---

NELJÄS KERTA PERÄKKÄIN FINAALEIHIN – VUOROSSA MESTARUUS

SM-liigan sarjasysteemi oli havaittu hyväksi eikä siihen ollut tehty muutoksia: 10 joukkuetta kohtasivat toisensa neljästi, ja 36 runkosarjakierroksen jälkeen neljä parasta ratkaisivat mestaruuden playoffeissa, kaksi viimeistä puolestaan karsivat sarjapaikastaan.

Kalevi Numminen valmensi Tapparaa viimeistä vuottaan ennen lyhyttä paluutaan 90-luvun alussa. Syksyllä sitä ei tietenkään vielä tiedetty, mutta tuloksena oli kolmas mestaruus ja kaikkiaan seitsemäs mitali yhdeksänvuotisella valmennusjaksolla.

Pelaajarintamalla joukkueesta oli poistunut kokemusta, kun Antti Leppänen ja Pertti Ansakorpi lopettivat, ja Pekka Mäkinen siirtyi Kärppiin. Tulopuolella oli Antero Lehtosen paluu TPS-lainavuodeltaan sekä 19-vuotiaan Jari Lindgrenin vaihto Ilveksestä Tapparaan. Lisäksi Tappara varasi neuvotteluoikeuden I divisioonan KooKoossa pelanneen Timo Suden kanssa, joka oli vuotta aiemmin neuvotellut Jokerien kanssa liigapaikasta mutta ilman tulosta. Tapparaan Susi kuitenkin siirtyi. Tappara varasi ja neuvotteli myös Jokerien Ilkka Kaarnan kanssa, mutta ei edennyt sopimukseen saakka

Kauden isoin ja merkittävin asia tapahtui maalin suulla. Antti Leppänen oli ollut joukkueen tuki ja turva koko 1970-luvun menestysputken ajan, mutta nyt hän jätti tonttinsa kahdelle kokemattomalle kassarille Petri Karjalaiselle ja Pertti Hasaselle. Kirvesrintojen maalivahtipeli kauden aikana oli hyvin arvaamatonta ja epävarmaa. Sille tehtiin viidenneksi eniten maaleja ja enemmän kuin koskaan aiemmin. Niinä seitsemänä vuonna, kun sarjassa oli pelattu 36 ottelua, Tapparan päästettyjen maalien määrän vaihteluväli oli ollut 94–123, keskiarvona 106 maalia, mutta nyt maaleja meni 153, keskimäärin 1,3 päästettyä maalia enemmän jokaisessa ottelussa.

Tapparan mestaruuden 1979 on sanottu olevan kaikkien aikojen heikoimmalla maalivahtipelillä voitettu Suomen mestaruus. Ykkösmaalivahtina pelanneen Petri Karjalaisen torjuntatilastot olivat jopa SM-liigan keskitason alapuolella, ja hän sai kauden aikana lisänimen Kiistelty-Karjalainen. Kaikesta huolimatta hän on myös mestarimaalivahti Karjalainen.

Alusta lähtien odotuksissa Ässien ja Tapparan kamppailu

Liigakauden alkaessa oli olemassa vain kaksi suosikkia: edelliskauden mestari Ässät ja hopealle tullut Tappara.

Niiden keskinäinen kilpailu alkoi jo harjoituskaudella, kun ne finaalijoukkueina osallistuivat Pohjola Cupiin ruotsalaisfinalistien kanssa. Ässät murskasi Tapparan kauden avauksessa Porissa peräti 13-5, mutta viisi päivää myöhemmin Tampereella Tappara kuittasi lukemin 12-3.

SM-liigassa ne aloittivat kahdella tasapelillä. Porissa Ässät johti toisen erän alussa jo 3-0, mutta sitten Tappara löi viiteen minuuttiin neljä osumaa ja siirtyi johtoon. Lopulta päädyttiin tasatulokseen 5-5. Samoihin numeroihin päättyi myös toinen kohtaaminen Tampereella. Tammikuussa toinen Porin-vierailu osui Tapparan hirmuiseen lamakauteen, jonka Ässät hyödynsi rökittämällä isosti 10-4. Kuukautta myöhemmin tuli taas kuitti, kun kirvesrinnat voittivat kotonaan 9-3.

