---

TAMPERE CUPIN VOITTO EI KANTANUT SM-LIIGASSA

Tappara koki rajun uusiutumisen Jukka Rautakorven aloittaessa toisen kautensa päävalmentajana. Joukkueen edelliskauden kolme parasta pelaajaa, Janne Ojanen, Timo Jutila ja Derek Mayer, siirtyivät ulkomaille ja vankkaa kokemusta joukkueesta poistui myös Ari Haanpään, Pekka Laksolan ja Pauli Järvisen myötä.

Kovimmin osumaa otti puolustus, johon jäi vain kaksi edelliskaudella mukana ollutta pakkia: 18-vuotias Pasi Petriläinen ja kesken edellistalven mukaan liittynyt Harri Laurila.

Paikkaamista riitti paljon ja paikkaajia haettiin myös ulkomailta. Joukkueeseen hankittiin seurahistorian kaksi ensimmäistä ruotsalaispelaajaa, suomea puhuva hyökkääjä Hans Huczkowski ja puolustaja Patrik Höglund. Hyökkäykseen tuotiin lisäksi Aleksander Barkovin vanha ketjukaveri Venäjältä, Aleksei Tkatshuk, sekä kotimaiset Janne Kekäläinen ja Arto Miettinen. Puolustukseen palasi parin vuoden AHL-reissultaan Janne Grönvall, ja Lahdesta saatiin hankittua huippulupaus Toni Lydman. Miikka Ruokosen ja omien junioripakkien jälkeen puolustus oli ulkomaalaispakkia vailla valmis.

Elokuussa ulkolaisen tontille kokeiltiin kanadalaista Brad Dexteriä, mutta tämän tryout päättyi ilman jatkoa. Vain muutama päivä sen uutisen jälkeen joukkueeseeen liittyi venäläinen Anatoli Fedotov, joka oli kesän alussa tullut Lukkoon mutta ajautui seuranvaihtohaluihin jo ennen kuin kausi pääsi kunnolla alkamaankaan.

Maalivahtiosastolta Ilpo Kauhanen jatkoi, mutta Jussi Markkanen palasi jo yhden kauden jälkeen SaiPaan. Keväällä Tappara teki tarjouksen Ilveksen kirjoilla olleesta mutta Saksassa pelanneesta Mika Mannisesta. Ilves hyväksyi sen, mutta ennen kuin siirto ehti tapahtua Tappara tuli toisiin ajatuksiin ja ryhtyi tinkaamaan hinnasta. Lopulta siirto kariutui ja Tappara hankki seurahistorian toisen right-kätisen maalivahdin Tommi Hietalan. Myös nuoren ja lupaavan Mika Norosen odotettiin saavan näyttöpaikkoja miesten liigassakin.

Pelaajahankintoja vaihdeltiin, mutta lopputulos ei kohentunut

Kevään ja kesän pelaajahankinnat eivät menneet nappiin, ja Tapparassa vietettiin koko kausi siirtojen takarajaan asti yrittämällä korjata virhearvioita ja vahvistaa joukkuetta uudelleen.

Leveyshankinnoista Miettinen ja Ruokonen tuli jo varhain kauppatavaraa. Heitä lainaamalla hankittiin jo marraskuussa ykkösdivisioonan Hermeksestä kanadalaishyökkääjä Trevor Gallant. Siirtorajalla kaksikko vaihdettiin KalPaan, josta saatiin ruotsalainen Ulf Sandström. Aleksei Tkatshuk vaikutti ihan alkuun pätevältä tekijältä, mutta kun marraskuun alussa maalintekijäksi hankittu hyökkääjä oli tehnyt edellisissä 13 pelissään yhden osuman, hän sai palata Moskovaan. Tammikuussa hyökkäykseen tuotiin Ässistä Pasi Tuominen.

Pitkästä listasta uusia hankintoja vain Huczkowskia ja Fedotovia voi pitää selkeänä parannuksena joukkueeseen. Muutama muukin täytti paikkansa, mutta ei tuonut suurempaa lisäarvoa.

Sisäisenä muutoksena kauden aikana nähtiin myös poikkeuksellinen kapteenin vaihto, kun ennen kautta kapteeniksi valittu Harri Laurila luopui tammikuun alussa C-kirjaimestaan ja uudeksi kapteeniksi tuli Valeri Krykov.

