---

MESTARUUSJUHLAT SURUNAUHOISSA

SM-liigassa pelattiin viimeistä kertaa 36 runkosarjaottelua. Kymmenestä joukkueesta neljä parasta pääsi playoffeihin, sarjajumbo putosi suoraan divariin, ja toiseksi viimeinen joutui karsimaan paikastaan. Pudotuspeleihin oli tehty sellainen muutos, että ensimmäistä kertaa finaaleissa tarvittiin neljä otteluvoittoa mestaruuden ratkaisemiseksi.

Tappara oli edelliskaudella jäänyt harvinaisesti pudotuspelien ulkopuolelle ja vaihtanut valmentajaakin kesken kauden. Valmentaja vaihtui uudelleen kauden jälkeenkin, kun vuoden 1982 mestarivalmentaja Rauno Korpi palasi takaisin seuraan ja päävalmennusvastuuseen. Avukseen hän pyysi ja sai pari vuotta aiemmin peliuransa lopettaneen Pertti Koivulahden.

Edelliskauden epäonnistumisesta huolimatta rajuun muutokseen tai hankintapolitiikkaan pelaajapuolella ei lähdetty. Muutama alakenttien hyökkääjä jäi pois. Tilalle hankittiin Ruotsissa pelannut maajoukkuetason sentteri Hannu Oksanen, ja lisäksi Timo Jutila palasi kauden mittaiselta NHL-yritykseltään. Muuten luotettiin sisäiseen kasvuun ja tulihan omista junioreista taas pari kovaa tekijääkin mukaan.

Jutilan paluussa oli kuitenkin pieni viivästyskerroin, sillä hän oli hankkinut Pohjois-Amerikasta auton, mutta ei ollut vielä viettänyt riittävän kauaa ulkomailla saadakseen tuotua auton kotimaahan ilman suuria veroja. Jutila jäi alkusyksyksi vielä Ruotsiin treenaamaan aikomuksenaan palata, kunhan veropäiviä on tarpeeksi. Lopulta hän kuitenkin kyllästyi odotteluun, maksoi verot ja liittyi joukkueeseen, kun viisi liigapeliä oli ehditty pelata.

Tappara ei ollut suosikki mestariksi, enemmänkin se arvioitiin keskitason joukkueeksi. Sen edelle arvotettiin edelliskauden mitalikolmikko Ilves-TPS-Kärpät ja vielä HIFK:kin.

Runkosarjan voittokamppailu IFK:n kanssa

Tappara kuitenkin oli heti odotettua parempi ja syöksyi liigan kärkipaikalle heti alussa. Kymmenestä ensimmäisestä ottelustaan se hävisi vain yhden. Ison stepin kesän aikana ottanut nuori Kari Heikkinen iski hattutemput sekä kauden ensimmäisessä että kolmannessa liigapelissä.

Loka-marraskuun taitteeseen kirvesrinnoille osui pieni notkahdus, kun se ei voittanut viiteen peliin, mutta kun niistäkin kolme oli kuitenkin tasapelejä, niin kärkikään ei karannut. Päinvastoin, sen jälkeen muut joukkueet olivat niitä, jotka hävisivät peräkkäisiä pelejä, kun taas Tappara jatkoi tasaiseen tahtiin. Tammikuun käännyttyä jo loppupuolelleen runkosarjaa oli jäljellä enää kuusi ottelua, ja Tapparan etumatka sarjataulukossa seitsemän pistettä.

Runkosarjan voittotaistelusta tuli kuitenkin tiukka. Tappara yllättäen hävisi kolme seuraavaa peliään, kun sen takaa-ajaja HIFK puolestaan voitti. Seuraavassa ottelussa ne kohtasivat toisensa, ja IFK:lla oli mahdollisuus voitolla nousta Tapparasta ohi. Erkki Lehtonen oli kuitenkin eri mieltä: hän teki neljä maalia ja syötti kaksi, kun Tappara voitti 7-2 ja käytännössä varmisti runkosarjavoittonsa. Lopullinen varmistus tuli kuitenkin vasta viimeisellä kierroksella, kun Tappara otti tarvittavan voiton Jokereista.

HIFK voitti enemmän otteluita kuin Tappara, mutta Tappara myös hävisikin vähemmän otteluita kuin helsinkiläiset ja kuittasi runkosarjan voiton yhden pisteen erolla. Tasapeleilläkin on joskus etunsa, ainakin jos niiden vastinparina on häviäminen.

Yksi Rauno Korven asettamista tavoitteista oli ottaa Tampereen herruus takaisin Ilvekseltä. Se onnistui paitsi mestaruuden nappaamisella myös keskinäisissä peleissä, joissa Ilves ei saanut peliäkään. Tappara voitti kolme ottelua ja kerran jäätiin tasapeliin. Kari Heikkisellä oli iso rooli näissäkin. Joulukuun paikallispelissä Kapri tasoitti pelin loppuminuuteilla ja sinetöi jatkoajalla kauden kolmannen hattutemppunsa voittomaalilla. Viimeisessä kohtaamisessa Heikkinen puolestaan teki loppuminuuteilla tasatilanteessa voittomaalin.

Yhden neljän maalin IFK-iltansa lisäksi Ekku Lehtonen onnistui muissakin peleissä samaa vastustajaa vastaan. Ekku teki neljässä IFK-pelissä yhteensä yhdeksän maalia. Hän oli kokonaisuudessaankin Tapparan paras maalintekijä (26) ja pistemies (48). Pistemäärällä ylsi SM-liigan pistepörssissä kuudenneksi. Heikkinen, Timo Susi ja Hannu Oksanen olivat kaikki tasapisteissä 40.