Lopulta Ässät oli runkosarjan ykkönen ja viisi pistettä Tapparaa parempi. Tapparan kakkossija tarkoitti myös, että joukkueet voisivat kohdata toisensa seuraavaksi vasta finaalisarjassa.

Yksi analyysi edelliskaudesta oli ollut se, että Tappara oli ollut runkosarjassa liian ylivoimainen, pelannut paljon helppoja pelejä ja menettänyt puolivaloilla pelatessaan sen venymiskyvyn, mitä olisi tarvittu finaaleissa. Sama kiekkoanalyytikko epäili, että Ässillä saattaisi olla samankaltainen kohtalo nyt oman runkosarjarallattelunsa jälkeen.

Lukko iski Tapparaa vastaan kympit tauluun

Kuten yllä on kerrottu, Ässät teki Tapparaa vastaan kymmenen maalia tammikuussa. Mutta Lukko oli tehnyt saman jo kauden yhdeksännessä ottelussa lokakuun lopussa voittaessaan silloin samoin 10-4 numeroin. Se oli ollut järkytys, sillä edellisen kerran Tapparaa vastaan oli SM-liigassa tai -sarjassa tehty kaksinumeroiset maaliluvut helmikuussa 1969, yhdeksän ja puoli vuotta aiemmin.

Murskatappiota seurasivat pian tappiot Kärpille 6-7 ja HIFK:lle 6-8 – ja silloin puheet Tapparan maalivahtiongelmista saivat toden teolla tulta alleen. Päävalmentaja Kalevi Numminen kuittasi kohun toteamalla, että jonkunhan tässä maassa on maalivahtejakin kasvatettava ja heille kokemusta annettava; Tapparalla oli nyt sellainen kehittämisvaihe menossa, koska uutta maalivahtia ei haluttu ostaa.

Vaikka voittoja tuli, niin jatkossakin maaleja meni omiin siihen tahtiin, että voittaminen oli työlästä. Viisikään tehtyä maalia ei välttämättä riittänyt voittamiseen, vaan hyökkäyspäässä piti takoa tulosta ihan tosissaan, jotta puolustuspään vuodot saatiin kuitattua.

Harvinainen voitto Turussa varmisti runkosarjan kakkossijan

Alkukauden erikoisuuksiin kuului kauden ensimmäinen voitto – vasta kolmannessa pelissä – johon Tappara sai vetoapua TPS-kapteeni Juhani Tammiselta. Tämä paukautti kiekon puhtaasti oman maalinsa yläkulmaan yritettyään siivota kiekkoa maalin edustalta kohti päätyplankkia. Maali merkittin Antero Lehtosen nimiin.

Ilveksen Tappara voitti 4-3 noustuaan loppuminuuteilla maalin takaa-ajoasemasta ohi; Aku Lehtonen teki nyt voittomaalin 46 sekuntia ennen loppua. Prosenttilaskumatematiikkaa osaavat rapsuttelivat päitään kummastuneena, kun ensin Kallu Numminen ja heti perään Ilveksen valmentaja Juhani Ruusunen arvelivat oman joukkueensa hallineen pelitapahtumia 80-prosenttisesti.

Viimeisessä pelissä ennen joulutaukoa vain hajavaihtoja siellä täällä pelaamaan päässyt Jari Lindgren nostettiin ensimmäistä kertaa vakituisesti pelaavaan ketjuun. Nuorukainen teki maalin ja syötti kolme, kun TPS kaatui 6-3.

Joulutauon jälkeen Tappara-pakeista ensin Jorma Kallio ja heti perään Pekka Marjamäki saivat täyteen 400 ottelua kotimaisessa pääsarjassa. He olivat vasta seitsemäs ja kahdeksas pelaaja, jotka ylsivät tuohon rajapyykkiin.