Ensimmäinen Tampere Cupin voitto isäntäjoukkueelle

Kausi alkoi mainiosti, kun Tappara onnistui ensimmäistä kertaa voittamaan sen ja Ilveksen järjestämän Tampere Cupin, jota oli pelattu joka kesä vuodesta 1989 saakka. Turnauksen finaalissa kaatui saksalainen Kölner Haie maalein 4-1. Finaalissa loistivat venäläispelaajat, kun Fedotov teki kaksi maalia, Tkatshuk yhden ja Barkovkin oli tehopisteillä.

Kaikkiaan Tappara pelasi peräti 14 täysiaikaista harjoitusottelua ja siihen päälle kaksi miniotteluturnausta (yhteensä seitsemän kaksieräistä peliä). Saldo oli selkästi voittopuolinen. Huolta SM-liigan valmistautumiseen toi Ilpo Kauhasen törmääminen Lukon Jarkko Varvioon yhdessä ensimmäisistä harjoituspeleistä; Kauhasen käsi murtui ja treenikauteen tuli parin kuukauden tauko.

Yleisissä ennakko-odotuksissa Tappara nähtiin sarjataulukon alapään playoff-joukkueena, kun jatkopeleihin oli pääsemässä kahdeksan joukkuetta. Tälläkin kaudella pelattiin 12 joukkueen kesken 50 runkosarjaottelua. Viimeiseksi jääneen osana oli liigakarsinnat.

Ennen kautta julkistettiin myös joukkueiden talousbudjetit. Suurseurat Jokerit ja TPS erottuivat aivan omilla lukemillaan (Jokerit 29,5 miljoonaa markkaa, TPS 26,7 miljoonaa). Tappara ilmoitti luvukseen 10,3 miljoonaa markkaa, mikä oli SM-liigassa kahdeksanneksi suurin – tai viidenneksi pienin, miten asian sitten haluaakaan ilmaista.

Ilpo Kauhasen epäonni jatkui alkukaudesta

Tapparan runkosarja alkoi voitoilla Ässistä ja HPK:sta, mutta kolmannessa pelissä Helsingissä tuli HIFK:lta ruma selkäsauna lukemin 8-1. Kiekkojumalatkin olivat sillä kerralla kirvesrintoja vastaan, sillä IFK teki mahdottomia pomppuosumia: perinteisen päätylaidasta maalin eteen kimmonneen rännikiekko-osuman lisäksi nähtiin sellainenkin, jossa kiekko pomppasi päätylaidasta terävästi maalin eteen ja maalivahti Tommi Hietalan luistimesta sisään. Ville Niemisen komea ensimmäinen liigamaali oli laiha lohdutus.

Kauden ensimmäisessä paikallispelissä syyskuun lopussa Ilves karkasi toisen erän loppupuoliskolla johtoon jo 4-1, kunnes venäläishyökkääjät Barkov ja Tkatshuk osoittivat toivottua tutkapariuttaan, tekivät kaksi maalia ja muutaman syöttöpinnankin mieheen ja johdattivat Tapparan voittoon 7-5. Se jäi kuitenkin kaksikon ainoaksi yhteisväläytykseksi.

Alkukauden sivussa ollut Ilpo Kauhanen pääsi tuossa Ilves-voitossa avaamaan liigakautensa, mutta jo seuraavassa pelissä Kiekko-Espoota vastaan hän loukkasi polvensa ja oli taas sivussa lähes kuukauden.

Molarikolmikosta Tommi Hietala oli torjunut alkukauden ennen Kauhasen lyhyeksi jäänyttä paluuta. Lokakuun puolivälissä oli 17-vuotiaan Mika Norosen vuoro. Hänen ensimmäinen koko pelinsä päättyi tappioon JyPHT:lle, mutta päivää myöhemmin Norosen 41 torjunnan esitys oli pääosassa, kun Tappara kaatoi mestarissuosikki Jokerit 5-3. Alaikäinen maalivahti palkittiin pelin jälkeen mm. liigasponsorin olutpalkinnolla.

Tapparan historian ensimmäinen pelinumerojäädytys

Lokakuun 26. päivänä Tappara teki historiansa ensimmäisen pelinumerojäädytyksen, kun Kalevi Nummisen numero 2 hilattiin Hakametsän hallin kattoon. Numminen oli pelannut kirvesrinnoissa 1957-69, toiminut päävalmentajana 1970-79 ja toimitusjohtajana 1986-93 meriitteinään mm. kuusi Suomen mestaruutta.

