---

MESTARUUDEN UUSIMINEN ONNISTUI ENSIMMÄISEN KERRAN VUODEN 1970 JÄLKEEN

Kausi oli Tapparan vuonna 1968-syntyneen ikäluokan nousu miesten SM-liigaan. Ikäluokka oli voittanut kaikki juniorivuosien Suomen mestaruudet, mutta nyt he olivat ensimmäistä kertaa isompana joukkona mukana myös miesten SM-kullassa, osin jopa ratkaisurooleissa.

Uusia nuoria tarvittiinkin, sillä Tapparaa kohtasi edelliskevään mestaruuden jälkeen melkoinen kato kokemuspuolella ja ennen kaikkea puolustuksessa. Pertti Valkeapää, Lasse Litma ja Hannu Haapalainen lopettivat uransa, ja kun vielä Jari Grönstrand lähti NHL:ään, takalinjoilla oli paljon ja isoja aukkoja. Sisäisen kasvun lisäksi Jukka Marttila nousi 18-vuotiaana vakiorooliin pakistoon, ja Tappara hankki myös lähes 20 vuoteen ensimmäisen ulkomaalaispelaajansa, kun 23-vuotias yhdysvaltalaispakki Tim Thomas liittyi joukkueeseen.

Kauden puolivälissä jouluna 24 vuotta täyttänyt Timo Jutila oli kirvesrintapuolustuksen vanhin ja kokenein pelaaja! Pakiston keski-iäksi laskettiin vaivaiset 20,3 vuotta.

Hyökkäyksestä olivat lähteneet Petri Niukkanen ja Jukka Piirinen. Sinnekin tilalle oli tarjolla lähinnä nuoruutta: 1968-ikäluokan Janne Ojanen, Tero Toivola ja Arto Kulmala sekä Vaasan Sportista hankittu samanikäinen Jukka Seppo. Yllätyshankintana hyökkäykseen tuotiin vielä 31-vuotias KooVee- ja Ilves-veteraani Matti Rautiainen, joka oli pari vuotta aiemmin ehtinyt jo lopettaa peliuransa, mutta tehnyt sitten ykkösdivisioonan kautta paluuta.

Maalivahtipuolella sentään Markus Mattsson jatkoi saaden uudeksi aisaparikseen nuoren Jari Halmeen. Myös valmennuksessa palaset olivat ennallaan, kun Rauno Korpi johti apunaan Pertti Koivulahti.

Ottelumäärää kasvatettiin välisarjoilla

SM-liigan joukkuemäärää ei ollut nostettu vaan kymmenellä jatkettiin, mutta ottelumääräksi runkosarjassa tuli nyt 44 ottelua. Kahdeksan ottelun lisäys toteutettiin jakamalla joukkueet kahteen viiden joukkueen ”välisarjaan”, joiden sisällä joukkueet kohtasivat toisensa kaksi ylimääräistä kertaa. Sellainen tietty perusurheilullisuus uhrattiin ensimmäistä kertaa ottelumäärän taloudelliselle laajentamiselle, kun toiset vastustajat kohdattiin kuudesti ja toiset neljästi. Jatkopelit pysyivät entisellään, kun neljä parasta pääsi playoffeihin, sarjajumbo putosi divariin ja toiseksi viimeinen joutui karsintoihin.

Hallitseva mestari Tappara kuului kauden ennakkosuosikkeihin, mutta ei ollut kovin sellainen. Joukkueen nuorennusleikkauksen uskottiin olevan liian raju korkeimpaan mahdolliseen menestykseen.

Tappara aloitti runkosarjassa kohtuullisesti mutta terävimmän kärjen takana. Marraskuun vaiheessa se oli noussut neljän playoff-joukkueen mukaan eikä sitä paikkaa enää luovuttanut, vaikka kärsi pari kolmen pelin tappioputkeakin.