”Tapparan tammikuu” oli jo 1970-luvun lopussa tuttu fraasi, ja valmentaja Numminen oli tottunut syksyn vaisuimmissa vaiheissa vastailemaan, että peli lähtee tästä kulkemaan, kunhan päästään tammikuulle. Ja niin aina kävikin. Mutta tämä kausi oli poikkeus: Tappara hävisi neljä ottelua peräkkäin ja pelasi viisi matsia ilman voittoa. Syyksi valmennus löysi joulutauon aiheuttaman väsymyksen: kirvesrinnoista peräti 12 pelaajaa oli ollut edustamassa Suomea eri maajoukkueissa kovissa peleissä ja oli nyt väsynyt. Neljännen peräkkäisen tappion jälkeen Numminen näki terävyyden alkavan taas löytyä ja oli oikeassa. Viimeisistä kahdeksasta ottelustaan Tappara hävisi vain yhden, ja silloinkin kyseessä oli jo runkosarjasijoitusten suhteen merkityksetön peli.

Tapparan runkosarjasijoitus ratkesi kolmanneksi viimeisessä ottelussa. Se kilvoitteli TPS:n kanssa kakkospaikasta runkosarjan voittoon menossa olleen Ässien takana. Neljättä kautta pelattavan SM-liigan aikana Tappara ei ollut kertaakaan hakenut runkosarjavoittoa Turusta, mutta nyt sellainen tuli, ja samalla tuli kotietu välieriin – joihin vastaan tuli samainen TPS.

Mielettömän maalirikkaat kotivoittovälierät

Tappara ja TPS olivat kohdanneet lyhyen playoff-historian aikana toisensa kahdesti, kummallakin kerralla finaaleissa. Kumpikin oli voittanut niissä yhden mestaruuden.

Tällä kertaa välieräkohtaamisessa ei nähty kuin pelkkiä kotivoittoja kotivoittojen perään. Oli siis onni, että Tappara oli runkosarjan lopussa onnistunut Turussa voittamaan ja hankkimaan sillä kotiedun semifinaaleihin. Lisäksi otteluissa tehtiin todella paljon maaleja. Ensimmäisen ottelun kuusi maalia (Tapparan voitto 5-1) oli pienin maalilukema. Seuraavissa kohtaamisissa maaleja nähtiin 16, 10, 12 ja 12. Välieräsarjan maalikeskiarvo oli peräti 11,2 maalia per ottelu.

Sarja meni myös väkivaltaiseksi. Kolmannessa ottelussa Hakametsässä Tappara oli taklannut turkulaisryhmästä Håkan Hjerpen ja Hannu Jortikan loukkaantuneina sivuun, ja pelin ratkettua TPS haki hyvitystä nyrkein. TPS-valmentaja Raimo Määttäsen huutaessa joukkueelleen telomiskäskyjä kaukalossa nähtiin pari kunnon kapinaa, joissa mm. Kari Kauppila takoi jäässä makaavaa Pertti Koivulahtea lyötyään tämän ensin poikittaisella mailalla kumoon, mutta selvisi ilman suihkukomentoa. Kirvesrintojen Lasse Litma ja TPS:n Jukka Koskilahti sellaisen saivat, ja samaan aikaan jäähypenkeillä istui yhteensä 13 pelaajaa. SM-liigan toimitusjohtaja Kalervo Kummolaa myöten ihmeteltiin, miten Kauppila selvisi niin vähällä ja kokonaan ilman pelikieltoa raukkamaisen yksipuolisesta nyrkkimyllystään.

Turussa pelatussa neljännessä pelissä nyt TPS:n Bengt Wilenius teki samanlaisen tempun hyökätessään Pertti Valkeapään kimppuun. Liigan kurinpito oli kuunnellut edellisen pelin jälkeisiä ihmettelyitä, ja ennen ulosajoaan kaksi maaliakin tehnyt Wilenius sai pelikiellon joukkueiden väliseen viidenteen kohtaamiseen.