Päivää myöhemmin Harri Laurila sai pääsarjahistorian 11:ntenä pelaajana täyteen 600 runkosarjaottelua. Hän ”juhlisti” merkkiottelua tekemällä kypärällä oman maalin, kun tähän peliin taas paluun tehneen Ilpo Kauhasen torjunnasta kiekko kimposi Laurilan pään kautta maaliin. Se oli kuitenkin SaiPan ainoa maali ja Tappara voitti pelin, niin harmitus ei ollut suuri.

Syyskauden pelien välähdyksiä olivat myös jatkoaikavoitto TPS:stä Krykovin ratkaisuosumalla sekä Arto Kulmalan hattutemppu Ässien verkkoon. Porilaisten Vladimir Vujtek tosin teki neljä maalia, mutta siitä huolimatta Tappara voitti 7-6.

Joulutauolle Tappara lähti viimeiseltä playoff-paikalta sijalta kahdeksan. Se oli hävinnyt kolme peliä enemmän kuin voittanut. Tässä vaiheessa kautta asia ei vielä ollut merkityksellinen, mutta näin jälkiviisaana runkosarjan loppumetrien kamppailuista tietäen voi mainita HIFK:n lähteneen tauolle viidenneltä sijalta viisi pistettä kirvesrintoja edellä.

Huhuja valmentajapotkuistakin

Tauon jälkeen Tappara voitti SaiPan Hakametsässä 9-5. Juha Vuorivirta teki pelissä hattutempun ja syötti päälle vielä yhden osuman. 49 runkosarjaottelua pelannut Vuorivirta teki tässä yhdessä pelissä puolet koko kauden pistesaldostaan ja yhden maalin enemmän kuin kaikissa kauden muissa peleissä yhteensä.

Tammikuun 19. päivänä Janne Grönvall tasoitti Kiekko-Espoota vastaan seitsemän sekuntia ennen loppua ja toi joukkueelle yhden sarjapisteen. Niitä tarvittiin lisääkin, sillä kun 15 runkosarjakierrosta oli jäljellä, Tappara oli pudotuspelipaikkojen ulkopuolella yhdeksäntenä pisteen Ässiä, kolme pistettä Kiekko-Espoota ja neljä pistettä HIFK:ta perässä.

Loppukiri ei kuitenkaan tuntunut maistuvan, vaan Tappara hävisi seuraavat pelinsä Ässille ja KalPalle. Se oli nyt voittanut vain kaksi kertaa yhdeksässä edellisessä ottelussaan, ja mediassa puhuttiin valmentaja Rautakorven potkuista. Niitä ei annettu, vaan päinvastoin valmennusryhmää vahvistettiin tuomalla maalivahtilegenda Jorma Valtonen konsultiksi katsomoon analysoimaan pelejä.

Tapparalla oli koko kauden ollut pahoja maalinteko-ongelmia, ja tilanne kärjistyi helmikuun alkupuoliskolla, kun neljään otteluun oli tehty vain kaksi osumaa, joista tosin toinen toi tasapelipisteen kärkijoukkue Jokereita vastaan. Sarjakärki TPS:täkin vastaan syntyi vain yksi osuma lisää, mutta kun Kauhanen piti nollan, se riitti täyteen pistepottiin.

Seitsemän kierrosta ennen runkosarjan loppua HIFK oli viimeisellä pudotuspelipaikalla yhden pisteen Tapparaa edessä. Katseet kiinnittyivät jo runkosarjan viimeiseen otteluun, jossa nämä joukkueet kohtaisivat Hakametsässä. Siitä näytti tulevan varsin merkityksellinen ottelu viimeisen playoff-paikan suhteen.

Niukasti IFK:n nokan edestä playoffeihin

Jarkko Nikander teki hattutempun Kiekko-Espoota vastaan, ja perään tuli toinen peräkkäisvoitto HPK:ta vastaan, kun viimeisten minuuttien aikana Nikander ensin tasoitti ja perään Markus Oijennus viimeisteli voittomaalin. Seuraavan pelin tappio Ilvekselle nosti kuitenkin IFK:n taas kirvesrintojen edelle viimeiselle playoff-paikalle.

