---

VALMENTAJAN VAIHTO, JUTIN VIIMEINEN KAUSI – JA SINISET PELIHOUSUT

Kausi on poikkeuksellinen TBK:sta startanneessa Tappara-historiassa, sillä kyseessä oli ainoa kausi, kun joukkue ei pelannut oransseilla pelihousuilla. Tämä kausi mentiin Finnairin-sinisissä housuissa, mutta ne housut jäivät pelkäksi kuriositeetiksi historiaan. Sen jälkeen Tappara on yhtä Champions Hockey Leaguen peliä lukuun ottamatta nähty oransseissa housuissa.

Iso asia olivat myös jo kolmannen kerran 1990-luvun aikana tapahtuneet valmentajapotkut. Rauno Korpi aloitti kauden valmennuspuikoissa edelliskauden jatkospimuksensa myötä, mutta sai tehdä lokakuun lopussa tilaa kakkosmiehelleen Ismo Läntiselle, jonka johdollakaan homma ei kuitenkaan juurikaan kohentunut.

Läntinen otti johdon haukkumalla kokeneimmat pelaajansa, uhoamalla eroavansa itse jos alisuorittajia ei potkita pois, ja tuomalla harjoitusrinkiin useita divarilainoilla olleita junnuja, mm. Pekka Saravon, jonka liigadebyytti oli tulossa vasta parin kauden päästä. Läntinen ei pitänyt joukkueen rakenteesta, jossa mm. kaikki puolustajat olivat leftejä ja suurin osa halusi pelata oikeana pakkina, eikä hän pitänyt Hakametsän kotihallista, jossa oli liian leveä kaukalo, liian valoisa katsomo eikä tarpeeksi viihdyttävää musiikkia. Kaikesta huolimatta hän uskoi, että tulos siihen asti olisi ollut parempi hänen pelitavallaan, jos sitä olisi voitu käyttää ja harjoitella alusta asti ilman aiemman päävalmentaja näkemyksiä. Siinä vaiheessa kevääseen oli vielä kuukausia, jonka piti riittää tekemään joukkueesta riittävän hvyä playoffeihin.

Valmentajanvaihdon aikaan Tappara oli sijalla kahdeksan. Se oli hävinnyt neljä viimeisintä otteluaan, voittanut vain kahdesti edellisten kahdentoista matsin aikana ja tehnyt todella vähän maaleja. Läntisen aikana joukkue putosi vielä yhden sijan alemmas ja samalla ulos playoffeista.

Mikko Mäkelä kesän siirtopommi

Kesän suurin siirtouutinen oli Mikko Mäkelän paluu Tapparaan, josta hän oli lähtenyt vuonna 1982 B-juniorina Ilvekseen. Vuosien aikana NHL:n ja muun maailman kiertänyt taituri kuului Ilveksen seurahallitukseen, mutta ei saanut joukkueestaan pelaajapaikkaa. Vappuna hän erosi Ilveksestä ja sanoi tutkivansa, josko palvelukset kelpaisivat Tapparalle. Tapparan toimitusjohtaja Ronald Grönlund uskoi kirvesrintoihin hyvinkin mahtuvan, mutta avoin tilanne ja neuvottelut jatkuivat vielä kolmen kuukauden ajan ennen kuin elokuun alussa Mäkelän tulo Tapparaan vahvistettiin.

Mäkelän Tappara-kausi ei lähtenyt kuitenkaan lentoon. Helmikuun alkaessa hän oli kerännyt tehot 4+6=10, selvästi odotettua vähemmän. Silti odotettua ei ollut sekään, että viikko sen jälkeen, kun jääkiekkomaailman siirtoikkunat oli lyöty kiinni, Tappara ilmoitti, ettei tarvitse miehen palveluksia enää.

Potkut pelaajalle olivat ilmoituksen mukaan valmentajakolmikon yhteinen päätös. Kolmikkoon kuuluivat siinä vaiheessa kesken kauden päävastuuseen tullut Ismo Läntinen, hänen apumiehekseen A-nuorista nostettu Lasse Annala sekä noin viikkoa aiemmin valmennusryhmään liittynyt Kaj Matalamäki, joka oli nyt noin viiden vuoden aikana hypännyt kolme kertaa kesken kauden mukaan Tappara-kelkkaan; ensimmäisen kerran päävalmentajana, toisen kerran toimitusjohtajana, ja nyt apuvalmentajana.

