutamaa vuotta myöhemmin kirvesrinnat pääsivät Euroopan Cupissa kuitenkin hollantilaisenkin jääkiekon ja tuon saman vastustajan kokemaan.

---

---