Viides ja ratkaiseva peli pelattiin Hakametsässä tiistaina 13. maaliskuuta. Maanantaina Pekka Marjamäki tarttui puhelimeen ja soitti SM-liigan toimitusjohtaja Kummolalle. Hänen asiansa oli kysyä finaalisarjan pelipäivät, joita ei ollut vielä julkaistu. Marjamäki halusi tiedon, että voisi hommata pelipäivät vapaaksi siviilityöstään palolaitoksella.

”Marjan” itsevarmuudelle saatiin katetta seuraavana päivänä, kun Tappara löi jo avauserään numeroiksi 4-0. 46 peliminuutin kohdalla Hannu Haapalainen täräytti lukemiksi jo 7-0. Siinä vaiheessa Hakametsän hallissa alettiin kuuluttaa, että ”SM-liigan finaaliottelu Tappara-Ässät pelataan täällä Tampereen jäähallissa sunnuntaina kello 18 alkaen.”

TPS sisuuntui ennenaikaisesta kuuluttelusta, ja Tapparakin siirsi jo ajatuksensa niihin mainostettuihin finaaleihin. Reilun kuuden minuutin sisään turkulaiset kavensivat peräti viidellä osumalla ja uhittelivat lisämaaleillakin. Tappara kuitenkin voitti 7-5.

Turkulaisten valmentajan Raimo Määttäsen mielestä kuulutus oli mauttomuuden huippu, eikä sellaista saisi koskaan kuulua kesken pelin. Myös Tapparan joukkueessa ja SM-liigassa oltiin samaa mieltä.

Tapparalle kaksi ensimmäistä finaalivoittoa, mutta Ässät nousi tasoihin

Aivan kauden ennakko-odotusten mukaisesti finaaleissa vastakkain olivat toista kertaa peräkkäin Ässät ja Tappara. Nyt Tapparalle eivät pelkät kotivoitot enää riittäisikään, koska kotietu oli porilaisilla. Lisäksi Ässät oli saanut huilata viikon verran selvittyään omissa välierissään HIFK:sta suoraan kolmessa ottelussa.

Sen tietäen Tappara aloitti sarjan vahvasti ja voitti ensimmäisen ottelun Porissa 6-3. Tappio oli koko kauden aikana vasta toinen, jonka Ässät oli joutunut kärsimään kotihallissaan. Samalla se tarkoitti, että kotietu siirtyi kirvesrinnoille, joiden ei mestaruuden saavuttamiseksi välttämättä tarvitsi edes toista voittoa Porista hakea.

Tapparan tahdissa jatkettiin Tampereellakin, kun se teki huikean nousun kolmen maalin takaa voittoon jatkoajalla. Monta peliä viltissä värjötellyt Juha Silvennoinen täydensi takaa-ajon tasoitusmaalillaan kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Sitten nähtiin tähän mennessä SM-liigan pisin jatkoaika, kun ensimmäinen 10 minuutin jatkoaika ei tuonut tulosta ja mentiin toiseen. Sen kolmannella peliminuutilla Lasse Litma laukoi kovaa mutta ohi maalista, mutta kiekko ponnahti päädystä Jukka Porvarille, joka iski sen verkkoon. Tappara oli voiton päässä mestaruudesta.

Selkä seinää vasten kotikaukalossaan pelannut Ässät taisteli kolmannessa ottelussa voiton maalein 5-3. Antero Lehtonen oli tuonut Tapparan tasoihin alivoimalla kolmannen erän alussa, mutta Ässät meni uudelleen johtoon ja sinetöi voiton lopussa tyhjiin. Ratkaisu siirtyi Tampereelle, jossa Tappara oli yhden maalin päässä mestaruudesta, mutta ei onnistunut sitä maalia tekemään. Ottelu meni jatkoajalle, jota ehdittiin pelata vain reilut puoli minuuttia ennen kuin Ässien Tapio Koskinen teki illan kolmannen maalinsa onnekkaasti löysällä vippauksella, joka muutti Pekka Marjamäen hanskasta suuntaa ja kieri juuri ja juuri yli maaliviivan.