Janne Ojanen takaisin, maalivahtikuviot uusiksi jo alkukesästä

Tapparan joukkue pysyi suht mukavasti koossa kausien välissä. Nimipelaajista Jarkko Varvio siirtyi Ruotsiin ja Toni Lydman HIFK:hon, lisäksi Janne Kekäkäinen ja Ari Vallin vaihtoivat seuraa SM-liigan sisällä. Monista ulkomaalaisista Aleksandrs Kerčs, Oleg Jashin ja Reid Simonton löysivät pelipaikat Saksasta, Denis Tshervjakov Pohjois-Amerikan alasarjoista.

Seurajohdossa myönnettiin edelliskauden epäonnistuminen ulkomaalaispelaajien kanssa. Tälle kaudelle sellaisia arpoja välteltiin. Jo kalustoon kuuluva varma onnistuja Aleksander Barkov jatkoi, ja uutena hankintana tuotiin nuori ruotsalainen puolustaja Josef Boumedienne, joka puhui täyttä suomea suomalaisen äitinsä myötä. Heidän lisäkseen kauden aikana vain väliaikaislainana käytettiin maalivahti Duane Derkseniä ja kokeiltiin kahden ottelun ajan divari-Sportin tšekkiä Jaroslav Buchalia.

Huippuvahvistus oli Janne Ojasen paluu Malmöstä kirvesrintoihin. Pettymys sen sijaan oli toisen Malmön Tappara-kasvatin Mikko Peltolan siirtyminen Ilvekseen. Niin ikään Ilvekseen mennyt Timo Peltomaa paljasti Tapparankin kosiskelleen häntäkin ilman tulosta. Kotimaasta Tapparan haaviin tarttuivat kuitenkin Jani Hassinen, Miska Kangasniemi, Sami Salonen, Mikko Tamminen ja maalivahti Sami Salokangas. Erikoinen luku oli Pohjois-Amerikasta Tapparaan tullut Petri Gynther, joka oli viisi vuotta aiemmin lähtenyt Pohjois-Amerikkaan yliopistouralle ykkösdivisioona-KooKoon maaleja tekevänä hyökkääjänä, mutta palasi nyt Suomeen puolustajana. Tappara oli hankkinut hänen pelaajaoikeutensa useita vuosia aiemmin vaihdossa, kun Mikko Laaksonen siirtyi Kouvolaan.

Maalivahtiosastolla törmättiin ongelmiin jo alkukesästä. 19-vuotias Mika Noronen oli nostettu ykkösvahdin tontille ja hänen kakkosekseen oli TuTosta hankittu Sami Salokangas. Jälkimmäinen kuitenkin loukkasi polvensa pahasti jo kesäharjoituksissa, edessä oli hyvin pitkä toipumisaika ja Tappara tarvitsi uuden maalivahdin. Heinäkuun alussa sellainen löytyi Iiro Itämiehestä. Outona kuviona Itämieheen ei luotettu kuitenkaan Norosen ollessa poissa nuorten MM-kisojen takia viidestä ottelusta, vaan sen jakson ajaksi pelaavaksi maalivahdiksi lainattiin ykkösdivisioonan Kärpistä Duane Derksen. Sami Salokangas ei koskaan Tapparassa tai SM-liigassa pelannut. Kauden aikana hän toipui kuitenkin pelaamaan kaksi ottelua ykkösdivisioonan UJK:ssa.