Tappara nousi taas edelle kolmanneksi viimeisen kierroksen KalPa-voitollaan. Se piti etulyöntiasemansa viimeisen kierroksen keskinäiseen kohtaamiseen dramaattisella SaiPa-voitolla. Peli oli jo jatkoajalla, jossa 11 sekuntia ennen loppua kotijoukkue SaiPa sai jäähyn. Seitsemän sekuntia myöhemmin, neljä sekuntia ennen loppusummeria, Janne Grönvall ampui aloitusvoiton jälkeen kirvesrinnoille voittomaalin.

Se yksi lisäpiste tarkoitti sitä, että viimeisessä pelissä Tapparalle riitti tasapeli viimeisen pudotuspelipaikan saamiseksi, kun taas IFK:n piti voittaa Hakametsässä Tapparan ohittaakseen.

Viimeisestä paikasta taisteltiin tasaisesti. Avauserän lopulla Ville Nieminen vei Tapparan edelle lukemiin 2-1, mutta toisessa erässä sama Nieminen oli epäonnensoturina ohjatessaan kiekon luistimellaan omaan maaliin. 2-2 kesti varsinaisen peliajan loppuun saakka, mutta jatkoaika saattoi vielä muuttaa pistejaon helsinkiläisten eduksi. Kirvesrintojen Trevor Gallant otti jatkoajalla jäähyn, ja IFK pääsi hakemaan playoff-paikkaan oikeuttavaa maalia ylivoimalla, mutta sen virta oli jo lopussa eikä se saanut mitään aikaiseksi. Gallantkaan ei pystynyt ratkaisemaan ottelua päästyään jäähyltä läpiajoon, mutta kello tikitti Tapparan eduksi loppuun asti ilman maaleja.

Helsinkiläismedian mukaan väärä joukkue pääsi jatkoon, sillä IFK oli kuulemma hallinnut peliä selvästi. Tappara jäi kuitenkin sen yhden pisteen edelle ja ansaitsi paikkansa pudotuspeleissä.

Jokerien maalit puhuttivat puolivälierissä

Pudotuspelien puolivälieräkierroksella vastaan asettui runkosarjan ykkönen Jokerit. Valmentaja Rautakorven mukaan asetelma sopi Tapparalle, jonka pelaajamateriaali ei riittänyt kiekon pitämiseen ja pelien hallitsemiseen, mutta kovalla työnteolla se pystyisi horjuttamaan ja rikkomaan Jokerien tähtisikermän peliä. Runkosarjassa kirvesrinnat olivat muutenkin pärjänneet hyvin ja pelanneet kauden parhaat pelinsä juuri sarjan kärkikolmikkoa vastaan.

Ensimmäisessä puolivälieräpelissä Helsingissä kolmanteen erään mentiin tasatilanteessa 1-1. Tapparan yrittäessä johtomaalia ylivoimalla Jokerit iskikin johtoon alivoimalla, ja lopussa se varmisti 3-1 voiton vielä ylivoimalla.

Toisessa ottelussa maaleja tehtiin enemmän, ja myös Tappara osui paremmin kuin pitkään aikaan. Kahden erän jälkeen se johti ottelua 5-4, mutta Jokerit tasoitti kolmannessa erässä ja teki voittomaalin jatkoajalla. Jokerien voitosta syntyi polemiikkia, jossa jopa helsinkiläislehdet sanoivat voittotavan olleen tällä kertaa väärä, sillä sekä tasoitus- että voittomaali syntyivät sääntöjen vastaisesti. Sen ajan säännöissä kaikki hyökkääjäpelaajan jaloista tahattomastikin ohjautuneet maalit hylättiin. Tasoitusmaalissa jalkaohjauksen teki Jokerien Strömberg, ja jatkoajan voittomaalissa puolestaan hänen laukauksensa meni Juha Lindin luistimen kautta maaliin. Tuomarit eivät näitä havainneet eivätkä välittäneet Tapparan protestoinnista, eikä videotarkistusmahdollisuuttakaan vielä ollut. Pelin jälkeen videolta pystyttiin todentamaan maalien sääntöjen vastaisuus, mutta siinä vaiheessa sillä ei ollut enää merkitystä. Hyvä joukkue ansaitsee myös tuurin ja pomput, ja sitä tuuria Jokereilla riitti, sillä se sai pelin avausmaalinsakin kiekon pompattua tuomarin kautta Jokeri-pelaajalle läpiajoon.