Ensimmäistä kertaa SM-liigan aikana mestaruus ratkeaisi viidennessä ottelussa. Tapparan tarvitsisi siis kuitenkin tehdä ihmetemppu ja voittaa toistamiseen Porissa. Yleinen mielipide oli, että sarja oli kääntymässä ellei jo kääntynytkin Ässille, joka oli noussut kahden voiton tappioasemasta tasoihin ja menisi samalla momentumilla toiseen peräkkäiseen mestaruuteensa.

Tappara jaksoi vielä kolmannessakin erässä

Isomäen jäähallin kaikki 8000 katsomopaikkaa myytiin parissa tunnissa. Porin Sokoksella oli myynnissä 5000 lippua, jotka myytiin tavaratalon kattotasanteen parkkipaikalla, jonne kiemurteli monisatametrinen jono, joka tavaratalon sisällä olisi taatusti aiheuttanut vahinkoa myyntitavaroille. Toisessa myyntipaikassa hallin läheisellä huoltoasemalla tarvittiin poliisipartio ohjaamaan liikennettä, joka meni sekaisin asemalle pyrkineistä autoilijoista.

Ratkaisuottelussa maaleja tehtiin harvaan ja tasaiseen tahtiin kaksi erää, jonka jälkeen toiselle erätauolle lähdettiin lukemissa 2-2. Ässien tähti Vellu Ketola pelasi joka toista vaihtoa, yhteensä yli puoli tuntia pelissä. Kotietunsa turvin Ässät yritti estää Tapparaa vartioimasta tärkeintä pelaajaansa, mutta Tappara löysi aina lentävillä vaihdoilla Komu Koivulahden takaisin jäälle Ketolaa pimentämään.

Ässät oli kenties ollut lähempänä johtomaalia, minkä vuoksi heille tuli suurena järkytyksenä, kun kirvesrintojen Jukka Porvari laukoi vieraat johtoon päätöserän toisella minuutilla. Ässät ei siitä toipunut. Kuusi minuuttia ennen loppua Erkki Lehtonen luikerteli suoraan aloituksesta tekemään vieraille 4-2. Pari minuuttia myöhemmin Porvari kruunasi playoffinsa lyömällä kiekon pesäpallolyönnillä suoraan ilmasta ohi Ässä-vahti Antero Kivelän. Viisi maalia riitti, Ässät oli lyöty!

Tappara voitti kolmannen mestaruutensa viiteen vuoteen ja kaikkiaan seurahistoriansa yhdeksännen mestaruuden rankoissa pudotuspeleissä, joita julkisuudessa moitittiin jopa liian rajuiksi ja tiivistahtisiksi. Perusteluna ohjelman liialle kovuudelle käytettiin sitä, että finaalien sankari, maan kovakuntoisin jääkiekkoilija Jukka Porvarikin tunnusti olevansa väsynyt. Tahti olisi ollut kova ammattilaisillekin saati sitten SM-liigassa pelaaville amatööreille.

Antero Lehtonen ja Jukka Porvari maalitykkeinä

Petri Karjalainen ei pokkaillut kauden jälkeen maalivahtipalkintoja, mutta sai kuitenkin kehut. Hän oli finaaleissa ollut mies paikallaan, välillä jopa loistava. Hän ei ollut Antti Leppänen eikä Esko Niemi, mutta ei hän myöskään ollut este joukkueen menestykselle.

Kauden maalikuningas Tapparassa oli Antero Lehtonen, joka iski runkosarjassa peräti 35 osumaa ja playoffeissakin vielä kahdeksan lisää. Häntä enemmän maaleja runkosarjassa teki vain Ässien Kari Makkonen, yhden enemmän. Playoffeissa Jukka Porvari teki yhden enemmän kuin Lehtonen.