Ulkomaalaisten kanssa ei tuhrailtu, mutta kokonaisuudessa kuitenkin pelaajia tuli ja meni, oli vaihtokauppoja, oli pelaajia testissä ja kokeella, ja miehiä nostettiin junioreista ja divareista. Harri Lönnberg lähti Ässiin lokakuussa, vaihdossa tuli toinen sentteri Rauli Raitanen. Hyökkääjä Miikka Männikkö laitettiin Diskokseen, puolustaja Jaako Niskavaara kävi testissä mutta ei kelvannut. Joulukuun alussa vanha tuttu Pekka Laksola palasi Tampereelle, kun hänen itävaltalaisjoukkueensa Graz meni konkurssiin. Siirtorajan häämöttäessä Juha Vuorivirta päästettiin Kärppiin, ja puolustaja Petri Gynther käytettiin vaihtotavarana KalPaan, josta saatiin tilalle laitahyökkääjä Jaakko Uhlbäck.

Ikämiesarmeija Tappara

Edelliskaudelle runkosarjan ottelumäärää oli vähennetty kahdella, mutta nyt hypättiin taas toiseen suuntaan kuudella pelillä, ja SM-liigan uusi runkosarjakierrosten määrä oli 54. Joukkuemäärä oli ennallaan 12, joten taas tehtiin sarjan sisäisiä lohkoja ja pelattiin eri määrä pelejä eri joukkueita vastaan. Runkosarjan jälkeinen aika oli ennallaan: kahdeksan playoff-joukkuetta kärjestä, yksi liigakarsintoihin hänniltä.

Tappara ei ulkopuoliselta medialta juurikaan rakkautta saanut kauden alla. Joukkuetta pidettiin ikämiesryhmänä: Jutila 35 v., Mäkelä ja Barkov 33, Krykov 31, Ojanen ja Kulmala 30. Joulukuussa ikämiesarmeijaa pönkitettiin vielä 34-vuotiaalla Laksolalla. Ihan väärässä mediassa ei oltu, sillä Tappara kieltämättä näytti kauden aikana monesti hitaalta ja vähän kankealtakin. Ennakkoarvioissa sitä ei laskettu lähellekään kärkikahinoita, korkeintaan kamppailemaan viimeisistä playoff-paikoista. Kauden ylivoimainen ennakkosuosikki oli Ilves.

Kausi käynnistyi kuitenkin hyvin, kun kolme ensimmäistä ottelua kaikki kääntyivät niukaksi voitoksi samoin lukemin 2-1 – mukana voitoissa myös kauden mestarisuosikkeihin kuulunut HIFK. Voitoista huolimatta nekin pelit antoivat jo esimakua tulevasta: hyökkäyspään tuotto riittää voittoihin vain jos maalivahtipeli ja puolustus onnistuvat täydellisesti.

Kolmen voiton jälkeen Tappara syöksyi neljän tappion putkeen. Kauden aikana samanlainen neljän pelin tappioputki koettiin vielä kahdesti, ja niiden lisäksi pelattiin neljä kertaa kolmen peräkkäisen ottelun putki ilman voittoja (tasapeli ja kaksi tappiota). Pelkästään näistä putkista taulukossa on jo 20 nolla pistettä tuottanutta tappiota.

Toisen neljän tappion putken jälkeen Rauno Korpi sai kenkää – tai hänet siirrettiin urheilutoimenjohtajan tittelille. Korven 15 pelin jakson puhuttavimpia asioita olivat voitto Jokereista Helsingissä lokakuun alussa, kun Pasi Tuomisen tekemää voittomaalia edelsi kiekon käyminen muikkuverkoissa ja siitä seuranneet purnaukset, sekä vielä erikoisempana kohtauksena tasapeli Raumalla Lukkoa vastaan 3-3. Siinä pelissä Lukko näytti tehneen voittomaalin viimeisillä minuuteilla, mutta uutta videotarkistusmahdollisuutta hyödyntäen maali hylättiin. Kiekon nähtiin jääneen maalivahti Norosen hanskan ja tolpan väliin, ja pudonneen maaliin vasta pelikatkovihellyksen jälkeen. Lukon puolelta väitettiin, että Rauman maalikamera ei ole oikeassa kohdassa maaliviivan päällä, ja siksi kiekon ei nähty olleen maalissa.

Putkipelaamisesta ei päästy eroon uuden valmentajankaan alaisuudessa

Läntinen otti johtopuikot lokakuun viimeiseen peliin, josta tuloksena oli jatkoaikavoitto JYPistä vieraissa. Pari peliä myöhemmin tuli vasta kauden kolmas kotivoittokin, mutta sitten ajauduttiin taas tilanteeseen, missä voitot olivat vain yksittäisiä pilkahduksia huonompien jaksojen välissä.