Kolmas ottelu oli lähinnä enää muodollisuus. Tappara kilautti pari tolppakutia, kun taas Jokerit pisti kiekot pussiin ja voitti 4-0. Tapparan viralliset playoffit olivat nopeasti kolmessa pelissä ohi, mutta tavallaan se oli pelannut omia pudotuspelejään IFK:ta ja Lukkoa vastaan jo pitkään helmikuusta lähtien.

Tappara teki negatiivisen ennätyksensä maalien määrässä

Tapparalla oli läpi kauden ongelmia varsinkin maalinteon suhteen ja välillä tuntui, että alle keskitason jalkapallojoukkuekin pystyy tekemään enemmän maaleja ottelussa. Tuloksena oli kaikkien aikojen alhaisin yhden kauden tehtyjen maalien lukema 139. Yksilöistä useimmin osuivat Aleksander Barkov (17 kertaa), Valeri Krykov (16) ja Jarkko Nikander (15).

Barkov ja Krykov olivat myös kauden parhaat tapparalaiset pistemiehet. Barkov keräsi runkosarjassa 42 tehopistettä ja Krykov 38; kolmen matsin playoffeissa kumpikin kirjasi neljä pistettä. Varsinkin runkosarjassa tämän kaksikon perässä oli iso aukko. Joukkueen kolmanneksi tehokkain pelaaja, ruotsalainen Hans Huczkowski, keräsi vain 25 pistettä.

Ensimmäisen kokonaisen kautensa pelannut Ville Nieminen oli kauden väriläiskä 10 maalillaan, 23 pisteellään ja peräti 120 jäähyminuutillaan, joka oli Tapparan uusi ennätys. Toni Lydman, Ari Vallin ja Johannes Alanen pelasivat myös ensimmäisen liigakautensa.

Kolmesta maalivahdista Ilpo Kauhanen pelasi lopulta valtaosan kauden peleistä, 42 ottelua. Hänen alkukauden loukkaantumistensa aikana Tommi Hietalalle merkittiin kahdeksan starttia ja Mika Noroselle kolme – nämä kaikki jo ennen marraskuuta.

Barkoville 50 000 markkaa, Laurilalle playoff-ennätys

Tapparan Aleksander Barkov voitti Veikkauksen kultaisen kypärän oltuaan kauden aikana useimmin oman joukkueensa paras pistemies. Sen merkkinä Barkov käytti kultakypärää kauden aikana 44 ottelussa, kun toiseksi tulleella Jokerien Petri Variksella se oli 35 kertaa. Barkov sai voitostaan 50 000 markkaa, mikä oli ihan mojova bonus kausipalkan päälle. Tapparassa pelaajien keskiansioksi tällä kaudella oli Iltalehdessä laskettu 177 800 mk.

Harri Laurila puolestaan nousi kolmannessa puolivälieräottelussa sivuamaan kaikkien aikojen playoffien ottelumääräennätystä. Hänen ottelulukemaansa 94 olivat aiemmin yltäneet Kari Jalonen ja Pertti Lehtonen. Laurilan liigapelit jäivät tähän kauteen, joten hän ei päässyt yksin tilastoykköseksi.

Varsin keskinkertaisen kauden iloisin asia oli seuran A-nuorten paluu takaisin nuorten SM-liigaan. Se oli pudonnut ykkösdivisioonaan keväällä 1993 ja kolme kertaa aiemmin se oli karahtanut nousukarsinnoissa. Nyt se hoiteli sekä divarin alkulohkonsa että nousukarsintasarjan ykkösjoukkueena ja palasi SM-liigaan. Kun joukkueen vakiorosterissa oli sellaisia tulevaisuuden liigapelaajia kuten Johannes Alanen, Janne Vuorela, Miikka Männikkö, Mika Noronen, Ari Vallin, Pekka Saravo, Tuomas Reijonen ja Mikko Niinikoski, niin jälleen kerran rannalle jääminen olisi ollut melko käsittämätöntä. Miesten liigajoukkueesta Juha Vuorivirta ja Ville Nieminenkin kävivät ehtiessään auttamassa nousupyrkimyksiä: Vuorivirta teki ainoassa pelissään 1+2, Nieminen puolestaan pelasi kaksi ottelua pistein 2+7.

Kauden jälkeen pöydällä oli Tapparan jatkosopimustarjous kaksi vuotta joukkuetta valmentaneelle Jukka Rautakorvelle. Pöydälle se myös jäi, kun Rautakorpi tarttui Jääkiekkoliiton tarjoukseen nuorten maajoukkueen päävalmentajan paikasta.

---

---