Alkukauden kovimpiin kiekkopolemiikkeihin kuului HIFK:n ja Tapparan välinen ottelu Helsingissä lokakuun puolivälissä, kun puheenaiheeksi nousi IFK:n taktiikka taklata kirvesrintojen maalivahti Mattssonia, kun tämä pelasi kiekkoa maalinsa takana. Kun maalivahti oli töötätty kumoon kolme kertaa samassa erässä, Tappara-valmentaja Rauno Korpi asteli jäälle selvittämään asiaa tuomareiden kanssa. Tuloksensa oli vain kahden minuutin jäähy. Mattsson kesti iskut, ja Tappara voitti ottelun 4-1.

Se oli pikkujuttu verrattuna kohuun, joka Tapparaa odotti joulutauon lähestyessä.

Tappara tikunnokassa maajoukkuekieltäytymisten takia

SM-liigasta vakiopaikat napanneet Tapparan kuuskasit Janne Ojanen, Teppo Numminen ja Jukka Marttila ilmoittivat kuukausi ennen alle 20-vuotiaiden MM-kisoja eri syihin vedoten kieltäytyvänsä paikasta, vaikka tulisivatkin valituiksi joukkueeseen. Sormi osoitti Tapparaa, jonka uskottiin vaikuttaneen poikien ratkaisuun, koska kisojen kanssa samaan aikaan pelattiin myös SM-liigaa. Kabineteissa kuhistiin, lyötiin pelikieltoja ja uhkasakkoja, kunnes lopulta Ojanen ja Marttila taipuivat mukaan MM-joukkueseen. Numminen sen sijaan jäi kisoista pois lääkärintodistuksella silmävaivaisena ja sai lopulta Tapparan vastalauseen jälkeen pelata sarjapelit kisojenkin aikana.

Samaan aikaan Tero Toivola oli törttöillyt kisamatkansa sivuun kolaroimalla autonsa humalassa, joten Tapparan yllä oli negatiivista ilmapiiriä.

Ojanen, Marttila ja koko ajan kisoihin lähdössä ollutkin Jukka Seppo palasivat kuitenkin vuodenvaihteen jälkeen kirvesrintojen liigamiehistöön maan ensimmäisinä jääkiekon maailmanmestareina ja asiat alkoivat kirkastua. Maailmanmestarien paluu siivitti Tapparan hurjaan vaiheeseen, joka käynnistyi Ilves-murskajaisilla lukemin 11-0 ja jatkoi Ässien nuijimisella 10-1. Tappara voitti perätysten kahdeksan ottelua ja nousi mukaan taisteluun runkosarjan ykkössijasta.

Ekku Lehtosen jalkavamma pelästytti

Kesken voittoputken tammikuun lopussa Tappara sai jobinpostia, kun joukkueen kirkkain tähti ja ykkössentteri Erkki Lehtonen sai kovan laukauksen nilkkaansa, joka murtui. Hänen kautensa oli ohi.

Pienen hakemisen ja kokoonpanokokeilujen jälkeen Tappara löysi Lehtoselle paikkaajan 18-vuotiaasta Ojasesta, joka otti kantaakseen ison roolin joukkueen ykkösketjussa ja onnistui mainiosti.

Runkosarjaa Tappara ei kuitenkaan voittanut, sillä se hävisi kolme viimeistä otteluaan, mukaan lukien kotiottelunsa jo putoamaan tuomitulle Jokereille. Kärpät voitti runkosarjan kahden pisteen erolla kirvesrintoihin. TPS ja HIFK olivat kaksi muuta playoff-joukkuetta. HIFK sai paikkansa yhden maalin verran paremmalla maalierolla Ilvekseen verrattuna.

Kun nyt Ilves tuli mainittua, niin runkosarjasta kannattaa nostaa esiin myös paikallispelit, joita ensimmäistä kertaa oteltiin nyt kuusi kappaletta. Innostiko sitten lisääntynyt pelimäärä maalintekoon vai mistä oli kyse, mutta joka tapauksessa Tappara ja Ilves mättivät toisistaan hirmuisia voittoja tällä kaudella: kirvesrinnat voittivat 11-0, 9-4 ja 6-3, ja Ilves tasasi puntit omilla voitoillaan 7-0, 6-0 ja 6-3.