Marraskuun 24. päivä Kuopiossa Janne Ojanen katkaisi yhden tappioputken tekemällä ottelun tasoitusmaalin pelin viimeisellä sekunnilla rangaistuslaukauksesta, joka seurasi kalpalaisen tahallista maalinsiirtoa.

Niillä paikkeilla putket kääntyivät taas kuuden pelin jaksoon, jossa tappioita tuli vain yksi. Mutta välittömästi perään sitä seurasi taas jakso, jossa voittoja tuli viidessä pelissä vain yksi.

Marraskuun lopussa uutisoitiin Tapparan olevan jo yli tuhat katsojaa keskiarvotavoitettaan perässä. Tarkalleen ottaen edelliskauteen verrattuna ottelukohtaista laskua oli tullut 1275 katsojaa. Selityksinä kerrottiin huonosti sujuneet kotipelit ja se, että hyvin yleisöä vetävät kovat vastustajat eivät olleet vielä käyneet kylässä.

Vuodenvaihteen lähestyessä elettiin ääripäätunteita vain päivien välein. Ilves oli muutenkin hallinnut paikallispelejä, mutta 27. joulukuuta tappio kismitti tavallista enemmän. Tappara oli noussut pelissä 0-2 -tappioasemasta tasoihin ottelun viimeisellä minuutilla, kun Josef Boumedienne pamautti komean osuman alivoimalla. Mutta vain 15 sekuntia myöhemmin Ilves pomputteli ”keskityksestä” kiekon polvella lainavahti Duane Derksenin taakse ja voitti kuitenkin. Jotain liennytystä saatiin pari päivää myöhemmin Turussa, kun ylivoimainen kärkijoukkue TPS kaatui yllättäen 5-3. Pekka Laksola tehoili 1+3.

Seitsemän tappiottoman pelin putken myötä mukana taistelussa playoff-paikasta

Playoff-pelit jäivät katkeran lähelle. Viimeisessä runkosarjaottelussa Tapparalle olisi riittänyt tasapeli mutta se hävisi ja jäi ulos.

Sitä ennen runkosarjan kolmas kolmannes oli kuitenkin sujunut hiukan aiempaa paremmin. Tammikuun lopussa nähtiin kauden ainoa kuuden maalin ilta, kun Ässät kaatui Porissa 6-3, vaikka kotijoukkue oli johtanut jo 3-1 ja vielä tullut peliin maalivahti Pasi Kuivalaisen pidettyä kolmessa edellisessä ottelussa nollan. Vähän aiemmin Läntisen valmennuskauden aikana Tappara oli voittanut Porissa, kun valmentaja oli lietsonut joukkueeseensa henkeä porilaissanomalehden jutulla, jossa Tapparaa haukuttiin hitaaksi etenkin puolustuksensa osalta.

Helmikuun 21. päivä Tappara hävisi kolmannen kerran saman kauden aikana neljännen peräkkäisen ottelunsa, kun Jokerit jätti sen nollille. Yhdeksän kierrosta oli jäljellä, ja Tappara vasta sijalla 10 kahden pisteen päässä viimeisestä playoff-paikasta.

Siitä Tappara syttyi kauden selvästi pisimpään, peräti seitsemän ottelun tappiottomaan putkeen, jossa kuusi oli vieläpä voittoja. Kuopiossa kirvesrinnat nousivat kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin ja voittivat jatkoajalla. Seuraavassa pelissä se kaatoi Ilveksen ainoan kerran kauden kuudessa keskinäisessä kohtaamisessa. Kahdesti osunut Pasi Tuominen punnersi upean tahtomaalin kolmannessa erässä ja johti kirvesrinnat voittoon. Pari peliä myöhemmin JYP otti kotonaan 11 minuutissa 3-0 johdon Tapparaa vastaan, mutta Tappara teki uskomattoman kirin: kolme maalia kolmannessa erässä ja voitto-osuma jatkoajalla.