Runkosarjassa Martti Jarkko oli Lehtosen jälkeen Tapparan toiseksi paras pistemies 51 pisteellään, mutta playoffeissa Jarkko vähän katosi kuvasta, ainakin itse luomiinsa standardeihin verrattuna. Erikoinen tilasto oli sekin, että pudotuspelien pistekuningas oli Pertti Koivulahti, joka kuitenkin varsinkin finaaleissa oli enemmänkin päällystakin tehtävissä pimittämässä vuosi aiemmin Tapparaa kurittanutta Ketolaa, ja hyvin siinä hommassa onnistukin. Puolustustehtävien lomassa Koivulahti teki 3+12=15 pinnaa 10 pelissä.

Antero Lehtonen valittiin SM-liigan All-Starsiin ja runkosarjan tehopelaajaksi, joka ei ollut sama asia kuin plusmiinustilaston voittaja. Jukka Porvari sai playoffien Sisu-pokaalin. Jukka Alkula valittiin toista kertaa urallaan SM-liigan herrasmiespelaajaksi; tällä kertaa hän pelasi runkosarjan ilman jäähyjä, mutta sai playoffeissa yhden kaksiminuuttisen.

Eniten maaleja Tappara-historiassa niin runkosarjassa kuin playoffeissakin tehnyt Timo Susi aloitti pitkän Tappara-aikansa tekemällä kauden aikana uransa ensimmäiset 17 runkosarjamaalia ja kaksi pudotuspelimaalia. Jari Lindgrenillekin kausi oli ensimmäinen Suden ja jo yhden kauden konkarin Erkki Lehtosen ketjussa.

Pekka Marjamäki lähti kauden jälkeen pariksi vuodeksi Ruotsiin pelaamaan, Pertti Koivulahti puolestaan Itävaltaan. Keijo Männistö lopetti uransa, kun taas Martti Jarkko jatkoi pelaamista, mutta kirvesrintojen ympyrät oli hänen osaltaan nyt kaluttu loppuun.

Kalevi Numminen jätti seuravalmennuksen

Viikko finaalien jälkeen Poriin tuotiin vasta kuudennentoista kerran A-maaottelu ja toista kertaa kaukalossa nähtiin superjoukkue Neuvostoliitto. Ottelun lipunmyynti jäi kuitenkin Tappara-peleistä niin paljon, että kaupungin hallisäätiön isännöitsijäkin ihmetteli, että eikö Neuvostoliitto muka ole vähintään yhtä hyvä ja kiinnostava kuin Tapparakin. Ei ilmeisesti ollut.

Tappara sai sivuosuman maaottelutouhuista myös sellaisessa tapauksessa, kun kirvesrinnoissa 1960-luvulla pelannut Pentti ”Tumba” Hyytiäinen oli Itävallan kansalaisuuden saatuaan auttanut uutta kotimaataan nousemaan MM-kisojen C-sarjasta B-tasolle. Aiemmin suomalaisena Hyytiäinen oli pelannut jo kolmet MM-kisat, joten ilman sarjanousua jäänyt Tanska teki miehestä protestin. Pitkän kabinettipelin jälkeen Itävalta sai pitää nousupaikkansa mutta myös Tanska nostettiin mukaan ylempään sarjaan.

Tampereella Tapparan osalta oltiin näkemässä vallanvaihto. Kauden jälkeen ilmoitettavaksi tarkoitettu asia oli lipsahtanut julkisuuteen jo helmikuun puolivälissä, ja se myös vahvistettiin silloin tuoreeltaan: Kalevi Numminen oli yhdeksän vuoden jälkeen jättämässä seuravalmennuksen ja siirtymässä kokonaan A-maajoukkueen valmentajaksi. Tapparan uudeksi päävalmentajaksi oli tulossa apuvalmentajana toiminut Rauno Korpi, joka saisi apumiehekseen hiljattain peliuransa lopettaneen entisen kirvesrintakapteenin Pertti Ansakorven.

Samalla Tapparassa tehtiin päätös, että läpi koko 1970-luvun jatkunutta toimintaa seuran edustusjoukkueen vuokraamisesta ei enää jatkettaisi, vaan Tappara ry ottaisi jälleen myös liigatoiminnan pyörittämisen haltuunsa.

---

---