Tappara ylivoimainen finaaleissa

Välierissä vastaan tuli tuttu vastustaja TPS, joka vei ensimmäisessä ottelussa Tapparalta kotiedun voittamalla maali-iloittelun 6-5. Tappara ei kuitenkaan häkeltynyt vaan voitti kolme seuraavaa ottelua ja jatkoi finaaleihin jahtaamaan toista peräkkäistä mestaruutta.

Toinen peräkkäinen mestaruus olikin harvinaista. Edellisen kerran siinä tempussa oli onnistunut HIFK vuosina 1969 ja 1970. Tapparakin oli ollut finaaleissa neljänä vuonna putkeen ja voittanutkin usean mestaruuden sen jälkeen, kun SM-liiga oli käynnistetty vuonna 1975, mutta kahta kertaa peräkkäin se ei ollut onnistunut voittamaan.

Finaalivastustajaksi tuli Kärpät, joka oli ollut Tapparan taskussa edellisvuodet. Tällä kaudella kirvesrinnat olivat voittaneet kuudesta keskinäisestä viisi ottelua, ja edellisestä kymmenestä kohtaamisesta yhdeksän oli päättynyt tamperelaisvoittoon.

Sama tahti jatkui finaaleissakin, kun Tappara aloitti ottamalla voitot niin Oulussa kuin Tampereellakin. Oulun ensimmäinen peli oli pitkään tasainen, kunnes kuuskasit Numminen ja Ojanen tekivät kolmanneksi viimeisellä peliminuutilla maalit parinkymmenen sekunnin välein kasvattaen johtoaseman kolmeksi maaliksi. Tampereella peli oli kahden erän jälkeen jo 6-2, eikä Kärppien kaksi kavennusmaalia kolmannessa erässä tuoneet heitä lähemmäksi voittoa.

Kolmospelin Kärpät onnistui kotonaan voittamaan otettuaan Janne Ojasen erikoisvartioon. Lukemat 5-1 näyttivät komeilta voittolukemilta, mutta osoittautuivat harhakuvaksi, kun Tappara heti seuraavassa löi Pauli Järvisen hattutempun siivittämänä taas jo kahteen erään johdon 6-1 ennen kuin Kärpät loppuminuuteilla teki pari lohtuosumaa. Se voitto oli sarjan kolmas voitto Tapparalle, mikä tarkoitti että sillä oli mahdollisuus ratkaista mestaruus itselleen seuraavassa pelissä Oulussa.

Oululaiset olivat jo antautuneet nähtyään Tapparan ylivoiman kaukalossa. Yhdessäkään kolmesta Oulun finaalista ei päästy lähellekään niitä katsojamääriä kuin oli nähty runkosarjassa. Kahdessa ensimmäisessä Oulussa pelatussa finaalissa oli alle viisi tuhatta katsojaa, vaikka halliin mahtui 7600. Viimeiseksi jääneessä finaalissa katsojamäärä oli jo alle neljä tuhatta.

Tappara hoitelikin hommansa jopa melko helposti: Reijo Mikkolainen karkasi alta puolen minuutin iskemään 1-0. Ensimmäisenä ulkomaalaisena Tappara-paidassa Suomen mestaruuden voittanut puolustaja Tim Thomas teki 2-0, ja toisen erän alussa Teppo Numminen jatkoi lukemiksi 3-0. Mikkolainen teki vielä toisen maalinsa, ja kapteeni Timo Susi kaunisteli loppunumeroiksi 5-2. Toisen peräkkäisen mestaruuden juhlinta oli valmis alkamaan.

Tapparalla paljon pistemiehiä ja onnistujia

Pudotuspeleissä otteluihin löytyi ratkaisijoita leveältä rintamalta. Hannu Oksanen ja Pauli Järvinen mm. täräyttivät finaaleissa hattutempun mieheen ja pudotuspelien paras pistemies taas oli Tommi Pohja. Suurin yllättäjä oli kuitenkin vielä 19:ttä syntymäpäiväänsä odotellut Ojanen, joka täytti Lehtosen Ekun suuret saappaat uskomattoman hyvin ja iski 10 tehopistettä yhdeksässä ottelussa.