JYP-voitto nosti Tapparan jo seitsemänneksi, kaksi pistettä edelle JYPiä ja yhden edelle Bluesia, jolla tosin oli peli enemmän pelaamatta.

Seuraavaksi Tappara voitti Lukon, mutta samaan aikaan Blues teki yllätyksen ja kaatoi Jokerit. Toiseksi viimeisessä ottelussaan Tappara hävisi TPS:lle, kun taas samoihin aikoihin Blues voitti Lukon, mutta häviämällä JYPille päästi myös jyväskyläläiset takaisin kisaan mukaan kahdesta viimeisestä playoff-paikasta.

Playoff-paikka viimeisen ottelun varassa

Runkosarjan viimeiselle kierrokselle lähdettiin Tapparan ollessa seitsemäntenä 48 pisteessä, Blues kahdeksantena 47 pisteessä, ja JYP pudotuspelipaikkojen ulkopuolella 46 pisteessä. Viimeisellä kierroksella JYP kohtaisi kotonaan playoffeista ulos jäävän ja ilman panosta pelaavan Lukon, kun taas Blues ja Tappara kohtaisivat Espoossa toisensa.

Se tarkoitti, että Tapparalle riitti tasapeli viimeisestä pelistä. Tappiokin saattaisi riittää, jos JYP samaan aikaan häviäisi. Pahin mahdollinen kuitenkin tapahtui, ja viimeinen kierros kiepautti joukkueiden järjestyksen sellaiseksi, että Tappara oli se yhdeksäs ja jäi ulos pudotuspeleistä.

Bluesin ja Tapparan peli oli tasainen. Kolmatta erääkin oli pelattu jo yli viisi minuuttia ja espoolaiset johtivat 1-0. 46 peliminuutin kohdalla Pasi Tuominen vihdoin tasoitti ja muutti asetelmat sellaisiksi, että nyt Tappara oli menossa playoffeihin ja Blues jäämässä ulos. Neljä minuuttia myöhemmin homma kääntyi taas pänvastaiseksi, kun kotijoukkue otti uudelleen johdon.

Ajassa 58:35 Tappara sai rangaistuslaukauksen, kun Bluesin Juha Ikonen katkaisi tasoituksenhakumyllytyksen siirtämällä maalia. Rankkarin vetäjän valinta oli helppo: Janne Ojanen oli onnistunut kauden aikana kummastakin yrityksestään. Tällä kertaa kuitenkin Ari-Pekka Siekkinen torjui. Vielä 12 sekuntia ennen loppua Blueskin sai rankkarin Tapparan pelattua liian monella pelaajalla, mutta sekään ei onnistunut.

Mutta ei onnistunut Tapparan tasoituskaan. Neljännen kerran kahdeksaan edelliseen vuoteen Tappara jäi ulos playoffeista. Tällä kertaa se oli tasapisteissä kahdeksannen paikan JYPin kanssa, mutta selvästi huonommalla maalierolla.

Tapparan ohi puolivälieriin kiilanneet JYP ja Blues eivät pahemmin pystyneet antamaan vastusta runkosarjan parhaille TPS:lle ja HIFK:lle, jotka etenivät lopulta myös finaaleihin. TPS voitti mestaruuden. Syksyn ennakkosuosikin Ilveksen puolivälierissä pudottanut HPK otti pronssia.

Ojanen ykkösenä myös sinisten housujen pistepörssissä

Ruotsista palannut Janne Ojanen oli joukkueen paras pistemies 46 tehopisteellään – Janne on siis Tappara-historian paras pistemies niin oransseissa kuin sinisissäkin pelihousuissa! Paras maalintekijä Lasse Pirjetä osui 22 kertaa, kahdeksan kertaa useammin kuin Ojanen. Joukkueen ainoat muut kymmenen maalin ylittäjät olivat Aleksander Barkov (13) ja Jani Hassinen (12).