Murhenäytelmä juuri ennen finaaleja.

Runkosarjan voittaja Tappara sai välierissä vastaansa nelosen Kärpät, jota Tappara ei ollut runkosarjassa kyennyt voittamaan kertaakaan. Tosipeleissä oululaisista ei nyt ollut vastusta. Ensimmäisen pelin 8-0 Suden neljän maalin innoittamana näytti tietä, ja Kärpät kaatui suoraan kolmessa ottelussa. Oulun 5-2 -voiton sankari oli 2+2 tehoillut Seppo Ahokainen. 4-3 päättyneen kolmannen pelin voittomaalin teki muutama minuutti ennen loppua Hannu Oksanen alivoimaläpiajosta.

Tappara joutui odottelemaan finaalivastustajaa HIFK:n ja TPS:n välieristä aina viidenteen peliin saakka. Joukko kirvesrintoja kävi Helsingissä katsomassa viidennen pelin ja toteamassa finaalivastustajaksi tulevan IFK:n. Paluumatkalla tapahtui vakava auto-onnettomuus, kun Valkeakosken kohdalla ilmeisesti rattiin nukahtanut varusmies ajautui vastaantulevien kaistalle ja suoraan päin tapparalaisten autoa. Ratissa ollut joukkueen huoltaja Raimo Paavola menehtyi, kyydissä olleet valmentaja Pertti Koivulahti ja hyökkääjä Seppo Ahokainen loukkaantuivat, jälkimmäinen niin pahoin, ettei kyennyt pelaamaan finaaleissa.

Tragediasta huolimatta pelien oli jatkuttava, vaikka Tappara oli keskellä tuoretta surutyötä. Mustat surunauhat hihoissaan kirvesrinnat tulivat ensimmäiseen finaalipeliin Hakametsässä mielet myllerryksessä, eikä keskittyminen ollut finaalien vaatimalla tasolla. Siiitä huolimatta ensimmäinen peli päättyi voittoon 7-6 villin yhdeksän maalin toisen erän jälkeen.

Toisessa ottelussa kaikki luukut olivat kiinni, ja HIFK tasoitti voitot maalilukemin 1-0. Kapteeni Lasse Litman kaksi ylivoimamaalia toivat voiton Tapparalle kolmannessa pelissä lukemin 3-2. Helsingissä pelattu neljäs ottelu puolestaan oli Häpä Oksasen näytös, kun hän teki jo avauserässä hattutempun. Lopulta Tappara voitti 6-2, johti finaalisarjaa 3-1 ja sai mestaruuden katkopaikan kotihalliinsa.

Viides finaali oli tarkkaa peliä. Jorma Sevón iski avausmaalin toisen erän alussa ja pitkään se näytti jäävän ottelun ainoaksi. Vasta vajaa viisi minuuttia ennen ottelun loppua Timo Jutila teki 2-0, ja parin minuutin päästä siitä Erkki Lehtonen lisäsi johdon kolmeen maaliin, ja mestaruus alkoi varmistua. HIFK kavensi vielä mutta se ei riittänyt; ottelu Tapparalle 3-1 ja mestaruus voitoin 4-1.

Mestaruus myös A-nuorissa

Kesällä Tapparaan siirtyneestä Hannu Oksasesta tuli ensimmäinen suomalaiskiekkoilija, joka voitti Suomen mestaruuden jokaisessa ikäkausiluokassa.

Pudotuspeleissä Oksasen 10 pistettä oli kolmanneksi eniten joukkueesta. Erkki Lehtonen teki pisteen enemmän, ja joukkueen paras pistemies Timo Susi vielä yhden pisteen Ekkuakin enemmän. Jorma Sevón teki kolmessa finaalipelissä kirvesrintojen ensimmäisen maalin. Asialla oli sellainen kuriositeettimerkitys, että joukkueen yhteistyökumppani lahjoitti ensimmäisen maalin tekijälle aina housut.

Markus Mattsson valittiin toisen Tappara-kautensa päätteeksi SM-liigan All-Stars-kentälliseen ja hänet palkittiin parhaana maalivahtina niin SM-liigan kuin perinteisen Lynces Academicin toimesta, Hänet valittiin myös playoffien tehopelaajaksi. Puolustaja Jari Grönstrand mahtui Mattssonin lailla sarjan tähtikentälliseen. Erkki Lehtoselle löytyi paikka vasta kakkostähtikentällisestä, mutta liiga palkitsi hänet herrasmiespelaajan palkinnolla ja Lynces Academici parhaan hyökkääjän pokaalilla. Rauno Korpi oli itseoikeutetusti paras valmentaja,

Joukkueen puolustuksessa tapahtui vallanvaihto, kun Lasse Litma, Pertti Valkeapää ja Hannu Haapalainen lopettivat kukin ties monenteenko mestaruuteensa, ja All-Starsiin valittu Jari Grönstrand lähti NHL:ään. Puolustuksen johtohahmoja olisivat jatkossa omalta NHL-visiitiltään palannut Timo Jutila ja upeat finaalit pelannut Pekka Laksola oppipoikinaan 17-vuotias Teppo Numminen ja liigadebyyttiään vielä odotellut samanikäinen Jukka Marttila.

---

---