Ojanen oli onnistunut jo runkosarjassa tehoin 18+13=31 ja pokkasikin kauden päätteeksi SM-liigan parhaan tulokkaan palkinnon. Tapparassa Jannen edelle runkosarjan pistepörssissä ylsi kuitenkin vielä kuusi miestä, heistä ykkösenä 51 tehopistettä nakutellut Timo Susi.

Ojasen tulokaspalkinnon lisäksi Rauno Korpi palkittiin parhaana valmentajana ja Timo Jutila parhaana puolustajana. Jutila valittiin myös ensimmäistä, mutta ei viimeistä, kertaa SM-liigan All-Starsiin. Tommi Pohja ja Teppo Numminen saivat myös palkinnot playoff-esityksistään.

Kauden jälkeen Tapparasta häipyi taas rutosti kokemusta, kun Seppo Ahokainen ja vain tämän yhden kauden Tapparassa pelaamassa käynyt Matti Rautiainen lopettivat. Jorma Sevónin liigaura oli päättynyt jo kesken kauden. Tapparassa kaksi mestaruutta voittanut kokenut maalivahti Markus Mattsson lopetti myös uransa, vaikka hänellä olisi ollut vielä vuosi jäljellä sopimusta.

Kauden vastustajissa mukana taas myös ZSKA

Liigapelien lisäksi Tappara pelasi kauden aikana myös Euroopan Cupia ja Pohjola Cupia. Harjoitusturnaukseksi laskettavassa Pohjola Cupissa pelasivat Suomen ja Ruotsin edelliskauden finalistit. Tappara hävisi vain yhden kuudesta ottelustaan ja pelasi yhden tasan, mutta jäi silti kakkoseksi, kun Färjestad keräsi yhden pisteen enemmän.

Euroopan Cupissa Tappara joutui aloittamaan tavallista aiemmalla kierroksella, kun Ilves ei ollut edelliskauden mestarina osallistunut lainkaan. Norjalainen IL Stjernen kaatui 10-0 ja 13-0, mutta seuraavalla kierroksella vastassa olikin sitten taas Moskovan ZSKA, jolle Tappara hävisi kahdesti. Moskovassa pelatun toisen osaottelun toinen erä oli kuitenkin ollut kirvesrinnoilta loistava, kun se nousi kolmen maalin tappioasemasta maalin johtoon. Lopputulos oli kuitenkin tavanomainen ZSKA:n voitto.

A-nuorten finaaleissa Tappara jäi kakkoseksi IFK:lle. Finaalit menivät osin päällekkäin miesten finaalien kanssa, mutta toiseen otteluun Tappara sai paikalle Oulussa mestaruutta juhlimassa olleet Tero Toivolan, Jyrki Siliuksen ja Arto Kulmalan, jotka eivät olleet pelissä terävimmillään. Janne Ojanen, Teppo Numminen, Jukka Seppo ja Jukka Marttila olisivat olleet vielä varastossa, mutta he saivat vapautuksen A-junioritehtävistä.

SM-liigakauden jälkeen Tapparan kuuskasit jatkoivat otsikoissa, kun Ojanen, Numminen ja Seppo valittiin myös miesten MM-kisajoukkueeseen. Näistä Nummisen valinta oli se puhuttavin, sillä A-maajoukkueenkin valmentajana toimineen Rauno Korven apuvalmentaja Olli Hietanen ei sulattanut nuorten kisoista pois jääneen Nummisen valitsemista. Hietanen erosi, ja Korpi otti tilalle liigasta tutun apurinsa Pertti Koivulahden. Joukkue oli varsin tapparalainen, kun jo mainittujen lisäksi mukaan mahtuivat Timo Jutila, Timo Susi, Reijo Mikkolainen ja Pekka Laksola.

---

---