Puolustuksen tehokkain oli jälleen kerran Timo Jutila (27 pistettä), mutta myös viimeistä kertaa. Hän oli Tapparaan palattuaan tehnyt 2+3 -vuotisen sopimuksen, joista hän nyt viimeisten kolmen vuoden ajaksi riisui pelipaitansa ja vaihtoi pikkutakkiin. Hänen lisäkseen liigauransa lopetti myös kesken kauden joukkueeseen palannut Pekka Laksola. ”Löki” ja Pasi Tuominen olivat kauden vakiokokoonpanosta ainoat, joiden plusmiinustilasto jäi plussalle. Eniten miinuksia keräsi Pasi Petriläinen (-23), vaikka missasi kauden 18 ensimmäistä ottelua olkavamman takia.

Parhaiden yksilöiden maalimääristä voi päätellä, että joukkueenakaan maalinteko ei sujunut. Kaksi kautta aiemmin Tappara oli tehnyt ennätysvähän maaleja, 139, kun nyt niitä tehtiin 148. Tosin nyt pelattiin myös neljä runkosarjaottelua enemmän, joten ottelukohtainen maalikeskiarvo oli nyt jopa sitä kautta huonompi.

Vielä huonommin meni toisessa päässä kaukaloa, sillä ensimmäistä kertaa koko kotimaisen kiekkohistorian aikana Tapparalle tehtiin sarjassa eniten maaleja, 196. Se oli yhdeksän enemmän kuin viimeiseksi jääneelle KalPalle. 19-vuotiaana Mika Noronen oli kovan urakan edessä hoitaa ykkösmaalivahdin tontit niin Tapparassa kuin nuorten maajoukkueessakin, kun lisäksi taakkana oli myös armeija.

Huonosti meni myös yleisörintamalla. Marraskuussa esillä ollut yleisökato ei helpottanut vaikka ne kovemmat yleisömagneetitkin vielä Hakametsään tulivat. Edelliskauden yleisökeskiarvoon pudotusta tuli yli 1200 katsojaa, kun 6069 vaihtui vain 4862 katsojaan per ottelu.

Pekka Marjamäen pelinumero jäädytettiin

Tappara teki toisen pelinumerojäädytyksensä 27. joulukuuta. Kalevi Nummisen jälkeen toisena vuorossa oli Pekka Marjamäen käyttämä numero 3. Jo ennen kauden alkua kesäkuussa Marjamäki oli saanut kovan kunnian, kun hänet valittiin Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n Hall of Fameen sen toisella laajentumiskierroksella ja kaikkiaan toisensa suomalaispelaajana Urpo Ylösen jälkeen.

Kauden aikana seuralle etsittiin myös lisärahoitusta nostamaan Tappara taas mukaan maan kärkikastiin heikon 1990-luvun jälkeen. Ihan kolmenkymmenen vuoden takaisesta Mikko J. Westerbergmäisestä edustusjoukkuetoiminnan kokonaan vuokraamisesta ei puhuttu, mutta suurinta osaomistajaa kuitenkin haettiin. Maaliskuussa esillä oli entinen kilpa-autoilija Tero Palmroth, jonka kanssa neuvoteltiin vakavasti pääomistajan paikasta. Palmrothin luottomies ja käytännön tason oikea käsi tunsi Tapparan jo hyvin: kolmessa eri roolissa seurassa viime vuosien aikana vaikuttanut Kaj Matalamäki.

Uusi pääomistaja selvisi kuitenkin vasta jo seuraavan kauden alettua.

Tapparan palauttamiseksi takaisin huipulle tapahtui muutakin. Helmikuun 15. päivä tiedotettiin Tapparaa vuosina 1995-97 valmentaneen Jukka Rautakorven irtisanoutuneen Jääkiekkoliiton valmennuspäällikön tehtävistä ja vapautuvan huhtikuun lopussa. Vain pari päivää myöhemmin medioissa jo tiedettiin Rautakorven palaavan Tapparan päävalmentajaksi ja tuovan mukanaan nuorisomaajoukkueiden apumiehensä Kari Makkosen.

Huhtikuun 6. päivä Tappara julkisti tuon jo ”kaikkien tietämän asian”. Pari vuotta liiton hommissa marinoitunut ja henkeä seuravalmennuksesta vetänyt Rautakorpi tekisi paluun kirvesrintojen penkin taakse. Se oli vasta ensimmäinen hänen monista tulevista comebackeistaan.

---

---